lauantai 6. huhtikuuta 2013

John Irving: Minä olen monta


John Irving: Minä olen monta
Kustantaja: Tammi 2013, Keltainen kirjasto
Alkuteos: In One Person 2012
Suomennos: Kristiina Rikman
Kansi: Timo Mänttäri
Sivuja: 604
Yhdysvaltalainen romaani

Oliko minussa kylliksi romantikkoa uskomaan, että neiti Frost tiesi sen? Uskoinko minä, että hän oli ensimmäinen ihminen, joka ymmärsi, ettei kukaan pystyisi tarjoamaan minulle kaikkea?
Luultavasti. Olinhan minä vasta yhdeksäntoista  - biseksuaali poika, joka osasi aika hyvin puikkauksen. Se oli vain yksi ote, enkä minä ollut painija, mutta hyviltä opettajilta voi oppia paljon.


Billy Abbot on ensin poika ja myöhemmin mies, josta on moneksi. Hän on poika, koululainen ja opiskelija, rakastaja, panija, kirjailija ja biseksuaali, jolle rakkauselämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Nuori Billy asuu äitinsä ja isäpuolensa kanssa ja hänen lapsuuttaan värittää harrastajateatteri, jossa hänen äitinsä toimii kuiskaajana ja isoisä näyttelee mielellään leninkiin sonnustautuneena. Billyn oma isä on kadonnut eikä epämääräinen kaipuu hellitä koskaan. Billyn ensimmäiset ihastukset, painijoukkueen kapteeni Jacques Kittredge ja leveäharteinen kirjastonhoitaja neiti Frost ovat ensiosoituksia siitä, millaista on ihastua miltei mahdottomiin kohteisiin. Aikuistuessaan Billystä tulee kirjailija, rakkauden ja seksuaalisen identiteetin hakeminen jatkuu ja niiden myötä elämään tulee tummia sävyjä.

Jos minun pitäisi nimetä kirjailija, joka lastenkirjailijoita lukuun ottamatta on kulkenut mukanani pisimpään, vastaus olisi John Irving. Löysin hänen romaaninsa Kaikki isäni hotellit yli 20 vuotta sitten ja olin aivan myyty. Luin kirjailijan muut suomennetut teokset pikavauhtia ja olen ostanut hänen myöhemmät romaaninsa pikavauhtia niiden ilmestymisen jälkeen. Romaaneista tuorein, tiiliskiven kokoinen Minä olen monta (2012) oli pääsiäiseni odotetuin kirja - klassiseen Garpin maailmaan verrattu teos.

Minä olin ollut yksinäinen aina, mutta itseinho oli pahempaa kuin yksinäisyys.

Minä olen monta on John Irvingin tummin teos. Se on kirjailijan vakavin ja surullisin, ehdottomasti. Tie harrastajateatterista ja kirjastorakkaudesta opiskelijanuorukaisten Euroopan-matkalle ja edelleen Reaganin aikaan sekä valtaviin menetyksiin on ilon ja surun mutkikkuudella täytetty. Romaani on taattua Irvingiä sikäli, että siinä on mukana kaikki kirjailijat "tavaramerkit", kuten paini, kirjoittaminen, kasvutarina, isättömyys, joukko näyttelijöitä, transvestiitteja sekä noloja sattumuksia. Minä olen monta on paitsi surullisin, myös lihallisin Irvingin kirja. Irving on aina kirjoittanut rinnoista ja peniksestä, rakastelusta ja seksikokeiluista, mutta nyt sperma turskahtaa reisille ehkä useammin kuin koskaan aiemmin.

Romaanin takakannessa siteerataan amerikkalaista kirja-arvostelua, jonka mukaan Irving on loistavassa vedossa. Loistavasta en tiedä, mutta varsin hyvässä vedossa kuitenkin. Olen romaanin suhteen niin monessa asiassa samaa mieltä Suketuksen kanssa, että melkein pelottaa. Voisin siteerata bloggaajakollegaani siitä, kuinka odotin kirjaa kuin kuuta nousevaa ja kuinka hyvä kirja on, ja miten romaani ei kuitenkaan saa täysiä pisteitä, sillä se viimeinen silaus jää puuttumaan. Suketuksen tavoin ärsyynnyn Minä olen monta -teoksen toiston määrään. Billy ja Elainen rintaliivit, neiti Frostin kookas ja silti niin houkuttava olemus ja Billyn tapa sanoa penit toistuvat niin usein, että lukija kyllä uskoisi vähemmälläkin. Kirjaa lukiessani en vain ärsyyntynyt vaan suorastaan hämmennyin toiston määrästä. Tulin epätietoiseksi, että olinko déjà-vu:n kourissa vai olinko todella lukenut samat asiat jo montakin kertaa aiemmin.

Minä olen monta oli minulle ristiriitainen lukukokemus. Tunnistin kyllä vanhan tutun Irvingin, sen kerrontavan, josta niin pidän, mutta silti kirjassa oli jotain jaarittelevaa ja - uskallan sanoa - keskinkertaista. Pidinkö kirjasta? Totta kai. Muuttaisinko kirjasta jotain? Paljonkin. Olenko pettynyt suosikkikirjailijani uusimpaan romaaniin? Ehdottomasti. Pidin kirjasta, koska se lopulta onnistui tekemään sopen sydämeeni ja koska se kantaa tärkeitä teemoja etenkin 1980-luvulta. Tuskastuin kuitenkin siihen, etteivät romaanin jännitteet jaksaneet kantaa. Petyin siihen, että suosikkikirjailijani on alkanut jaaritella entistäkin enemmän eikä kirjasta tullut odottamaani "uutta Garpin maailmaa" teemojensa tai sujuvuutensakaan osalta. Kokonaisuus on silti toimiva ja Billy hyvä ja teoksen nimen arvoisesti sopivan moniulotteinen henkilöhahmo.

Ristiriitaisuudessaankin Minä olen monta on keskivertoa parempi, melkein hyvä romaani, jota suosittelen kaikille Irvingin tuotantoon aiemmin tutustuneille. Vaikka tarina on toisteinen, niin yksittäiset kohtaukset toimivat ja kokonaisuus pitää otteessaan. Kirjan perusajatus on hieno: ihmistä ei sovi luokitella ennen kuin oppii tuntemaan toisen.

--

Vaikka minua kirpaisee, haluanhan lukeutua Irvingin suurimpien fanien joukkoon, en voi antaa kirjalle enempää pisteitä kuin aavistuksen keskivertoa paremmat 3,5/5.

Myös Maija on lukenut kirjan.

33 kommenttia:

  1. Huh, kyllä, tuo korostamasi kirjan perusajatus on juuri se, joka jäi minullekin tästä kirjasta voimakkaasti ja hyvällä tavalla mieleen, vaikka kirjassa häiritseviä kolhuja onkin. Synkkyys oli uutta, etenkin siksi, ettei sitä oikeastaan armahdettu missään vaiheessa, vaikka niitä koomisiakin käänteitä oli.

    Ei tosiaan mikään uusi Garpin maailma, mutta oma vahva tarinansa kuitenkin. Billy jää mieleen pitkäksi aikaa. (Ja halu palata niiden tuttujen ja turvallisten Irvingin teosten äärelle on jälleen suuri!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, luulen että tämän kirjan arvo tulee mielessäni nousemaan, kun aikaa kuluu. Tarina on tosiaan vahva ja Billy niin hyvä hahmo.

      Tiedätkö, minua ihan harmittaa, kun en suoraan rakastanut tähän kirjaan. Olen lukenut Irvingiä niin kauan. :)

      Poista
  2. En edes tiennyt tästä Irvingin kirjasta,joten kiitos esittelystä.Olen lukenut Garpin maailman ja Kaikki isäni hotellit ja siinä taitaakin olla lukemani Irvingit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, olet lukenut kaksi Irvingin keskeisteosta. Pidän kummastakin kirjasta tavattomasti. Jos haluat lukea lisää Irvingiä, suosittelen lämpimästi Oman elämänsä sankaria.

      Poista
  3. Harmi, että kirja oli pettymys - mutta onneksi ei mitenkään mahdottoman suuri sellainen. Vapauttakaa karhut! oli minulle sen verran iso pettymys, että tämä tuntui oikein hyvältä kirjalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, ei tämä tosiaan suuri pettymys ollut. Odotin vain liikaa, sitä loistavaa virettä ja uutta Garpia. :) Vapauttakaa karhut on tosiaan kehnonpuoleinen, mutta siinä esikoisuus saa paljon anteeksi.

      Poista
  4. Olen varmaan ennenkin täällä kertonut, etten ole näitä uudempia Irvingeja mitenkään uskollisesti lukenut, vaikka itseäni suurena fanina pidänkin. Tässä kirjassa kuitenkin teemat tuntuivat sen verran kiinnostavilta (ja kansikin on niin mainio), että ostin tämän ihan omakseni. Vielä en ole ehtinyt lukea (tästä ei siis tullut pääsiäiskirjaani), mutta odotan kyllä aika innolla.

    Ehkä siksi, että olen jo joitakin pettymyksiä Irvingin parissa kokenut, odotukseni ovat aika maltilliset. Toisaalta edellesestä Irvingin lukemisesta on sen verran aikaa, että odotan kirjaa vähän kuin vanhan ystävän tapaamista pitkän tauon jälkeen. :)

    Harmi, että tämä oli sinulle lievä pettymys, mutta pitkän linjan suosikkien kanssa pettymyksiäkin melkein aina tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, muistelinkin että vanhemmat Irvingi kirjat ovat sinulle rakkaampia. Minä olen monta pitää sisällään todella kiinnostavia teemoja, joita Irving käsittelee hyvin. Hmm... Ehkä sen jaarittelun vastapainoksi kirjan kaari olisi saanut olla ehjempi.

      Mielenkiinnolla oodtan, mitä kirjasta pidät!

      Poista
  5. Katja, minäkin olen tämän jo lukenut, mutta en pysty kirjoittamaan, sillä koen aivan poikkeuksellista ristivetoa: Tuntuu sekä hyvältä että ei niin hyvältä ja minä kun niin aina haluaisin pitää Irvingistä...Tumma kyllä, mutta minulle tätä tummempi oli Ystäväni Owen Meany. Se oli oikeastaan liiankin armoton.

    Otin nyt aikalisän ja mietin kirjaa vielä maanantaihin. Ja tapojeni vastaisesti luin arviosi nyt, mitä en yleensä tee ns. minulle tärkeiden kirjojen kyseessä ollen ennen kuin olen oman tekstini laittanut 'ulos'.

    Minusta kuitenkin tuntuu, että mikäli pisteyttäisin, olisin antanut saman kuin sinä. Tai neljä. Nyt kirja saa muhia ja aion viettää viikonloppua. Sinä aikana alitanjuntani saa kertoa minulle, mikä tässä oikein mättää. No, ainakin tuo jaarittelu;-)

    Viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, mietinkin, että jokohan olet ehtinyt lukea kirjan. Ristiriitaisin miettein siis sinäkin! Olen samaa mieltä, Minä olen monta on hyväm muttei niin hyvä.

      Minun mielestäni tämä on Owen Meanya armottomampi. Owen Meanyssa on lempeyttä, sitä en löytänyt tästä.

      Pohdin kauan 3,5 ja 4 välillä. Olin jo antaa Irving-pisteitä, mutta kirja on kuitenkin oikeastaan vain aavistuksen keskivertoa parempi.

      <3

      Poista
    2. Olin kirjan luettuani niin epätoivossa, että olin jo meilata siitä sinulle...että 'tätä odotin kevään suureksi jutuksi, mutta...' Yirtän kasata tämän ja sitten kerron, mikä minusta oli hyvää ja ihmettelen, miksi se ei toiminut.

      Owen Meany ei tietenkään ole näin rankka, kaikki ne AIDS-kuolemat yms., mutta se on minulle niin surumielinen, että menee kauan, ennen kuin luen sen uudestaan. Mutta siitä en luovu, kuten tein Poikani Kevinille ja Sisareni, rakkaani -kirjoille, pimeyteen jättäjille, vaikkakin taidokkaille.

      Kyllä pisteesi ovat ihan just kohti. Riippuu vähän siitä, mihin vertaa ja tästä kirjasta en selviä vertailematta. Hiukan olen pahoillani...: Ensin Ian McEwanin Makeannälkä ja nyt tämä.

      Poista
    3. Leena, totta, Irvingiä ei varmaan koskaan voi lukea vertailematta. Pidin Twisted Riveristäkin enemmän kuin tästä, mutta parhaimmillaan Irving on ollut 80-luvulla ja sitten uudestaan Leski vuoden verran- ja Kunnes löydän sinut -kirjojensa aikana.

      Owen Meany on surullinen, mutta sen suru on lämmintä. Minä säilytän Poikani Kevinin hyllyssäni, voisin kuvitella lukevani sen uudelleenkin. Oatesin uusin pitäisi lukea, mutta nyt mieleni kaipaa jotain valoisaa.

      Poista
    4. Huoh, nyt se on tehty. Tämän luettuaan tajuaa Tvisted Riverin arvon toisella tavalla...

      Owen Meany on minulle liian surullinen, mutta en luovu siitä ikinä.

      Siis et ole lukenut Sisareni, rakkaani...Älä lue sitä huhtikuussa!

      Poista
    5. Leena, totta. Twisted River on romaanina paljon parempi.

      En ole vielä lukenut Oatesin Sisarta... Luen sen, mutta en tosiaankaan nyt huhtikuussa.

      Poista
  6. Minä tutustuin Irvingiin vasta hiljattain; viime vuoden lopulla luin Garpin maailman, josta pidin todella paljon. Tämän vuoden puolella luin toisen Irvingin, Neljännen käden, joka olikin sitten pettymys. (Kuulin kyllä muilta, että se kuuluu heikoimpiin miehen tuotoksiin.)Ei se kuitenkaan vienyt uteliaisuuttani pois ja ostinkin jopa yhden Irvingin alennusmyynneistä, odottelee kiltisti lukuvuoroaan hyllyssä. =D

    Hienoa, että todella arvostelet myös lempikirjailijoitasi. (Jotkut kun saattavat tulla hiukan sokeiksi omille lemppareilleen.)Minä olen suuri Stephen King-fani, ja vaikka sitä olen, luen myös hänen kirjojaan yhtä kriittisesti kuin muidenkin.

    Hauskaa viikonlopun jatkoa! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, olet lukenut yhden Irvingin parhaimman ja luultavasti hänen kaikkein huonoimman teoksensa. Neljäs käsi on mielestäni kehno romaani kenen tahansa kirjoittamaksi. Garpin maailma taas huikean hyvä. Minkä ostit alennusmyynnistä?

      Minäkin olen hieman sokea omille suosikeilleni, mutta koetan aina löytää sen heikommankin puolen heidän teoksistaan. :)

      Kiitos samoin, hyvää loppuviikonloppua!

      Poista
    2. Piti oikein tsekata, mikä kirja se oli. =D Oman elämänsä sankari. Ainakin siinä on kansi, josta tykkään paljon. =D

      Poista
    3. Irene, Oman elämänsä sankari on yksi parhaimmista Irvingin kirjoista. :)

      Poista
  7. Olen miettinyt onko minussa jotain vialla, kun Irvin ei vain nappaa. Olen lukenut Garpin maailman, joka oli ihan ok. Ei mikään maata myllertävä teos, mutta kyllähän sen luki. Irvinillä on omalaatuinen huumorinsa, mutta jotenkin en jaksa sitä. Minulta jäikin Kaikki isäni hotellit kesken, vaikka periaatteessa se oli hauska ja kaikkea, mutta minusta se oli tietyllä tapaa Garpin toistoa (jonka siis luin aiemmin) ja alkoi kyllästyttää. Neljäs käsi oli ensimmäinen Irvinintä lukemani kirja ja siitä en enää edes muista juuri mitään. Paitsi että se pitkästytti minua.

    Onkohan Irvingin tyyli sitten sellainen, että se joko iskee tai ei, mietin. Yritin taannoin lukea Zadie Smithin Valkoiset hampaat ja jätin sen kesken. Muistaakseni se toi mieleeni Irvingin kirjat. Onko mahdollista? Oletko lukenut tuon Valkoiset hampaat?

    Tunnen itseni typeräksi moukaksi, kun en innostu Irviningistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, luulen että on monia, jotka eivät pidä Irvingistä. Blogeissa vaan tuppaa olemaan niin, että ihmiset kirjoittavat niistä kirjoista, joista pitävät. Siksi Irving tuntuu olevan monelle mieleinen kirjailija. Ja toki onkin, käsittääkseni yksi Keltaisen kirjaston myyntihiteistä.

      Irving kuljettaa samoja teemoja melkein kaikissa romaaneissaan ja siksi voi hyvinkin tuntua siltä, että lukee samaa tarinaa aina hieman uudessa asussa. Kaikki isäni hotellit on yksi omista suosikeistani. :)

      Olen lukenut Valkoiset hampaat, mutta en muista siitä Irvingiä. Sen muistan, että vaikka pidin kirjaa hyvänä, en ihastunut siihen.

      Poista
  8. Anteeksi kirjoitusvirheet, rillit on hukassa ;D

    VastaaPoista
  9. Oi! Olen tosiaan ollut "pihalla" kaikesta opiskelujen myötä, kun tämäkin tapaus on jäänyt huomaamatta. Kun näin tekstisi otsikon iho meni kananlihalle, että "Jee! Irvingiä! Uutta!" Luettavahan se on, mulla on yhtä pitkä historia tämän herran seurassa kuin sulla.
    Tytti (uudesta osoitteesta :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytti, ihan ensin: onnea uuteen blogiosoitteeseen! Kivalta näyttää. :)

      Ja sinun on ehdottomasti luettava tämä. Ei parasta, mutta kuitenkin vahvaa tuttua Irvingiä. <3

      Poista
  10. Puikkaus! :D Mietinkin, että mitä se duck-under mahtaa olla suomeksi.

    Minä siis luin tämän englanniksi heti tuoreeltaan viime toukokuussa ja uudestaan nyt pääsiäisenä. Ekalla kerralla lukemiseen meni yli kaksi viikkoa ja jäi hieman ristiriitainen olo, nyt meni alle viikko ja tykkäsin enemmän. Mitähän tästä nyt sitten pitäisi päätellä?

    Ihmettelin kaupassa, miten suomennos onkin tuollainen järkäle, kun alkuteos oli suht sulavalinjainen 425-sivuinen. Kai se on vain se Keltaisen kirjaston silmäystävällinen fontti ja väljä asettelu.

    Minä en jostain syystä pitänyt kirjaa synkkänä, niitä aids-juttuja lukuun ottamatta. Toistokaan ei pahasti häirinnyt, lähinnä ihmetytti muutamassa kohdassa.

    Aloin taas miettiä kielen vaikutusta lukukokemukseen. Kuten olen monesti todennut, minusta Kristiina Rikman on loistava suomentaja. Kuitenkin tajusin juuri, että useimmat niistä Irvingeistä, joista olen pitänyt eniten, olen lukenut alkukielisinä: Garp, Owen Meany, Until I Find You ja Twisted River. No, Oman elämänsä sankari ja Leski vuoden verran olivat toki upeita myös, samoin Garp vähän myöhemmin suomeksi luettuna. Kaikki isäni hotellit taas oli minulle ongelmatapaus. Tämä kielijuttu voi hyvin olla pelkkä sattuma, mutta en tiedä, mielenkiintoinen havainto kuitenkin (siis minulle itselleni – sori kun käyn monologia täällä kommenttilaatikossasi, heh!).

    Tässä kommentissa ei tainnut olla päätä tahi häntää, mutta jaaritteluhan oli päivän sana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, puikkaus on mainiosti käännetty, eikö?! Duck-under on minulle ihan uusi sana. :)

      Mielenkiintoista kuulla, että alkuteos onkin pieni. Eikö tosiaan Keltaisen kirjaston taitto on mukavan väljää. Olen aina pitänyt Keltaisten lukemisesta paitsi sisällön, myös ulkoasun vuoksi.

      Minun mielestäni kirja on synkkä siksi, että siinä Billy on koko ajan jotenkin ulkona, ennen kaikkea ulkona rakkaudesta. Lukiessa tuli yksinäinen olo.

      Minua alkoi heti kiinnostaa, että miksi Kaikki isäni hotellit on sinulle ongelmallinen? Minulle se oli eka lukemani irving ja ehkä juuri siksi suhtaudun kirjaan jonkinasteisella intohimolla.

      Poista
    2. Kaikki isäni hotellit oli minullakin ensimmäisten Irvingien joukossa (ehkä kolmas?), mutta jostain syystä se jäi heikommanpuoleiseksi kokemukseksi. Siitä on jo niin kauan, etten yhtään muista mikä siinä tökki, joten onkin mielenkiintoista nähdä, miltä se tuntuu uusintakierroksella toivon mukaan joskus lähitulevaisuudessa (lähivuosina? :).

      Ensi viikon kunniaksi aion ottaa uusintakäsittelyyn jonkun vanhan suosikkini, ehkä Garpin tai Owen Meanyn. Jälkimmäinen houkuttaisi, koska se oli minulle yksi huikeimmista ja olen lukenut sen vain kerran.

      Hämmästyin toissa iltana kirjastossa, kun palautushyllyssä komeili Minä olen monta (siis ihan normaalissa palautushyllyssä, ei missään viikon pikalainoissa). Sillä hetkellä ei sitten tainnut olla yhtään varausta auki. Joko Tampereella ei olekaan niin paljon Irving-faneja kuin kuvittelin, tai sitten fanit ovat niin innokkaita, että haluavat kaikki ostaa kirjan omaan hyllyyn. :)

      Poista
  11. Odotinkin jo kovasti, mitä pidit ja kirjoitat uusimmasta Irvingistä. Kuten tiedätkin, luen parasta aikaa karhukirjaa. Se vaikutti alussa ihan hyvältä, mutta on alkanut junnata paikoillaan, mutta toki luen sen loppuun.

    Aion lukea kyllä tämänkin Irvingin, vaikkei se näköjään yllä parhaiden herran kirjojen tasolle. Mutta teemat vaikuttavat kiinnostavilta.

    Garpin maailma, Kaikki isäni hotellit ja Oman elämänsä sankari ovat olleet mullekin huikeita lukukokemuksia, ja pidin myös Twisted Riveristä. Muitapa en sitten olekaan (vielä) Irvingiltä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, karhukirja on mielenkiintoinen ennen kaikeka siksi, että se on Irvingin esikoinen. En ihastunut siihen, mutta tottahan se(kin) piti lukea.

      Suosittelen tätäkin. Sinulla on samat Irving-suosikit kuin minullakin. Uskoisin, että tulet pitämään kovasti myös Owen Meanysta.

      Poista
  12. Pitäisi, niin pitäisi... en ole lukenut Irvingiä vuosikausiin. Minulle on jäänyt niistä aikoinaan vähän sellainen olo kuin ajatusten päälle olisi tullut sellainen liukas öljykerros, joka tuhraa, mutta jota ei saa oikein putsattua... Ehkä nyt vanhempana sitä osaisi lukea vähän eri tavalla, kun ei ole enää ihan niin - no, nuori ja kirkasotsainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, joo, pitäisi! Toisaalta jos Irving ei ole nuorempana ollut ihan sinun kirjailijasi, ei hän välttämättä ole sitä nytkään. Itse nimittäin olen nauttinut Irvingin kirjoista eniten joskus 20-25-vuotiaana ja nyt - niin - vanha rakkaus on osin hiipunut, mutta aina läsnä kuitenkin. :)

      Poista
  13. En tykännyt erityisesti lukiessani. Kirjasta puuttuu vahva, ehjä tarina. Kaikki henkilöt ja tapahtumat jäävät jotenkin sirpaleisiksi, niiden välillä ei ole tarpeeksi liimaa. Henkilöhahmojen kuvaus menee tyyliin "sitten sille tapahtui sitä ja tätä", henkilöt eivät imeydy johonkin tiettyyn juoneen. (Kirjan ainoa juoni on se, että ihmiset vaihtavat sukupuoltaan.)

    Päähenkilön luonteessa oli ärsyttävä epäloogisuus. Miten poika/mies, joa tuntee vetoa vahvoihin, miehekkäisiin naisiin, olisi muka panija (kirjan termi) homosuhteissa. Ei ikinä! Ihminen on kokonaisuus, jokainen osa palvelee kokonaisuutta.

    Muutenkaan en ole varma, että kirja olisi GTBL-näkökulmassaan niin avoin ja ihana, kuin kirjailija itse antaa ymmärtää. Päähenkilön elämänkumppani on nainen, jonka kanssa ei ole sukupuolielämää ja ikuinen rakkaus poika, jota ei koskaan voinut saada. Homoseksuaalisuuteen liittyy siis tavoittamattomuus, kun taas heteroseksuaalisuus valitaan lopulta elämän hallitsevaksi rakenteeksi.

    VastaaPoista