perjantai 1. helmikuuta 2013

Blogistanian Globalia -ehdokkaani




Nyt helmikuun ensimmäisenä päivänä suomalaiset kirjabloggaajat julkistavat viime vuotiseen tapaan ehdokkaansa Blogistanian Globalian 2012 voittajaksi. Lisätietoa tunnustuksesta voitte lukea Kirjavasta kammarista, kyseessähän on tunnustus, joka myönnetään parhaalle vuonna 2012 ilmestyneelle ulkomaiselle kaunokirjalle.

Omien ehdokkaideni valinta oli tänä vuonna harvinaisen helppoa. Tiesin oman "pyhän" kolmikkoni jo hyvissä ajoin. Sen sijaan ehdokkaiden pisteyttäminen oli haastavampaa. Kahden ensimmäisen kirjan kohdalla kävin pientä köydenvetoa, koska Murakamin Norwegian Wood säväytti enemmän, mutta Heivollin kirja on mielestäni taidokkaampi. Olkoot ehdokaskolmikkoni siis tällainen:

1. Haruki Murakami: Norwegian Wood. Tammi. (3p.)
"Norwegian Woodin maailma on läpensä romanttinen, muttei imelä. Kirjan haikea pohjavire tulee selväsi heti ensisivuilta lähtien ja Murakami käyttää eräänä tyylikeinonaan ennakointia, minkä ansiosta ainakin minä aavistin, mitä tuleman pitää. Siitä huolimatta romaani tarjoaa yllätyksiä ja pitää jännitteensä. --

2. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi. WSOY. (2p.)
"Heivoll sekoittaa toden ja fiktion rajat tavalla, joka on uskottava, mutta joka ei vaadi tietoa objektiivisesta totuudesta. -- Heivollin tekstissä kaikki toimii erinomaisesti. Hän kirjoittaa upeasti niistä asioista, jotka lopulta takaavat rauhan. Kenet me näemme, kun näemme itsemme?"

3. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia. Otava. (1p.)
"Eugenides kirjoittaa kuin velho: vaikka hän lähestulkoon pitäisi luentoa semiotiikasta tai uppoutuisi uskontofilosofian omituisiin, hörhöihinkin koukeroihin, hänen tekstiään lukee ahmien. Eugenides todellakin viihdyttää siinä mielessä, että Naimapuuhien äärellä viihtyy paremmin kuin monen muun teoksen."

Kukahan voittaa Blogistanian Globalian? Tulokset selviävät Kirjavassa kammarissa maanantaina 4.2.

28 kommenttia:

  1. Jee, kaksi samaa, Heivoll ja Murakami <3 Ja Naimapuuhista uskon tykkääväni myös (!), pitääpä nostaa se taas lukupinossa ylemmäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, totta kai Heivoll ja Murakami! :) Toivottavasti pidät Naimapuuhista!

      Poista
  2. Murakami ja Eugenides luettuna, mutta ennen blogiaikojani, joten en pystynyt osallistumaan tämän vuoden äänestykseen. Muutenkin olen lukenut niin vähän uutta käännöskirjallisuutta blogin aloittamisen jälkeen. Pidän peukkuja noille molemmille. :)

    VastaaPoista
  3. Kakkosehdokas sama! Arvasin arvioistasi, että nostat Murakamin. Ja hieno se onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heivoll on niin hieno. Minun oli vaikea päättää, että onko se vaiko Murakami parempi. Onneksi sai äänestää kolmea!

      Poista
  4. Katja, ensin arvuuttelin, että olet laittanut tänne Talvipäiväkirja, mutta sitten muistin, että se ei niin kovasti napannut sinunn kuin minuun. Tosin sekään ei mahtunut kolmen kovimpaan kärkeen, mutta se onkin sielukirjani.

    Heivoll on valinta, jota voin kehua. Mikä psylogoisten syvyyksien naaraja hän onkaan! Häneltä kannattanee lukea kaikki, mitä ilmestyy.

    Mutta Kuin jokin päättyisi...? Warum nicht?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Talvipäiväkirja ei tosiaan ollut ihan minun kirjani. Hieno se on ja kiinnostava, muttei minulle rakas.

      Heivoll on niin hieno. Minäkin aion lukea hänen kirjojensa tulevat suomennokset. Toivottavasti niitä tulee!

      Kuin jokin päättyisi jäi pois, koska vaikka se on hieno, se ei koskettanut minua tunnetasolla. Jätti osin kylmäksi. Ehkä vähän liiankin harkittu romaani, mutta upea.

      Poista
  5. Murakamille vielä yksi sydän tännekin! ♥

    Eugenides olikin melkein jo ehtinyt unohtua, mutta ehdottomasti aion lukea sen jossain vaiheessa. Heivollia voinee onnitella voitosta, ehkä pitää lukea se uudestaan joskus vanhempana ja viisaampana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka...;-) Olenko vedonnut ikääsi yhden kerran liikaa. Nauran täällä vedet silmissä. Katjallekin sanoin kauniisti, että Talvipäiväkirja kirkastuu hänelle vielä vuosien myötä;-)

      You made my day♥

      Poista
    2. Pekka, <3 Murakamille!

      Toivottavasti pidät Eugenideksen romaanista. Minä nautin sen lukemisesta. Ja että vanhempana ja viisaampana... Odota kaksi vuotta (sen verran olen muistaakseni sinua vanhempi) ja kokeile sitten uudelleen! ;)

      Leena, :)

      Poista
  6. Heivoll olisi olltu minunkin listallani, jos olisin ääenstänyt. Norwegian wood on pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, arvelinkin että Heivoll olisi ollut yksi oma suosikkisi. Oletko lukenut häntä norjaksi?

      Poista
  7. Norwegian wood odottaa hyllyssä ja Naimapuuhiin pitää tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, ehdottomasti kannattaa lukea molemmat.

      Poista
  8. Kaksi samaa! Naimapuuhia ei käynyt edes mielessäni (hih).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A, kaksi ihanaa. Minulla oli Naimapuuhia Kööpenhaminassa, ehkä siksikin kirjasta niin pidin. :D

      Poista
  9. Naimapuuhia oli hilkulla päästä minunkin top 3 :n ;)

    VastaaPoista
  10. Jos kisassa olisi saanut äänestää neljää, Naimapuuhia olisi ollut minulle se neljäs. Pidin siitä hurjasti ja rakastin sen lukemista, mutta se hävisi silti selvästi kolmen kärjelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, minulla on sinun listasi kolmonen vielä lukematta. Luulen, että tulen pitämään kirjasta.

      Poista
  11. Oih Norwegian Wood;ihana kirja joka herätti kiinnostukseni Murakamin kirjoihin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, se on tosiaankin ihana kirja. Murakami on upea.

      Poista
  12. Jee, Heivoll! Naimapuuhia löytyy TBR:ltäni :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, Heivoll! Heivoll! Yksi vuoden parhaimmista.

      Poista
  13. Ihanaa löytää Heivoll sinunkin listaltasi. Naimapuuhat jäi mulla juuri ja juuri, mutta kuitenkin selvästi listan ulkopuolelle (sijalle neljä tai viisi, Egan kisasi sen kanssa tasaväkisesti) ja Murakamin tulen taatusti vielä lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, Naimapuuhia jäi monella nippa nappa rannalle. Heivoll on hieno, ja toivottavasti Norwegian Woof on mieleesi. :)

      Poista
  14. Murakamille <3 ! Harmittelin etten ehtinyt lukea Heivollia(kaan) ennen helmikuun alkua, mutta hyvinpä kirja tuntuu pärjäävän ilman minun mahdollisia ääniänikin... ;) Eugenides taas jäi minulla sijalle 4 tai 5. Hieno kirja, mutta silti kolme muuta sävähdytti vielä enemmän. :)

    VastaaPoista