perjantai 16. marraskuuta 2012

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Kustantaja: Teos 2009
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivuja: 312
Kotimainen romaani

Minä kiinnityin veljeeni vasemmasta kyljestäni. Selkärankamme yhtyvät lantiosta. Meillä on yhteensä kolme keuhkoa, kaksi sydäntä, yksi maksa, kolme mununaista, puolitoista penistä. Kävelemme ja tanssimme. Siitä, onko meillä yksi vai kaksi sielua, en ole tietoinen. Max todennäköisesti sanoisi, että yhdestäkin koituu liikeuralle tarpeeksi vastusta.

Max ja Isaac ovat aina yhdessä, silloinkin kun kokevat yksinäisyyttä. He tuntevat toistensa sydämenlyönnit ja kun Max tuottaa testosteronia, kiihottuu myös minäkertojana toimiva Isaac. He nukkuvat samassa vuoteessa, rakastuvat samoihin naisiin ja käyvät tarpeillaan kuta kuinkin samanaikaisesti. Heillä on kuitenkin erilainen luonne ja erilaiset toiveet. Max myös juo, mikä on ikävää paitsi hänen itsensä, myös Isaacin kannalta, sillä heillä on yhteinen maksa. Max ja Isaac ovat siamilaiset kaksoset. Saksalaissyntyiset veljekset kiertävät ympäri maailmaa friikkisirkusten mukana, taiteilijoina, kabareetähtinä, bordelleissakin. 1920- ja 30-lukujen taitteen Helsingissä, kieltolain kaupungissa, he kohtaavat ihmeellisen, kauniin ja kopean seurapiirikaunottaren Iriksen. Kohtaaminen ja Iris muuttavat kaiken.

Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinto on taas ajankohtainen, kun Aki Ollikainen voitti palkinnon Nälkävuodellaan. Luin Nälkävuoden tällä viikolla (kuinka ollakaan), mutta nyt samalla viikolla luin myös vuoden 2009 voittajan, Leena Parkkisen romaanin Sinun jälkeesi, Max. Se, että luin kaksi esikoispalkintovoittajaa samalla viikolla on onnellista sattumaa. Onnellista sen vuoksi, että kumpikin teos on yhdellä sanalla kuvattuna hieno. Nälkävuoteen palaan tuonnempana, nyt on aika kääntää katse Maxiin ja Isaaciin, joille friikkinä eläminen on normaalia, toiseus ainainen seuralainen ja rakkaus sitä, mitä ihminen hakee.

Sormeilin kirjettä taskussani. Olin lukenut sen niin moneen kertaan, että osasin sen ulkoa. Se oli tavoittanut meidät Leipzigissä ja kiertänyt kauan perässämme. Postileimat olivat hioutuneet pois, mutta tunnistin käsialan, vaikka en muistanut koskaan nähneeni sitä. Tiesin sisällön jo ennen lukemista: Iriksen kanssa oli aina ongelmia. Iriksen kanssa oli aina.

Parkkisen yltäkylläinen romaani poukkoilee saksalaisesta lapsuudesta Helsingin salakapakoihin ja puistoihin, tutustuttaa alligaattorikaksosiin, tiikerin kanssa varsin rohkeasti esiintyvään Madame Maximiin sekä moniin muihin valtakulttuurin ulkopuolella eläviin kummajaisiin. Sinun jälkeesi, Max on kirja, jollaista en ole aiemmin lukenut. Olen toki lukenut romaaneja, joissa liikutaan sirkus- tai friikkimaailmassa aina John Irvingin Sirkuksen pojasta Sara Gruenin Vettä elefanteille -romaaniin ja edelleen Mathias Malzieun Sydämen mekaniikkaan. Sydämeni sykkii aina kaikenlaisille friikkitarinoille, mutta Parkkisen kirja on paljon, paljon enemmän kuin mainitsemani romaanit. Oikeastaan sitä voisi verrata, kuten Helsingin Sanomien Antti Majander tekee, vain Günter Grassin Peltirumpuun, vanhaan tenttikirjaani, jossa Euroopan historia yhdistyy pieneksi pojaksi jääneen aikuisen tarinaan ja edelleen avoimeen seksuaalisuuteen. Max ja Isaac toki kasvavat aikuisiksi, varsin komeiksikin, mutta Suomen ja Euroopan historian,  alakulttuurisen taiteen sekä paikoin varsin - hmm - aistillisen tekstin yhteensovittamisessa vertaus Grassiin on paikallaan. Kaiken huipuksi Parkkinen kirjoittaa hyvin.

Parkkisen teksti lumosi minut heti ensisivuilta lähtien. Veljensä varjossa elävän, aina rinnallaankin hänen jäljessään kulkevan Isaacin kertojanääni on vahva ja erikoisessa tarinassa uskottava. Sinun jälkeesi, Maxin tarina kulkee Isaacin muistoissa ja nykyhetkessä poukkoillen ajallisesti lapsuudesta lähimenneisyyteen ja tulevaisuudenodotuksiin. Toisinaan äänensä saavat myös Iris kirjeiden ja kertomiensa tarinoiden muodossa, samoin äitinsä hylkäämät pojat kasvattava täti kertoo kaksosten vanhempien tarinaa. Poukkoileva rakenne sopii kirjaan, sillä tällä tavoin tarina rakentuu palasista samaan tapaan kuin osin yhteisen ruumiin, mutta koko ajan oman mielen jakavien veljesten ajatuksetkin.


Sinun jälkeesi, Max ei kaikessa vakuuttavuudessan ole täydellinen romaani. Kuten Jäljen äänen Penjami huomauttaa, on esimerkiksi romaanihenkilöiden kielessä epäloogisuuksia. Kuinka venäläissyntyinen, suomalaisen kanssa avioitunut Iris ja Suomessa vain hetken asuneet, venäjää ja suomea oletettavasti huonosti tai ei ollenkaan taitavat, Max ja Isaac keskustelevat niin luontevasti? Ja millä kielellä? Mutta vahva romaani kestää pienet mahdolliset epäloogisuudetkin. Pieni ja suuri, synti, häpeä ja groteski sekoittuvat puhtauteen, toivoon, rakkauteen ja uudelleen hulluuteen. Pienet kauniit hetket vahvistavat rumuutta ja vastenmielisyyttä, romaanin surullinen vire saa miltei taiaonomaista hohtoa, kun poikien isoisä keittää kirsikkahilloa - olkoonkin, että siitä tulee mustaa hapanta hyyteöä - tai kun omenapiirakka rasahtaa hampaissa ja Iris naurahtaa vaaleanpunaisessa alushameessaan. Jennin tavoin minäkin löysin kirjasta lämminhenkisyyttä.

Max ja Isaac, nuo raukkaparat, nuo friikit, nuo komeat miehet, nuo luonnonoikut. Heitä ei olla säälimättä, kavahtamatta eikä rakastamatta. Sinun jälkeesi Max on paitsi hieno, myös ihmeellinen romaani. Minä vaikutuin ja liikutuin - taisin suorastaan rakastua kirjaan.

****½

36 kommenttia:

  1. Sinun jälkeesi, Max on yksi parhaimpia lukemiani suomalaisia kirjoja. Ihmeellinen, kuten sanoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, ihmeellinen kirja tosiaan! Itselleni ei parhaita kotimaisia, mutta erittäin hyvä ja yksi tämän syksyni huippukirjoista.

      Poista
  2. Oi että! Onpa kiva että tämä kirja tuli taas pitkästä aikaa esille! Minä luin tämän pari kesää sitten ja tykkäsin kovasti. Muistan nuo kesäpäivät kun tätä luin ulkona auringossa tosi hyvin. Ihana lukumuisto :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinulla on ihastuttava lukumuisto. Minulla on hieman samanlainen Murakamin Kafkasta rannalla (se ei ole kesäinen kirja, mutta luin sitä kesäauringossa).

      Poista
  3. Miten kiehtovalta kuulostava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, tämä on kiehtova. Toivottavasti saat käsiisi!

      Poista
  4. Minulta kirja on mennyt täysin ohi (mikä ei ole ihmekään), mutta nyt alkoi tehdä mieli saada tämäkin käsiini. Todella mielenkiintoisen kuuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sannabanana, ei tosiaan ole ihme, että tämä on mennyt sinulta ohi siellä kaukana. Toivottavasti tätä kirjaa saa vielä.

      Poista
  5. Tämä on tosiaan ihan omanlaisensa, hieno kirja!

    Kieliasiaan liittyen, kurkkaa sivua 95. Tulkitsen tuon niin että veljekset osasivat ainakin jossain määrin myös suomea (ja ruotsia). Ehkäpä tuollaiseen aikaan tuollaisessa ympäristössä, kulkien maasta toiseen ja ollen tekemisissä eri maista tulleiden ihmisten kanssa, tuli helposti oppineeksi kieliä jos vaan yhtään oli kielipäätä? Pidän tätä ainakin suunnilleen uskottavana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos. Minäkin ajattelin, että veljekset osasivat ainakin jonkin verran suomea, mutta silti... No, hyvässä kirjassa tuo ei onneksi ole suuri ongelma!

      Poista
  6. Tykkään kannesta! Ai niin, sinulle on tunnusts blogissani. Olet sen jo tehnyt joten jatkotoimenpiteitä ei vaadita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiitos. <3 Olen tunnustuksesta tosi iloinen ja aion kyllä osallistua jatkotoimenpitein. :)

      Poista
  7. Katja, en meinannut lukea tätä kirja-arviota ollenkaan, koska teoksen nimi ei herättänyt mielenkiintoa. Luin kuitenkin ja olen siitä tyytyväinen :) Friikkikirja? Alkoi todella kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, joskus kirjan nimi ei houkuta. Mutta tässä kirjassa nimi on kyllä paikallaan. Friikkejä tämä on täynnä - ja maailmaa, jossa friikkiys on normaalia. Suosittelen!

      Poista
  8. Muistan pitäneeni tästä varsin paljon lukiessani, mutta jostain syystä kirja ei ole jäänyt kovin selkeästi mieleeni, vaikkei lukemisesta ole kuin pari vuotta. Muistan vain välähdyksiä ja yleisen tunnelman ja kirjan lopun. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan Parkkisen uran jatkoa, koska Sinun jälkeesi, Max oli kyllä omaääninen ja vakuuttava esikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, mielenkiintoista. Mutta joskus hyvääkään kirjaa ei muista. Tässä on niin paljon kaikkea. Hieno romaani, kaiken kaikkiaan. Omaääninen, kuten kirjoitit´.

      Poista
  9. Tämäkin piti lukea, mutta mihis se taas unohtui?

    Kerrot kyllä tässä semmoisia, että yritän taas muistaa ja saada tämänkin mahtumaan agendaan, vaikuttaa aivan kirjalta johon tulen ihastumaan ikihyviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, monet kirjat tuppaavat unohtumaan. Mutta tämä kannattaa mahduttaa sinne TBR-listale ainakin. Minä ihastuin.

      Poista
  10. Tää on ollu mulla tbr-listalla jo ilmestymisestään lähtien, jospa saisin vaikka joululomalla aikaiseksi lukea :). Osuvaa verrata tätä ja Nälkävuotta, sillä molemmat ovat sillä lailla epätyypillisiä esikoisromaaneja, että ne eivät ole (ainakaan näkyvästi) omaelämäkerrallisia.

    (Mun mies on lukenu lapsille iltasaduks Jukka Parkkisen Korppi-kokoomateosta. Lastenhuoneesta kuuluu sekä isän että lasten naurua ja kiherrystä, ja nukkumaanmeno usein venähtää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, niinpä. Tämä ja Nälkävuosi ovat kaukana toisistaan, mutta molemmat jotenkin harvinaisen valmiita esikoisiksi ja hienoja romaaneja ylipäätään.

      (Teillä on ihana syy viivästyttää unen tuloa!)

      Poista
  11. Komeasti kirjoitit, Katja, jälleen kerran, ja kirja on yksi parhaita ikinä - pidän näistä oudoista, osin selittämättömistä mutta täysin lumoavista tarinoista, jotka mykistävät ihmettelemään, mistä ihmeestä ne kirjailijoille kumpuavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos. Ja parhaita ikinä! Aika näyttää, olenko samaa mieltä, mutta tämän syksyn parhaita kirja kyllä on. Ihmeellinen romaani ja niin hyvin kirjoitettukin.

      Poista
  12. Kiinnostavaa...ja Suomesta! Vertaus Günter Grassin Peltirumpuun on jo aikamoinen juttu. Olen ollut Grassin lumoissa aina, mutta se ei vain ole ehtinyt näkyä blogissani - vielä. Heti alussa kun luin tekstiäsi alkoi hymyilyttää, sillä mieleen tuli niin vahvasti Irving ja kaikki ne erikoisuudet...häneltä;-)

    (Launtai-ilta, valkohomejuustot kävelevät alakerran takkahuoneeseen, viinipullo aukeaa kellarissa, talossa kaikkialla tuikkuja, kohta alkaa hyvä brittisarja...voiko elämältä enempää pyytää - marraskuussa. Viikonloppua♥)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Suomesta! Minäkin olen pitänyt Grassista jo kauan, 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Olen lukenut vain Kampelan ja Peltirummun, jotka molemmat pitäisi lukea uudestaan.

      Tästä tuli osin mieleen Irvingin - tosin sillä erolla, että Irvingillä friikit ovat usein tärkeitä sivuhenkilöitä, Parkkisen kirjassa siamalaiset kaksoset ovat koko kirjan dynamo. Suosittelen, jos vaan ehdit!

      (Valkohomejuusto, viini, tuikut... Eipä voi paljon enempää pyytää, aivan ihanaa!)

      Poista
    2. Nyt kun vuosi 2016 lähestyy loppuaan, taidan hakea tämän kirjastosta kehujesi ja Parkkisen uusimman innoittamana.

      Irvingin kaikkein sekavimmat ovat olleet minulle vähän liikaa. Kaipaan hänen kulta-aikojaan, joten taidan lukea uusiksi Oman elämänsä sankarin ja tuoda sen nyt blogiini.

      (Arki-itapäivä ja kohta pizzaa ja Wallanderia. Pakko vähän rauhoittua, kun nämä joulun alusviikot ovat niin kiihkeitä, mutta silti ihania<3)

      Poista
    3. Leena, ihanaa jos luet tämän! ♥ Mielestäni Parkkisen parhain, vaikka olen tykännyt hänen jokaisesta romaanistaan.

      Muuten, muistanko oikein ettet olet lukenut Kaikki isäni hotelleja? Lue se! Se on hyvin Wien-keskeinen ja aivan ihana.

      Poista
  13. Tämä oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta heti innostuin! Kuulostaa kiinnostavalle! Ja ennen kaikkea kerroit tästä valtavan hyvin, Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, on aidosti kiinnostava. Ja hyvä. Voi, toivon niin että tykkäät!

      Poista
  14. Tekstisi ja kommenttien perusteella tämä täytyy lukea.
    Luen parhaillaan Ulla-Lena Lundbergin kirjaa Jää, josta pidän hyvin paljon. Mitä elämä olisikaan ilman kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, elämä ilman kirjoja olisi... no, aika tylsää! Jää on hieno romaani, vaikuttava, kaunis, surullinen ja silti lempeä.

      Poista
  15. Tuntuu että kaikki ovat pitäneet tästä kirjasta, mutta itselleni se ei ollut mitenkään ihmeellinen lukukokemus. Olisikohan tuo lukuajankohta sitten ollut väärä tai jotain. Niin hienon arvostelut olet kirjoittanut, että pitääkin varmaan yrittää uudestaan jossain välissä ja nähdä iskisikö se nyt sitten paremmin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi H., moni tosiaan tuntuu pitäneen tästä. Mutta kaikki kirjat eivät millään voi olla jokaisen mieleen ja se on vain hyvä asia. Toki lukuhetkikin vaikuttaa suuresti siihen, miten kirjan kokee. :)

      Poista
  16. Tämä on minullekin yksi parhaita kotimaisia! Rakastuin tähän niin, että ostin myöhemmin omaankin hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, hauska kuulla! Minä ennakoin ja ostin tämän kesällä, nyt luin. On ihana omistaa tämä kirja. :)

      Poista
  17. Kirjan nimi kuulosti tutulta, mutta tarina sen takana ei ollenkaan. Onneksi kirjoitit tästä, jospa minäkin muistaisin joskus lukea tämän, kuulostaa mielenkiintoiselta ja erikoiselta!

    VastaaPoista