lauantai 13. lokakuuta 2012

Philippa Gregory: Punainen kuningatar


Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Kustantaja: Bazar 2012
Alkuteos: The Red Queen 2010
Suomennos: Natasha Vilokkinen
Kansi: Lene Stangebye Geving
Sivuja: 399
Ulkomainen historiallinen romaani, Iso-Britannia

Pelkkä paketti - jota siirrellään paikasta toiseen ja luovutetaan omistajalta toiselle, ilman käärettä ja koska tahansa matkaan pantuna - sen kummempi minä en ole. Välikappale sen tai tuon aatelismiehen poikien synnyttämiksei: ei liiemmin väliä kenen. Kukaan ei näe minua itseäni: nuorta naista, joka kuuluu vaikutusvaltaiseen, kuninkaallisia lähellä olevaan perheeseen, harvinaisen hurskasta nuorta naista, joka varmastikin ansaitsee - Jumalan tähden! - jonkinlaista tunnustusta.

Jeanne d'Arcista ja rukoilemisesta innoituksensa saava Margaret Beaufort naitetaan vain kaksitoistavuotiaana itseään puolet vanhemman miehen kanssa. Hän synnyttää pojan, Henrik (VII) Tudorin, jää leskeksi ja alkaa toteuttaa päämääräänsä poikansa menestyksen saavuttamiseksi. Välikappaleena hän käyttää omaa hurskauttaan sekä kotimaansa sekavaa poliittista tilannetta. Sodat riehuvat ja kuninkaalliset elävät maanpaossa. Voiko Margaret ohjata historian kulkua aikana, jolloin naisen ei kuulu ottaa kantaa valtakunnan asioihin?

Philippa Gregoryn romaani Punainen kuningatar (2010) on toinen osa 1400-luvun Englannin vahvoja naisia käsittelevää Ruusujen sota -sarjaa. Kirjailijalta viime vuonna suomennettu Valkoinen kuningatar jäi minulta kesken, mutta halusin laajentaa lukurepertoaariani vierastamani genren, historiallisten viihderomaanien suuntaan, ja päätin lukea Punaisen kuningattaren. Vaikka en mielelläni lue historiaa käsittelevää viihdekirjallisuutta, olen kiinnostunut etenkin Britteinsaarten historiasta, katson mielelläni alueen historiasta kertovia elokuvia ja luen innolla aihepiiriä käsitteleviä tietokirjoja. Lukioikäisenä ahmin historiallista fiktiota, rakastin Zimmer Bradleyn romanttista Avalonin usvia ja pidin Follettin Taivaan pilareita kaikkien aikojen parhaimpana romaanina (uskokaa tai älkää). Sittemmin vieraannuin genrestä melkein täysin. Miten kävi  nyt Margaret Beaufortin tarinan kanssa?

Olen nainen, joka synnytti hänet, mutta elimme yhdessä vain ensimmäisen vuoden hänen elämästään.

Kaikkeen nähden kävi ihan hyvin. Heti alkuun kerron, että Gregoryn romaani muistutti minua omasta lukijanlestistäni: viihteelliset historialliset romaanit eivät ole minua varten. Toisinaan tietty kirja, kirjailija tai genre voi jo lähtökohtaisesti vieraannuttaa. Punaisessa kuningattaressakin kiinnitin heti huomiota muutamiin täyttyneisiin ennakkoluuloihini.

Vaikka haluan kannattaa feminististä otetta kaunokirjallisuudessa, ärsyynnyin muutamista Margaretin hahmolle kirjoitetusta ajatuksista, ne ovat paikoin turhankin moderneja. Hän esimerkiksi pohtii sitä, ettei halua alistua elämään miehen kanssa. Margaret myös uhmaa äitiään ensin suorin, myöhemmin peitellyimmin sanoin. Verisistä taisteluista kerrotaan Margaretin kertojanäänellä silloinkin, kun hän ei itse ole niitä todistamassa. Margaret on minä-kertoja ja samalla ainakin osin kaikkitietävä kertoja. Toki fiktiossa saa ja pitääkin kirjoittaa historiaa hieman toisin, mutta kuvittelisin, että 1400-luvun ylhäisönaisen mieleen moiset ajatukset eivät kovin hyvin mahtuneet; Margaret ei ehkä viihtynyt avioliitoissaan, mutta olisiko hän ajatellut noin? Romaani on muutenkin kliseinen, osin kuin kassamagneettielokuvaksi kirjoitettu: kun Veriniityllä käydään taistelu ja lumi talloutuu punaiseksi hyhmäksi miesten jaloissa, pöllyää lumi höyhenten lailla ja maailma on aavemaisen valkoinen. Kuten kirjoitin, fiktio, etenkin viihteellinen fiktio, elää omilla ehdoillaan ja Gregory osoittaa näkemystensä tueksi melko vankan lähdeluettelon Punaisen kuningattaren lopussa.

Kaikesta huolimatta Gregoryn kirja on lajissaan varmasti oikein kelvollinen, uskallan sanoa genren nykytilaa sen kummemmin tuntematta. Kun kirjan antaa kaikesta huolimatta viedä, paljastuu siitä paljon hyvääkin. Ennen kaikkea juuri Margaret on kalseassa kieroilussaan, uskonnollisuudessaan ja äitiytensä riipaisevassakin ristiriidassa moniulotteinen henkilöhahmo, josta Gregory saa paljon irti. Kokonaisuudessaan Punainen kuningatar on kirjoitettu sujuvasti ja yllätyksekseni huomasin viihtyväni kirjan parissa. Yllätyin siitä, miten suorastaan odotin bussimatkoja töihin, jotta pääsin jatkamaan Gregoryn kirjoittamaa tarinaa enkä pitäisi mahdottomana, että antaisin Valkoiselle kuningattarelle vielä uuden mahdollisuuden. Osansa kokonaisuuden toimivuudesta on Nastasha Vilokkisen huolellisen suomennoksen ansiota, se saa tarinan imuun vivahteikkuutta.

Viihderomaani on viihderomaani. Gregoryn kirjaan tarttuessani tiesin ylittäväni kirjallisen mukavuusalueeni. Punaisen kuningattaren ansiosta sain takaisin palan lukioaikaista minääni ja opin, että kun ennakkoluuloistaan pääsee ja antaa itselleen luvan ärsyyntyä pienesti, voi melkein nauttia hyvin tehdystä viihteestä. Punainen kuningatar sopii hienosti syyshämärään, mieluitenkin tietenkin kynttilöiden valossa ja vaikkapa tämän luuttukappaleen (joka sijoittuu ajallisesti hieman myöhempään) säestämänä luettavaksi.

***

Kata on lukenut Punaisen kuningattaren englanniksi.

12 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä, miedosti... oli minusta Valkoista kuningatarta parempi, koska olen Tudor-puristi ja haluan historiani ilman noituuksia jos suinkin mahdollista. Kiva kuulla, että suomennos oli toimiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, miedosti minäkin! Kuten tuolla kirjoitin: "voi melkein nauttia". Hyvä tietää, että Valkoisessa kuningattaressa on noituutta. En sitten lue sitä, olen samaa mieltä siitä, ettei sellaista näissä kirjoissa kaivata. Suomennos oli oikein hyvä!

      Poista
  2. Minulla jäi tämä lukematta vaikka rakastan genreä ( ja Follettin Taivaan pilareita). Jostain syystä historiallinen romaani ja preesens herättää aina epäluuloja, se ei vaan minusta toimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, kyllä Taivaan pilarit kulkevat itsellänikin aina jollakin tasolla mukana. Sen verran rakas kirja oli lukioaikaan. Minun mielestäni preesens toimii historiallisissa romaaneissa minäkertojan kanssa, mutta ei silloin, kun kerrotaan kolmannessa persoonassa. :)

      Poista
  3. Minulle kävi niin että koska pidin kovasti Valkoisesta kuningattaresta ja Elizabeth Woodvillestä, minun oli vaikea suhtautua puolueettomasti Margaretiin. Ihan fiiliksellä siis mentiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, minulla taas Valkoinen jäi kesken. Siksi Margaret oli, vaikka paikoin laskelmoiva, hyvä romaanihenkilö. :)

      Poista
  4. Tämäkin loputtomalla listalla. Kiva, että suomennos on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, hauska kuulla! Suomennos on ihan erinomainen.

      Poista
  5. Valkoisessakin kuningattaressa oli todella hyvä suomennos, oisinko yhden käännösvirheen hoksannut. Erinomainen suomentaja tämä Vilokkinen, semminkin kun historiallisen romaanin tyylissä pysyminen ei ole ihan helpoin keikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, samaa mieltä Vilokkisesta. On pitkälti hänen suomennoksensa ansiota, että nautin kirjasta näin.

      Poista