maanantai 10. syyskuuta 2012

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Yasunari Kawabata: Lumen maa
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 1958 (v. 2012 painos)
Alkuteos: Yukiguni 1947
Suomentanut: Yrjö Kivimies (englannin- ja saksankielisten käännösten pohjalta)
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 161
Ulkomainen romaani, Japani

Hänen ihonsa oli niin puhdas kuin hän olisi juuri noussut kylvystä. Shimamura ei ollut kuvitellutkaan, että hän olisi niitä naisia, jotka voivat loukkaantua sanasta; koko asia tuntui vastustamattoman murheelliselta.
Vuoret, jotka olivat etääntyneet päivä päivältä syyslehtien ruosteenpunan tummuessa, palasivat loistavina eloon ensi lumen mukana.
Ohuen lumen peittämät setrit nousivat valkoisesta maasta taivasta kohti kukin selvästi omana itsenään.


Lumen maa, alue Japanin syrjäseudulla, odottaa matkailijoita ihailemaan lumisia maisemia, vaahteroiden syksyistä väriloistoa sekä viettämään aikaa geishojen seurassa. Lumen maahan matkustaa junalla Shimamura, haaveiluun taipuvainen mies, joutilas tokiolainen. Hän tutustuu Komakoon, nuoreen geishaan, ja vetovoima on molemminpuoleista. Luminen vuoristomaisema ja kuumat lähteet muodostavat melkoisen vastaparin, yhtä lailla vastakkain ovat Shimamuran kaupunkilaiskulttuuri ja Komakon rooli geishojen perinteenkannattajana.

Yasunari Kawabatan Lumen maa (1958) oli ilmestyessään ensimmäinen suomennettu japanilainen romaani. Se oli myös Tammen maineikkaan Keltaisen kirjaston varhaistuotantoa, sarjan kaikkiaan 16. kirja. Romaanin kansiliepeessä teosta kuvaillaan herkän surumieliseksi ja hienovireiseksi. Minä sain teoksen äitienpäivälahjaksi, päätin ihastua siihen jo ennakkoon, ja säästelin kirjaa aina syksyyn saakka, sillä arvelin orastavan kesän olevan väärä ajankohta tälle Nobel-palkitun kirjailijan romaanille.

Peilin syvyyksissä lipui iltamaisema ohi, peili ja sen heijastumat kuvastuivat ristiin toistensa päälle kuin elokuvassa. Olennot ja tausta eivät olleet missään suhteessa toisiinsa, mutta kuitenkin nuo läpinäkyvät ja käsin koskettelemattomat olennot ja lisääntyvän hämärän himmentävä tausta sulautuivat jonkinlaiseski vertauskuvalliseksi maisemaksi, joka ei ollut tästä maailmasta.

Uskon, että minun kannattikin hieman säästellä kirjaa, sillä Lumen maata ei kannata lukea kiireessä - eikä helteellä. Kirja vaatii tietynlaisen rauhallisen olotilan eikä se silti päästä helpolla. Lumen maa on monien vastakkaisuuksien kirja. Uusi ja vanha, ihminen ja luonto, vahvuus ja hauraus asetuttavat kirjassa vastakkain, mutta kulkevat samalla toisistaan erottumattomina. Geisha voi vapaa-ajallaan pukeutua hiihtohousuihin, moderni juna vie keskelle luontoa ja valopisarat heijastuvat mungopapujen pinnalla.

Toistan varmasti aika paljonkin alla linkittämieni blogistien ajatuksia, kun totean ohjautuneeni enemmän kielen ja tunnelman kuin tarinan vietäväksi. Luin Lumen maan eilen, kirkkaan kuulaana syyskuun päivänä useamman sadan kilometrin mittaisen automatkan aikana. En yleensä ole hyvä lukemaan autossa, mutta eilen pääsin matkalla hämmästyttävän intensiiviseen lukemisen tilaan ja syysmaisema jotenkin tuki kirjaa, jossa liikutaan talvessa ja syksyssä - ja jossa maisemaa kuvaillaan ihmeelliseksi. Kirjan tarina avautuu hitaasti, ja vaikka se on varsin tärkeä tarkastellessaan erilaisia maailman vastakkaisuuksia, on Kawabatan kieli ja kerronnan rytmi jotain ainutlaatuista. On kuin Kawabata proosantaisi runoutta ilman, että kirjoittaa proosarunoa; hänen tekstinsä on ehtaa fiktiivistä kerrontaa, mutta unenomaisen ja kuulaankirkkaan välisessä vuorottelussa soljuvaa. Niin kaunista, niin ihmeellistä, niin surullista ja myös vaikeudessaan niin tiheää.

Lumen maa on romaani, joka ei aukea ensimmäisellä lukukerralla kuin osin. Eikä sen tarvitsekaan, sillä se on kirja, jonka voin kuvitella lukevani uudelleen vielä toisen ja varmasti kolmannenkin kerran. Hieman hämmentävänäkin Kawabatan kirja on oikea aarre. Ensimmäisen lukukerran jälkeen päällimmäiseksi jää ihmeellinen tunne: Kawabatan itsensä kuvailema linnunrata ihmisen sisimmässä.

****½

Lumen maasta ovat blogissaan kirjoittaneet myös Jenni ja Unni.

30 kommenttia:

  1. Kirjoititpa kauniisti tästä minulle ihan tuntemattomasta kirjasta! Kiitos lukuvinkistä, tämän voisikin hyvin sisällyttää syksyn tai talven lukemistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, kiitos. Tämä on kaunis, mutta jokseenkin vaikea kirja, joka sopii mielestäni erinomaisesti kuulaisiin syys- tai talvipäiviin.

      Poista
  2. Ihana sitaatti ja muutenkin kirjoitus niin kirjan henkeen. Koen ihania lumikaipuun väristyksiä...Kyllä kirjaan voi ihastua myös kielen ja tunnelman takia ja vielä syvästi. Näinhän minulle kävi Ikuisen rakkauden kosketuksia -kirjan kanssa.

    Ensimmäinen suomennettu japanilainen kirja...no johan nyt jotakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. <3 Tämä kirja saattaa hyvinkin saada aikaan lumikaipuuta. Minä pidin tämän kirjan tunnelmasta tavattomasti: ehkä kerronnan surumielisyys ja jonkinlainen luontoyhteys saa aikaan sen, ettei kirja ole "liian kaunis", mitä Makine oli minulle (vaikka pidin kovasti siitäkin :)).

      Poista
  3. Kuulostaapa mahtavalta kirjalta. :) Täytyy pitää huolta, että kirja tämän alkavan pimeän vuodenajan aikana päätyy hyppysiini.

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallinen postaus! Tämä romaani ei ole minulle tuttu ennestään,ja se kuulostaa silti juuri minulta. tai siis maultani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kannattaa tutustua ja hieman tunnelmoidakin Kawabatan äärellä.

      Poista
  5. Kuulostaa erittäin ihanalta kirjalta. Olen aivan varma, että minäkin pitäisin tästä. Laitan siis sille hurjan pitkälle luettavien kirjojen listalle tämänkin. Jos vaikka lukisi tämän siinä syksyn ja talven hienossa taitteessa, kun ensilumi sataa maahan.

    Ja kirjoitit jälleen kerran niin kauniisti!

    Tuli tästä mieleen, että olen vuosia sitten lukenut upean japanilaisen kirjan, jossa oli myös lunta ja rakkautta, mutta kun en millään saa mieleeni kirjan nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, ihana tämä kyllä on. Ja sopivan vaikea, ei mikään välipala.

      Aloin heti miettiä, että minkähän kirjan mahdoit vuosia sitten lukea? Minulle taas tuli mieleenkin elokuva-arkiston esitys Joensuussa, jossa kävin yhteisen ystävämme kanssa. Siellä näytettiin joku japanilainen rakkauselokuva, jonka tunnelmassa oli jotain samaa. En muista enää senkään nimeä tai ohjaajaa.

      Poista
  6. Vähän odotan jo kuka kirjoittaisi ensimmäisen "tyhmä ja tylsä, pinnistelemällä sain luettua loppuun kun oli sen verran lyhyt" arvostelun tästä :) (minäkin siis pidän tästä mutta eihän mikään kirja voi olla kaikkien mieleen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, voi että! Kukahan se mahtaisi olla? Ei tämä voi kaikkien kirja olla, joten ehkä joku kirjoittaa noin. :)

      Poista
  7. Mä oon vähän kade täällä kun tosiaan tuo hehkutettu saman herran Tuhat kurkea ei ole oikein lumonnut minua. Kaikessa lyhyydessään se on edelleen puolivälissä. Kyllä mä tunnistan tuota tunnelmaa siitäkin kirjasta, siis tuota jota kuvailet ihanasti: kuin proosarunoutta olematta sitä. Mutta ehkä minulla ei ole riittänyt rauhallista hetkeä ja juuri nyt taidan myös sietää ymmärtämättömyyttä huonosti. Mutta kaikella aikansa (ja kirjansa) auringon alla - palaan asiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni.M., voi olla, että sinulla on ollut huono lukuhetki Tuhat kurkea -kirjan kanssa tai sitten Kawabata ei ole sinun kirjailijasi. Moni on sanonut, ettei Tuhat kurkea vedä vertoja Lumen maalle. Ehkä siis kannattaa kokeilla tätä!

      Poista
  8. Unenomainen ja kuulaankirkas... kuulostaa kirjalta minun makuuni! Ihanaa kun esittelit tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, luulen, olen aika varma, että tämä voisi olla sinun kirjasi. :)

      Poista
  9. Tuhat kurkea on kyllä samalla lailla epämääräinen kuin tämä, vaatii rauhoittumista ja sitä että antaa kielen ja tunnelman viedä vaikka ymmärtämättömyys ajoittain vaivaisikin. Ei toimi kaikkiin eikä toimi väärässä mielentilassa (joskin oikeasti minä olen enemmän tarina- kuin kielipainotteinen lukija ja Kawabata on silti loistava).
    Tarinavetoisin Kawabatan kirja jonka olen lukenut on suomentamaton Beauty and Sadness (Keltaisen kirjaston toimittajille vinkiksi että olisi kiva tämä nähdä myös suomeksi...) ja suomennetuista Vuoren jyly lienee antoisin sillä "mutta mitä tässä oikein tapahtuu?" puolella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luin sen Tuhat kurkea nyt loppuun ja kyllä se jopa vähän lumosikin kun rauhotuin ja pyhitin iltani sille. Kiinnostavaa, että olet lukenut noinkin paljon tätä herraa! Oma arvioni seurannee piakkoin.

      Poista
    2. hdcanis, kiitos Tuhannen kurjen avaamisesta sekä kirjavinkeistä. Minua kiinnostaa lukea enemmänkin Kawabataa, mutta ajan kanssa ja kaikessa rauhassa.

      Itse en osaa sanoa, olenko enemmän kieli- tai tarinapainotteinen lukija. Kirja ratkaisee sen, samoin oma mieliala: joskus on pakkokin lukea joku vetävä tarina, toisinaan taas tunnelma ja kieli vetävät puoleensa ja itse tarina voi olla jopa sivuseikka.

      Ja anni.M, mukavaa että lumouduit vähän!

      Poista
  10. Tämä on odotellut kirjahyllyssä pitkään, tosin englanninkielisenä - vaan onhan se tavallaan lähempänä alkuperäistä kuin tämä suomenkielinen käännöksen käännös.

    Kawabatalta olen lukenut vain The Master of Gon (Meijin), joka on erinomainen kuvaus yhdestä go-pelistä. Ei mikään ihan pikku juttu, sillä kyseinen peli kesti päiväkausia ja oli eräänlainen yhden aikakauden loppu. En tiedä, miten tuo aukeaa, jos ei gota tunne, mutta pelistä kiinnostuneille tuo on varmasti yksi hienoimpia aihetta käsitteleviä romaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko, totta, englanninkielinen on lähempänä alkuperäistä. Lumen maan kohdalla ymmärrän hyvin, että käännös tehtiin englannin- ja saksankielisistä versioista, mutta on aika mielenkiintoista, että esimerkiksi Murakamia suomennetaan englannista.

      Go-peli on itselleni tuntematon, mutta taidanpa hieman googletella tuota kirjaa.

      Poista
  11. Oi, kirjoitat tästä niin kauniisti! Minulle tämä onnistui samaan aikaan olemaan ihana mutta kuitenkin vähän etäiseksi jäävä lukukokemus. Lukiessani huokailin kielen runollisuutta ja juuri tuota unenomaista ja kuulasta tunnelmaa, mutta kuitenkaan tämä ei ihan täysin ollut minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, kiitos. :) Ymmärrän hyvin, että kirja jää hieman etäiseksi, vaikka sen kauneus jääkin voimakkaasti mieleen. Minulla oli tilaisuus lukea kirjaa hyvin intensiivisesti, kun ajoimme Savosta takaisin pääkaupunkiseudulle ja aamuisen metsäretken väsyttämät lapset nukkuivat takapenkillä. Mies ajoi ja minä vain luin - aurinkoinen syysmaisema jotenkin teki lukukokemuksesta ihan ihmeellisen!

      Poista
  12. Olen lukenut Kawabatalta vain Vuoren jylyn, jonka hdcanis tuossa edellä mainitsee. Vaikka pidin Vuoren jylystä, en ole tullut lukeneeksi muuta Kawabatalta. Kirjoituksesi muistutti minua hienosta kirjailijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, tuo Vuoren jyly alkoi kiinnostaa. Kawabata on tosiaankin hieno kirjailija ja suosittelen sinulle lämpimästi Lumen maata.

      Poista
  13. Hui, uppouduin hetkeksi ihanaan talvipäivän tunnelmaan arviosi myötä :) Sait tämän(kin) kirjan kuulostamaan (ja näyttämään!) upealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiitos ja ihana kuulla. Lumen maa on nimeään myöten talvinen, mutta toisaalta siinä on myös syksytunnelmia.

      Poista
  14. Lumen maa odottaa jo hyllyssä, ja tämän ihastuttavan tunnelmallisen juttusi jälkeen odotan lukemista entistä innokkaammin.

    Kuva on hieno - jotenkin melkein abstrakti, ennen kuin hahmottaa kirjan ja omenat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, onpa hienoa, että kirja odottaa sinua jo. Lumen maa vaatii oman aikansa, ja aikaa sille kannattaa antaakin, mutta se palkitsee.

      Ja kiitos. <3

      Poista
  15. Ihana teksti kirjan hengessä!

    Tämä oli kaunis ja hämmentävä, kuten kuvasit kirja ei avautunut kokonaan ensimmäisellä lukukerralla ja siitä huolimatta siitä saattoi nauttia. Paikoin lauseet olivat kuin elämänfilosofiaa.

    VastaaPoista