sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kirjallisia ja tsemppaavia haastevastauksia & kurpitsoita


Syksyn mittaan olen uponnut jonnekin lukemisen, lukemastani kertomisen, töiden ja kotiarjen väliseen maastoon niin, että olen monta haastevastausta velkaa. Olen kesän ja syksyn mittaan saanut muutamia blogihaasteita ja -tunnustuksia. Pelkään, että olen unohtanut niistä osan, joten koetan nyt tsempata ja vastata ainakin muutamaan. Kiitos kaikille, jotka ovat haasteissaan minua muistaneet.

Yllä olevat kaksi kuvaa ovat tältä viikonlopulta Koiramäen pajutallilta Tuusulan ja Vantaan rajalta. Siellä vietettiin kurpitsakarnevaaleja; ihailin Pajutallin värikästä pihapiiriä ja pienen kävelyn myötä lepuuttelin selkääni. Olen elämäni ensimmäisellä lääkärin myöntämällä sairaslomalla, koska kuluneella viikolla selkäni meni pahasti jumiin. Kurpitsakarnevaali-kuvien myötä vastaan ainakin Leena Lumelta saamaani Jos olisin... -haasteeseen. Siihen kuuluu vastata aina kirjan nimellä. Koska olen vuodenaikaihminen, annan jokaisen kuukauden olla kaunokirjallinen "itseni":


Jos olisin

... tammikuu, olisin Talvinen tarina
... helmikuu, olisin Lumen maa
... maaliskuu, olisin Tavallisia ihmeitä
... huhtikuu, olisin Tyrskyt
... toukokuu, olisin Olemisen sietämätön keveys
... kesäkuu, olisin Kylänruusut
... heinäkuu, olisin Supernaiivi
... elokuu, olisin Viiniä keittiössä
... syyskuu, olisin Kate Reddy – Täydellä teholla yötä päivää
... lokakuu, olisin Raja
... marraskuu, olisin Kuun maisema
... joulukuu, olisin Anna omassa kodissaan




Tsemppaavalla blogiystävällä minua muistivat Mari A., Anna Elina sekä Katri. Suurkiitos! Tunnustus lämmittää mieltäni. Olen iloinen, jos olen onnistunut tsemppaamaan teitä ja samaa voin sanoa myös teille itsellenne, kaikki kommenttinne ja blogivierailunne tekevät mieleni hyväksi.

En aina jaa tunnustuksia eteenpäin (laiskuuttani), mutta Tsemppaava blogiystävä lähtee nyt

Marialle Sinisen Linnan kirjastoon
Liisalle Luettuihin, lukemattomiin
Leenalle Leena Lumiin
Elma Ilonalle Tarinauttisen hämäriin hetkiin
sekä
P.S. Rakastan kirjoja -blogin Saralle
jotka kaikki jaksavat vierailla blogissani ja innostaa kommenteillaan. Olette ihania!

Tulevalla viikolla liikun kaunokirjallisesti ainakin mustakarhujen parissa, mukuloiden joukossa, saaristoseurakunnassa ja ehkä uusissa aluissakin.

16 kommenttia:

  1. Oo, kiitos! Tsemppaus on molemminpuolista.
    Ihana kirjavuosi olisit. Ja upeita nuo kurpitsat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, ole hyvä. Ja kiva, olisi mukavaa olla ihana kirjavuosi. :) Kurpitsat ovat aina jotenkin niin kuvauksellisia.

      Poista
  2. Kiitos! Yritän aina tsempata muita eli kerrankin myönnän;-)

    Miten ihmeessä sinä keksitkään nuo kuukaudet tuohon Jos olisin -haasteeseen. Olen aivan hulluna näihin kirjan nimillä vastaamisiin. Näitähän on pyörinyt muodossa jos toisessa, mutta niihin ei ikinä kyllästy ja uusia kirjoja tulee koko ajan.

    Nyt minäkin olen saanut levätä selkäni kanssa eli R. on tehnyt kaiken. Jättimäisen kattilan omenasoseen vatkasin ja maustoin, kun sen voi tehdä seisaallaan. Yritän olla tässä vain hetken ja sitten taas pieni kävely...Soitan äidille usein ja taas tänään sain kuulla, mitä kaikkea lokakuussa 85 vuotta täyttävä äitini on saanut aikaiseksi: Säilöö hulluna ja keittää vielä isolla mehumaijalla mehuhjakin, Kaksi pakastinta on piripintaan täynnä yhden ihmisen huushollissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ole hyvä! Sinä tosiaan osaat kannustaa ihmisiä. Se on tärkeä taito. :)

      Minä aloin katsella kirjojen selkämyksiä ja sieltä ne kuukaudet sitten tulivat. Olen samaa mieltä, että nämä kirjannimihaasteet ovat aina yhtä kiehtovia.

      Sinulla on superäiti! :) Toivottavasti selkäsi voi jo paremmin!

      Poista
  3. Ihana kurpitsakuva! Mukavaa alkavaa viikkoa Katja:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katja! Kirjoitat aina niin ihanasti ja innoittavasti, että kommentitkin tulevat kuin itsestään.

    Ja sinä jos joku olet ollut minulle tsemppaava blogiystävä, koska olet blogini alkuhetkistä lähtien niin monta kertaa ilahduttanut minua hienoilla kommenteilla :) Kiitos siitäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kirjoitit niin ihanasti, että tuli hyvä mieli. Kiitos!

      <3

      Poista
  5. Kiitos Katja <3 Tämä on sellainen tunnustus, joka todella lämmittää mieltäni. Sinäkin olet tsemppaava blogiystävä, minulle ja ihan yleisesti blogimaailmassa.

    Ihania hetkiä saaristoseurakunnassa; sydämeni on siellä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, eipä kestä. Sinä osaat kommentoida aina niin hyvin, oikein sanoin. <3

      Ja saaristolaisseurakuntaan siirryn, kunhan ensin luen eräästä englantilaisesta kaniinista. :)

      Poista
  6. Saaristoseurakuntavierailuasi odotan. Ja itseasiassa omaanikin, en ole vielä kirjaa saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, toivottavasti saat kirjan pian. Minä odotan tuolta kirjalta paljon.

      Poista
  7. Hyvä idea vastata Jos olisin haasteeseen kuukausiin hienosti natsaavilla kirjojen nimillä. Ja oikein mukava, kun laitoit Tsemppaava blogiystävä -tunnustuksen kiertoon. Ymmärrän, ettet aina jaksa/ehdi laittaa tunnustuksia eteenpäin. Minäkin mietin just tään tunnustuksen kohdalla, etten laittaisi, mutta laitoin kuitenkin, kun mielessä oli muutama sopiva kohde.

    Ihanaa ja selkäkivuista vapaata viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, kiitos! Kirjojen nimien pohtiminen saa mielen aina hyväksi.

      Olen tästä tunnustuksesta samaa mieltä, se oli kiva lähettää eteenpäin.

      Ja kiitos: selkä on edelleen kipeä, mutta kävin tänään jo pienillä kävelyillä.

      Poista
  8. Oi mitä kurpitsoja! Jänniä nuo tummanväriset.

    Mukavaa syysaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, kurpitsat ovat hauskoja. Minä en muuten tykkää kurpitsan mausta, mutta tykkään niiden ulkonäöstä ja paahdetut kurpitsansiemenet ovat hyviä.

      Ihanaa syksyä sinnekin!

      Poista