sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti


Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2001 (pokkaripainos 2010)
Alkuteos: Interpreter of Maladies 1999
Suomennos: Kersti Juva
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 221

"Me ei olla kristittyjä." Sanjeev sanoi. Hän oli viime aikoina ruvennut panemaan merkille että Twinklelle sai toistaa itsestäänselvyyksiä. Edellisenä päivänä hän oli joutunut sanomaan vaimolle että jos tämä laahasi siirrettävää lipastoa eikä nostanut sitä, se raapi jäljet parkettiin.
Twinkle kohautti harteitaan. "Ei, me ei olla kristittyjä. Me ollaan kilttejä pikku hinduja." Hän painoi suukon Kristuksen päähän ja asetti patsaan takan reunukselle, ja Sanjeev pani merkille että sieltä pitäisi pyyhkiä pölyt.


Amerikkalaistunut perhe vierailee Intiassa. Järjestetyn avioliiton solminut nuorukainen muuttaa Yhdysvaltoihin ennen vaimoaan, keksii aamiaismurot ja tutustuu iäkkääseen vuokraemäntäänsä. Niminovellissa esikaupungissa oleva pariskunta löytää talostaan ja tontiltaan runsaasti kristillistä kitschiä, johon vaimo kiintyy tavattomasti. Muslimimies syö illallista hinduperheen luona, vaikka entisessä kotimaassa eri uskontoa harjoittavat käyvät sotaa. Sähkökatkos toimii vauvansa menettäneen pariskunnan suhteen hetkellisenä pelastajana. Senin täti ei koskaan täysin sopeudu Yhdysvaltoihin.

Jhumpa Lahirin Tämä siunattu koti (1999) sisältää yhdeksän novellia, jotka kaikki liittyvät Intiaan, vaikka suurinta osaa katsotaan amerikkalaistunein silmin. Kokoelman keskeisaihioita ovat vanhan ja uuden kotimaan väliset erot, rakastuminen, muukalaisuus sekä niin lasten kuin aikuistenkin kasvaminen. Maailma on tavallinen ja arkinen, mutta silti ihmeellinen:

Niin tavalliselta kuin se kaikki vaikuttaakin, on aikoja jolloin mielikuvitukseni ei riitä sitä kuvittelemaan.

Tavallista, arkista ja silti ihmeellistä on myös Lahirin kerronta. Tämä siunattu koti keskittyy intialaisiin ja intialaissukujuurisiin ihmisiin, se vie lukijansa niin vanhan kotimaan maisemiin kuin Lontooseen ja Bostoniinkin. Vaikka Lahirin novelleissa teemat ovat valtavia, tarkastellaan kaikissa ihmisiä heidän omista, usein melko pienistäkin lähtökohdistaan käsin. Kurpitsan kovertaminen tuntuu merkityksellisemmältä kuin poliittiset ristiriidat, ja romanttisissa haaveissa tiristettyjen sipulipalleroiden syöminen voi olla todellinen unelmien kulminaatio. Tässä suhteessa Lahirin kerrontatapa muistutti minua yhdestä ikisuosikistani, Carol Shieldistä. Ja en välttämättä joudu hakemaan tuota vertailukohtaani kovinkaan kaukaa; Lahiri ja Shields molemmat saavuttavat arkisen tarkastelullaan paljon, ja he kumpikin sisällyttävät kerrontaansa samanlaista lempeää ironiaa.

Koska Tämä siunattu koti on novellikokoelma, ovat sen kertomukset väistämättä hieman eri tavoin aukeavia - ainakin minä kiinnyin novelleihin eri tavoin. Siinä missä Oikea durwan ja Seksikäs jäivät itselleni etäiseksi, viehättivät amerikkalais(intialais)en Twinklen ja Sanjeevin jeesuskrääsälöydöt Tässä siunatussa kodissa sekä tuoreen maahanmuuttajan ensihapuilut - kuin ensiaskeleet! - Kolmannessa ja viimeisessä maanosassa. Vaikka novellit ovatkin epätasaisia, on jokainen kirjan kertomus erittäin hyvä ja nautin koko kirjan lukemisesta. Itse asiassa ahmin teoksen niin nopeasti, että lukeminen loppui kesken palatessani töistä kotiin.

Minulle Lahirin novellikokoelma saattaa ajan kanssa muodustua hyvin yhdeksi elämäni voimakirjaksi, sillä kertomuksissa on surullisimmillaankin valoa ja voimaannuttavaa arkisuutta. Maailma avautuu eri tavoin jokaiselle, ja jokainen näkemys on ainutlaatuinen ja oma. Ei ole väliä, onko nainen vai mies, ensimmäisen vai toisen polven maahanmuuttaja, isoäiti, tytär, poika vai kaikkea sivusta tarkkaileva: aina voi ostaa kupillisen kahvia ja istahtaa katsomaan kaupungin yllä levittäytyvää kirkkaansinistä taivasta.

Tämä siunattu koti kuuluu ehdottomasti sinne ihanien kirjojen genreen.

****

Tämä siunattu koti on ihastuttanut suuresti Mari A:ta ja Valkoista kirahvia. Suketus löysi novellikokoelmasta oman kirjailijansa, Laura kauneutta ja lämpöä. Katri sen sijaan olisi halunnut jotain enemmän.

31 kommenttia:

  1. Olipa hyvä posti taas kiitos Katja!Tässä taitaa olla kirja jota toivon viimeistään jouluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos. <3 Tätä kirjaa saa ainakin pokkarina, ja ihana kirja onkin. <3

      Poista
  2. Ihana teksti, Katja! Ja miten osuvasti sanottu tuo voimakirja! Lahirin kirjojen parissa viihtyy ja samalla huomaa pääsevänsä käsiksi kahden kulttuurin kynnykselle. Tämä on tosiaan itselleni se lempi-Lahiri. Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos. Olen lukenut nyt kaksi Lahirin teosta, Tuoreen maan ja tämän, pidän tästä eniten, joten voi olla minunkin lempi-Lahirini. :)

      Poista
  3. Lahiri on niin ihana! Olen rakastanut suuresti kaikkia kolmea kirjaa. Kunpa hän kirjoittaisi taas pian jotakin uutta.

    Minulle ovat tästä kokoelmasta jääneet erityisesti mieleen tuo jeesuskrääsätarina (hauska ja surullinen samaan aikaan), ja ihana kertomus nuoresta aviomiehestä ja vuokraemännästä (sitä lukiessa oli koko ajan puoli-itkuinen olo, mutta ei surullisella vaan enemmän pakahtuneen liikuttuneella tavalla).

    Voi, tämä juttusi sai minut kaipaamaan hirveästi Lahirin lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, totta! Lahiri kirjoittaa ihanasti. Minulle tämä kirja tuntui ainakin näin tuoreeltaan rakkaammalta kuin Tuore maa, joka sekin on hieno.

      Ja nuo sinulle mieleen jääneet kertomukset ovat juuri ne omat suosikkini tästä kokoelmasta. Hauskaa!

      Poista
  4. Minäkin olisin niin halunnut tästä pitää, mutta ei. Tai siis pidinhän minä, mutten niin paljon kuin mitä odotin. Aihe oli juuri se, mistä pidän, mutta jokin mättäsi. Hauska lukea kuitenkin sinunkin arviosi tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, joskus tulee sellaisia kirjoista, joista pitää, mutta joilta odottaa enemmän. Itse olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän tällaisista arkisisista, hieman tarkkailevista kirjoista.

      Poista
  5. Olen saamassa loppuun Lahirin Tuore maa -kokoelman, ja olen pähkäillyt miten tyyliä ja kerrontaa voisi parhaiten kuvailla. Osut tosi lähelle tällä määrittelylläsi! Täytyypä tämäkin panna lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, kiva kuulla. Luin Tuoreen maan vuoden 2011 alussa ja ihastuin sen myötä Lahirin kerrontaan.

      Poista
  6. En ole lukenut Lahiria. Mutta nytpä heräsi kiinnostus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, sitten kannattaa jossain vaiheessa ehdottomasti kokeilla. :)

      Poista
  7. Taas kirja minkä haluaisin lukea! Kiitos esittelystä Katja:)

    VastaaPoista
  8. Taas sinä Katja sen teit... kauan olen lahiria vältellyt vaikka kaikki sitä kehuvat. Nyt kun sinäkin tähän ihastuit, niin pakkohan tämä on lukea minunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, hi hii! Lahiria ei kannata vältellä, vaikka minäkin toki tein saman aikoinaan. Pelkäsin, että teksti on liian runsasta, mutta päinvastoin, ainakin minulle täydellistä. <3

      Poista
  9. Ihana arvio. Minulla on Lahirin The Namesake pinossa odottamassa vuoroaan. Alkoi kutkuttaa, kun kirjoitit ihanien kirjojen genrestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, tiedätkö, en itse keksinyt "ihanien kirjojen genreä", vaan muistelen että tuosta oli joskus puhetta jossain muussa blogissa... Olisikohan ollut Sallan lukupäiväkirjan tai Ilselän kommenttiosiossa, en vain muista missä! Mutta tämä kirja kuuluu ehdottomasti siihen genreen. :)

      Poista
  10. Lahirin kaikki teokset ovat hienoja. Luin kesällä Tuore maa -kokoelmaa, ja jotenkin se jäi vielä vähän kesken. Ehkä pitääkin nyt palata siihen takaisin.

    Blogissani on tunnustus sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., minulle Tuore maa oli ensimmäinen lukemani lahiri, mutta luulen että pidän tästä vielä paljon enemmän.

      Ja kiitos, tunnustus ilahdutti suuresti!

      Poista
  11. Kirjoitit taas niin hienosti, että tekisi mieli lukea tämä uudelleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kiitos! Tämä siunattu koti on sellainen kirja, että sen voisi varmasti lukea mielelläänkin uudestaan.

      Poista
  12. Minäkin niin haluaisin tämän lukea, mutta kun en ehdi.

    Katja, jos sinä ehdit (ne siunatut pitkät bussi/metromatkat), lue Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta.

    Olen juuri lukenut mahtavan kirjan, joka vei voimia...tai: vapaa pudotus.

    Kunpa Poltetut varjot olisi jäänyt Intiaan ja sitten sieltä vaikka USAan eli pois kokonaan se Pakistan-Afganistan osio...Pidin sen kirjan Intia -kuvauksesta.

    Lahirin kirjan nimi on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niinpähän se on, ettei kaikkea ehdi. Tämän tosin lukee muutamassa tunnissa... ;)

      Kiitos vinkistä, Carver on varmasti lukemisen arvoinen ja aionkin joskus tutustua hänen tuotantoonsa.

      Sinun viimeksi lukemasi kirja oli varmasti järisyttävä.

      Poista
    2. Minä en tajua, mistä sinulla on aikaa...Oletko muuten huomannut, miten paljon minulta menee puutarha-, luonto-, ruoka- ja sisustuskirjoihin. Niissä on ihan omat juttunsa, jossa pelkkä lukeminen ei riitä. Jos olisikn vain kaunokirjallisuus, eikä noita harrastusjuttuja, sitten ehkä ehtisi.

      Kyllä, Sisareni, rakkaani veti minut vereslihalle. Toisaalta Oatesilta osaa odottaa aina jotain tavatonta. Kiinnostavaa kuulla, mitä sinä sanot kirjasta....Kaikki tuntuu nyt vähän aikaa taas kevyeltä;-)

      Poista
  13. Osasitpa hienosti (jälleen kerran) kertoa ja kiteyttää sen, mistä tässä kirjassa on kyse. Minä luin tämän jo reilu kuukausi sitten, mutten ole vain saanut aikaan postausta. Tuore maa ja tämä kokoelma ovat minun mielestäni tasavahvoja enkä osaa sanoa, kumpi on parempi. Hienoja kirjoja molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, kiitos. <3 Itselleni tämä tuntuu ainakin tuoreeltaan rakkaammalta kuin Tuore maa, vaikka sekin on tosiaankin hieno kuin mikä. Minulla on Kaima vielä lukematta. :)

      Poista
  14. Minä pidin ihan valtavasti tästä Lahirin teoksesta. Siitä on jo aikaa, kun luin tämän, mutta pidin todella paljon. Nämä ovat sellaisia täydellisiä novelleja, joissa jokainen vivahde on oikea. Ja sinä sanoit sen taas niin ihanasti, että surullisimmillaankin näissä on valoa ja voimaannuttavaa arkisuutta. Sinä olet niin tarkkanäköinen, viisas ja hyvä lukija, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, kiitos, kirjoitit ihanasti. Minäkin ihastuin tähän kirjaan, olen varma että tulen lukemaan kirjaa vielä useampaankin otteeseen.

      Poista
  15. Minä pidin tästä paljon, mutta jostain syystä lukukokemus tai yksittäiset novellit eivät ole oikein jääneet mieleeni. Lukemisesta ei taida kuitenkaan olla kuin pari vuotta.

    Tuore maa odottaisi hyllyssä, joten jatkan jossakin välissä sillä Lahiriin tutustumista. Tykkään ja kiinnostaa, mutta juuri nyt olen lukenut (töidenkin puolesta) aika paljon aasialaista tai aasialaisuutta käsittelevää kirjallisuutta, ja ehkä siksi tuntuu, ettei Lahiriin ole juuri tällä hetkellä suuri tuska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Luulen, etten itsekään tule muistamaan näitä novelleja, mutta muistan kirjan aikaansaaman hyvän tunnelman ja siksi voin varmasti palata monta kertaa sen pariin. <3

      Poista