lauantai 11. elokuuta 2012

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa
Kustantaja: Atena 2012
Alkuteos: The Sherlockian (USA), The Holmes Affair (UK) 2010
Suomentanut: Taina Wallin
Kansi: Niina Leino
Ulkomainen jännitysromaani, Yhdysvallat
Sivuja: 474

Kadonnut päiväkirja oli Sherlock-tutkimuksen Graalin malja. Jos se joskus ilmaantuisi myyntiin Sothebyn huutokaupassa, olisi se omaisuuksien arvoinen - sen hinta saattaisi kohota aina 10 miljoonaan dollariin. Mutta mikä tärkeintä, päiväkirja avaisi ikkunan maailman kuuluisimman salapoliisikirjailijan aivoituksiin ajalta, jolloin hän oli luomisvoimansa huipulla. Jo sadan vuoden ajan tutkijat olivat kehitelleet teorioita siitä, mitä kyseinen päiväkirja mahdollisesti kätki sisälleen. Kadonneen tarinan käsikirjoituksen? Jonkin Conan Doylen kadonneen tunnustuksen? Miten maailmassa se oli voinut kadota jälkiä jättämättä?

New York 2010. Arthur Conan Doleyn kadonnut päiväkirja löytyy ja sherlockistit ympäri maailmaa toivovat ja uskovat kirjna avaavan ihailevansa kirjailijan salaisuudet. Niin myös Baker Streetin apujoukot, jonka tuoren jäsen Harold White on päässyt mukaan seuran toimintaan ennätyksellisen nopeasti. Kukaan ei kuitenkaan ehdi tutustua päiväkirjan sisältöön, sillä sen löytäjä Alex Cale kuolee ja päiväkirja katoaa uudelleen. Salaperäinen toimittaja Sarah liittyy Haroldin seuraan ja he alkavat selvittää niin Alexin kuolemaa kuin uudelleen kadonneiden päiväkirjojen arvoitusta.

Lontoo 1893. Sherlock Holmes on kuollut! Lontoon lehtiotsikot kirkuvat uutista ja Arthur Conan Doylea keljuttaa. Hänen fiktiivinen hahmonsa on tunnetumpi ja arvostetumpi kuin hän itse, vaikka hänelläkin on kerrassan erinomainen asema yhteiskunnassa. Kirjailija ei halua jäädä hahmonsa varjoon. Pian nuori suffragetti löydetään kuolleena, ja nuorten naisten ruumiita on enemmänkin. Kuka sarjamurhaa naisia Lontoon kujilla? Ja miksi kaikilla lähtökohdiltaan kunnollisilla naisilla oli kolmepäistä varista kuvaava tatuointi? Arthur Conan Doyle päättää päihittää luomansa fiktiivisen etsivän ja alkaa selvittää murhia apunaan muun muassa hyvä ystävänsä Bram Stroker.

Graham Mooren esikoisromaani Kuolema Sherlock-seurassa (2010) on kahdessa aikatasossa liikkuva, faktaa fiktioon sekoittava mukaansatempaava jännitysromaani. Romaanin taustatarina on mitä kiehtovin: Arthur Conan Doylen päiväkirjat olivat nimittäin oikeasti kadonneet, vuonna 2004 niiden väitettiin löytyneen, niiden löytäjä Richard Lancelyn Green kuristettiin eikä tapaus ole vieläkään selvitetty. Hiuksianostattavaa, suorastaan pelottavaa, vai mitä?

Wesminster Abbeyn korkein torni lävisti laskevan auringon kalpeankeltaisen pallon juuri kun Arthur astui ulos Waterloon asemalta. Myöhäisen iltapäivän liikenne virtasi Westminsterin sillan yli kuin kuohuva koski - kuin itse pelottava Reichenbach - kuljettaen muassaan jalankulkijoita ja rämiseviä umpivaunuja kohti itää ja kaupungin kuhisevaa keskustaa. Big Ben ilmoitti kellonajaksi kaksikymmentä yli viisi.
Jossakin tämän kaupungin uumenissa lymysi "Morgan Nemainin" murhaaja-aviomies, ja Arthurilla oli vakaa aie löytää tuo mies.

Sadan vuoden takainen Englanti on Haroldille tutumpi kuin nykypäivän Englanti, ja kun Moorea lukee, samoin käy lukijallekin. Arhur Conan Doylen ajan Englanti on kiehtova: sumuisen harmaa, kaasulamppujen ja niitä korvaavien kirkkauden sähkölamppujen valaisema Lontoo näyttäytyy surumielisenä ja romanttisena. Nykypäivä taas on hajuton ja mauton: hotelleja ja kokoushuoneita, internet, ei juuri muuta. Tämä miljöön määrittelemä tunnelma lyö leimansa koko romaaniin.

Graham Moore on elokuvakäsikirjoittaja, ja sen huomaa kirjaa lukiessa - hyvässä ja pahassa. Hyvää on se, että tarina kulkee niin, että kirjan lukee suorastaan ahmien. Luku toisensa jälkeen päättyy cliffhangeriin niin reilun sadan vuoden takaisessa Lontoossa kuin nykypäivän kertomuksessakin; milloin viitataan pahimman mahdollisen olevan vielä edessä, milloin annetaan viitteitä murhaajasta, milloin epäilyksenalainen tuntuu olevan joku hyvinkin keskeinen henkilö. Hyvää on myös jo mainitsemani miljöön asettelu, seikkailun tunnelma ja etenkin Arthur Conan Doylen aikaan sijoittuva jännitystarina, joka toimii erinomaisesti.

Huonoa taas on miltei koko 2000-luvun tarina. Harold on tylsä, hajuton ja mauton, hänen ystävänsä ja kilpailijansa kliseisiä eikä alkua lukuunottamatta sherlockisti Alexin kuoleman selvittäminenkään oikein jaksa kiinnostaa. Arthur Conan Doylen päiväkirjojen arvoitus toki kiinnostaa, ja romaanin syntyä inspiroineet surulliset tapahtumat tuovat omaa mielenkiintoaan lukemiseen. Kielellisesti romaani on yhtä tasapaksu kuin Harold. Vaikka Moore kirjoittaa työkseen elokuvia, ei hän saa tekstiinsä kielellistä eloa. Kerronta on toki sukkelaa ja koukuttavaa, mutta ei kaunokirjallisessa mielessä mitään enempää. Toisinaan Mooren kuvailussa on suoranaista häiritsevyyttä: Bram Stroker on esimerkiksi toisinaan Bram, toisinaan Stroker.

Voisin sanoa, että Kuolema Sherlock-seurassa on puoliksi hyvä romaani. Jos Moore olisi kirjoittanut Arthur Conan Doylen tarinan, olisin aika lailla myyty. Tuon puolikkaan ansiosta Kuolema Sherlock-seurassa jätti erittäin hyvän kirjallisen jälkimaun ja romaania voi pitää suoranaisena kunnianosoituksena niin Conan Doylelle kuin Sherlock Holmesillekin. Vaikka luin kirjan jo vajaa kuukausi sitten, tarvitsee minun vain ajatella kirjan nimeä ja pääsen heti Arthur Conan Doylen ajan Lontoon sumuisille kujille. Kaltaiselleni Britannia-fanille sinänsä tasapaksu jännityskirja tarjosi näin ollen melkoisesti kirjallista, viihdyttävää herkkua.


***½

Kuoleman Sherlock-seurassa ovat lukeneet myös Amma, Kata, Kirsi Hietanen ja Norkku.

P.S. Kuvassa oleva rasia ja kalvosinnapit on ostettu suoraan osoitteesta Baker Street 221B. Suosittelen Sherlock Holmes -museota kaikille Lontoon-kävijöille.

15 kommenttia:

  1. Olen pähkäillyt tämän lukemista, mutta jotenkin nyt tuli sellainen fiilis, että taidan jättää väliin... Pitkän kirjan on oltava huippu hyvä, että minulla jaksaa pysyä mielenkiinto yllä :)

    Luin juuri latteahkon jännärin mutta onneksi lukuvuoroa odottaa Ventovieras, joka varmasti ainakin edellisen lukukokemuksen peittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, tämä on puoliksi niin hyvä, että laita tämä lukuvarastoon. :)

      Latteat jännärit ovat ikäviä, koska jännäreiden pitäisi kaikkien kirjallisuudenlajien joukossa koukuttaa ja nostattaa hieman hiuksiakin!

      Poista
  2. Kiitos! Nyt tiedän, että minulla ei ole tälle aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Tässä on paljon hyvää, etenkin täydellinen brittitunnelma, mutta puolet oli aika turhaa.

      Poista
  3. Mä voisin tuonne museoon mennä, mutten kyllä jaksa lukea tätä kirjaa. Olen tässä varaillut kirjastosta syksyn uutuuskirjoja ja nyt olen huollissani siitä, kuinka ehdin lukea edes osan niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, tuo museo onkin huippupaikka. Siellä alkaa oikeasti elää jonkun fiktiivisen hahmon historiaa. Minä rakastan Lontoota muutenkin.

      Poista
  4. Minulla tämä odottaa lukupinossa ja viimeistään ensi kuussa aion kyllä tähän tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lukee nopeasti ja se 1800-luvun tarina on oikein hyvä!

      Poista
  5. Se hyvä puolikas kuulostaa kyllä niin mielenkiintoiselta, että aion kyllä ainakin alkaa lukea. Katsotaan sitten, onko tasapaksu puolikas kyllin lattea tappamaan lukuhalut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, se hyvä puolikas on oikeasti hyvä. Tämä muuten voisi lukea joka toinen luku -menetelmälläkin, koska kirja rytmittyy siten, että joka toisessa luvussa ollaan 1800-luvulla, joka toisessa nykyisyydessä. :D

      Poista
  6. Tämä kuulostaa kiehtovalta tarinalta, vaikka en varsinainen Sherlock Holmes -fani olekaan (pitäisi ehkä lukea lisää Conan Doylea). Olen lukenut kirjasta useita arvioita ja useimmat taisivat olla samoilla linjoilla kanssasi: ACD:n aikaan sijoittuva tarina on parempi. Ihania nuo kalvosinnapit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tässä on jotain viehättävää tai miellyttävää ja uskoisin, että sinä pitäisit kovasti tuosta 1800-luvulle sijoittuvasta tarinasta.
      Minäkin tykkään noista kalvosinnapeista. Harmi, ettei mieheni ole pitänyt niitä (vaikka itse ne osti!). Mutta matkamuistona hauskat. :)

      Poista
  7. Mulla oli mielessä pitkä ja hieno kommentti tähän, mutta ei aikaa sen kirjoittamiseen ja nyt en enää oikein muista, mitä piti sanoa:) Pointti oli kuitenkin se, että olen täsmälleen samaa mieltä ja kiteytit kirjan paremmin kuin mihin minä pystyin.

    Arthur Conan Doylen tarina oli ihan jees, mutta 2000-luvun versio huono. Sinänsä harmillista, kun se kuitenkin perustui tositapahtumiin ja lähtökohta oli niinkin herkullinen. Kerronta vain ei kertakaikkiaan toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kiitos. Ja mielestäni sinä kirjoitit kyllä tosi hyvin. :)

      Olen niin samaa mieltä tuosta kirjan kahtiajaosta. Arthur Conan Doylen aikakauden tarinaa olisin voinut lukea pitempäänkin, siinä on vanhojen dekkarien viehätystä.

      Poista
  8. En lukenut tekstiäsi kuin pikaisesti silmäillen, koska sain kirjan juuri eilen kirjastosta ja aion lukea sen mahdollisimman pian. Harmillista kuulla että kirja on vain puoliksi hyvä, mutta se täydellinen brittitunnelma ja ACD-fanius kyllä melkein velvoittavat lukemaan tämän, meni sitten syteen tai saveen.

    Palaan asiaan kirjan luettuani! :)

    VastaaPoista