keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Instagramia ja dekkari-teemalukemisen väliaikatietoja





Kiitos Silkkiä ja samettia -blogin ihanan Petriinan, keksin kesälomapuhteiksi käsitellä puhelimella ottamiani kuvia Instagram-ohjelmalla. Helppoa, toivottavasti tunnelmaltaan hivenen elokuvamaista ja äärimmäisen koukuttavaa.

Kuvaleikittelyn ohella olen kesälomallani retkeillyt siellä täällä Pohjois-Savossa ja luulen, että teen täällä blogissanikin piakkoin pienen poikkeaman kirjoista savolaismaisemiin. Nyt kuitenkin on pienen väliraportin paikka. Edellisessä postauksessani kerroin, että aion lomani aikana lukea dekkareita, jännäreitä, mysteerikertomuksia ja lastenkirjojenkin puolella viipyillä rosvojen parissa. Ja niin olen tehnyt. Aloitin lomani virallisesti tämän viikon alussa, mutta luin kyllä jo viime lauantain ensimmäiseksi lomapäiväkseni. Koska sää ei ole suosinut, olen retkeilyn ja sukulaistapaamisten ohella ehtinyt lukea varsin reippaaseen tahtiin. Olen lukenut kaksi uutuusjännäriä, jotka molemmat ovat varsin perinteisiä kuka-sen-teki -dekkareita, yhden pienoisromaani(klassiko)n e-kirjana sekä yhden riemukkaan lastenkirjan, jossa ryöstely on kaiken keskiössä. Olen viihtynyt, kokenut jännitystä ja havainnut dekkareissa jotain äärimmäisen rentouttavaa. Kolmen dekkarin jälkeen kaipaan kuitenkin jo jotain muuta. Sen vuoksi, teemalle edelleen uskollisena, luen tähän väliin yhden kirjan, joka on ennakko-odotusteni mukaan enemmän mysteeri tai arvoitus kuin murhatarina. Sen jälkeen taitaa olla taas  murhien aika.

Sen verran haluan pitää yllä jännitystä, etten vielä paljasta, mistä kirjoista on kyse. Kirjoitan aikanaan kunnollisen koosteen tai kokonaisen joukon erillisiä blogiarvioita tai -esittelyjä lukemistani kirjoista.

Neiti Marplen tapaan olen alati utelias ja kyselen, että mitä sinä luet juuri nyt? Dekkaria? Vai jotain ihan muuta?

46 kommenttia:

  1. No minäpä kerron mitä luen :) Kirjoja on kesken noin 10 kpl, mutta aktiivisen lukemisen alla on niistä lähinnä Laxnessin Salka Valka, Rosmanin Majakkamestarin tytär, Kilven Vetää kaikista ovista ja Irvingin Leski vuoden verran.

    Luen aivan sujuvasti useaa kirjaa samanaikaisesti, tämä tapa on tullut vasta viime kuukausien aikana.

    Mielenkiinnolla odotan mitä savolaisista kirjallisista maisemista löydät ja kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, kuten blogissasi kommentoinkin, niin minulla on tavallisesti samoin kesken montakin kirjaa kerrallaan. Nyt dekkarien aikaan koetan mennä yhdellä, se on hieman hankalaa, mutta toisaalta sopii dekkarien luonteeseen. :)

      En kulkenut niinkään kaunokirjallisissa savolaismaisemissa, mutta muissa kulttuurimaisemissa kyllä. Ja lisäksi "kotikoti"maisemissa ja metsissäkin.

      Poista
  2. Ihania lomakuvia:)

    Minä luen tällä hetkellä Waltarin Sinuhea, joka minulla on ollut kesken jo monta kuukautta. Nyt sivuja on jäljellä kuitenkin vain satakunta, joten pian saan tuon projektin loppuun :). Siinä sivussa luen tällä hetkellä myös Daniel Kehlmannin Mainetta sekä Adichien Puolikas keltaista aurinkoa-kirjaa. Muutaman sivun olen jo maistellut myös Juha Itkosen uutuuskirjaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna. Hauskaa, että olet lukemassa Sinuhea. Puolikas keltaista aurinkoa on tavattoman hieno ja Itkonen odottaa minullakin. :)

      Poista
  3. Unnin tapaan mulla on myös kesken useampia kirjoja, mutta pikkaisen lukemista helpottaakseni (ja matkalaukkujen kantamista) jätin osan keskeneräisistä kotiin (vain palatakseni niiden kimppuun intoa pursuen ;)

    Mun teemani tänä kesänä on ollut chicklit, jotenkin aivan huomaamatta. Nyt olen palannut ns. kunnon kirjallisuuden pariin ja uusi teema on kahlata upean ihan ekan kirjastoni uutuushylly läpi. No joo, en mä ehdi kuin tuon yhden enää loppuun, Havaste ja Yhden toivon tie. Tää on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., olen siinä mielessä samanlainen lukija kuin Unni ja sinä: luen aina useampaa kirjaa lomittain.

      Mulla oli joitakin vuosia sitten oikea chicklit-kesä. Nyt sitten puoli kuuta dekkareita. Reilun viikon jälkeen iski jo väsymys...

      Poista
  4. Olen vielä viikonlopun purjehdustunnelmissa ja ihailen tuota pelastusrengas-kuvaa, onpa hieno! Tosin soma on kyllä tuo koirakin :)

    Minä en ole vielä ehtinyt kesädekkareihin, ja loma vetelee jo viimeisiään, hö :D Nyt kahlaan Martinin fantasiajärkäle Clash of Kingsiä, mutta pinossa on tulossa Fred Vargasin dekkari lukuun pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, purjehtiminen kuulostaa ihanalta! Ja kiitos, koira on ihana yksilö. <3

      Kesädekkareita voi onneksi lukea loman jälkeenkin. :)

      Poista
  5. Jotain ihan muuta tällä kertaa, vaikka dekkarimaanikko olenkin. Joanne Harris: Karamellikengät, Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi, Cecila Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen ovat viimeisimmät.

    Lukemisvalintaani vaikutti vain ja ainoastaan se, että löysin kirpparilta iiison kasan pokkareita 50 senttiä kappale ja ostin kaikki, mitä en ollut lukenut jo aiemmin. :)

    Liikutuksen vallassa luin Olssonin kirjan, haikeus ja hyvä mieli itkun kera oli lukemisterapiaa parhaimmillaan. Ilmeisesti olin juuri oikeassa mielentilassa tuolle kirjalle. Pidin kirjoittajan tavasta jättää irtonaisia langanpäitä, jätti lukijalle tilaa omaan tulkintaan asioista.

    Jän odottelemaan esittelyitäsi kirjoista! Mukavaa kesää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, sinulla onkin useita kirjoja luettavana juuri nyt. En erikoisemmin pidä Harrisista, mutta Karamellikengistä pidin kovasti. Siinä on niin ihanaa Pariisi-kuvausta ja ripaus taikaakin.

      Olsson vaatii tosiaan varmasti oikean, tietyllä tavalla herkistyneen mielen.

      Ihanaa kesää sinullekin!

      Poista
  6. Instagramilla on kiva leikkiä :)

    Minä luen tällä hetkellä Gordon F. Sanderin kirjaa Pelastuneet: Frankin perhe joka selvisi. Kyseessä siis toinen Frankin perhe, joka asui Anna Frankin perheen tapaan Hollannissa, mutta selvisi sodasta. Pientä yliannostusta juutalaisia, holokaustia ja toista maailmansotaa käsitteleviä tarinoita kohtaan on havaittavissa, mutta jospa kuitenkin luen kirjan loppuun, vaikka se on ollut toistaiseksi aika puiseva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, niin on! :)

      Sinulla on kiinnostavan oloinen kirja luettavanasi - tai olet kyllä varmaan jo ehtinyt sen lukeakin tähän mennessä. :)

      Poista
  7. Pitääpä ladata ja kokeilla tuota softaa! Suloinen koira sulla (?), walesi? :)

    Itse suunnittelin pyhittää syksyllä jonkun kuukauden dekkareille ja jännäreille, pimeneviin ja kylmiin iltoihin -jännä, että niin monet muut tuntuu viihtyvän niiden parissa kesällä :D Totta varmasti tuokin, että yhteen genreen tai samankaltaisiin kirjoihin peräkkäin tympääntyy nopeasti, täytyy omaa urakkaa suunnitellakin etukäteen. Mutta erittäin mielenkiintoisen kuuloisia olet lukenut, postausta odotellessa!

    Mie luen tällä hetkellä, vastauksena kysymykseen, paria englanninkielistä nuorten kirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, kannattaa kokeilla Instagramia!

      Tuo koira on vanhempieni koira, mutta se aina joskus meillä hoidossa ja olen ihan virallisesti sen osaomistaja. :) Walesi se tosiaankin on. <3

      Syysillat sopivat varmasti hyvin dekkareille. Itse kaipaan syksyksi jotain muhkeaa tiiliskiveä, ehkä Byattin Lasten kirjan kaltaista. Mutta tämä yhden genren lukeminen on aika jännää (!), tosin jo viikon jälkeen alkaa hieman puuduttaa.

      Poista
  8. Oh, loma. Minullakin alkaa sellainen ihanuus, ihan kohta! Täytyisi tutustua tuohon Instagramiinkin, vielä en ole ehtinyt vaikka kuvaihanuudet kyllä houkuttavatkin.

    Minäkin olen urakoinut dekkareiden kanssa, nyt ollaan vaihteeksi jotain muuta. Kirjastosta löytyi yksi Oatesin paksukainen (Mudwoman) luettavaksi sekä ihanan tyylikästä Chanelia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, sinulla on tainnut loma nyt alkaa? Ihanaa! Ja hauska on tuo Instagramkin. :)

      Mudwoman kiinnostaisi minuakin. Ja sinä ehdit lukea ihanan Lasten kirjankin!

      Poista
  9. Minulla on kesken useampikin kirja. Susan Cooperin "Yllä meren, alla kiven" on yhteislukemisena pojan kanssa. Jennifer Eganin "The Keep", Nigella Lawsonin "How to Eat" ovat kesken ihan muuten vaan. Niin ja yritän myös lukea tuota hurjaa hypetystä saanutta 50 Shades of Grey, mutta tuntuu kestävän ja kummasti toiset houkuttelevat enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, oi tuota Susan Cooperin kirjaa! Luin sen lapsena ja odotan, että muutaman vuoden kuluttua voin lukea omillenikin.

      Eganin kirja kiinnostaisi kovasti minuakin.

      Poista
  10. Jännitystunnelmissa ollaan täälläkin! Viimeisimmäksi olen aloittanut jo nesbon esikoisesta, ja yllätti kyllä vähän, että tapahtumat sijoittuvat norjan sijaan australiaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, oi niin Nesbo! Unohdin hänet, mutta toisaalta parissa viikossa ehtii niin vähän. :)

      Poista
  11. Kuvasi ovat todella hienoja. Koirakuva niin hellyttävä. <3 Kyllä minunkin varmaan pitää tuo ohjelma ladata...

    Mulla on nyt menossa, tavoistani poiketen, kaksi kirjaa. Makinen uusin, joka on kertomus-/novellikokoelma ja siten helppo lukea pätkissä ja Nesserin uusin dekkari (Kokonaan toinen juttu). En ole pitkään aikaan lukenut mitään Nesseriltä ja yllätyin siitä, miten vetävästi ja jopa hauskasti hän kirjoittaa. Luin dekkaria viime yönä yli kolmeen, mutta onneksi sain nukkua pitkään aamupäivällä.

    Mulla ei varsinaisesti ole lomaa tänä(kään) kesänä, mutta teen kirjoitushommia ja yhtä informaatiotutkimuksen esseetä rauhalliseen tahtiin, niin ehdin myös lukea.

    Ihanaa lomaviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, kiitos. Ja tuo ohjelma on tosi kiva, vähän koukuttavakin. :)

      Makinen uusimman aion itsekin lukea, kunhan dekkareista pääsen. Meinasin tänään lainata Nesseriä kirjastosta, mutta hän kirjoittaa melkoisia tiiliskiviä! Kim Novak oli ihana ja tekisi mieli tutustua Nesserin oikeisiinkin dekkareihin.

      Poista
  12. Upeaa jälkeä! Hienosti noista kuvista huokuu kesä.
    Minulla taitaa olla menossa tahaton "Skandinaaviset naiset ja vähän miehetkin"-kausi. Parhaillaan on väkevä romaani ruotsalaiselta kirjailijattarelta josta en koskaan ole edes kuullut. Kaikista blogien kautta löytyneistä aarteista on välillä ihana törmätä ihan sattumalta täysin tuntemattomaan helmeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiitos! Tuolla ohjelmalla saa kuvista nopsasti hauskoja.

      Ketähän ruotsalaista luet? Heti alkoi kiinnostaa. Olen samaa mieltä, että niitä ihan omia löytöjä on ihana tehdä.

      Poista
  13. Hienot kuvat! Luen David Nichollsin Sinä päivänä ja se on aikas mukaansatempaava, tykkään kovasti. Ja kirjastosta hain eilen sen Leon ja Louise, mitä suosittelit :) Kunnon dekkaria en ole vähään aikaan saanut käsiini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, Sinä päivänä vie kyllä mukanaan. Jokohan luit sen loppuun? Minusta kirja rinnastui ehkä hivenen liikaakin Rimakauhua ja rakkautta -sarjaan, mutta toki se oli silti hieno.

      Toivottavasti pidät Leonista ja Louisesta.

      Poista
  14. Minulla on kesken kaksi hitaasti etenevää kirjaa: Helene Schjerfbeckin kirjeet Maria Wiikille ja Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan kolmas kirja. Oikeastaan tekisi mieli lukea jotain kevyttä ja nopealukuista (vaikka sitten dekkaria), mutta luen nyt ainakin tuon Schjerfbeckin loppuun ennen kuin aloitan uutta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, sinun molemmat kirjasi ovat sellaisia, jotka kiinnostavat. Tosin Proust kyllä hieman pelottaakin. :)

      Poista
  15. Instagramilla saa kyllä kivoja muokkauksia :)

    Itse luen Petter Sairasen Muisti on unta, mutta vähän on takunnut sen kanssa. Tänään pyöräilin 10 kilometriä hakemaan kirjastosta pari himotusta, mutta niistä lisää varmaan muutaman päivän sisällä blogissani hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, niin saa!

      Sinulla taitaa olla aika pitkä kirjastomatka? Toisaalta kauniilla säällä tuo 10km on aika ideaali.

      Poista
  16. Tykkään kovasti tuosta lumpeenlehtikuvasta (ulpukan?). Ja mikäli murha on nyt teemanasi, niin mainostan: Ylen radio ykkösen heinäkuu on "murhaava heinäkuu" -- Areenasta voipi kuunnella aiheeseen liittyvää asiaa jos jonkinmoista. :)

    Marpelointiin vastaan, että luen tällä hetkellä epätyypillisesti dekkaria, Outi Pakkasen 70-luvun romaania "Murhan jälkeen mainoskatko". Siipan kanssa yhteisluvussa taas on Hannu Rajaniemen Kvanttivaras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, en ole varma, onko lehti lumpeen vai ulpukan. Järvessä kasvoi molempia ja tuo lehti oli jo valmiina rannalla odottamassa.

      Kiitos tuosta Murhaava heinäkuu -vinkistä. Mietin myös, että olenkohan lukenut tuon mainitsemasi Pakkasen dekkarin? Luin joskus paljon Pakkasen kirjoja.

      Poista
  17. Tuskin maltan odottaa, että saan tietää, mitä olet lukenut! Minä ajattelin pidättäytyä tiukasti Montefioren Jerusalemissa (puh, leikkimökkiprojektin tiimellyksessä kovin montaa sivua raamatunhistoriaa en ole jaksanut kahlata), mutta kun postissa tuli sopivasti Kuolema Sherlock-seurassa ja alkoi sataa vielä vettäkin, niin täytyihän sitä käpertyä sohvaan lukemaan:) Lisäksi mulla on e-kirjana luvussa Tuomas Kyrön 700gr, täytyyhän minunkin jotenkin olympialaisiin valmistautua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, pian laadin jonkinlaisen väliaikapostauksen dekkareista. :)

      Minäkin sain Kuoleman Sherlock-seurassa ja voin paljastaa (ta-daa!), että luin sen viime viikolla. Pidin kovasti!

      Poista
  18. Hauska kuvakokeilu sinulla!
    Luin viimeksi Nichollsin Kaikki peliin. Nyt aloittelen Seuraelämän sääntöjä. Mökillä saatan tarttua myös johonkin nuortenkirjaan, joita hyllyssä riittää! Dekkareista luen seuraavaksi Rosmannin ensimmäisen, varmaan aika pian. Jos säät jatkuu sateisena aikaa on kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, kiitos.

      Seuraelämän säännöt kiinnostaa minuakin - varovasti. Olisi kiva kuulla, mitä sinä pidit/pidät kirjasta!

      Sadesäällä ehtii kyllä lukea. Hyvä kuitenkin, että luvassa on aurinkoisemi loppuviikko. :)

      Poista
  19. Hei! Kai olet siellä savolaisseuduiduilla dekkaroidessasi lukenut iki-ihanan Eeva Tenhusen Kuolema savolaiseen tapaan?
    http://dekkariseura.wordpress.com/2012/06/02/kirja-joka-muutti-elamani/

    Itselläni on kesken Harjukaupungin salakäytävät, joka on kyllä aika mielenkiintoinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, tiedätkö, en ole ihan varma että olenko lukenut Kuoleman savolaiseen tapaan joskus aiemmin (luin Tenhusta n. 20 vuotta sitten ja Nuku hyvin Puhahilkan uudelleen viime syksynä). Siksi lainasin kirjan kirjastosta ja tarkoitukseni on kuin onkin lukea se (uudelleen?) nyt. :)

      Harjukaupungin salakäytävät on hieno.

      Poista
  20. Ihanaa että olet löytänyt dekkareiden lukemisen ilon uudelleen! <3 Kesällä onkin ihan parasta lukea hyviä dekkareita! :) Itse olen nyt alkuviikon sairastanut pientä kesäflunssaa, ja viihdyttänyt flunssaista itseäni lukemalla Agatha Christien dekkareita. Voi rakkaus miten hyviä ne ovat, vuodesta toiseen! <3 Dekkareiden rinnalla kesken on F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu, ja suunnittelen viikonloppukirjakseni Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan kakkoskirjaa, joka olisi maanantaina palautettava kirjastoon ja siis luettava sitä ennen. :)

    Ihanaa lomaa, Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kesä on minunkin mielestä dekkarien kulta-aikaa. Christietäkin kuuluu lukusuunnitelmiini - ensimmäistä kertaa vuosiin! Jännittävää. :)

      Ihanaa, että luet Kultahattua. Toivottavasti rakastut siihen. <3

      Poista
  21. Hei, laitahan osoitettasi Vinttikamarin postilootaan, niin lähetän sinulle yllätyksen kiitoksena Englanti -visailuun osallistumisesta :)

    VastaaPoista
  22. Minä luin juuri Aki Ollikaisen Nälkävuoden tänään loppuun. Se oli upea: kauniisti kirjoitettu surullinen kertomus. Sellainen tuntuu aina vetoavan minuun. Ja nyt juuri mietin, että mitä ihmettä luen, kun kirjaston kirjat on loppu. Pakko turvautua kai omaan kirjahyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, Nälkävuoden aion lukea syksymmällä. Olen kuullut siitä vain hyvää ja uskon pitäväni kirjasta, kaunis surullisuus vetoaa ja kirjan aihe on kiinnostava.

      Löysitkö hyvää lukemista omasta hyllystä? Varmasti löysit!

      Poista
  23. Hihii, Instagram on kyllä ihan huippu keksintö ! Mua niin harmittaa, etten ole perehtynyt siihen aiemmin.

    Kivoja kuvia ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petriina, on tosi hauska! Ja niin koukuttava. :)

      Poista