lauantai 14. heinäkuuta 2012

Hiuksia nostattava heinä(puoli)kuu





Kesä ja loma. Kaksi ihanaa sanaa, jotka pitävät sisällään niin paljon: aurinkoa, sadetta, pitkään nukkumista (mikä voi tosin osoittautua perheenäidin haaveeksi vain) ja yövalvomista (= lukemista), mansikoita, kotona oleilua ja matkanpoikasia, metsäreissuja, järvimaisemia ja hieman merituultakin, kaupunkielämää ja maaseutua, leipomista, ystäviä, trampoliinihyppymistä. Ja bloggauslaiskuutta.

Keskityn siis ainakin jonkin aikaa lomailuun myös blogini suhteen, mutta mikäs kirjabloggaaja minä olisin, jos en lomallani lukisi! Tällä kertaa aion lomailun lomassa lukea heinäkuun loppupuolen temaattisesti. Koska varmasti kaikki minut tuntevat tietävät, etten ole vuosiin ollut innostunut jännityskirjallisuudesta, aion omistaa heinäkuun loppupuolen tuolle hiuksia (ainakin melkein) nostattavalle ja aina niin koukuttavalle lajityypille. Mutta koska olen minä, en aio lukea mitään silpoja-sarjamurhaaja-dna-näyte -romaaneja (ihan vain siksi, että varmasti väärien ennakkoluulojeni mukaan ne ovat kaavamaisia eivätkä ne vaan jaksa kiinnostaa), vaan jotain muuta. Pyrin viipymään niin koti- kuin ulkomaisessa jännityksessä, lukemaan perinteisiä dekkareita sekä mysteerillä vain osittain maustettuja romaaneja ja totta kai sekä uutuuksia että klassikoita. Ja lastenkirjoissakin liikutaan nyt heinäkuussa arvoitusten maailmassa ja kokonaisen rosvojoukkion seurassa.

Alkukesästä ystäväni Kirjavan kammarin Karoliina kertoi minulle Muumipeikon äitiä lainaten, että jos kesän ensimmäinen perhonen on keltainen, tulee kesästä hauska. Jos se taas on nokkosperhonen, on kesästä muodostuva jännittävä. Oman kevääni ensimmäinen perhonen toukokuussa oli sitruunaperhonen ja hyvä niin, sillä hauskuus on kuitenkin sitä, mitä omaan elämääni kaipaan enemmän kuin jännitystä. Nyt minulla on toivottavasti hauska kesä, jonka jännitys tapahtuu kirjankansien sisäpuolella!

Hauskaa ja/tai jännittävää heinäkuuta itse kullekin!

35 kommenttia:

  1. Ihanaa heinäkuuta sinne, vapautta, seikkailua sivuilla, salaperäsisiä juonenkäänteitä, hiljaisia keskusteluja, odottamattomia ratkaisuja ja huikeita elämyksiä! Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos. Vähän tuota kaikkea olen saanutkin - ja sadetta. ;) Suloisia kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  2. Hauskaa ja jännittävää kesälomaa!

    VastaaPoista
  3. Oikein rentouttavaa ja hauskaa lomaa Katja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos. Tänään mennään Kuopioon. :)

      Poista
  4. Ihanaa ja hauskaa lomaa - ja onnea myöhäännukkumisen maksimointiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, myöhäännukkuminen ei ole oikein sujunut. Kuopus herätti tänään klo 6... No, jää lukuaikaa. ;)

      Poista
  5. Hyvää lomaa! Toivottavasti jaksat lomatauon jälkeen purkaa tänne jonkun dekkariyhteenvedon! Olisi kiva lukea semmoinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, kiitos. Tämä teemalukeminen on aika hauskaa. Tulen laatimaan joko koosteen tai erillisiä blogiarvioita - tai sitten sekä-että. :)

      Poista
  6. Toivotan hauskaa lomaa ja paljon perhosia! Ja toivottavasti tukka nousee pystyyn ja silmät pyöristyvät ja syke vähän nousee... ja varjoissa on vain kuvitteellisia mörköjä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, tukka ei ole vielä noussut, vaikka murhaajia on jahdattujo ihan eri vuosisadoillakin. Mutta nyt on uusi mysteeri luettavana, ehkä se siis vielä ehtii!

      Poista
  7. Hauskaa että aiot lukea temaattisesti. Toivotan jännittävää heinäkuun loppua ja tietysti ihanaa lomaa :)

    Minä olen lapsesta asti uskonut tuohon muumien perhosennustukseen. Ainakin sen verran, että panen aina merkille, millainen kesän ensimmäinen perhonen on. tänä vuonna se oli valkoinen, eli rauhallista kesää ennustetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa. Teemalukeminen on mukavaa, mutta huomasin että kannattaa valita aika erilaisia dekkareita.

      Tuo perhosennustus on ihana! Vaikka luin kaikki muumiromaanit jo ala-asteiässä, en muistanut sitä. Nyt olin tarkka kesäni ensimmäisestä perhosesta

      Poista
  8. Minulle on aina ollut sitruunaperhonen kevään ensimmäinen perhonen.

    Tuntuu kuin aikoisit lukea paljon...;-)Olen juuri lukenut dekkarin, josta minä löysin kaavaa ja ennalta-arvattavuutta, joten annan laineiden vähän laimentua, etten suotta teilaa, sillä olen dekkareissa vaativin. Siis en postaa niitä, joihin petyn. Onneksi nyt on menossa jännityskirja, jolta odotan paljon. Se olisi jo luettu ellei mies olisi niin työllistävä yksikkö. Miten R. tekee sen, vaikka samalla kuitenkin kuin passaa minua koko ajan...en tajua.

    Olen jo etukäteen kauhusta kankeana, mitä dekkareita olet valinnut! Toivon niin, että löytäisit ne helmet.

    Lumoavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sitten sinulla on ollut aika hauska kesä. Toivottavasti :)

      Lomalla on hyvää aikaa lukea - tai lukea erilaista kuin muuten. Luulen kyllä valinneeni aika hyviä dekkareita. Taidan kuitenkin olla niiden suhteen enemmän tv- kuin kirjaihminen. Dekkareissa on paljon hyvää, mutta ovat ne hieman puuduttaviakin, kun lukee monta putkeen. Olen tosin koettanut valita melko erilaisia kirjoja. :)

      Poista
  9. Kuulostaapa loistavalta. Huisan hauskaa ja juuri sopivan jännittävää kesälomaa sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Oikein hauskaa ja ihanaa kesää sinulle! Kuvasi ovat kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, kiitos. Kuvissa on vähän sitä sun tätä tältä kesältä. :)

      Poista
  11. Kivan kuuloiset lomasuunnitelmat sulla!
    Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytti, kiitos. Täällä sitä lomaillaan Itä-Suomessa. <3

      Poista
  12. Oi, minä en muista minkä värinen ensimmäinen perhoseni oli. Mutta luulen, että keltainen, siltä ainakin tuntuu.

    Olet samanlainen kuin minä. Sain opiskeluvaiheessa yliannostuksen jännityskirjallisuutta ja enää se ei oikein uppoa. Mutta ihanaa ja lukuisaa lomaa sinulle!

    Ps: Vastasinko, että vastaan runohaasteeseen, kun palaan matkalta. En muista mitään runoja ulkoa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, sovitaan, että se oli keltainen. Ja jos kesäsi on ollut hauska, niin se varmistaa asian. :)

      Joo, en minä nytkään demarien pauloihin joudu. Nuorempana luin niitä itsekin paljon, kyllästyin sittemmin. Mutta nyt mennään hetki temaattisesti!

      Poista
  13. Sinullekin! Nauti, rentoudu ja hidastele :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi-Maaria! Kaikkea tuota(kin) yritetään.

      Poista
  14. Minulta tuo Muumien perhosten avulla kesän ennustaminen on mennyt ihan ohi! Valkoisia perhosia taisin nähdä ensimmäisenä tälle kesälle... Lomasuunnitelmasi kuulostavat ihanalle <3 Toivottavasti jännityslukemisten joukkoon ajautuu Stephen Kingiäkin ;) Esimerkiksi Eksyneiden jumalaa voisin suositella, se on sellaista tiheään tunnelmaan ja lapsen mielikuvitukseen perustuvaa kauhua, ei verta ja suolenpätkiä -tyyppiä.

    Ihanaa, leppoisaa, jännittävää ja lämmintä kesää :)

    VastaaPoista