lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan

Tarinauttisen hämärien hetkien Elma Ilona muisti minua haasteella. Alkujaan Kirjamielen Marjiksen blogista lähtenyt haaste onkin mitä mainioin, sillä sen välityksellä haastetaan blogiystäviä lukemaan mahdollisesti erilaisia kirjoja kuin mitä heidän blogeissaan on viime aikoina näkynyt. Elma Ilonan haaste ainakin osui sikäli hyvin kohteeseensa, ettei humoristinen fantasia ole niitä ihan omimpia tyylilajeja. Yllytyshulluna tartuin tietenkin haasteeseen ja tulen lukemaan Silvana de Marin Viimeisen haltian heti, kunhan saan haettua sen kirjastosta. Jännittävää ja jotain itselleni tosiaan erilaista!

Ja haasteen mukaisesti saan nyt itse haastaa mukaan kaksi bloggaajaa. Ennen kuin pääsen siihen, kerron haasteen säännöt. Ne kuuluvat näin:

Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan.
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi.
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Edit. Muutin Liisan kirjaa. No niin. Minä haastan Järjellä ja tunteella-blogin Susan lukemaan Italo Calvinon Paronin puussa ja Luettujen, lukemattomien Liisan lukemaan Johanna Holmströmin Camera Obscuran. Jos Susa ja Liisa olette Calvinoon ja Holmströmiin jo tutustuneet, niin vinkatkaa ja keksin teille mielihyvin uudet kirjat. Ja tekin molemmat saatte määrätä minulle kirjan luettavaksi. Sitä odotellessa... :)

14 kommenttia:

  1. Kiva kun otit haasteen vastaan! Hienot haastekirjat nakkasit myös kehiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiitos sinulle haastamisesta. Odotan jännityksellä minulle "määräämäsi" kirjan lukemista. :)

      Poista
  2. Mainiot haastekirjat heitit eteenpäin! Minulta on Eläintarha vielä lukematta mutta en voi ajatella sen olevan kuin hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, minä olen lukenut Eläintarhasta vain muutaman novellin. Osin siksikin haastoin Liisan lukemaan kirjan, haluaisin tietää että miten hän sen kokee.

      Poista
  3. Voi että, miten hauska haaste! Toivottavasti joku haastaa minutkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, eikö olekin? Ja ihan varmasti joku haastaa sinut. :)

      Poista
  4. mää oon niin huono näitten haasteitten kanssa ja tekemisessä, mutta tämä on ehdottoman hyvän kuuloinen, kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni.M., mulla on vähän sama fiilis. Tai osallistun aina alussa innollani kaikkeen, mutta en sitten jaksakaan. Tämä vaikuttaa hauskalta!

      Poista
  5. Kiitos! Tämä onkin tosi kiva haaste, enkä ole lukenut antamaasi kirjaa, joten laitan sen heti "tilaukseen" kirjastosta :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta! En ole lukenut valitsemaasi kirjaa, mutta olen kuitenkin lukenut Jääskeläistä (ja pitänyt), eli jos vain jaksat keksiä jonkun toisen kirjailijan, niin haaste olisi vielä jännittävämpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiva että otat haasteen vastaan. Haastan sinut Jääskeläisen sijasta Johanna Holmströmin novellikokoelmalla Camera Obscura. :)

      Poista
    2. Kiitos, tartun siis Holmströmiin :) Novelleja tuleekin luettua liian vähän, eli hyvä valinta. Teen tänään myös oman haastepostaukseni, ja kerron, mitä ehdotan sinulle.

      Poista
    3. Liisa, jee, kiva! Mietin sinulle yhtä dekkariakin, koska et muistaakseni lue niitä ainakaan kovin paljon. Meillä on aika yhteneväinen kirjamaku (ainakin isoin osin) ja siksi sinulle oli yllättävän vaikea keksiä kirjaa. :) Jään odottamaan, mitä minulle keksit!

      Poista