sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesäkirjoja ja 300 lukijaa -arvonnan voittajat

Viime kesän ja muutama tämän keväänkin kuva saa kollaasissa tuoda kesäistä tunnelmaa, vaikka tänä viikonloppuna on ollut niin unelmainen sää, että olisin voinut toki napsia uusiakin kesäkuvia. Mutta se kuvista, nyt on kesäkirjojen aika. Ja on myös aika julkistaa blogini 300 lukijaa -arvonnan voittajat. Jännittävää!

Ihan ensin kiitän teitä kaikkia arvontaan osallistuneita. Innostuitte muistelemaan ja vinkkaamaan mitä hienoimpia kesäkirjoja sekä myös pohtimaan syitä, miksi lukea kesällä erilaisia kirjoja kuin vaikkapa talvella tai miksi valita kirja lukufiiliksen mukaan sen ihmeempiä vuodenajoista välittämättä. Olen samaa mieltä teidän kaikkien kanssa!

Olen huono tilastoihminen, mutta tässä muutamia poimintoja arvontaan osallistuneiden vastauksista: kesällä luetaan klassikoita, kuten Humisevaa harjua, Helvi Hämäläistä, Aino Kallasta, F.E. Sillanpäätä ja Tove Janssonin Vaarallista juhannusta ja Kesäkirjaa. Moni haluaa kesällä kevyempää, joko Hilja Valtosen reippaiden naisarkisankareiden tai brittiläisten Himoshoppaajan kaltaisten koheltajien kanssa. Lapsuuden suosikit ponikirjoista Annoihin ja Salaiseen puutarhaan tulevat monelle mieleen juuri kesällä ja jostain syystä juuri kesä on dekkareiden aikaa - ja kukas muu olisikaan kesädekkaristien kuningatar kuin itse dame Agatha. Oijoi, minunkin lie pakko lukea yksi Christien kirja tulevana kesänä, edellisen kerran olen hänen teoksiaan lukenut joskus 1990-luvun alussa. Miten sitten kesällä luetaan? No,  ainakin"saakelin paljon", ajelehtimalla ja mielialan mukaan, mökin rappusilla, joen rannalla, ehkä kesäyön tunteinakin. Kesällä siis luetaan paljon ja kaikkialla! Kukaan ei onneksi sanonut, ettei ehdi tai aio lukea kesällä.

Mitä itse luen kesällä? Kuulun siihen suurimpaan massaan, joka ei kesällä lue periaatteessa erilaista, mutta syventyy mielellään klassikoihin, tyttökirjoihin ja joskus dekkareihinkin. En kaipaa kesällä sen viihteellisempää luettavaa kuin talvellakaan. Tulevan kesän kirjoja en ole vielä ehtinyt niin miettiä. Kesästäni on tulossa hieman erilainen kuin edellisistä sikäli, että aloitan tavallaan uudessa työssä. Työmatkojen aikana, jotka kestävät liki tunnin suuntaansa uskon ehtiväni lukea paljonkin hyviä kirjoja. Teidän kommenteista nappasin mukaani ainakin Sirpa Kähkösen Neidonkengän, joka on ainoa Kähkösen romaani, jota en vielä ole lukenut. Lisäksi aion taas uppoutua tyttökirjaklassikoihin, lukea erään mummolan vintiltä löytyneen "aarteen" ja kesän kirjauutuuksiakin olen ehtinyt tutkia hieman etukäteen. Hyvä lukukesä siis tiedossa, luulen!

Teidän kaikkien ihanien kommenttien inspiroimana kokoan myös pienen listan omista kesäkirjasuosituksistani. En kokoa listalle ikisuosikkejani, koska haluan nyt syventää tietoa näistä kirjoista omien blogikirjoitusteni merkeissä. Siksi mukana on vain sellaisia kirjoja, joita olen arvioinut blogiini. Kaikkein aikojen kesäkirjoja minulle ovat Tove Janssonin Kesäkirja, Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, John Irvingin Oman elämänsä sankari sekä Rauha S. Virtasen Selja-sarja. Niitä suosittelen kaikille!

Ja tässä 10 kesäkirjaehdotusta vuodelle 2012:
Johan Bargum: Syyskesä. Täydellinen kirja elokuulle.
H.E. Bates: Oi ihana toukokuu. Vaikka nimessä on toukokuu, on tämä kesäinen kuin mikä.
Gwen Bristow: Tammikuja. Syvän etelän tunnelmasta on ihan pakko nauttia hellesäällä.
Chris Cleave: Little Been tarina. Kesäisen kuuma ja koskettava kirja vaikeasta aiheesta.
Joel Haahtela: Traumbach. Lempeä ja unelias kuin loppukesä.
Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä. Kesä Mian kanssa ajatteluttaa ja sivistääkin.
Helvi Hämäläinen: Kylänruusut. Hieno metamorfoositarina hämäläisen pikkukylän kesästä.
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta. Ikääntyvän hovimestarin road trip.
Sanna Isto: Tinka ja Taika. Paras viimeisen vuoden aikana lukevani lastenromaani, taikaa ja kesäelämää.
Håkan Nessner: Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä. Nostalgiaa, jännitystä ja ihanaa tunnelmaa 1960-luvun ruotsalaisessa kesässä.

Nyt on aina julistaa arvonnan voittajat! Arvontaan osallistui huima määrä lukijoita niin blogin kuin Facebookinkin kautta. Osallistumisen ehtona oli kommentoida ja/tai linkittää arvontapostaukseni: kommentoimalla sai yhden arvan, linkittämällä toisen. Arvonnan suoritin perinteisellä lippulappumenetelmällä, onnettarena toimivat 4- ja 6-vuotiaat lapseni. Tällaisia arpoja isotätini vanhasta juustomuotista nousi.

Ensimmäisen palkinnon, 30 euron lahjakortin Adlibrikseen voittaa:

Johanna Just a Little Bit -blogista. Jee!


Toisen palkinnon, valitsemansa kirjan voittaja on:
 Sanna blogista Luettua. Saat valita itsellesi kirjan arvontapostauksen listasta.

Ja hän saa niin ikään valita itselleen kirjan:
Chrissie blogista Punamustaa.

Onnea kaikille voittajille ja vielä kerran kiitos osallistuneille. Otattehan Johanna, Sanna ja Chrissie minuun yhteyttä, jotta voin postittaa palkintonne.

P.S. Olen jo jonkin aikaa pohtinut kirjoille antamieni tähtien mielekkyyttä. Ystäväni Anna Elinan päätös luopua niistä sai minut miettimään samaa. Sosiaalisen median periaatteita noudatten annan teidän ratkaista asian, vastatkaa siis ehtiessänne sivupalkin kysymykseen, kiitos. :)

16 kommenttia:

  1. Neidonkenkähän sijoittuu kesäkuun yhdeksännelle päivälle 1942. Eikös olisi hienoa lukea se 9.6.2012, kirjan tapahtumien 70-vuotispäivänä?:-)

    VastaaPoista
  2. En ehtinyt kaiken tohinan keskellä osallistua arvontaasi, mutta listastasi meinaan vinkkejä ottaa. Ja John Irving, oih ja niih, miekin tykkään!

    VastaaPoista
  3. Sydämelliset onnittelut voittajille!

    Olipas siinä valtavasti hienoja kesäkirjoja. Itsekin harkitsen kesäkirja-aiheista postausta, saa nähdä jos ja milloin kynnelle kykenen... ja onnea vielä muhkeasta lukijakunnasta. Niin monta lukijaa ei voi olla väärässä ;)

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajille!

    Hieno suvikollaasi, jossa heti katse kiinnittyi lupiineihin ja hevoseen;-)

    Tein oman kesäkirjalistani paikallislehden erikoisnumeron haastatteluun. Pitääkin katsoa siitä, että kestääkö sen 'kantti' kirjabloggaajien vaativan maun. Mistä saisin Bargumin Syyskesän...jotain Pekka siitä sanoi, mutta mikä ihme se paikka oli, mistä sitä saa. Ooooh, Tammikuja tuo muistoja. Sain sen äitini kirjastosta ja yhtenä erityisenä päivänä luen sen uudelleen.

    Ja nyt lähden lausumaan mielipiteeni arvostelutähdistä...

    Kaunista, kiinnostavaa viikkoa sinulle ja kiitos arvonnasta!

    VastaaPoista
  5. Listasi ensimmäisen ja viimeisen haluan lukea tämän kesän aikana. Tosin vähän huonosti on lähtenyt liikkeelle tämä lukukesä, kun touhuan vaan kaikkea muuta, mutta eiköhän se tästä vilkastu. Parasta on lukea laiturilla mökin rannassa, toivottavasti sekin haave tänä kesänä toteutuu.

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajille! Kesäkirjalistaltasi olen lukenut ison osan, vieläpä viimeksi kuluneen vuoden aikana, mutta tänä kesänä voisin lukea Kim Novakin :).

    VastaaPoista
  7. Voi että, ihanaa kiitos! Laitankin sähköpostia ihan pian :).

    VastaaPoista
  8. Kiinnostava koonti kesäkirja-vastauksista!

    Ja kiitos suosituslistasta - osan olen lukenut, mutta ainakin Bargumin ja Ishiguron kirjoihin voisin tarttua. Tällaiset vinkit ovat tervetulleita, kun minulle käy usein kirjastossa ja kirjakaupassa niin, etten muista yhtään mitään kirjaa seisoessani kirjahyllyn edessä... Vaivaakohan ketään muuta tällainen musitamattomuus?

    VastaaPoista
  9. Tästäpä saakin inspistä kesän varalle. Hieno blogi:)

    VastaaPoista
  10. Ihana arvonta ja onnea voittajille!

    Minä aion tänä kesänä lukea Traumbachin ja Kesäkirjan, ehkä jopa siellä omenapuun alla. Hiljaa hyvä tulee.. :)

    VastaaPoista
  11. Tähtien suhteen olen miettinyt, että tietyllä tavalla pitäisi antaa kahdet: ensimmäiset tähdet sen mukaan, paljonko piti kirjasta, ja toiset tähdet sen mukaan, miten arvioi kirjan sijoittuvan genressään. Tai jotain. Itselleni ainakin käy joskus niin, että en tykkää jostain kirjasta, mutta väkisinkin tulee mieleen, että se johtuu osittain sen edustamasta genrestä. Kirja ei itsessään ehkä ole huono, mutta en osaa arvostaa sitä koska se kuuluu genreen, josta en juurikaan pidä. Tähdet on lukijan kannalta hyvä tapa tsekata yleisarvosana nopeasti, jos ei ehdi/jaksa lukea koko arviota. Muttamutta... puolensa ja puolensa. :) Kiva ratkaisu valokuvata voittajalipukkeet!

    VastaaPoista
  12. No mutta olipa hieno yllätys täällä odottamassa. Ihanaa ja kiitokset, onnea myös muille voittajille! Laitan sinulle s-postia tulemaan.

    VastaaPoista
  13. Onnea voittajille!

    Kaunis kollaasi ja hieno suosituslista, jolta löytyy paljon uutta kesälukemista minullekin. Mutta lukemistani, eli Syyskesästä, Little Beestä, Traumbachista ja Kesästä ilman miehiä olen samaa mieltä, eli että ne sopivat suloisesti kesään.

    Niin kuin tiedät, minä pidän tähdistä. Toki mietin itsekin joskus, onko tässä mitään järkeä, kun soudan ja huopaan vaikkapa 4,25:n ja 4,5:n välillä, mutta juuri tuossa siitä on minusta bloggaajalle itselleen hyötyä, kun joutuu oikeasti pohtimaan, minne lukukokemus omalla arvoasteikolla ja muihin luettuihin verrattuna sijoittuu. Blogien lukijana taas minusta on taas hirveän kätevä katsoa tähdistä bloggaajan lopullinen mielipide. Moni kirjoittaa kuitenkin niin punnitusti tai kiertelee ja kaartelee, etten saa välttämättä tekstistä selville, oliko se nyt hyvä kirja vai ei. :D Enkä nyt tarkoita sinua, mutta toivon silti, että pidät tähtesi. :)

    VastaaPoista
  14. Onnea voittajille ja tietysti sinulle valtaisasta ja ansaitusta lukijamäärästä! Kesäkirja-ajatukset kuulostavat aika samalta kuin itselläni. Toivon ehtiväni tai malttavani syventyä erityisesti paksuihin, kirjahyllyssä pitkään odottaneisiin teoksiin.

    VastaaPoista
  15. Kiitos teille kaikille kommenteista nyt tällä tavoin yhteisesti. Kesäkuu on alkanut, olkoot se kaikille hyvä lukukuu!

    VastaaPoista