keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Kustantaja: Siltala 2012
Alkuteos: La contadora de películas
Suomentanut: Terttu Virta
Kansi: Wil Immink Design / Getty Images
Ulkomainen romaani, Chile
Sivuja: 133

Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän, että elämä voi olla tehty samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan.


Elämä Chilen pampan salpitarikaivoslaisten hökkelikylässä on kovaa: työ on raskasta, viini vie miehiä eikä naisen ole mitenkään harvinaista tulla äidiksi jo 14-vuotiaana. Rahaa kuluu nopeampaa kuin sitä tulee, ihmiset elävät kädestä suuhun. Onneksi on elokuvat, jotka tarjoavat pakotien unelmiin, toisiin todellisuuksiin, ihmeellisiin maailmoihin, seikkailuun. Elokuvia rakastavat kaikki kyläpahasen asukkaat. Ennen kaikkea niitä rakastaa vaimonsa jättämä viiden lapsen raajarikko, möhömahainen isä, tuo juoppoparka. Koska perheellä on rahaa niukasti, kerää isä kokoon kolehdin, jonka ansiosta yksi perheen viidestä lapsesta - Mariano, Mirto, Manuel, Marcelino tai María Margarita - pääsee elokuviin. Isä päättää, että se lapsi, joka osaa kertoa elokuvasta kaikkein parhaiten, pääsee jatkossa näkemään kaikki elokuvat sillä ehdolla, että kertoo ne perheelleen. Näin äidin ikävää potevasta teini-ikäisestä, mutta naisellisesta María Margaritasta tulee elokuvankertoja, joka on Marilyn, Ben Hur, Zorro tai jopa itse Jeesus. Hän on niin hyvä, että pikkuhiljaa perheen hökkelille alkaa kertyä maksavaa yleisöä kuulemaan elokuvat hänen kertominaan. María Margaritasta tulee taianomainen unelmien todentaja, kyläläisten portti muihin maailmoihin.

Chileläinen Hernán Rivera Letelierin pienoisromaani Elokuvankertoja (2012) on kertomus maailmasta, joka on toisaalta kova ja onneton, toisaalta yhteisöllisyyden ja tarinan voimaa ylistävä. Se kuvaa chileläistä yhteiskuntaa ennen maassa 1970-luvulla tapahtunutta sotilasvallankaappausta, mutta kurottuu myös sen jälkeiseen aikaan. Ennen kaikkea se on kunnianosoitus juoksevalle filminauhalle ja kaikille niille tarinoille, jotka päästävät hetkeksi pois raadollisesta arjesta.

Vaikka se ei ollut juolahtanut mieleeni, minusta oli tullut heille kuvitelmien luoja. Jonkinlainen haltijatar, kuten naapurini sanoi. Elokuvakertomukeni veivät heidät pois autiomaan kovasta olemattomuudesta, ja he pääsivät edes vähäksi aikaa ihmeellisiin maailmoihin täynnä rakkautta, unelmia ja seikkailuja. Sen sijaan, että he olisivat nähneet nuo maailmat valkokankaalla, kertomusteni aikana jokainen sai kuvitella ne maailmat oman mielensä mukaan.

Leterier on kirjoittanut melkoisen kirjan, sen voin sanoa. Elokuvankertoja on pieni kirja. Se on pieni kooltaan ja se on myös erittäin nopealukuinen. Silti Leterierin onnistuu pienessä sivumäärässä kertoa paljon, kokonaisia elämäntarinoita, pätkän niin Chilen kuin maailman historiaakin. Marían tarinoiden kautta lukija pääsee osalliseksi mitä ihmeellisimpiä tarinoita, Marían muistot taas kuljettavat aaltopeltikodin sisäisiin ristiriitoihin, äidin ikävään, liian varhain koittavaan aikuisuuteen sekä siihen, miten yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat yksittäisten ihmisten elämään. Kaikkea leimaa elokuvan ihmeellinen voima: miten sama taidemuoto voi tarjota seikkailuja, muistuttaa hirmuteoista ja ennen kaikkea lumota pelkällä projektin valokeilalla, jossa pölyhiukkasetkin tuntuvat tanssivan kuin taiottuna?

Elokuvankertojassa onkin helppolukuisen pintansa syvempi taso, johon mahtuu kokonainen maailma. Letelier kirjoittaa helppolukuista tekstiä, jonka voisi lukaista tuosta vaan, mutta hän kertoo paljon enemmän. Vaikka suorastaan lumouduin Elokuvankertojasta ja ihailen romaaniin tiiviyttä, olisin mielelläni lukenut kirjaa sivumäärällisesti toisenkin mokoman, sillä Marían kertojanääni vei mukanaan, teki minusta tavallaan hänen oman elämänsä elokuvankokijan. Sitä elokuvaa olisin katsonut pitempäänkin. Toisaalta hyvä näin, pienuus tekee kirjasta helmen ja laajempana romaanin arkitodellisuus olisi saattanut alkaa ahdistaa. Nyt fiktiivisen toden - Marían perheen elämän - ja reaalisen fiktion - elokuvien ja tarinoiden - raja limittyy ja muuttuu ikään kuin kahdeksi rinnakkaiseksi maailmaksi.

Kaikki elokuvien, Chilen sekä hiotun, mutta pintansa alla paljon sanovan kerronnan rakastajat, lukekaa tämä kirja! Lukekaa se, sillä kirja jättää melankolisella tavalla onnellisen olon; sellaisen, josta minä pidän ja jota kirjoilta useimmiten haluan. Kaiken ihana-sanan yliviljemisen uhallakin sanon, että Elokuvankertoja on ihana kirja. Se on sekä surullinen että onnellinen, se kuin kirjan sivuiksi muuttunut Technicolor tai CinemaScope köyhän kansan iltataivaan alla.

****

Elokuvankertojat ovat lukeneet myös Sara ja Maria.

12 kommenttia:

  1. Rakastan tätä kirjaa jo ennen kuin olen kukenut sen :D Maltan tuskin odottaa että saan sen hyppysiini. Ihanasti blogattu taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, voi, ihana kuulla! Toivottavasti saat kirjan pian ja toivottavasti pidät siitä. :)

      Poista
    2. Pistin varaukseen. Se on hankinnassa vasta, joten saattaa mennä jonkin aikaa. Mutta hyvää kannattaa odottaa! Ja onneksi mulla on ihana pino kirjoja jo hyllyssäkin odottamassa lukijaansa. Juuri nyt olen lukemassa Medeiaa ja hänen lapsiaan.

      Poista
    3. Totta, hyvää kannattaa odottaa eikä sinullakaan taida olla pulaa lukemisista. Jään mielenkiinnolla odottamaan mietteitäsi Medeiasta.

      Poista
  2. Täytyy kai lukea, kun kerran käsketään :)

    No, olin kyllä jo pannut kirjan merkille: elokuvat kun ovat sydäntäni lähellä ja Chilekin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, hyvä että käsky meni perille. :) Tämän lukee nopeasti, mutta tämä kannattanee lukea sellaisena aikana, jolloin kaipaa jotain pientä, mutta silti hyvää. Itselleni tämä osui kohdalle juuri oikeaan aikaan, kun olen ollut parin itselleni hidaslukuisen kirjan junnaavassa "lukupaineessa".

      Poista
  3. Pakko tunnustaa, etten ollut kirjasta yhtä hurmaantunut kuin sinä ja Sara. En oikein tiedä miksi, ehkä juuri tuo kirjan lyhyys verrattuna sen käsittelemään pitkään ajanjaksoon ja vakaviin teemoihin. Omalla tavallaan tenhoava kirja kyllä, mutta ei jättänyt minuun syvempää jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, sehän on ihan hyvä, että kirja tekee erilaisen vaikutuksen eri lukijoihin. Itse en hurmaantunut Tyrskyistä, jota _kaikki_ muut rakastavat. :) Ja kuten kirjoitin, kaipasin itsekin kirjaan hieman enemmän syvyyttä. Toisaalta olin vasta reilu viikko sitten lukenut hyvinkin syvälle menevän Chile-aiheisen kirjan ja tämä toimi ikään kuin saman kolikon lempeämpänä puolena.

      Poista
  4. Voi hurja! Taas Chile-kirja, joka minun pitää lukea. Ja tämä minua kiinnostaa jopa enemmän. Rakastan nimittäin kaikkea melankolista ja pieniä suuria kirjoja. Nyt ei varmaan auta kuin marssia kirjakauppaan, lukea nämä kaksi kirjaa ja lähettää ne sitten maailman toiselle laidalle. Kiitos, tämän haluan todellakin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, niin, taas ollaan Chilessä! Kiihkeä maa saattaa antaa enemmän kuin tämä, mutta minuun Letelierin tarinan näennäinen ohuus ja kaikki ne asiat siellä takana vaikuttivat. :)

      Poista
  5. Mikä lumoava kansi! Pidän latinokirjallisuudesta ja melankoliasta, joten tämä olisi niin minun kirjani...Olethan nähnyt elokuvan Suklaata iholla (Como agua para chocolate), joka perustuu kirjaan Pöytiin ja vuoteisiin: Kun sen on kokenut, ei helposti ohita latinokulttuuria. Onneksi minulle ei näistä nouse ollenkaan matkakuumetta, sillä seuraan tarkasti Mian elämää Chilen todellisuudessa;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikö olekin upea kansi. Suklaata iholla on tosiaan hieno elokuva, sellainen jota ei voi unohtaa. Tämä kirja on pieni ja pinnaltaan ohut, mutta minuun kirja vetosi kovasti.

      Poista