keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Viikon nainen

Kotimainen keskiviikko on tällä viikolla kotimainen torstai tai perjantai. Viime syksynä kirjoitin viikon miehestä. Nyt on aika nostaa esille viikon nainen. Hän on Tori Amos, jota olen ihaillut 1990-puolivälistä saakka. Aluksi olin fani muiden joukossa, sitten sain työasioissakin tarkastella häneen liittyviä merkityksiä ja nyt olen taas onnellinen rivifani.

Amos konsertoi illalla Helsingissä ja vaikka olen ihaillut hänen musiikkiaan jo yli viidentoista vuoden ajan, osallistun ensimmäistä kertaa hänen konserttiinsa. Voi että, ihan jännittää! Illasta on muutenkin tulossa vilkas, sillä ennen konserttia menen erääseen kirjalliseen tilaisuuteen. Tällainen kotihiiri ja kotityöläinen menee varmaan ihan päästään pyörälle moisesta aktiivisuuspiikistä.

Tori Amosin tuorein levy Night of the Huntes (kansi kuvassa keskellä) on erikoisen kiinnostava, sillä saksalaisen klassisen musiikin levy-yhtiön Grammophonen julkaisema levy kertoo modernin rakkaustarinan, joka paljastuu matkalla Irlannin myyttiseen menneisyyteen. Levyllä Amos varioi Chopinin ja Satien kaltaisten mestareiden töitä yhdistäen ne omiin sävellyksiinsä sekä sanoituksiinsa.

Kuunnelkaa levyltä vaikka kappale Carry (Youtube).

Musiikillista ja totta kai kirjallistakin keskiviikkoa!

17 kommenttia:

  1. Aaah, huikeaa! Minäkin olen menossa katsomaan Toria, enkä meinaa pysyä housuissani! Fanina myös 90-luvulta alkaen ja ensimmäinen kerta livenä. Ihanaa iltaa sinullekin! :)

    VastaaPoista
  2. Suketus: Mahtava kuulla. :) Minä voin tulla ulos kaapista sen verran, että aikoinani tein sivuaineeni gradunkin Toria sivuten. On kyllä tosi jännittävää (!) mennä Torin konserttiin. :) Sinulle myös ihanaa musiikillista iltaa!

    VastaaPoista
  3. Työkaverinikin on lähdössä tuonne keikalle, mutta minä en, voivoi. Tori on hieno, tästä me on ennenkin juteltu. Mukavaa iltaa siis!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa iltaa Tori Amosin parissa!
    Kerro sitten millainen konsertti oli.
    Minullakin soi lähes päivittäin Spotifysta ainkin yksi Torin biisi.
    Viimeksi Rollareiden Angieta olen kuunnellut, Tori on tehnyt siitä niin hienon omanlaisensa version.

    VastaaPoista
  5. Oikein nautinnollista iltaa Tori Amosin musiikin parissa! Täälläkin hän kävi joku aika sitten konsertoimassa,ja hieman harmittaa,etten mennyt konserttiin,,

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa kirjallista ja sen jälkeen musiikillista iltaa! <3

    VastaaPoista
  7. Oijoi, nyt on pakko myöntää että olen melkein kateudesta vihertävä! :D Minäkin rakastan Torin musiikkia! <3

    Tuo uusi levy kiinnostaa hirmuisesti, en ole sitä vielä ehtinyt hankkia itselleni.

    Ihanaa iltaa Katja, nauti minunkin puolestani!! <3

    VastaaPoista
  8. Heippa hei täältäkin kautta!

    Minä itse en Torista tietäisi ilman miestäni, joka ihastui hänen musiikkiinsa muutama vuosi sitten. Silloin soi levy jos toinenkin. Minun soittoäänenä hänen kännykässään taisi olla jokin Torin biisi.

    Itse olen vannoutunut Suomipop/rock-immeinen, koska en oikein jaksa keskittyä muun kielisiin sanoihin, sisältö tulee kotimaisella heti perille jos on tullakseen...

    Mutta nyt järjestin siipalleni superjymy-yllärin, eli ostin liput tämän illan keikalle. Hän ei tiennyt mitään ja sain kaikin puolin yllätettyä/jekutettua häntä oikein lahjakkaasti ;) Joten pian auton nokka kohti pääkaupunkia. Emme ole tämmöisissä maailmantähtien konserteissa olleetkaan, joten senkin puolesta aika elämys edessä. Mies innoissaan, ja minä tietty siinä mukana... Katja, toivottavasti tavataan pikaisesti :)!

    VastaaPoista
  9. Tori Amos on todella upea ja lahjakas muusikko! Minulla on tuo uusin levy, se on kerrassaan hieno! Kunpa minäkin olisin päässyt konserttiin, harmittaa. Ihanaa iltaa Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kuuntelin kappaleen ja tykkäsin. Minulla ei ole Torin levyä, mutta lemppari soundtrackillani (Mona Lisa smile) hän laulaa. Ihanaa konsertti-iltaa!

    VastaaPoista
  11. Kotihiirrn aktiivisuuspiikki :) Hih.

    Toivottavasti oli kivaa!

    VastaaPoista
  12. Tori on upea. Ja voi miten hieno tuo Carry on! Uusi levy vaikuttaa lupaavalta. :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikki! Tori oli todella upea, olen niin iloinen, että 15 vuoden faniuden jälkeen pääsin vihdoin näkemään hänet livenä. En ole suurten konserttien ystävä, mutta koin jonkinlaista taikaa.

    Hauska huomata, että täällä on monia muitakin Torin ystäviä. <3

    Ja Mie ite: Harmi, ettei nyt nähtykään, mutta varmasti joskus jossain!

    VastaaPoista
  14. oon vieläkin ihan eufoorisessa tilassa ja levy soi taukoamatta...Albert Hall kiiluu silmissä...pitää ostaa kiikarit:) mitä pidit itse ?

    VastaaPoista
  15. oon vieläkin ihan eufoorisessa tilassa ja levy soi taukoamatta...Albert Hall kiiluu silmissä...pitää ostaa kiikarit:) mitä pidit itse ?

    VastaaPoista
  16. Mirka: Pidin aivan valtavasti! Minullehan tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Torin livenä ja voi, mitä kaikkea hän esittikään: Sister Janetin, Sueden, Winterin niin mahtavalla tavalla, Graveyardin... Olen ihan kade siitä, että pääset Royal Albert Halliin. :)

    VastaaPoista