maanantai 19. syyskuuta 2011

Norjansuklaata ja ruusutunnustus

Pohjois-Korea-kirja ei imenyt minua kirjallisesti kuiviin, mutta jostain syystä lauantaina aloittamani ja aluksi niin mukanaan vienyt romaani ei jaksanutkaan kiinnostaa. Sen sijaan keskityin lukemaan norjalaisia sisustuslehtiä, joista Lev Landlig on ihana sekä käymään perheeni kanssa elokuvissa katsomassa retrolla tavalla suloisen Ellan ja Aleksin yllätyssynttärit. Eilen illalla korkkasin vielä mieheni kanssa dvd:n Näkemiin vaan, muru. En varmaan koskaan kyllästy katsomaan englantilaisia työmiehiä ensin Saksassa ja myöhemmin Britanniassa. Hieman puristisesti aiomme pitäytyä noissa 1980-luvulla filmatuissa jaksoissa.

Norjalaisten sisustuslehtien lukemisen ohella herkuttelin myös norjalaisella suklaalla. Mieheni kävi työmatkalla Oslossa ja toi sitä, mitä tilasinkin. Suosituksia norjalaisesta suklaasta sain ihanaan Ilselään muuttaneelta Minnalta. Kiitos! Taisin kuitenkin saada hieman erilaisia suklaita, mutta ei se mitään, pekaanipähkinät ja chili sopivat yhteen niin, että nyt maanantainakin harmittelen suklaalevyn pienuutta sekä pikaista loppumista. Lapset saivat Norjasta muun muassa kirjan Folk og rovere i Karmemomme by. Blogiani kaikkein pisimpään seuranneet saattavat muistaa tämän matkamuistoihin liittyvän tapamme.

Elokuvien katselun ja lehtien lukemisen ohella teimme pihatöitä. Lasten suruksi trampoliini lähti talviteloille autotalliin, mutta heidän suureksi ilokseen koristekurpitsat puskevat jo toista satoaan. Sitä samaa tekevät herkkutatit taloamme vastapäätä olevassa metsässä. On ihanaa päästä sienimetsään vain kapean hiekkatien ylittämällä!

Tällä viikolla koetan taas reipastua kirjasaralla. Ehkä saan luettua loppuun sen kirjan, jonka lauantaina aloitin. Yritän ainakin, koska haluan pitää siitä kirjasta. Keskiviikkona olen menossa kirjallisille illallisille ja lukemisestakin on ihan runsaudenpulaa.

Minttuli lähetti minulle tällaisen tunnustuksen. Kiitos! Tunnuksen ideana on kertoa viisi lempiasiaansa.

Lempiruokani on savusiika. Tai hirvipaisti. Tai lasagne. Thaimaalaiset ruoat. Porkkanalaatikko. Vuohenjuusto, sinihomejuusto, appenzeller - juustot yleensäkin. Savustetut pikkumuikut. Kalakukon kuori. Kaurapuuro. Tykkään niin monesta ruoasta, vain nakkikeittoa tai -kastiketta en syö. Enkä koskaan tonnikalaa, jota vierastan ennen kaikkea ekologisista syistä, mutta toki makukin tökkii.

Lempimakeinen on yhtä vaikea valita kuin lempiruokani. Yksiselitteinen vastaus on suklaa, koska muita makeisia syön harvoin, lähinnä muiden karkkipusseista. Mutta älkää kysykö suosikkisuklaatani, koska se vaihtelee vuodenajan ja mielitekojen mukan.

Lempilukemistani saa selvyyden blogistani. Lukeminen on minulle enemmän kuin harrastus, se on elämäntapa. Pidän eniten ns. älykkäistä tai laadukkaista lukuromaaneista, kuten Carol Shieldsin ja John Irvingin kirjoista. Tämän vuoden suurimmat löytöni ovat Joel Haahtela ja Kazyo Ishiguro, joiden fani minusta tuli kertaheitolla. Suoranaista viihdettä tai kovapintaisia dekkareita vierastan.

Lempipaikka käsitöille. Hmm. Tämä kysymys on kohdallani valitettavasti vitsi. En osaa neuloa, en virkata ja suoran sauman ompelemisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Mutta jos valokuvien käsitteleminen tietokoneella voidaan laskea digitaaliseksi käsityöksi, niin sitä on mukavinta harrastaa oman kodin työhuoneessa. Paperiaskartelua harrastan keittiön ison ruokapöydän ääressä.

Lempielokuviani ovat Amelie, Veronikan kaksoiselämä, Lost in Translation, Aamiainen Tiffanylla sekä brittiläiset romantiset komediat, 1930-60-lukujen Disney-klassikot, Ang Leen ja Tim Burtonin filmit.

Lähetän ruusuja edelleen norjansuklaavinkkaajalle, Karoliinalle, Susalle, Saralle, Hannalle, Linnealle sekä Anni. m:lle.

23 kommenttia:

  1. Amelie on aivan ihana! :) Kuulostaa siltä, että teillä oli lokoisa viikonloppu - niin meilläkin, nyt uutta viikkoa kohden sitten vaan!

    VastaaPoista
  2. "Näkemiin vaan muru" on aivan mahtava sarja, kestää useamman katselukierroksen.

    Käsityöt ovat minunkin heikko kohtani, ei vaan synny mitään :(

    Jos ei kirja maistu, niin ei maistu. Tsemppiä yritykseen kuitenkin!

    VastaaPoista
  3. Maria: Amelie on minulle jonkinlainen voimaelokuva. Se on suloinen ja hauska, fiksu ja kaunis, mutta tarpeeksi ilkikurinen ja sopivasti outo, jottei se ole imelä. :)

    Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Jaana: Mietimme eilen mieheni kanssa, että onkohan tämä nyt kolmas kerta, kun sarjaa katsomme. Se on niin hyvä.

    Minä yritän sitkeästi lukea sen keskeneräisen kirjan. Se alkoi nimittäin tosi hyvin ja olin aivan ihastunut, mutta keskivaiheilla en oikein tahdo jaksaa...

    VastaaPoista
  5. Oi, Amelie ♥ Meillä on niin monia samoja lempielokuvia ;)

    Kiitos ruususta, nappaan sen mukaani ja jaan sen blogissani myöhemmin tällä viikolla!

    VastaaPoista
  6. Ihania lempielokuvia sinulla Katja, Amélie ja ihanaa Kieslowskiakin (minä tosin pidän Sinisestä enemmän)!

    Ja mitä suklaita. Mies kuulemma joutuu syksyllä matkustelemaan työn takia. Vaadin suklaata korvaukseksi.

    Ja kiitos ihanasta ruususta! <3 Vastailen tällä viikolla.

    VastaaPoista
  7. Onnea suloisesta tunnustuksesta!

    Appenzeller on tosi herkullista juustoa. Appenzellenin maakunta on Sveitsissä viimeinen, jossa naiset saivat äänioikeuden;-) Toki koko Sveitsi on kaunis, mutta kallis.

    Oi filmit, niitä on niin paljon...hyviä.

    Hyvää tummaa suklaata Lumimies kantaa minulle työmatkoilta. Suomesta olen löytänyt vain karvaan makuista tummaa suklaata.

    Viikonloppumme menivät aika samoissa merkeissä ja lukeminen ei paljon edistynyt...Uusi viikko, uusi yritys.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Onpas jännän erilaisia koristekurpitsoita ja paljon teheetkin satoa.
    Ameliesta tykkään minäkin, sitä jaksaa katsoa useamman kerran.
    Ja juustot, monta samaa suosikkia.

    Olisipa mukava maistaa norjalaistakin suklaata..
    Hyvää viikkoa sinnepäin ♥

    VastaaPoista
  9. Kerrassaan suloinen postaus, kiitos kun olet niin ihana! <3 Kiitos myös tunnustuksesta, jonka otan ilolla vastaan, sillä itsestään ja mieluisimmista suosikeistaan eri saroilla on aina mukava kirjoittaa. :D

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Taidankin lähteä ostamaan koristekurpitsoja.

    VastaaPoista
  11. Suklaa on aina kiva tuliainen;tuo Freia on vaan vähän liian makea makuuni.Pidän tummasta enemmän.Amelie on minustakin ihastuttava elokuva ja tuosta lempiruokalistastasi ottaisin heti savustetun kalan!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Samanmoisia koristekurpitsoja olen ripotellut sinne tänne meille myös :) Norjalaista suklaata olen muuten kuullut kehuttavan ennenkin, toivottavasti joskus pääsen maistamaan. Ja juustot! Appenzeller namnam, mutta voiton taitaa viedä manchego! Ja herkkutatteja toivon minäkin vielä löytäväni lisää lähimetsästä :)

    Syksyistä viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Ah,tulipa suklaahimo...Minulla on sama juttu,mieluummin napostelen suklaata kuin karkkeja. Karkeista tulee nopeasti paha olo,mutta suklaata voisin mutustaa sen minkä ehdin ;P Harmittavan vähän on tullut maisteltua ulkomaisia suklaita. Kotimaisista Pandan uusi Zabaglione on vielä testaamatta...

    VastaaPoista
  14. Kiitos ruusuista. :)<3

    Norjassa asuessani minulla oli eräs lempisuklaa, jota piti lähikaupasta aina hakea, mutta en enää kuolemaksenikaan muista sitä merkkiä saati ulkonäköä. Ihan hutero pää.

    VastaaPoista
  15. Osuvia elokuvavalintoja! Yksi Tim Burtonin kestosuosikeistani on ehdottomasti The Nightmare Before Christmas, jossa on loistava musiikki ja käsikirjoitus. Suosittelen kaikille, viimeistään pyhäinmiestenpäivänä tai joulunodotuselokuvana ;-)!

    VastaaPoista
  16. Amelie on minustakin ihana elokuva. Vanhoja suosikkejani ovat Mona Lisa smile ja Kuutamolla. Ruotsalainen elokuva Ikuistetut hetket on visuaalisesti kaunis ja yksi suosikeistani. Jane Austen suosikkeihini kuuluu Viisasteleva sydän.
    Suklaata ja teetä tuon tai toivon aina tuliaisiksi ulkomailta. Teillä on kiva kirjaperinne!

    VastaaPoista
  17. Voi miten kiva tämä oli lukea♥

    VastaaPoista
  18. Palaan tänne huomenna paremmalla ajatuksella, mutta pakko oli tulla ihan pikaisesti kommentoimaan (olen lukenut tänään ihan koko päivän, ja nyt silmäni ihan kirvelevät kaikesta lukemisesta :D)...

    Kiitos ihanasta tunnustuksesta, mietin suosikkejani pari päivää ja palailen sitten blogissani asiaan! <3

    VastaaPoista
  19. Aamiainen Tiffanylla on ihana elokuva ja Näkemiin vaan muru aivan loistava myös! :)

    VastaaPoista
  20. Vinkkaaja tässä terve. :)

    Vierastan vähän ilman kuvaa kommentointia, mutta kun en ole ehtinyt vielä ladata sellaista. Kiitän tunnustuksesta ja palaan asiaan!

    Ihanat tuliaiset ja ihania juttuja muutenkin. Meillä on yhteiset ruoka- ja käsityöjutut: vaikea valita monista, ja sitten se toinen ei suju yhtään.

    VastaaPoista
  21. Kiitos teille kaikille kommenteista. Palaan niihin ihan pian, huomenna viimeistään. :)

    VastaaPoista
  22. Näkemiin vaan, muru on mainio. <3 Pitäisikin lainata dvd-boksi joskus kirjastosta ja viettää pari iltaa fiilistellen. :)

    Ja hih, olin taas tänään ihan vietävissä! Rakastan sekä pähkinä- että chilisuklaata, mutta en ole koskaan tainnut syödä sellaista missä on kumpaakin. Tänään oli pakko hakea kaupasta levy pähkinäsuklaata, kun alkoi eilen postauksesi luettuani tehdä niin mieli. :) Ostin Fazerin uutta suolacashewpähkinäsuklaata, ja hyväähän se oli.

    Minä taas pidän neulomisesta, mutta en osaa askarrella ollenkaan. Jostain syystä kärsivällisyyteni ei riitä siihen puuhaan ollenkaan, eikä minussa ole askartelun suhteen pisaraakaan luovuutta. Minulle olisi täydellinen painajainen joutua tekemään kymmeniä joulukortteja itse, omin käsin ja ilman mitään mallia!! :D

    VastaaPoista
  23. Susa: Meillä tosiaan on niin sama elokuvamaku isoin osin. Toki pidämme myös erilaisista leffoista. :)
    Ole hyvä! <3

    Linnea: Sininen on mielestäni parempi elokuva, mutta Veronikan kaksoiselämä on minulle rakkaampi.

    Vaadi ihmeessä suklaata! Ja ihanaa, että vastasit jo.

    Leena: Kiitos. Kuten huomasit, sinäkin sait saman Minttulilta. Sveitsi oli ja on osin edelleen jälkijunassa sukupuolten välisen tasa-arvon suhteen, mutta ihanaa juustoa ja suklaata sieltä tulee. :)

    Minä pidän sellaisesta tosi vahvasta tummasta suklaasta, jopa 70-80 prosenttisesta.

    Minttuli: Kiitos sinulle tunnustuksesta. Koristekurpitsat ovat söpöjä. Ja juustot & suklaa taitavat olla meidän molempien heikkoja kohtia. <3

    Karoliina: Itse olet! Ole hyvä ja mielelläni luen sinun lempiasioistasi sitten, kun ehdit niitä kirjata.

    Allu: Toivottavasti kävit. :)

    Yaelian: Minä syön mielelläni myös makeita maitosuklaita. Valkosuklaasta en pidä kuin leivonnassa, mutta tumma suklaa taitaa kyllä viedä voiton täälläkin.

    Teija: Oi, manchego! Syksyllä on ihanaa herkutella juustoilla kynttilänvalossa. Toivottavasti löysit / löydät herkkutatteja. :)

    Hietzu: Se Pandan Zabaglione on mielestäni varsin hyvää. Se on sitä samaa kuin Juhlapöydän konvehdeissa, mutta kokonaisena levynä.

    Hanna: Ole hyvä. <3 Ei niitä suklaamerkkejä aina muista. Minä muistan Italiasta vain, että siellä oli aika huonoa suklaata marketeissa, "luksussuklaat" olivatkin sitten asia erikseen.

    Paula: Tuo Painajainen ennen joulua on ihan "must" meillä joka vuosi. Toistaiseksi vain mieheni ja minä katsomme sitä, mutta sitten kun lapset ovat siinä kymmenen kieppeillä, voivat hekin elokuvan katsoa.

    Johanna: Amelie on niin ihana. Pidän myös Mona Lisa Smilesta, mutta Kuutamolla toimi paremmin kirjana. Minäkin tykkään suklaan ohella teetuliaisista, ainakin Englannista.

    Maria: Ihana kuulla. <3

    Sara: Jee!

    Sanna: Molemmat ovat sellaisia, jotka kestävät monta, monta katsomiskertaa.

    Minna: Terve. Ja kiitos suklaavinkeistä. :) Niitä mantelinmakuisia ei ollut, joten sain tuon pekaanipähkinä&chilin, joka olikin tosi hyvää.

    Tiedätkö, minä menin joskus blogisi alkutaipaleella _melkein_ lankaan sinun ja käsitöiden suhteen. Oivalsin kyllä pian, että asianlaita on siellä samalla tavalla surkuhupaisa kuin täälläkin. :)

    Sara: Varaa ihmeessä. Kyllä sitä porukkaa jaksaa katsoa.

    Suolacashewpähkinäsuklaata?! Sitä en ole maistanutkaan. Onneksi en ehdi kauppaan tänään enkä huomenna, muuten olisin kohta syönyt jo koko levyllisen.

    Voi, minusta paperiaskartelu on ihanaa, mutta neulominen ihan mahdotonta. :)

    VastaaPoista