lauantai 17. syyskuuta 2011

Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa.

Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa.
Kustantaja: Atena 2011
Alkuteos: Nothing to evny - ordinary lives in North Korea
Suomennos: Antti Immonen
Kansi: Eric Laffourge
Amerikkalainen tietokirja
Sivuja: 422

Tohtori Kim ei muistanut, milloin hän olisi viimeksi nähnyt kulhollisen valkoista riisiä. Miksi riisikulho oli ulkona ja maassa? Hän tajusi vastauksen juuri hetkeä ennen kuin kuuli koiran haukkuvan.

Tähän saakka osa hänestä oli tavallaan toivonut, että Kiinassa olisi yhtä köyhää kuin Pohjois-Koreassa. Hän halusi edelleen uskoa, että hänen maansa oli paras paikka maailmassa. Uskomukset, joita hän oli vaalinut koko elämänsä, tulisivat vielä osoittautumaan oikeiksi. Mutta enää hän ei voinut kieltää asiaa, jonka hän näki omin silmin: Kiinassa koiratkin söivät paremmin kuin Pohjois-Koreassa lääkärit.


Millaista on elää arkeaan ja paeta maasta, joka on satelliittikuvien perusteella pimeä, jonka rajat on suljetut ja jonka kansalaiset ainakin julkisesti uskovat johtajansa olevan erehtymätön? Pohjois-Korea on yksi musta aukko niin kartalla kuin monien tietoisuudessakin. Nälänhätä siellä on niin paha, että sammakot ja koiratkin loppuvat maasta vain yhdestä syystä, lapset nääntyvät nälkään ja aikuiset raahustavat tikkulaihana ja kaikkea epäilevänä saamatta minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan. Luvattomasta television omistamisestakin voi joutua vankilaan. Sananvapauden puutteesta ei tarvinne edes mainita.

Mistä tässä tietokirjassa oikein on kyse? Tirkistelystä eräänlaiseen valtiolliseen kuriositeettikabinettiin sekä harmaan ja nälän sävyttämään punakoneeseen? Katsaus tavallisten pohjoiskorealaisten arkeen? Kuvaus vapauteen päässeistä loikkareista, oman elämänsä sankareista? Vaiko faktapohjaisesta ja laadukkaasta tietokirjasta? Barbara Demickin kirja Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa (2010/2011) on tirkistelyä lukuunottamatta kaikkea tätä. Se on kaunokirjallisen vetävä, mutta samalla uskottava ja paljaan rehellinen tietokirja kuudesta Pohjois-Koreasta loikanneesta ihmisestä.

Nuoret rakastavaiset Mi-ran ja Jung-sang, lääkäri Kim, vaeltava pääskynen - katulapsi - Hyuck, aatteelle omistautunut perheenäiti rouva Song sekä hänen itsepäinen tyttärensä Oak-hee valottavat Demickille arkeaan demokraattisessa isänmaassa sieltä loikkaamisen jälkeen. Elämä Juche-aatteeseen pohjautuvassa maassa on vaikeaa, puutteen- ja kurinalaista, mutta kuitenkin mahdollista. Demickin kirjassa ihmiset käyvät koulua, menevät naimisiin, pitävät juhliaan ja vauraimmat katsovat jopa televisiota - kaikki toki monikerroksisen poliittisen hegemonian säätelemänä. Kirjan kaikkien päähenkilöiden, oikeasti elävien ihmisten, näkökulmasta entinen kotimaa on kauhistuttava paikka, jonne sydän kuitenkin kaipaa ikuisesti. Kertojana ja tietokirjailijana Demick pyrkii asettumaan niin objektiiviseen rooliin kuin voi ja taustoittaa Pohjois-Koreaa koskevat tietonsa monipuolisin lähdeviittauksin.

Isä, meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta,
kotimme on työväenpuolueen huomassa,
olemme kaikki siskoja ja veljiä.
Vaikka tulimeri uhkaisi lapsosten
ei tarvitse pelätä:
Isämme on kanssamme.
Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta.


Niin, pahemmin vikaan ei voisi mennä kuin edellä mainitussa lastenlaulussa. Maailmalla ei ole mitään kadehtittavaa Pohjois-Korealta. Demick toteaa kirjassaan saman, minkä kaikki maailman johtavat sanomalehdet: on ihme, että muiden (kommunisti)diktatuurien kaatuessa tai muuttaessa muotoaan Pohjois-Korea pysyy samanlaisena, suljettuna, pimeänä ja autoritäärisenä. Politiikkansa propagandaan ja kansalaisten pelotteluun pohjaava Pohjois-Korea ei muuttunut maan Isän Kim Il-sungin kuoltua ja hänen poikansa Suuren Marsalkan, Kim Jong-ilin, astuessa valtaan. Kim Jong-ilin terveys reistailee, mutta kuten Demick kirjoittaa, on hänen poikansa Kim Jong-nam pelkkä arvoitus (Wikipedian mukaan hän pyrki laittomasti Japaniin, pois kotimaastaan). Voiko hirmuhallinnon valta katketa ja kuinka kauan maa voi pitää kansalaisensa pimennossa tiedonsaannin suhteen? Ja ennen kaikkea, millaista jälkeä maan asukkaat kantavat sisimmässään sukpolvi toisensa jälkeen?

Demickin kirja, kuten varmasti kukaan tai mikään muukaan, ei kykene vastamaan tähän. Demick ei näennäisesti kirjoita politiikkaa, vaan kertoo monta kertaa haastelleidensa ihmisten tarinan. Silti Demickin teos on onnistuneella tavalla poliittinen, sillä ihmisoikeuksissa kyse on pitkälti siitä, millaisessa valtiollisessa järjestelmässä ihmisellä on oikeus ja ennen kaikkea onni elää.

Suljettu maa on hyvässä ja pahassa erittäin amerikkalainen kirja siinä mielessä, että Demick rinnastaa hyvinvoinnin ravinnon ja vapauden ohella viihdekulttuurin kulutushyödykkeisiin. Kun ihmiset näkevät nälkää pohjoisessa, tuntuu hieman hullulta lukea eteläkorealaisista saippuasarjoista eräänlaisena vapaan maailman airueena. Toisaalta kuitenkin tosiasia on, että tiedonsaannin tasa-arvoisuus, ruoan saanti ja moni muu hyvinvointia ja vapautta edistävä tekijä ovat mahdollisia maassa, jossa politiikka, uskonto, saippuasarjat, internet ja vaikkapa pinnallisen oloiset muotivaatteetkin ovat luonteva osa oman vapaan identiteetin rakentumista. Tiedonsaanti mahdollistuu tasaveroisesti vain maassa, jossa ensiksikin on sähköä sekä tietoliikenneyhteyksiä ja jossa toiseksi näitä ei millään tavalla rajoiteta tai sensuroida. Edelleen on sanottava, että kaikki on suhteellista, mikä näkyy Demickin kirjassa. Kiina, joka ei todellakaan ole mikään demokratian airut, näyttäytyy vapaana, yltäkylläisenä ja vieraanvaraisena maana. Etelä-Korea puolestaan nojaa kaikessa hyvinvoinnissaan vanhoihin tapoihin ja sukulaisyhteisöön.

Vaikka kirjassa on kauheuksia, nälänhätää, katoamisia ja teloituksiakiakin, ei kirjaa ole liian ahdistava lukea. Demick ei mässäile, vaikka Pohjois-Korean leirien olot rinnastuvat paikoin natsien keskitysleireihin. Mikä tärkeintä, Demick on koko ajan pienen ihmisen puolella. Hän oivaltaa, että Mi-ran, rouva Song ja muut ovat urheita selviytyjiä yhteiskunnassa, jossa tavalliset, hyvät ihmiset ovat koneiston pelinappuloita. Suljetun maan lukeminen onkin peräti voimaannuttavaa siksi, että lukija tietää heti alusta saakka, että kirjan keskeishenkilöt ovat päässeet pois Pohjois-Koreasta. Toki he kaikki ovat maksaneet korkean hinnan, kärsineet eikä osa heistä tunnu sopeutuvan kunnolla Etelä-Koreaan. Vuosikymmenet kulissimaassa eivät voi jättämättä pysyviä jälkiä ihmiseen. Demickin kirjan rikkaus on siinä, että hänen onnistuu kuvata päähenkilöidensä sisäistä maailmaa ja samalla koskettaa lukijansa sielua. Oikeastaan kirjan ainoa puute on siinä, että tämä kuvailu jää hieman kesken. Mieltäni jäi vaivaamaan ihmisten nykyarki Etelä-Koreassa. Demick kyllä kertoo, että Mi-ranilla on lapsi, muotivaatteet, auto ja televisio, mutta miten esimerkiksi Oak-hee tai Hyuck sopeutuvat kaikkien vaikeuksiensa jälkeen?

Olen ehkä epäoikeudenmukainen pohtiessani näitä, koska Demickin kirjan fokus on nimenomaan pohjoiskorealaisen arjen sekä maasta pakenemisen kuvailussa. Elämä Etelä-Koreassa vaatisi jo kokonaan uuden kirjan, jollaisen lukisin mielihyvin. Kyse on siinä määrin monimutkaisesta poliittisten ja yksilöllisten suhteiden verkosta sekä ihmisen koko identiteetistä, ettei kaikkea voi mahduttaa yksiin kansiin.

Suljettu maa on erittäin vetävä kirja, jossa on kuulua tarinan imua. Minä luin tätä kirjaa öisinkin, sillä vaikka tiesin Mi-ranin, Jung-sangin, rouva Songin, Kimin, Huyckin sekä Oak-heen onnistuvan loikkauksessaan, oli minun pakko saada tietää, kuinka tuo unelma onnistui. Demickin kirja ajatteluttaa, järkyttää, yllättää ja pitää otteessaan. Se kirvoittaa kyyneliin nälkiintyneiden päiväkotilapsien törröttäviä luita ajatellessa, se saa haukkomaan henkeään rakastavaisten näkemän säkevöivän yötaivaan alla ja ennen kaikkea se luo uskoa ihmisyyteen. Suljettu maa on kaunokirjallinen tietokirja, minkä vuoksi sen lukeminen on kaikesta surullisuudestaan huolimatta nautittavaa: sen jokainen henkilö tulee lukijaansa liki. Ja mikä tärkeintä, surussa ja kurjuudessa kasvaa toivo. Huomenna voi olla paremmin. Huomenna on paremmin.

****

29 kommenttia:

  1. Tämänkin aihepiirin kirjoissa on varmasti tärkeää tuo, ettei rankoilla aiheilla tosiaan mässäillä.

    Mielenkiintoinen kirja aihepiirinsä vuoksi, joten pistänpäs tämänkin "korvan taakse" .

    VastaaPoista
  2. Kiehtovan kuuloista - siis kirja. En yhtään epäile, etteikö P.-Koreassa olisi ankeaa ja pulaa kaikesta, mutta hyvä toit esiin, että kirja on kuitenkin tulkinta, jossa hyvää verrataan länsimaiseen ja kulutuskulttuuriin - onhan sekin ravallaan orjuuttavaa.

    Tuo maan pimeys mua aina vähän naurattaa, kun on ajaniut läpi toisen Aasian maan, joka oli matkan ajan täysin pimeä. Sähkökatkokset ovat tosiaan arkipäivää toisaalla.... aina syynä ei ole kommunismi, vaan muu poliittinen korruptio ja ongelmat.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava juttu ja kirjakin kuulostaa todella kiinnostavalta, Delislen Pjongjangin jälkeen. Kiitos Lumiomena!

    VastaaPoista
  4. Aina välillä kerrotaan Pohjois-Koreasta paenneista, viimeksi A-Studiossa tällä viikolla. Aika uskomatonta, että jossain päin maailmaa on vielä niin sulkeutunut ja onneton yhteiskunta.

    VastaaPoista
  5. Tämä nousee lukulistalle. Little Bee sai miut kiinnostumaan taas lukemisesta :) ja tämä bloggaus kuulosti hyvältä!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoiselta kuulostava kirja.Pohjois Korea on sillä tavalla salamyhkäinen maa,että elämä siellä kiinnostaa!

    VastaaPoista
  7. Susa: Tämä on, vaikkakin kaunokirjallinen, pohjimmiltaan erittäin asiallinen ja laatujournalismiin pohjautuva tietokirja. Kannattaa lukea, jos haluaa sukeltaa kokonaan erilaiseen ja silti "oikeaan" maailmaan.

    Mari A.: Minä pidin tästä kirjasta paljon, joskin ne muutamat länsimaiseen kulttuuriin suuntaavat vertailut ärsyttivät. Ikään kuin eteläkorealainen ja etenkin amerikkalainen elintapa olisivat jonkinlaiset ihmiskunnan huipentumat. Silti hieno ja ajatteluttava kirja

    Mitä sähköön tulee, niin Pohjois-Koreassa kyse ei kirjan mukaan ole sähkökatkosta, vaan siitä, ettei sähköä ole koko maassa muutamia Pjongjangin hallintorakennuksia lukuunottamatta maan köyhyyden vuoksi. Ja köyhyys kumpuaa tuosta poliittisesta korruptiosta.

    Booksy: Kyllä tämä ainakin kiinnostava on. Ja vaikka kirja on melko paksu, sen lukee nopeasti siksi, että Demick kirjoittaa niin koukuttavasti.

    Tuure: Olen huomannut saman. Hesarissakin oli juttua joskus alkukesästä. Mietin, että olikohan silloin kyse osin samoista ihmisistä. Pohjois-Korea on kyllä ainoa laatuaan maailmassa. Siihen verrattuna esim. Kiina ja Kuuba ovat superavoimia.

    Tikru: Suosittelen kyllä! Ja taisit pitää Little Beestä? Ihanaa. :) Kirjasta tulee ehkä tänne lisää juttua hieman toisessa muodossa, mutta katsotaan. <3

    VastaaPoista
  8. Yaelian: Minuakin Pohjois-Korea kiinnostaa ehkä osin tuon salaperäisyyden vuoksi. Maa on melkoinen utopiayhteiskunta. Luin, että nälänhätä siellä on pahenemassa.

    VastaaPoista
  9. Tämä odottaa pöydällä. En malttaisi odottaa, että pääsen sitä lukemaan, kirjoituksesi jälkeen vielä vähemmän! Hyvältä kuulostaa!

    VastaaPoista
  10. Siis kirja kuulostaa hyvältä, ei Pohjois-Korea!

    VastaaPoista
  11. Selailin blogiasi, kirjoja en ole varmaan yhtään lukenut, mutta vaikutuin valokuvistasi.

    Esimerkiksi tämän kirjan kannen kuvaan olet saanut varjot.

    Luin eräästä lehdestä "raportin" Pohjois-Koreasta, ja kirjakin voisi olla kiinnostava.

    VastaaPoista
  12. Amma: Pohjois-Korea ei tosiaan kuulosta hyvältä, mutta onneksi tämä kirja on sitä. Ne amerikkalaisuudet voi hyvin suodattaa pois ja esim. saksalainen tai australialainen toimittaja olisi kirjoittanut omasta näkökulmastaan.

    Jokke: Kiva, että tulit vierailulle. Toivottavasti täältä löytyy tuttujakin kirjoja. Olen blogannut liki kolme vuotta (aluksi vain kirjoja, sitten niitä näitä ja nyt melkein pelkästään kirjoja) ja tänne mahtuu kaikkea Kiannosta Keyesiin ja Italo Calvinosta lastenkirjoihin. :)

    Kiitos kuvakommentistasi!

    VastaaPoista
  13. Katja: varmaankin niin, noiden sähköjen puuttuminen selittyy.

    Tarkennan vielä, että sähkökatkot tuolla eräässä toisessa maassa ovat myös sellaisia iltakuudesta aamupäiväkymmeneen, eli suurimman osan siitä ns. pimeästä ajasta. Johtuvat samasta asiasta: maan köyhyydestä, mutta vielä enemmän korruptiosta ja yleisestä saamattomuudesta, eli aina ei voi syyttää juuri sitä kommunismia kaikesta pahasta.

    Sori, ei varmaankaan ollut kirjan pointti, mutta me ehkä ymmärrämme ne sähkökatkot sellaisina ohimenevinä parin tunnin sähköttömyytenä, eikä päivittäisenä riesana, joka haittaa maan/maiden kehittymistä.

    VastaaPoista
  14. Mari A.: Ymmärsin kyllä. :) Enkä syytä kommunismia. Itse asiassa Demickin kirjoittaa siitä, miten heti Korean sodan jälkeen elämä kommunistisessa Pohjois-Koreassa oli paremmalla tolalla kuin kapitalistisessa etelässä. Ja jos mietin vertauskohteita, niin Chilessä Allenden vasemmistoaika oli paljon onnellisempaa kuin Pinochetin oikeistolainen hirmuhallinto. Pohjois-Koreassa sähköttömyys on äärimmäisen köyhyyden syy. Kun mikään maa ei tue tai auta, ei ole mahdollisuutta edes sähköihin.

    Ja vanhana kulttuurintutkijana toivon ainakin jollain tasolla tiedostavani myös monien muiden maiden sähkökatkosten moninaiset syyt.

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoista, varsinkin kun Pohjois-Korea on aivan tuntematon minulle. Pitääpä laittaa toivelistalle tämä kirja.

    VastaaPoista
  16. Katja, sä et varmaan syytäkään kommunismia, mutta ajattelin, että kirja on kirjoitettu yhdysvaltalaisin silmin, niin siellä yleensä aina joku syyttää ;D

    Mun varmaan pitää lukea tämä kirja, kiinnostaa elämä ja tulkinta =)

    VastaaPoista
  17. Allu: Laita ihmeessä toivelistalle. Tällaisten tietokirjojen lukeminen aina toisinaan on ihmeen virkistävää.

    Mari A.: Juuri noin! Vaikka tämä kirja on kirjoitettu todella hyvin, perusteellisesti ja koskettavasti, iskee jonkinlainen minua ärsyttävä "amerikkalaisuus" siitä läpi. :)

    VastaaPoista
  18. Voi, päivän aikana on blogeihin tullut taas vaikka mitä kiinnostavaa!

    Pohjois-Korea on pitkään ollut yksi kiinnostuksen kohteistani. Maa on niin omaleimainen, että sitä ei voi ohittaa.

    Kuitenkin tuo, mitä kirjoitat kirjasta amerikkalaisena, saa minut harkitsemaan tämä kirjan lukemista kauemmin. Saattaa olla, etten jaksa tähän tarttua.

    VastaaPoista
  19. Paula: Blogeissa aktiivisuus vaihtelee ja toisinaan tuntuu, että tekstejä tulee ihan hurjasti. :)

    Vaikka hieman ärsyynnyin kirjan amerikkalaisuuksista, suosittelen tätä silti. Kuten jossain kommentissani kirjoitin, niin saksalainen tai australialainen kirjoittaisi toisin - samalla tavalla omista lähtökohdistaan. Jonkinlainen vertailu lie aina tarpeen. Demickissä hyvää on mm. se, ettei hän saarnaa tai ota kantaa siitä, mikä järjestelmä olisi oikea. Oikeastaan vain tuo tavarapaljouden ja viihdeteollisuuden kohottaminen häiristi minua. Muuten tämä on vahva ja erittäin journalistinen kirja, joka on palkittu mm. BBC:n palkinnolla.

    VastaaPoista
  20. Minäkin tartuin tuohon amerikkalaisuuteen, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.

    Luin vuosia sitten Kim Hyun Heen kirjan Sieluni kyyneleet, joka on tositarina tavallisesta pohjois-korealaisesta tytöstä, josta tulee terroristi. Kirjan tapahtumat ovat vieläkin elävinä mielessäni.

    VastaaPoista
  21. Vau, tämäpä pitääkin lukea. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  22. Olen pyöritellyt tätä käsissäni ensin englanniksi ja sitten suomennosta, mutta en ole vielä tarttunut. Aihe kyllä kiinnostaa (ja karmii). Kiinnostava oli arviosi, ja kiva että nostit esiin myös vähän kirjan huonoja puolia :)

    Viime syksynä luin Pjongjangin akvaariot, sekin oli kiinnostava kuvaus Pohjois-Koreasta. Sitäkin lukiessa huomioni kiinnittyi tuohon, että Kiina, jota nyt Suomesta käsin ei kuitenkaan pidä minään vapauden ja vaurauden huipentumana, näyttäytyi pohjoiskorelaisille sellaisena.

    VastaaPoista
  23. Kerroit niin monipuolisesti ja kiehtovasti tuosta kirjasta, että se joutuu TBR-listalle, ehdottomasti. Etelä-Koreastahan meillä on tietoa, aikoinaan minulla oli jopa työtovereita sieltä, mutta tuo salaperäinen Pohjois-Korea herättää uteliaisuutta ja paljon kysymyksiä.

    En muuten usko, että Demickin tapa "rinnastaa hyvinvoinnin ravinnon ja vapauden ohella viihdekulttuurin kulutushyödykkeisiin" on pelkästään amerikkalainen. Noinhan oli esimerkiksi Kiinan tai DDR:n "vapauduttua". Kuten kirjoitit,noilla asioilla on aina loppujen lopuksi paljonkin tekemistä toistensa kanssa.

    VastaaPoista
  24. Minulle tärkein kappale sinulta: "Suljettu maa on hyvässä ja pahassa..." Se on juuri kuten sanot. Vaikka tuntuu hullulta puhua saippuasarjoista kun toisaalla on nälkä, niin nimenomaan tietyt 'hömppänä' pitämämme asiat voivatkin olla merkki siitä demokratiasta, jonka kuuluisi osua kaikille ihmisille jopa lieveilmiöineen.

    Erittäin ajankohtainen kirja! Voin niiin pahoin Pohjois-Koreasta, että en olisi itse lukenut tätä: Kiitos kun teit sen puolestani.

    Kyseessä on sairas diktatuuri, jolle en juuri nyt löydä vertaa. Melkein en jaksa uskoa, että tämä tapahtuu meidän elinaikanamme. Kuten en Anne Franksita luettuani voinut tajuta, että se toinen kaikki paha oli tapahtunut vanhempieni maailmassa ja elinaikana...Ja minäkin ehdin tutustua niihin suomalaisiin, jotka olivat kannattaneet Hitlerin järjestelmää.

    Uutisissa oli muutama päivä sitten filmikuvaa Pohjois-Korean sotilaista: He olivat niin nälkiintyneen näköisiä, että yhtä hyvin voidaan puhua maasta, joka on keskitysleirin prototyyppi.

    Katja, hieno kirjavalinta, tiedostava, rankka, mutta ehdottoman tärkeä.

    VastaaPoista
  25. Pohjois-Korea aiheuttaa minussakin aina ihan hirveää ahdistusta. Jo pelkästään ne maasta useimmiten näkyvät kuvat ihmisjoukoista, jotka marssivat tai taputtavat kuin kloonatut robotit, ovat ihan käsittämättömiä.

    Ahdistaa sekin, että vaikka maasta loikanneiden olot olisivatkin parantuneet, suurimmalla osalla pohjois-korealaisista on vain se toivo paremmasta huomisesta...

    Onneksi kuitenkin kirjoitit, ettei kirja ole liian ahdistava, koska tämä kyllä kiinnostaisi lukea.

    VastaaPoista
  26. Minulla tämä kirja on loppusuoralla, joten en uskalla vielä vilkaista mitä siitä kirjoitit.

    VastaaPoista
  27. Annika: Minun täytyy sanoa, ettei kannata takertua siihen amerikkalaisuuteen. Se on osa Demickin kirjoittajanääntä samaan tapaan kuin saksalainen tietokirjailija kirjoittaisi omista lähtökohdistaan tai suomalainen omistaan. Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen kirja.

    Tuo Sieluni kyyneleet kuulostaa aika hurjalta. Tässä ihmiset ovat "tavallista" väkeä. Toki tavallista rohkeampia, kun pakenevat maasta.

    Ahmu: Ole hyvä! Suosittelen kyllä tätä kirjaa, jos suljettu yhteiskunta kiinnostaa.

    Miia: Pohjois-Korea on kieltämättä karmiva yhteiskunta, pelottava ja ahdistava. Samalla se on kiinnostava. Tässä kirjassa nuo puolet yhdistyvät onnistuneesti pienistä heikkouksistaan huolimatta.

    Kiinan näkeminen vapaana oli mielestäni hyvä huomautus meille kaikille. Miten suhteellisia asiat tosiaan voivatkaan olla!

    Clarissa: Maailman suurin rajanaapuridenvälinen elintasokuilu lie Koreoiden rajalla. Yhdessä entisessä työpaikassani kerran vieraita Pohjois-Koreasta. Oli ihme, että virkamies sieltä pääsi vierailemaan Suomessa. Hänellä oli "tulkki" mukanaan.

    Totta, kyllä tuo Demickin tapa on yleinen varmasti kaikille, koska jotenkin noita rinnastuksia on tehtävä. Silti minun silmissäni Demickin tapa tehdä se oli amerikkalainen - eikä se toki muuta olisi voinut ollakaan!

    Leena: Nimenomaan. Saippuasarjatkin ovat osa "vapaata" maailmaa, pitipä niistä tai ei. Muistan, miten lapsuudessani meillä vieraili silloisessa Neuvostoliitossa elänyt inkeriläinen nainen. Hän oli aivan ihmeissään tv-mainoksista eikä tahtonut lakata katsomasta niitä.

    Minulle tämä kirja oli vähän rankka, mutta enemmänkin kiinnostava, tärkeä ja ajatteluttava. Minä pelkään, että aina jossain päin maailmaa tulee uusi paha valtaan. Niin on aina ollut, mutta tämäkin kirja osoittaa, että pahuuden jälkeen toivo on mahdollinen.

    Liisa: Demick kuvailee juuri tuollaisia laihojen alistuneiden robottien kaltaisia ihmisiä, mutta tärkeintä hänen kirjassaan on yksilötasolla jokainen on erilainen, itsenäisesti ajatteleva. Valitettavasti ajatuksiaan vain ei ole lupaa tai mahdollisuutta lausua ääneen. Siksi on totta, ettei monilla ole sitä toivoa ainakaan vielä. Haluan itse uskoa, että maailma muuttuu myös Pohjois-Korassa.

    Jori: Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sinä pidät tästä kirjasta.

    VastaaPoista
  28. "Hieman" myöhässä tulin lukemaan arviotasi tästä kirjasta, mutta onneksi jutut eivät katoa mihinkään - kiitos tästä! Keksin vasta nyt itse tämän kirjan (Pohjois-Korean tilanne alkoi kiinnostaa yhä enemmän Leiri 14, pako Pohjois-Koreasta -kirjan tiimoilta) ja heti laitoin Suljetun maan lukulistalle. Sitten huomasin, että sinä olet jo tämän lukenut ja heti piti tulla kurkkimaan, millaisia ajatuksia se on sinussa herättänyt. Hieno arvio; kirja vaikuttaa todellakin mielenkiintoiselta ja sivistävältä (voiko näin sanoa? No, ymmärtänet mitä tarkoitan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiva että tulit lukemaan ja kommentoimaan. Jutut eivät tosiaan katoa ja olen aina iloinen, jos näitä vanhempia juttujakin huomataa. Pidin tästä kirjasta plajon: hyvin kirjoitettu, toki hieman amerikkalainen, koskettava, ei tirkistelevä, mutta kuitenkin ihmisten arkea ja pakoa (+ sen jälkeistä elämää) valottava.

      Poista