lauantai 13. elokuuta 2011

Johan Bargum: Syyskesä

Johan Bargum: Syyskesä
Kustantaja: Tammi 1993
Alkuteos: Sensommar 1993
Suomennos: Rauno Ekholm
Kotimainen romaani
Sivuja: 124

Ja suurinta osaahan ei voi tunkea matkalaukkuihin: tuoksuja, suorien männynrunkojen varjoja mustikkavarvikossa, vihertävää salaperäistä vivahdetta vedessä sen loiskuessa hiljaa silta-arkun kivien välissä.
Tätä kaikkea minä luulin kaipaavani; että pakollisesta lähdöstäni tulisi sekä surullinen että tuskallinen. Nyt tunnen lähinnä helpotusta.
Se suututtaa minua. Tuntuu kuin he olisivat tehneet minulle vääryyttä, eivät viemällä vanhan kesäpaikkani, vaan viemällä myös kaipauksen.


Millaista on, kun joku asia jää muistiin, muttei kaipaukseen? Eri teitä kulkeneet veljekset Carl ja Olof palaavat lapsuutensa kesäparatiisiin, Sipoon saaristossa sijaitsevaan Vidarnäsin huvilaan, joka on kuin rappeutunut venäläinen aatelishuvila. Korennot lentelevät, ilma väreilee syyskesän kuumuutta ja talossa heidän sairas äitinsä Gertrud viettää viimeisiä elinpäiviään. Paikalle ovat kokoontuneet myös äidin ystävä Tom-setä sekä Yhdysvaltoihin muuttaneen Carlin perhe, kultatukkainen Klara-vaimo sekä pojat Sebastian ja Sam. On aika muistella menneitä, elää nykyhetkessä ja purkaa vanhojen kaunojen, pettymysten ja piilotetun veljeskateuden jäljet.

Johan Bargumin romaani Syyskesä (Tammi 1993) houkutteli minua jo pelkällä nimellään. Ajatus saaristohuvilasta, vuosikymmeniä piilossa pidetyistä tunteista sekä tarinan sijoittumisesta suosikkivuodenaikaani on sellainen, etten voinut olla varaamatta tätä kirjaa kirjastosta jo heinäkuun helteillä. Luin kirjan jo viikolla, mutta en ennen tätä saanut purettua sitä koskevia ajatuksiani tänne blogiini, sillä Syyskesään mahtuu tunnetasolla paljon.

Syyskesä on tarina nykyisyyden ja menneisyyden kohtaamisesta, luopumisesta ja vieraantumisesta, lapsuudesta ja saaristolaismaisemissa. Se on klassinen veljestarina, eräänlainen Kainin ja Aabelin, Romuluksen ja Remuksen, läsnäolevan ja kauas paenneen veljen kertomus. Se on kertomus äidistä ja pojista, rakkauden ehdollisuudesta sekä kaikista niistä odotuksista, jotka läheisiin kohdistuvat. Tietääkö koskaan, mitä todella tapahtuu? kysyy minä-kertojana toimiva Olof.

Elokuun ilta oli kuuma ja merkillisen tuuleton. Hämärä lankesi nopeasti, odotti väijyksissä, läheni hiipien, oli äkkiä tullut; pitkät valoisat kesäillat, unohda ne.
Nehän olivat aina vain lyhyt poikkeus.
Kuu nousi hitaasti merestä. Lepakot tekivät sokeita kierroksiaan pihan puiden välissä.


Bargum kirjoittaa sekä tunnelmoiden että suoraviivaisesti. Neljään osaan jakautuvassa kirjassaan hän viipyilee intiaanikesän aistillisuudessa, kiiltomatojen ajassa, ilmapuntarin laskussa, mereltä nousevassa usvassa, kellastuvissa koivuissa. Ja toisaalta: koivuja pitäisi harventaa, lentokentän tulohalli on pullollaan punakoita ihmisiä ja vanha talo tuoksuu kuin kuolemaa enteillen äidin sairaudelle ja sairaalalle. Bargumin kieli on samaan aikaan kaunista ja rosoista, mikä kuvastaa mielestäni erinomaisesti kirjan teemaa. On kuin lukisi ajatonta taikakirjaa, jossa siellä täällä vilahtelee 1990-luvun alun arkea sekä voimasanoja. Syyskesä rakentuu vastapareille: äidille ja pojille, Carlille ja Olofille, Klaralle ja kahden eri sukupolven veljeksille, elämälle ja kuolemalle, kesälle ja syksylle.

Kielen ja maiseman kauneus tekee Syyskesästä ihanan - adjektiivin, jota yliviljelen usein, mutta Bargumin pienoisromaaniin se sopii. Pieni rosoisuus tekee siitä rehellisen. Kauneutta ei ole olemassa ilman säröjä, ei valoa ilman pimeää, ei mustasukkaisuuttakaan ilman rakkautta tai sen puutetta. Sysykesä on selvästi sellaisia kirjoja, jotka ovat täysin minun kirjallisella mukavuusalueellani enkä tahdo löytää pienestä kirjasta moitteen sijaa. Toki Carl ja Olof ovat melko raivostuttavia henkilöitä, toinen itsekäs ja piinkovalla tavalla näennäisen määrätietoinen, toinen hieman nössö ja aikaansaamaton. Toki heidän äitinsä oli ilkeäkin ämmä, Klara ihanista ihanin ja puunhakkuut ja viemärinasentamiset ehkä turhankin miehinen tapa kohdata ongelmia. Silti ja siksi Syyskesä toimii, täydellisen ihanat ja säröttömät henkilöt kirjassa olisivat rasittavia.

Syyskesä on kokonsa vuoksi näennäisen pieni kirja, johon mahtuu koko elämä. Se on täynnä valon ja varjon vivahteita sekä merkityksiä, joita ei alleviivata. Siinä mielessä se tuo mieleen tämän vuoden suurimman kirjailijalöytöni Joel Haahtelan teokset. Bargumin kerronta on kuitenkin aavistuksen vähemmän salaperäistä, verevämpääkin. Kummankin kirjoissa leijuu kuitenkin samanlainen melankolia ja hetkien kauneus. Ja kuten Haahtelan teoksiin, myös Bargumin kirjaan voisin palata mielihyvin uudelleenkin.

Jossain soi Sibeliuksen viides, leikkimökkiin on kannettu vanha gramofoni ja Andromedan tähtisumu valaisee Pegasoksen yläpuolella. Puhelin saa soida kerta toisensa jälkeen. Unohduksesta unohdukseen juostessa on mahdollista löytää eheys.

****

Luin syyskesästä ensimmäistä kertaa Marian Sinisen linnan kirjastosta. Kiitos hyvästä kirjavinkistä! Hakiessani tietoa Johan Bargumista, huomasin ilokseni hänen julkaisseen kaunokirjallisuuden ohella lastenkirjoja sekä kirjoittaneen muun muassa näytelmän Onko Kongossa tiikereitä, jonka näin 90-luvun alussa lukiolaisena. Pidin näytelmästä kovasti.

23 kommenttia:

  1. Se, että vertasit tätä Haahtelaan, herättää heti mielenkiintoni ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Katja <3 tiesin, että pitäisit tästä paljon! (ja aavistin, että postaat tästä tänään, olen pitkin päivää odotellut :))

    Kirjoitit kauniisti ja analyyttisesti, jälleen kerran (tyylisi on minusta "kaunokirjallista", mistä pidän). Viime aikoina kirjablogistaniassa on keskusteltu siitä, että pitäisi kirjoittaa kriittisemmin, mutta ainakaan minä en osaa löytää kritisoitavaa näin hyvistä kirjoista! Ison markkinakoneiston bestsellerit ovat sitten eri asia.

    Luit tämän vielä niin oikeaan vuodenaikaan! :)

    VastaaPoista
  3. Susa: Tässä on paljon samoja kaikuja kuin Haahtelan kirjoissa, mutta silti Bargumin tyyli on erilainen. Haahtela esimerkiksi usein jättää henkilönsä nimeämättä, kun taas Bargumin kaikki ihmiset ovat "oikeita". Suosittelen kyllä!

    Maria: Heti kun luin sinun kirjoituksesti Bargumin pienoisromaanista, tiestin pitäväni tästä kirjasta. <3

    Minäkin olen pannut merkille, että kirjablogimaailmassa on alettu peräänkuuluttaa "kriittisempää otetta". Olen miettinyt tätä aika lailla. Olen sitä mieltä, ettei hyvää kirjaa kannata ehdoin tahdoin alkaa haukkua ja etsimällä etsiä moitteen sanoja. Kyllähän niitä siten löytäisi mistä tahansa kirjasta, mutta se olisi jo jonkinlaista "pisteiden kalastelua" ja kielteisyydessä piehtarointia. Ainakin itse pyrin lukemaan sellaisia kirjoja, joista lähtökohtaisesti pidän. Siitäkin olen kanssasi samaa mieltä, että jos kirja on oikeasti kehno tai siitä löytää negatiivista sanottavaa, niin toki se kannattaa kirjoittaa. Mutta näistä ihanista kirjoista kirjoittaa mielellään kauniita sanoja. :)

    Syyskesä on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa aika ihanalta. Minä olen tiennyt Bargumilta aiemmin vain lastenkirjan Ensilumi, jossa on ihanan Kristiina Louhin kuvitus. Sehän sopisi hyvin Lumiomena-nimiseen blogiin. ;)

    VastaaPoista
  5. Karoliina: Syyskesä on ihana, etenkin juuri nyt elokuussa, suosikkivuodenaikanani. Minä katselin tuota Ensilunta Adlibriksessä yhtenä iltana ja haluaisin tilata sen. Kristiina Louhi on hyvä kuvittaja, pidän hänen tyylistään ja nyt kiinnostuin kyllä Bargumistakin.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa perin ihanalta (!) kirjalta. Ja arviosi on taas vakuuttavan hyvä tai oikeammin erinomainen!

    Muistelen lukeneeni joskus Bargumia. Se oli silloin, kun hän kävi pitämässä jonkin luennon tai esitelmän yliopistolla. Silloin kirjallisuuden oppiaine vielä asusteli Domino-talossa ja olin ihan alussa opinnoissani - siis about vuonna nolla... ;-)

    Minä en ihan ymmärrä kriittisemmän otteen peräänkuuluttamista. Me teemme tätä rakkaudesta kirjallisuuteen ja luemme, kuten totesit, lähtökohtaisesti kirjoja, joista pidämme. Esimerkiksi minä, kuten varmaan sinäkin, tiedän aika hyvin, mitä haluan lukea ja jotenkin vain tunnen ja tiedän kirjavalintoja tehdessäni, mistä pidän (joskus kyllä menee metsään, mutta aika harvoin). En kerta kaikkiaan viitsi tuhlata aikaani huonoihin kirjoihin! Eri asia olisi jo tätä tekisi ammatikseen. Silloin pitäisi kartoittaa kirjallisuuden kenttää mahdollisimman laajasti ja lukea niitä ei-kiinnostaviakin kirjoja. Minun mielestäni itse kullakin on oikeus kirjoittaa blogissaan mitä haluaa ja arvioida niitä kirjoja, joita haluaa. Ja onhan täällä kriittisyyttäkin, joten ihan turha väittää, että me vain kehuttaisiin kaikkia kirjoja ja korostettaisiin lukemiemme kirjojen ihanuutta. Ugh, olen puhunut. ;-D

    VastaaPoista
  7. Kuullostaa juurikin minulle kirjoiteltulta kirjalta. Kaikki huvila- ja saaristotunnelmointi tekee sielulle hyvää, vaikka joukossa olisi rosoistakin elämää.

    Janssonin Kesäkirjan luen edelleen kerran vuodessa, voisiko tämä olla samaa sarjaa?

    VastaaPoista
  8. Anna Elina: Kiitos. Kirja on varsin ihana. Nyt kun mietin sitä, niin se on paitsi sukua Haahtelalle, myös osin Per Pettersonille. Tunnelmiltaan haahtelamainen, mutta jotain pettersonimaistakin siinä on.

    Silloin kun minä aloitin opinnot, Domino-talossa taisi olla lastentarhanopettajien koulutus. Humanistitalo - siis vielä Agora ;-) - oli vielä melko uusi, mutta kuitenkin jo vankassa käytössä. Vieläköhän Bargum esiintyy/pitää luentoja? Hänhän on syntynyt 40-luvulla, ei ole vielä kovin vanha.

    Olen kanssasi ihan samaa mieltä kriittisyydestä kirjablogeissa. Hyväkin "kritiikki" on kritiikkiä tai omakohtaista arviointia. Me kirjabloggaajat luemme sitä, mitä haluamme ja toki se näkyy kirjojen arvotuksissa. En minäkään halua ehdoin tahdoin lukea paskaa (anteeksi) kirjallisuutta. Jos kohdalleni sattuu huono kirja, kuten muutama on sattunut, kyllä kirjoitan mielipiteeni kyllä. Ja lisäksi useimmat meistä ujuttavat hyvienkin kirjojen kohdalle myös ne pienet epäkohdat. Mietin vain sitä, että jos aletaan vaatimalla vaatia kielteisempiä arvioita, niin eikö se voisi mennä helposti "pisteiden kalasteluksi"? Jos pitää kirjasta, niin miksi sitä ei saisi tuoda esille, kun vain kertoo, mikä kirjassa viehättää. :)

    Ugh. <3

    Mirka: Tämän kirjan rosoisuuskin on kaunista, elämänmakua, jota ilman kirjan juoni olisi olematon. Jännitteet näkyvät tässä rosoina, muu kuvaus on syyskesän uneliasta kauneutta. Suosittelen kyllä tätä kirjaa!

    Kesäkirja on ihana.

    VastaaPoista
  9. Olin ensin vähän ulalla, kun luin "kotimainen romaani" ja "suomennos", mutta sitten tajusin ,että onhan siellä ruotsinkielisiäkin kirjailijoita. Kuulostaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun vertaat Haahtelaan.

    VastaaPoista
  10. Kielen ja maiseman kauneus tekee Syyskesästä ihanan - adjektiivin, jota yliviljelen usein, mutta Bargumin pienoisromaaniin se sopii. Pieni rosoisuus tekee siitä rehellisen. Kauneutta ei ole olemassa ilman säröjä, ei valoa ilman pimeää, ei mustasukkaisuuttakaan ilman rakkautta tai sen puutetta.

    Ihana Katja! Tämä kuulostaa kauniilta pieneltä suurelta kirjalta.

    Ja taas se Haahtela. Minulla on hyllyssä jo kaksi Haahtelaa omana mutta en ole ehtinyt avaamaan vielä kumpaakaan. Kai se pitäisi pian että pääsen vihille että kuka ja mikä tämä ihana mies on! ;)

    Kaunis arvio. Pistän tämän kyllä mieleen.

    VastaaPoista
  11. Allu: Niinpä! Suomessa julkaistaan paljon erinomaista ruotsinkielistä kirjallisuutta. :) Bargumin kirja on hauskalla tavalla leimallisen suomenruotsalainen: on saaristo ja kesähatut, Koskenkorva ja Porthania.

    Linnea: Kiitos, sinun kommentistasi tuli tosi hyvä mieli. <3 Tutustu Haahtelaan. Hänen kirjojensa lukeminen ei ota kauaa aikaa, mutta antaa paljon. Suosittelen lämmöllä. Ja tätäkin kannattaa kokeilla. :)

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen kirja, joten varasin sen heti. Kirja sopii hyvin näin loppukesän aikaan luettavaksi, vaikka saaristomaisemat viehättävät aina.

    Kunpa joskus jaksaisi lukea alkuperäiskielellä, kun tuo ruotsi on muutoinkin kieli, jota käytän päivittäin eli miehen kanssa.

    VastaaPoista
  13. Voi miten houkuttelevan kuuloinen kirja. Siinä tuntuu olevan kaikki mistä nautin: kiiltomadot ja lentokentät, saaristo ja juuri tuo vastakohtaisuus. Sitä minäkin suorastaan rakastan kirjoissa, että kirjailija osaa maalata valot ja varjot, sillä niitähän elämä on täynnä. Aiai. Minä haluan lukea tämän. Kiitos taas Katja, minun sivistäjäni.

    VastaaPoista
  14. Marjatta: Toivottvasti pidät kirjasta. Juuri nyt on oikea aika lukea sen. Syyskesä sijoittuu syyskuun alkuun, mutta (mielen)maisemallisesti nyt elokuussa on jo ihan samanlaista.

    Jos puhut ruotsia päivittäin, niin varmasti saisit hyvin luettua tämän alkukielelläkin. :)

    Kirjailijatar: Vai sivistäjä? Voi apua. :) Syyskesä on kyllä ihana kirja. Minäkin pidän vaihtelusta ja vastakohdista, tässä kirjassa ne ovat vielä niin kauniisti esiintuotu.

    Kiiltomadoista on pakko sanoa, että meidän alueellamme pitäisi olla niitä, mutta en ole koskaan onnistunut näkemään. Joku yö pitänee mennä kävelemään tuonne metsikköön ja toivoa, että jossain olisi pieni valaistu polku...

    VastaaPoista
  15. Kaikki vastaparit ovat elämän suola ja pippuri! Eve ehti opettaa minulle niistä paljon.

    Saaristolaiskuvaukset uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin.

    Hyvin aikaan sopiva kirja!

    VastaaPoista
  16. Minä luin tämän myös nyt viikonloppuna, joten en uskalla vielä lukea juttuasi enkä edes kommentteja. Palataan asiaan! ; )

    VastaaPoista
  17. Leena: Suolaa ja pippuria, päivää ja yötä, kesää ja syksyä tarvitaan. Ilman toista ei toinenkaan tunnu miltään.

    Tämä Syyskesä on pieni suuri, hurmaava kirja. Sopii parhaiten juuri tähän aikaan ja voin kyllä suositella luettavaksi joskus elo-syyskuussa.

    Joana: Palataan! :) Mielenkiintoista odottaa sinun mietteitäsi tästä. Aika usein pidämme samoista kirjoista, saa nähdä miten nyt.

    VastaaPoista
  18. Jostain syystä minun on vaikeaa kuvitella tätä suomalaiseksi kirjaksi, mieleen tuli heti jotenkin joku brittiläinen kartano tai USA:n itärannikon huvila. Kirjoituksesi herätti kuitenkin ehdottomasti mielenkiinnon tätä kohtaan, ja pieni sivumäärä on ehdottomasti plussaa!

    VastaaPoista
  19. Tessa: Metka ajatus. Kehys voisi tapahtua missä vain, mutta kirjaa lukiessa siirtyy hyvinkin leimallisesti Suomen saaristoon. :) Suosittelen lukemaan. Kirjan lukee muutamassa tunnissa, mutta se antaa paljon.

    VastaaPoista
  20. Hei, ilahduin kovasti kun huomasin että Syyskesä on ollut monien mielestä lukukelpoinen kirja! Olen tänä syksynä julkaissut toisen pienen romaanin, Seglats i september, käännös, Syyspurjehdus, tulee Tammelta tiettävästi vielä tänä syksynä. Parhain terveisin, Johan Bargum

    VastaaPoista
  21. Hei Johan Bargum,

    Lämmin kiitos kommentistasi blogissani ja ennen kaikkea kiitos hienosta kirjasta. Se oli ensimmäinen lukemani romaanisi ja ihastuin siihen niin, että suunnitelmissani on lukea enemmänkin teoksiasi. Siksi ilahduinkin suuresti siitä, että Syyspurjehdus julkaistaan suomeksi.

    Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  22. Voi miten kaunista kieltä! Tämä meni kesäkirjalistalleni, mm. Kuvanveistäjän tyttären ja Mestaritontun seuraksi. Ja ehdottomasti tämä elokuussa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona: Nimenomaan elokuussa! Tämä kannattaa lukea sitten. Jotenkin ihanan suomenruotsalainen, haikeakin.

      Poista