sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

12 vuotta ja lomailun lomassa luettua


Kärsimättömänä ja aavistuksen temperamenttisena luonteena olen joissakin asioissa oikea pitkän linjan nainen. Tärkeimpänä lie parisuhteeni: tänään tulee kuluneeksi jo tasan kaksitoista vuotta siitä, kun istuin tuoreena rouvana auringonkukkien koristamassa mustassa sukellusvenemallin Saabissa. Vaikka menimmekin naimisiin suhteellisen nuorina, oli meillä ollut takana useamman vuoden harjoittelu yhdessä asumisen suhteen. Ja nämä kaikki yhteiset vuodet iloineen ja suruineen, pelkoineen, menetyksineen, onnentuokioineen ja ennen kaikkea lukuisine arkipäivineen ovat osoittaneet sen, ettei hyvää kannata vaihtaa. Että se läheinen on siinä vierellä - tai työmatkoillaankin läsnä.

Ja kun kerran vuodessa pääsee kahdestaan Kööpenhaminaan tai Pariisiin, muttei koskaan vaikkapa kävelylenkille tai Citymarketiin, voi hääpäiväänsä viettää varsinkin hyvin kotona.  Juuri muuta ei tarvita kuin muffinseja (vai cupcakejako ne nykyisin ovat?) ja illalla halloumisalaattia ja mansikkasalsaa kera loistavan Kuninkaan puheen. Kaiken tuon herkuttelun suhteen otimme kylläkin varaslähdön jo eilen, mutta tänään aiomme leipoa skonsseja. Kuninkaan puhe ja skonssit sopivat tähän päivään ainakin aasinsiltamaisesti, sillä olimme aikoinaan hää- ja sittemmin kymmenvuotishääpäivämatkalla Lontoossa ja kumpikin voisimme matkustaa tuohon kaupunkiin melkein milloin vain.

Otsikon mukaisesti kerron jotain myös viime aikojen lukemisistani: heinäkuussa luin kahdeksan sellaista kirjaa, joista kirjoitin blogiini. Lukukuukautena heinäkuu ei lukuisten reissujen vuoksi ollut paras mahdollinen, mutta en oikeastaan kaivannutkaan sen enempää kirjoja, sillä oli aika syödä mansikoita, juosta vaaroilla ja lakeuksilla, viettää aikaa pallomeren laidalla, uida järvessä, maalata kotona ja ostaa uusi polkupyörä. Syyskesää odotan jo innokkaasti ja olen miettinyt muutamia teemapäiviä tai -juttuja tänne blogiini. Niistä ja muustakin lisää ensi viikolla.

Ai niin, näistä heinäkuun kirjoista paras ja ihanin oli Pitkän päivän ilta. Mutta pikkuleipäkertoimellakin on edelleen osansa kirjallisessa mielessäni. :)

Stephen Fry: Stephen Fry in America (2008)
David Nicholls: Sinä päivänä (2011/2009)
Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni (1966)
Daphe Kalotay: Bolsoin perhonen (2010/2011)
Gwen Bristow: Tammikuja (1941/1938)
Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (2011/2009)
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (1990/1989)
Katherine Pancoul: Krokotiilin keltaiset silmät (2011/2006)

25 kommenttia:

  1. Ihanaista hääpäivää :) Kauniita sanoja yhteisestä elämästä ja avioliitosta! Ei tosiaan aina tarvitse olla suuria tekoja; yhteinen menneisyys, arki ja läsnäolo on parasta <3

    VastaaPoista
  2. Onnea 12 vuodesta, onnellisuudesta! Pienet yhteiset tärkeät ovatkin parasta. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa hääpäivää tätäkin kautta ja jos tänne saisin sen sydämen lisättyä ♥, kas noin ;)

    Se on kyllä niin totta, että ei sitä tarvi suuria fanfaareja jms juhlistaakseen sitä keskinäistä suhdetta, vaan ne sinällään pienet arkiset hetket ovat usein niitä tärkeimpiä!

    Ajattele, minä olen lukenut tässä kuussa vain neljä kirjaa sairastelujen takia :/

    VastaaPoista
  4. Onnea teille molemmille rakas ystävä!

    Kuvasit hienosti parisuhdetta. Mitäpä tuohon enää voisi lisätä edes vielä pidempään aviossa ollut.

    Minun mielestäni olet lukenut kirjoja aika lailla heinäkuussa. Itse luin kuusi ja pidän määrää hyvänä.

    VastaaPoista
  5. Onnea ja ihanaa hääpäivää! <3 <3

    Ihania kirjoja olet ehtinyt lukea. Mielenkiinnolla odotan noita teemapäiviä ;).

    VastaaPoista
  6. Onnellista hääpäivää!

    Meillä oli lähes identtiset kuppikakut tarjolla eilen :) Ne ovat näkyvillä blogissani.

    VastaaPoista
  7. Ihanaista hääpäivää!

    Tytillä tosiaan samanlaiset cupcaket, huvitti kun kakkukuvanne sattuivat allekkain blogiluettelossani :)

    Kuninkaan puhe on hieno - jos kiinnostaa, voit vilkaista kirjastoreissullasi arvosteluni Filmihullusta (1/2011).

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea teille kahdelle! Parisuhteenne kuulostaa juuri siltä kuin pitääkin. <3

    (täällä nyt ihan vähän vain herkistyn ja pyyhin silmänurkkia)

    Ihanaa sunnuntaita Teille!

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Lämpöisin onnentoivotukseni sinulle ja hänelle!
    Ja ihanaa juhlapäivää♥

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea hääpäivän johdosta,ja ihan mukava tapa viettää sitä kotona.Ihanan houkuttelevan näköinen cupcake,nami:)

    VastaaPoista
  12. ONNEA!♥
    Lontoossa ei olla vielä käyty, mutta olen kuullut kovasti kehuja ja tyttömme kovasti sinne haluaa, joskus sitten...;)
    Luin kesälomalla Mayjojen testamentti, scofijännäri, ei niin makuuni kuitenkaan..;) Myös Salme Blomsterin kolme kirjaa tuli luettua, psykologiaa oikeastaan, tykkäsin...:)

    Ihanaa uutta viikkoa!:)

    VastaaPoista
  13. Lämpimät Onnitteluni Teille! Kauniisti kirjoitit liitostanne <3 ... kuuntelen samalla Juha Tapion En mitään en ketään :) niisk!

    VastaaPoista
  14. Onnea seuraavalle kahdelletoista vuodelle! :-) Ilo on arjessa... (sinun blogiasi onkin juuri siksi kiva lukea, se hehkuu jokapäiväisen elämän ihanuutta, joka on niin helppo unohtaa.)

    VastaaPoista
  15. Onnea seuraavalle kahdelletoista ja seuraavalle..Kaunis kirjoitus, herkist.
    Herkullisen näköisiä ja varmaan makuisia suuhunpantavia.

    VastaaPoista
  16. Onnittelut teille! On ihanaa, että saa jakaa arjen parhaan ystävän kanssa :) Vaikkei sinne Cittariin aina ehtisikään.

    VastaaPoista
  17. Onnea hääpävän johdosta!

    Toivotan edelleen Intohimoa, Intohimoa ja Intohimoa. Se on aika hyvä parisuhteen liima. Tämä 25 avioliittovuoden kokemuksella;-)

    VastaaPoista
  18. Onnittelut hääpäivän johdosta ja onnea tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  19. Kauniisti kirjoitit yhteisistä vuosistanne. Hyvää juhlailtaa ja onnellisia tulevia vuosia ♥
    ( Me olimme myös 10 -vuotis häämatkalla Lontoossa, tänä vuonna tulee 13v. täyteen )

    VastaaPoista
  20. Ihanaa hääpäivän iltaa, Katja-kulta! <3

    Listassasi on viisi kirjaa jotka haluan pian lukea! Arvaat varmasti, mitkä, meillä on kovin samanlainen kirjamaku. :) Ja Kuninkaan puhe on ihana (lisäksi siinä on vielä Colin Firth -bonus... <3)!

    VastaaPoista
  21. Toivottavasti hääpäivänne on ollut kaunis! Onnea teille :--)

    Heinäkuun kirjoistasi minua eniten kiinnostaa Sinä päivänä ja Bolsoin perhonen. Enemmän ehkä Sinä päivänä. Tällä hetkellä janoan jotain sen kaltaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  22. Onnea vielä tätäkin kautta! Pitkä parisuhde todella on asia, jota kannattaa juhlistaa. Nykymaailmassa yhden ihmisen rinnalla pysyminen noin kauan ei ole ihan itsestäänselvää, ja haastavaahan se kaikille on ajoittain. Onneksi teilläkin on taito löytää Hetkiä arjesta. <3

    Hyvinhän sinä heinäkuussakin ehdit lukea! Minä luin enemmän vain siksi, että "jouduin" töiden takia lukemaan paljon. Heinäkuun listaltasi en muuten ole vielä lukenut mitään, mutta TBR-listallani olivat jo valmiiksi SInä päivänä, Bolsoin perhonen ja Krokotiilin keltaiset silmät (ja lopulta varmasti myös Tuletko sisarekseni, joka muistaakseni löytyy tyttökirjakokoelmastani), ja lisäksi sait minut kiinnostumaan Tammikujasta. :)

    Tsemppiä arjen aloitukseen, toivottavasti lapsilla menee hyvin uusissa hoitopaikoissa!

    VastaaPoista
  23. onnea onnea!! onnellinen ja pysyvä parisuhde taitaa olla olla myös paras lahja jonka voi lapsilleen antaa. aina siihen ei voi vaikuttaa, mutta jos on niin onnekkaasti käynyt niin siitä saa olla kovin kiitollinen!!

    VastaaPoista
  24. Kiitos teille kaikille. Päiväkoti- ja muukin arki on alkanut taas perheessämme ja tällä kertaa kiitän teitä tällä tavalla kollektiivisesti. Luin jokaisen viestin ja jokainen lämmitti mieltäni. Ihania olette ja tärkeitä. <3

    VastaaPoista