maanantai 16. toukokuuta 2011

Susan Fletcher: Noidan rippi

On kuin olisin elänyt monta elämää. Niin  minä aina ajattelen - monta elämää. Neljä. Joillakuilla on yksi eivätkä he tiedä muista, ja mikäpä siinä, ehkä niin on paras - mutta minun osakseni oli varattu muuta. Olin kuin lehti tuulen vietävänä.
Neljä elämää, yhtä monta kuin on vuodenaikoja.

Corrag, noita, nainen ja lumen tytär, elää neljättä elämäänsä pimeässä sellissä, hiukset takkuisina, vaatteet riekaleina, alistettuna ja kahleissa, kooltaan pienenä kuin lapsi. Ihmeellisen harmaat silmät kertovat tuskasta ja eletystä, koetusta elämästä. Corrag odottaa kuolemaantuomiotaan roviolla ja muistelee aikaisempia elämiään. Ensimmäistä elämäänsä puron varrella ja parantavassa jalavametsässä; Toistaan, jossa eli ja kulki kuin tuulessa lentäen. Kaikkein eniten hän kaipaa kolmatta elämäänsä, Laakson elämää siellä, minne hän vihdoin ja viimein kuului, missä hän viimein oli omiensa joukossa. Corragin sydän sykkii paikoille, tuulelle ja puille sekä ennen kaikkea hyville ihmisille. Sellainen on irlantilainen kirkonmies, jakobiitti Charles Leslie, joka tutkiessaan Glencoen laaksossa tapahtunutta verilöylyä kuuntelee todistajaksi jääneen Corragin koko tarinan ensin inhoten, myöhemmin omaa maailmankuvaansa avartaen.

Susan Fletcherin kolmas suomennettu romaani Noidan rippi (Like 2011; Corrag 2010) johdattaa lukijansa 1600-luvun lopun Skotlantiin, jossa kuningas Vilhelmin valtapyrkimyksistä johtuen kokonainen laaksossa oleva klaani teurastetaan. Noitana pidetty Corrag jää henkiin ja kertoo laakson tapahtumista sillä ehdolla, että Leslie kuuntelee ensin hänen elämäntarinansa. Leslie kirjoittaa sen  kirjeinä vaimolleen Janelle. Fletcherin kirja pohjautuu tositapahtumiin, Corragia ja verilöylyä koskevaan folkloreen sekä A Letter From a Gentleman in Scotland-nimiseen pamflettiin, jonka todennäköisenä kirjoittajana pidetään Charles Leslietä.

Corragin tarina alkaa Englannista, jossa hän syntyy noitana pidetyn Coran tyttäreksi. Noituus tai noidan maine kulkee suvun naisten keskuudessa sukupolvien ketjuna ja kun Cora kohtaa noidan kuolon, pakenee Corrag äitinsä neuvon mukaan hevosensa kanssa kohti Skotlantia. Hän asettuu Glencoen laaksoon, jossa löytää oman paikkansa, omat ihmisensä sekä ympäröivän luonnon ihmeet. Ne kaikki hän kätkee sydämeensä rakastaen, vaikka juuri rakkaus on se, josta Cora häntä varoitti.

En ollut koskaan pitänyt
noidasta, enkä pidä vieläkään. Mutta juuri silloin minä ehkä ansaitsin sen nimen. Annoin tuulen lennättää hiuksiani vuoren laella, ja ryömin sieniä kasvavassa metsässä. Katselin pilviä, tarkkailin kauriita ja oleilin tuntikausia - kokonaisia päiviä - vesiputouksen luona, missä olin kylpenyt, ja katselin kuinka syksyn lehdet putoilivat ja lähtivät matkaan merelle päin. Ne heittelehtivät ja kieppuilivat virrassa. Eräänä päivänä minä sanoin taikaa. Pysähdyin laaksooni johtavassa kurussa. Tuuli liikutti koivuja, ja tuntui kuin ne olisivat puhuneet. Jos ne puhuivat, ne sanoivat taikaa. Taikaa. Täällä.

Kirjan nimi johtaa osin harhaan. Toki Corrag kertoo siinä tarinansa kirkonmiehelle ja siten tavallaan ripittäytyy ja uskoutuu. Silti kirja ei keskity noituuteen, vaan erään naisen tarinaan. Naisen, joka on ihmeellinen, parjattu, kaltoinkohdeltu ja silti vahva kuin nummikanerva. Noita on muiden, ulkopuolisten antama nimi samaan tapaan kuin huora tai pirun pesä. Keskiössä on myös luottamus, luonnonrakkaus ja ihmisen oikeus omaan minuuteensa.

Myönnän tarttuneeni Noidan rippiin erittäin ennakkoluuloisena ja pelokkaana. Ennakkoluuloisena siksi, ettei noituus aiheena sytytä minua. Kaksikymmentä vuotta sitten, lukiolaisena, luin noita-aiheisia kirjoja miltei ahmien, mutta nyt aika on ajanut kohdallani niiden ohi. Vaikka olin lukenut muutamia Fletcherin romaania koskevia blogiarvioita ja tiesin siten jo ennakkoon, että Noidan rippiin sisältyy niin paljon muutakin, arvelin kirjan aihepiirin näyttäyvän minulle hieman rasittavana. Onhan näitä jo kirjoitettu!, ajattelin. Onneksi tämä ennakkoluuloni osoittautui vääräksi; Loppujen lopuksi kyse on kaikki ajat ja maailmankatsomukset ylittävästä toiveesta olla rakastettu, saada elää muiden joukossa. Pelokkaana puolestani aloin lukea kirjaa sen vuoksi, että aiemmin lukemani Fletcherin kirjat osuivat yksiin kirjallisen makuni kanssa niin hyvin, että aloin pelätä floppia tällä kertaa. Ei Noidan ripistä minulle uutta Meriharakoita tullut, mutta pääsin alkuvaikeukseni jälkeen sisälle voimakkaaseen lukukokemukseen. Folkloristina ihastuin myös Corragin tarinan eeppisyyteen ja väkevään lyyrisyyteen.

Noidan rippi on hyvä kirja. Se on hyvä siksi, että Susan Flecther on velho (!) kirjailijaksi. Romaanin aihepiiri ei lämmittänyt minua lukijana nytkään täysin, mutta Fletcherillä on selvästi taikakynä tai -tietokone, jolla hän kirjoittaa ajatuksensa ulos. Susan Fletcher voisi kirjoittaa varmaan mitä vain ja nauttisin hänen tekstistään, sillä hän osaa ilmaista tunteita, maisemia, ihmisen sisäisimpiä mielenliikutuksia ja kuitenkin myös kuljettaa tarinaa. Corragin tarina on universaali ja ikiaikainen. Riittää, että on edes yksi, joka tietää totuuden. Juuri siksi Noidan rippi on vapauttava lukukokemus.

Tähdet ***½ (Fletcherin seuraavaa kirjaa odotellessa.)

Noidan ripistä ovat kirjoittaneet ainakin Susa, Leena, ja Elma Ilona.

17 kommenttia:

  1. Minä luin tästä jo Leenan blogista ja kiinnostuin ja nyt kun sinäkin pidit tästä alan vakavasti harkita varauskiellon päättämistä ja hankkia tämän.. Toisaalta pohdin myös, pitäisikö minun lukea ehkä Meriharakat ensin..

    Kiitos nummimaisemien maalaamisesta ja käsien kananlihalle saattamisesta, Katja!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun ennakkoluuloista huolimatta tempauduit lopulta kirjan maailmaan mukaan! Ja kyllä alkaa itsestä tuntua, että melkein sama mitä Fletcher kirjoittaa, aina se vaan imaisee mukaansa ;)

    Yöpöydällä odottaakin vielä se Irlantilainen tyttö ja sittenpä sitä täytyykin alkaa odottelemaan uusia käännöksiä häneltä ;)

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  3. Vai tällaisia muinaisjuttuja. :) Kuulostaa tosiaan houkuttelevalta kirjalta ja kielikin on kaunista. Siinä samalla tuo kuulostaa kuitenkin kirjalta, joka vaatii tietynlaisen lukufiiliksen. Pistän tämän korvan taakse, mutta en lupaa lukea heti, ei mitään muinaista nyt, kiitos. ;)

    VastaaPoista
  4. Muistankin tämän kirjan Leenan blogista;jo silloin ajattelin että kuulostaa mielenkiintoiselta. Nuorempana minäkin pidin paljon noitakirjoista,mutta tämä kuulostaa muutenkin sellaiselta,jota lukisi kiinnostuneena.

    VastaaPoista
  5. Siis olet todellakin oikeassa: Alkaa tuntua, että mitä ikinä Fletcher keksii kirjoittaa, se on taikaa. Hänen kielessään on se jokin. Siihen tulee jano.

    Jael, tämä ei ole noitakirja sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä on jotain, mikä pitää kokea!

    VastaaPoista
  6. Linnea: Joskus kohdalle osuu sellaisia kirjoja, että varauskiellot ym. voi ohittaa. ;) Olen lukenut nyt kolme Fletcherin kirjaa (tämän lisäksi Irlantilaisen tytön ja Meriharakat) ja Meriharakat on ylivoimaisesti paras. Suosittelen lukemaan sen ensin, ellei sitten Skotlannin historia kiinnosta enemmän. :)
    Ja ole hyvä!

    Susa: Minä yleensä kyllä tempaudun. Ts. ennakko-olettamukseni rikkoutuvat usein, jos kirja on tarpeeksi hyvä. Nyt onneksi oli. Fletcher osaa tuoda kuluneeseenkin aiheeseen jotain raikasta ja ihmeellistä. Pitäisikin googlettaa kunnolla koko Fletcher, jotta tietäisin, onko hän kirjoittanut paljonkin. Hänhän on suhteellisen nuori.

    Jenni: Tällaisia! Mutta varmasti Aylaa parempia. ;) Fletcher on taitava kirjailija ja olen ihan ihastunut hänen tekstiinsä, vaikkei tämä aihepiiri ollut itselleni erityisen innostava. Kannattaa lukea joskus, tämä voisi hyvin olla vaikka syksykirja.

    Yaelian: Tämä on erilainen kirja, vaikka pääosassa onkin noidaksi nimitetty nainen. Voisin hyvin kuvitella, että Fletcherin teksti vie mukanaan. Suosittelen! :)

    Leena: Juuri niin! Minä tosiaankin tartuin kirjaan aika ennakkoluuloisena tai epäillen, mutta Flecherpä osasi lumota minut(kin) sanoillaan niin, että en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Ja totta, tämä tai mikä tahansa muu Fletcherin kirja pitää kokea.

    VastaaPoista
  7. Minua kiinnostaisi Skotlanti ja noitavainotkin - ja olenhan minä tätä aloittanutkin, kuten tiedät. Ja edelleen tiedät, että aion antaa tälle toisen mahdollisuuden. Etenkin nyt, kun kirjoitit taas niin kiehtovasti. <3

    Kuten Jenni sanoi, tämä vaatinee tietynlaisen lukufiiliksen.

    VastaaPoista
  8. Karoliina: Luulen, että sinun kannattaa antaa tälle toinen tilaisuus. Minun oli vaikea päästä sisälle kaikkiin Fletcherin kirjoihin, mutta kun pääsin, ihastuin kirjojen maailmaan oitis. Hän on taitava kertoja. Mutta tämä tosiaan tietynlaisen lukufiiliksen vaatii. Nyt kun ollut pilvisempää ja viileämpää, virittäydyin tähän paremmin kuin viime viikolla, jolloin kirjaa jo aloittelin.

    VastaaPoista
  9. Skotlantia, noitavainoja ja historiaa - olen täysin varma että tulen rakastamaan tätä kirjaa. :)

    En ole vielä ehtinyt lukea yhtään Fletcherin kirjaa, mutta ne ovat lukulistallani korkealla sijalla. Odotukset taitavat olla vielä korkeammalla... :)

    VastaaPoista
  10. Sara: Minulla on sellainen tuntuma kertomasi ja blogisikin perusteella, että pitäisit tästä. Kannattaa aloittaa Fletcherin lukeminen tästä tai Meriharakoista. Itse pidin kaikkein eniten juuri Meriharakoista. Irlantilaisen tytön aihepiiri on minulle Noidan rippiä mieluisempi, mutta kirjana jälkimmäinen on parempi. :)

    VastaaPoista
  11. Olen iloinen että et joutunut pettymään. Tämä oli minulle ensimmäinen Fletcher, ja kuten moni onjo tässä todennut, pakko saada lukea kaikki häneltä. Kumpikohan kannattaisi lukea ensin, Irlantilainen tytto vai Meriharakat?

    VastaaPoista
  12. Elma Ilona: Oi, tämä oli ensimmäinen Fletcherisi ja olit heti hänen tekstinsä lumoissa. :) Omasta mielestäni Meriharakat on Fletcherin paras kirja. Irlantilainen tyttö on hyvä, mutta hivenen laimeampi. Suosittelen siis Meriharakoita.

    VastaaPoista
  13. Tykkäsin ihan mielettömästi tästäkirjasta..
    ajattelin, että oataisinko sen itselleni, siks paljon se vaikutti minuun...
    halauaisin jakaa muille sitä tarinaa...
    ihana..
    Nyt luen meriharakkaa...=)

    VastaaPoista
  14. Hanne: Vaikka en tiennyt sinun lukeneen tätä kirjaa, ajattelin sinua lukiessani tätä. Mietin, että tästä takuulla pitäisit ja ihanaa, että aavistukseni osui oikeaan. :) Fletcher kirjoittaa niin väkevästi ja hienosti. Meriharakat on oma suosikkini hänen kirjoistaan.

    VastaaPoista
  15. Minä käyn vain tunnustamassa, etten ole lukenut Flectheriä. Nyt nolottaa, mutta moni muukin aukko on tässä sivistyksessä, joten ei voi mitään. Yritän sivistyä pikku hiljaa.

    VastaaPoista
  16. Kirjailijatar: Eipä tarvitse yhtään nolostella. :) Kaikkea ei voi (tai toki voi, mutta...), ei ehdi eikä ole tarpeen lukea. Noidan rippi on mielestäni ihan hyvä kirja, mutta ei erinomainen. Nyt aloin antaa tähtiä kirjoille, mietin että antaisinko tälle ***½ vai tuon ****-. Fletcherin kielen vuoksi päädyin jälkimmäisiin, vaikken tästä kirjasta mitenkään lumoutunut. Kelvollista luettavaa kuitenkin.

    VastaaPoista
  17. Fletcher tuntuu tosiaan olevan "velho" kirjoittajaksi. Minä pidin kyllä aihepiiristä ja olisin nimenomaista aihepiiriä ja ihmisten ennakkoluuloja kaivannut jopa vähän lisääkin. Pelkkä luonnonarmoilla oleminen ei täysin tyydyttänyt mieltäni. Silti tosiaan pidin kirjasta..

    VastaaPoista