perjantai 18. maaliskuuta 2011

~Valkosuklaakoira~


Talviprinsessa (5v.): Hei, O, minkä värinen Minttu on?
Junamuseomies (3v): Se on valkoinen.
Talviprinsessa: Ja minkäs muun värinen?
Junamuseomies: Tota, tota, suklaan!
Talviprinsessa: Ei se ole suklaa, se on ruskee, hölmö!
Junamuseomies: Ei, kun Minttu on suklaa ja valkoinen.
Talviprinsessa: No, sitten Minttu on valkosuklaakoira.
Molemmat: Valkosuklaa, hihihi!

En harmillisesti voi tarjota teille sen runollisempaa selitystä valkosuklaakoiralle, vaikka olisi ihanaa kirjoittaa kertomus uudesta Baskervillen koirasta tai vaikka pienestä katukahvilasta puutalokaupungissa, jossa nainen istuu päivittäin kulmapöydässä tilaten kupillisen valkoista teetä ja valkosuklaakoiran. Mutta ei. Tänä viikonloppuna luen sekä chileläisistä serkuksista että katoamisista. Lisäksi saamme meille kotiin vieraaksemme kuvassa näkyvän valkosuklaakoiran sekä vanhempani.

Ensi viikolla aion keskittyä blogikirjoituksissani pääosin kirjoihin. Nyt toivotan vain iloa viikonloppuunne!

26 kommenttia:

  1. Valkosuklaakoira-nimen tarina on kerrassaan hurmaava jo sellaisenaan, ainakin minusta ♥

    VastaaPoista
  2. Termin selitys on suloinen! Voi kun odotan jo, että tämä pieni täällä alkaisi puhua.

    Ihanaa viikonloppua sinne kaikille teille!

    VastaaPoista
  3. Suloinen koira ja suloinen tarina ! Lapset ovat ihanan hassuja jutuissaan, ja niin tosissaan vielä.

    Mukavaa viikonloppua sinne !

    VastaaPoista
  4. Sinulla on edessäsi hyvänmielen viikonvaihde♥

    VastaaPoista
  5. Ihanaista viikonloppua, ainekset siihen mitä parhaat♥

    VastaaPoista
  6. Hih ^^ Lapset,ihania. :) Ja kaunis on tuo virsunenäinen koiruuskin!

    VastaaPoista
  7. Olihan se jo pieni tarina! Luin sen tässä aamupalaa syödessä Oskarillekin.

    Iloa sinne myös ♥

    VastaaPoista
  8. Voi ihana kaunis valkosuklaakoira ja ja ihana tarina <3

    Ihastuttavaa viikonloppua sinulle Katja! Ensi viikon kirjojasi odotellen!

    VastaaPoista
  9. Hauska tarina! Ja mukavaa viikonloppua suloisen valkosuklaakoiran seurassa:)

    VastaaPoista
  10. Suloinen juttu! Ja ihanaa, kun saat vanhemmat kylään. ♥ (Ainakin toivottavasti se on ihanaa, hih.)

    Odotan kovasti tuota serkuskirjajuttuasi. Ja sitä toistakin, kyllä. :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Tavoilleni poikkeuksellisesti vastaan teille kaikille yhteisesti, mutta ajattelen teitä kaikkia erikseen ♥ Mukavaa viikonloppua jokaiselle! On ihana saada omat vanhempansa kylään kera valkosuklaakoiran.

    Nyt kiidän tekemään kakkukuorrutusta (Fazerina-kakkua) ja koetan saada kuopuksen päiväunille, jotta ehdin lukea muutaman luvun chileläiskirjasta.

    VastaaPoista
  12. Ihana valkosuklaakoira! Vaikka odotin kyllä jo vesikielellä syömistä, mutta se johtuukin siitä, että masuvuokralaiseni vaatii jatkuvasti sokeria... :)

    Oikein ihanaa viikonloppua, meilläkin on pitkästä aikaa vapaailta -kahdestaan!

    VastaaPoista
  13. Minä en ole viettänyt aikaa chiläisten serkusten kanssa, mutta kylläkin paljon aikaa mukavan chileläisen nuoren miehen kanssa, jolle kylläkin jätimme jo jäähyväiset. Jotka ovat aina kamalia.

    Minä ajattelin viettää viikonlopun taidenäyttelyssä, leffassa ja vaikkapa jonkun vanhan kirjan parissa, jonka kaivan tuolta. Ostin juuri divarista Haahtelan ja Lindstedtin Sakset.

    Mutta koira on suloinen :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Amma ja Kirjailijatar. Masuvuokralaiset tahtoivat minullakin aikoinaan saada sokeria - ja äiti sitten siinä samlla. ;) Taidenäyttely, leffa ja Haahtela kuulostavat aika täydellisiltä viikonlopun aineksilta!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa viikonloppua sulle !
    Suloista kun saatte suloisen koiran vieraaksenne!

    VastaaPoista
  16. Katja,
    olenko lähettänyt sulle korttiani yhtään,
    en muista kenelle olen laittanut...
    voisin laittaa sulle, vaiks olisin laittanutkin tai en..
    jos laitat osoitteesi...en nimittäin löydä sitä ..

    VastaaPoista
  17. Kaunis koira, kun olin lapsi meillä oli kovasti samannäköinen, Hiski. Onko hänkin englanninspringerspanieli?

    Pakko palata siihen Irvingiin vielä että en oikein tykännyt uusimmasta, Viimeinen yö Twisted Riverillä, mutta Neljäs Käsi taas teki silloin muinoin vaikutuksen. Yritin etsiä blogistasi (kiireessä kylläkin) että oletko tuon uusimman lukenut ja mitä mieltä siitä olit.

    Aurinkoa viikonloppuun :) Odotan kovasti ensi viikon kirjakirjoituksiasi!

    VastaaPoista
  18. Springeri pitää iloa yllä!

    Mukavaa, antoisaa viikonloppua, Katja♥

    VastaaPoista
  19. Hanne, Tytti ja Leena: Kiitos ♥

    Hanne, olen saanut sinulta Lumiomenapuun ja Leenalta Syystytön. Vaalin niitä, ne ovat niin ihanat!

    Tytti: Koira on walesinspringeri, oikea ihanuus ja meidän lastemme suursuosikki. Luin Twisted Riverin ja kirjoitin siitä viime toukokuussa. Löydät sen sivupalkistani Vuoden 2010-suosikkikirjalistauksestani.

    Leena: Totta ♥

    VastaaPoista
  20. Oi miten kaunis kuva!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  21. Mielestäni tuo oli aivan ihastuttava selitys valkosuklaakoiralle!

    VastaaPoista
  22. Tuure ja Pioni: Kiitos! Leppoisaa lauantaita teille kummallekin.

    VastaaPoista
  23. Sielulle ja mielelle tuo valkosuklaakoira. Tarinana, makuna ja varmaan persoonanakin.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  24. Linnea: Hauska kuulla. :) Persoonana se on varsin valloittava.

    VastaaPoista