torstai 24. maaliskuuta 2011

~Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset~

Joka kesä - ei puhuttu talvisesta harrastuksesta, kylmä sää houkutteli heitä aivan erilaisiin puuhiin - he ottivat jonkin romaanin, jonka Ada aina valitsi, ja sukelsivat sen maailmaan seuraavien kolmen kuukauden ajaksi. He elivät lähes kirjaimellisesti romaanin arkipäivässä, varastivat itselleen henkilöhahmojen elämän kasvaakseen omassaan, tunkeutuivat tuntemattomien sielujen labyrinttiin ja löysivät niistä sellaista toimintaa ja sellaisia tunteita joihin heillä ei ollut pääsyä.

Chileläiset serkukset Nieves, Ada, Luz ja Lola viettävät ihmeellisiä kesiä isoisänsä vanhalla maatilalla, pinjametsikön varjossa sijaitsevassa pueblossa. Ympärillä on suuri suku, rakas vanha Pancha, loputtomasti aikaa ja kirjallisia leikkejä Dostojevskin Karamazovin veljeksistä Alcottin Pikku Naisiin. Koska serkuksilla ei ole sisaruksia, ovat he keskenään kuin kesäsiskoksia. Ainoa poikana joukossa on sukuun adoptoitu Oliverio. Tyttöjen tasainen elämä ja monet unelmat romahtavat, kun Chilessä tapahtuu vallankumous eikä mikään ole kuin ennen. Tiet eroavat: kuka menee naimisiin, kuka matkustaa maailman ääriin, kuka jää joukosta pois. Vuosien kuluttua serkukset tapaavat toisensa lapsuutensa maisemissa. Jälleennäkemistä valottaa paitsi ilo ja rakkaus, myös erään valheen painolasti.

Chileläisen Marcela Serranon romaani Näkemiin, pikku naiset (Helmi kustannus 2006; Hasta Siempre, mujercitas 2004) on kirja kirjoista ja kirjallisuudesta, Chilestä, lapsuudesta sekä sukulaisuudesta ja naiseudesta. Ennen kaikkea se on nimekettään myöten kunnianosoitus Louisa M. Alcottin tyttökirjaklassikolle Pikku naisia. Kirjan luvut rytmittyvät Marchin siskosten mukaan, esimerkiksi Meg eli esitelmä varjosta tai Jo eli kielletty hedelmä. En kerro enempää lukujen nimistä, sillä ainakin minun lukukokemukseni kannalta lievä pettymys oli, että lukujen nimissä piili juonipaljastus.

Lukujen nimien ohella serkusten elämät valottuvat Megin, Jon, Bethin ja Amyn mukaan. Nieves on järkevä Meg, joka menee naimisiin ja jää asumaan Chileen. Ada on poikamainen Jo ja esikuvansa mukaan hänen hallussaan on kynän mahti. Hyvää tekevä Luz on kuin Beth kohtaloaan myöten, hemmoteltu Lola taas pääsee taidepiireihin eläen miltei Amyn elämää. Oliverio on tietenkin ihana, rakastettava Laurie, sukulaisten keskellä ikäpolvensa ainoa mies. Sukupuoli tulee leimaamaan heidän kaikkien elämää, koska vaikka Pancha rakastaa kaikkia lapsenlapsiaan, on poika hänelle suvun jatkaja.

Serranon kirja lähtee liikkeelle hitaasti, miltei liiankin viipyilevästi minun makuuni. Nievesin muistot rytmitettyinä ruoka-ostoksilla ja muovipussin taittelulla tuntuivat jotenkin liialta jopa minusta, arkisen(kin) kirjallisuuden ystävästä. Ennen pitkää totuin Serranon kuvailevaan kieleen ja muiden serkusten, Adan, Luzin ja Lolan sekä Olivieron tarinat ja kohtalo imivät mukaansa tarinaan, joka on samaan aikaan erikoisella tavalla runsas ja (eteläamerikkalaiseksi) elegantti: On väkivaltaa Tangirissa, sairaita Ugandassa, sukuselvityksiä, kirjeitä ja kauppareissuja, pidätyksiä, opiskelua Bostonissa ja Lontoossa, viipyileviä maisemakuvauksia, hämmentävää alastomuutta, epäonninen käsikirjoitus sekä ennen kaikkea epäuskoa, uskoa, ystävyyttä ja lojaalisuuden kyseenalaistamista. Kaikkea leimaavat lapsuuden kokemukset ja muistot.

Jos voisi astua avaruuskapseliin ja pysäyttää ajan kuin huonoissa elokuvissa, hän kysyisi: mikä oli se maailma jossa kaikki oli mahdollista, turvallista ja joka tarjosi äärettömät horisontit? Koska hän ei löydä vastausta, hän kysyy toisin: milloin horisontti kutistui? Maailma kutistuu silloin kun on käynyt sen jokaisessa kolkassa löytämättä vastausta.

Luin nyt Näkemiin, pikku naiset toista kertaa. Kuvittelin rakastaneeni tätä kirjaa, mutta kun selailin hyllyäni, huomasin, etten muistanut tästä kirjasta juuri mitään muuta kuin samaan aikaan ilmavan, pinjantuoksuisen tunnelman ja toisaalta kaiken sen hirveyden painolastin, jonka Chilen tapahtumat mieleeni jättivät. Satun luetuissa on meneillään minihaasteen osa 2, jonka aihepiirinä on latinalaisamerikkalainen kirjallisuus. Päätin lukea tämän kirjan osana haastetta. Uusi lukukerta vahvisti mielikuvaani siitä, että kirja on ihana. Tällä kertaa en kärsi vauva-ajan unenpuutteesta tai muista hormonihuuruista, joten kuvittelen, että nyt kirja myös jää mieleeni. Sitä ainakin toivon, koska Näkemiin, pikku naiset on hieno romaani.

Syyskuun 11. päivällä on merkittävä roolinsa kirjassa niin menneisyydessä kuin sen nykyhetkessä, 2000-luvun alun ensimmäisinä vuosina. Kaksoistorneihin tapahtunut iskukin mainitaan, mutta nyt kyse on serkusten tarinasta ja heidän juuristaan. Juuri syyskuun 11. päivänä 1973 Augusto Pinochet sotilaineen kaappasi vallan Salvator Allendelta ja tämän seurauksena tuhannet chileläiset joutuivat vangituiksi, kidutetuiksi tai maanpakolaisiksi. Serkusten turvallinen lapsuudenmaailma romahtaa sotilasvallankaappauksen seurauksena, kaikki revitään irti eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Ei, vaikka myöhemmin demokratia palaa Chileen.

Olen aina ollut kiinnostunut Chilen historiasta syystä, jolle en ole keksinyt selitystä. Ehkä siksi päätin pitää tästä kirjasta ja vaikka sen lukeminen oli tälläkin kertaa paikoin jumiutuvaa, sain taas elää pienen hetken tuon kaukaisen maan kohtaloissa. Näkemiin, pikku naiset on viehättävä ja puhutteleva kirja, jota voin mielihyvin suositella kaikille Latinalaisen Amerikan kirjallisuudesta, tyttökirjaklassikoista, kirjailijuudesta sekä totalitarismin historiasta kiinnostuneille.

****

15 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa hirveän kivalta, vaikka minulla onkin vähän vastahakoinen suhde viipyilevyyteen.. :)

    Mutta "kesäsisaret", kirjallisuus ja Chile kuulostavat aika lyömättömältä yhdistelmältä. Minäkin olen aina ollut kiinnostunut Chilestä jostakin syystä, ja tein graduni chileläisten toisen polven maahanmuuttajien kulttuurisesta identiteetistä jne. Suurimman osan vanhemmat olivat lähteneet Chilestä juuri vallankumouksen vuoksi, joten sekin kamaluus on tullut tutuksi. :-(

    Laitan tämän kyllä (sille kilometrin mittaiselle) TBR-listalle!

    VastaaPoista
  2. Se on muuten jännä, miten joistain kirjoista, joita muistaa rakastaneensa ei oikeastaan muista YHTÄÄN mitään. Mutta ainakin tuo ihastus piti edelleen paikkansa. Itse en oikein halua palata "parhaisiin" kirjoihin juuri tuosta pelosta, etteivät ne enää olekaan sitä.

    Minulla on järkyttävä aukko sivistyksessä kaiken latinalaisen amerikan kirjallisuuden kohdalla - ehkä pitäisi kokeilla tätä?

    VastaaPoista
  3. Nyt taas esittelit kirjan,joka on pakko lukea! Melkein kaikki etelä-amerikkalainen kirjallisuus kiinnostaa,niinkuin tämäkin.Minullakin on kytköksiä Chileen,sillä yksi espanjanopettajistani Suomessa oli sieltä,ja kertoi myös oman tarinansa...

    VastaaPoista
  4. Ja nyt sitten tätä kirjastosta etsimään:D
    Kiitos ♥

    VastaaPoista
  5. Kiva kun kirjoitit tästä! Innostuin kirjasta ja lainasin sen muutama vuosi sitten viikon uutuus-lainana kirjastosta. En ehtinyt lukea kirjaa viikossa, jonka jälkeen se oli pakko palauttaa. Sinun ansiostasi muistin kirjan uudestaan :)

    VastaaPoista
  6. Tuokin kuulostaa ltodella hyvältä lukuelämykseltä. Luin tässä juuri joulun aikaan pari viimeisintä Seljan tytöt kirjaakin, ihan vain nuoruuden muistoja selventääkseni;-) Esittelemäsi kirjas olisi siis aika oiva jatke fiilistelylle!

    Leppoisaa iltaa ja mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
  7. Aihe ja idea kuulostavat ihanilta, mutta tuo liika viipeilyvyys pelottaa vauhdikkuuden ystävää jo ennalta. Arvio oli kuitenkin ehdottomasti kiva lukea :).

    VastaaPoista
  8. Minun kiinnostukseni Chilen historiaan perustuu Pablo Nerudaan sekä yleisesti kiinnostuksena latinalaisen amerikan historiaan sekä sieltä tuleviin elokuviin, joista ehdoton ykkönen on Como agua para chocolate. Ehkä sinulla on sama juttu. Ja sieltä tulee se kiintoisa maagisen realismin genre. Sekä ihana musiikki.

    En ehdi tähän kirjana tässä elämässä...Nyt on luettavaa jo vuoden loppuun asti.

    (Lue Binchyn Ystävyyden piiri.)

    VastaaPoista
  9. Voi, Chile tulee itseänikin hiukkasen liki.. Sillä heti tulee mieleeni vanha ala- ja yläasteen aikainen chileläinen tyttö joka oli luokkakaverini. Hän nimenomaan joutui aikanaan pakolaisena lähtemään kotimaastaan koko ison perheensä kanssa ja tulivat tänne pohjolaan. Ystävystyin ja hän sai minut mm innostumaan jalkapallon harrastamisesta.. :)

    Valoa viikonloppuusi!!!

    VastaaPoista
  10. Karoliina: Se viipyilevyys oli tässä kirjassa minullekin rasite. Pidän kyllä viipyilevyydestä tiettyyn rajaan saakka, mutta kun tuo raja ylittyy, en tahdo jaksaa lukea kirjaa. Tässä on kuitenkin enemmän ansioita ja viipyilevyyttäkin vain paikoin, onneksi!

    Sinun gradusi olisi todella mielenkiintoista luettavaa! Jostain syystä Chile on aina kiehtonut minua ja ehkä siksi Isabel Allenden kirjat tai Stingin biisit Fragile ja They Dance Alone puhuttelevat.

    Kyllä tämä varmasti listan jatkoksi mahtuu. ;)


    Anni.m.: Olisiko niin, että ne ihanimmat kirjat jäävät mielen sopukoihin juuri jonkinlaisena tunnetilana? Tosin oma kaikkien aikojen suosikkikirjani on John Irvingin Kaikki isäni hotellit, josta muistan melkein kaiken. Se on kestänyt monta lukukertaa. Mutta sitten on monia muita ihania, kuten Michael Cunninghamin Tunnit, josta muistan enemmän sen fiiliksen, jonka kirja sai aikaan.

    Näkemiin, pikku naiset oli uudellakin lukukerralla hieno, mutta ei se kuitenkaan nouse ykkössuosikkieni joukkoon. Sellainen hyvä ja vahva ****-. Mutta tästä voi hyvin aloittaa latinalaisamerikkalaiseen kirjallisuuteen tutustumisen, joskin maagisen realismin elementtejä tässä ei ole. Se on oikeastaan aika virkistävää!


    Yaelian: Tämä voisi olla ihan sinun kirjasi. Latinalainen Amerikka ja etenkin Chile. Luulen, että tämän kirjan saa helposti englanniksi tai espanjaksi, koska Marcela Serranon käsittääkseni hyvin suosittu espanjalaisella kielialueella.

    Maria: Ole hyvä. Ja toivottavasti pidät ♥

    Pienen mökin emäntä: Tätä tosiaan ei lue kovin nopeasti, mikä johtuu ehkä tuosta viipyilevyydestä. Mutta nyt tämän saa takuulla normaalilainaan ja uskoisin, että lainan saa uusittuakin monta kertaa. :)

    Aamunkukka: Minä mietin juuri Seljan tyttöjäkin tätä lukiessani! Itselläni se viimeisin, Seljan Lumi ja Tuli on vielä lukematta. Se pitäisi lukea, vaikka kuulin ettei siinä ole samaa viehätystä kuin muissa Selja-kirjoissa. Mitä mieltä olet?

    Tessa: Niin, hmm. Pakko hymistä. ;) Tässä kirjassa viipyilevyys ja sujuva kerronta vuorottelevat onnistuneesti. Jos jaksaa lukea ensimmäisen Nivesin (Megin) luvun, niin muu kirja kyllä kantaa. :)

    Leena: Minulla ihan ensikosketus Latinalaiseen Amerikkaan oli se lastenkirjamuistoissani esittelemä Holly Hobbie (tilasin sen muuten nettidivarista, joten tulen kirjoittamaan kirjasta) sekä Stingin Chileä koskettavat kappaleet. Sitten löysin Nerudan ja pian Allenden. Ne kaikki yhdessä loivat valtavan kiinnostuksen Chilen tapahtumiin. Pidän yleisesti ottaen kaikesta latinalaisamerikkalaisesta kirjallisuudesta, toki poikkeuksia löytyy.

    Minullakin alkaa olla hurjasti luettavaa tälle vuodelle. :)


    -T: Onpa mukava kuulla! Hauska ajatella sinua, keramiikan taitajaa, jalkapalloilemassa. :) Ja ihana ajatella sinun ja tuon chileläistytön ystävyyttä, vaikka voin vain kuvitella, mitä kaikkea hänen perheensä on joutunut kokemaan. Suomeenhan tuli paljon chileläisiä pakolaisia 70- ja 80-luvuilla. Ehkä juuri siksikin Chile on kiinnostanut minua niin kovasti.

    Teille kaikille aurinkoista perjantaita. ♥

    VastaaPoista
  11. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta kirjasta, mutta jääkaapin oveen kirjoitan - olenhan Pikku naisten kanssa isoksi kasvanut. :)

    Kirjoitat ihanasti ja haluan heti pinjantuoksuun ja ilmavaan tunnelmaan, eikä viipyilevyyskään minua haittaa.

    Minulla on muuten sama kuin annilla, että niistä valtavan vaikuttaneista kirjoista ei muista paljon mitään. Jonkin tunnelman, valon, fiiliksen - minulla tällaisia ovat vaikka jotkut Shiedsit, usko tai älä. :)

    Hyvää viikonloppua sinullekin sinne!

    VastaaPoista
  12. Ilse: Minä aloin miettiä, että luinko ensin Pikku naisia vai Anna-kirjat ja taisin muuten ensin lukea Marchin siskoksista. Tämä johtuu siitä, että Alcottin kirjat olivat äitini lapsuudenperuja ja Montgomeryt tätini (äitini pikkusiskon). Pikku naisia-sarja oli valmiiksi kotona odottamassa.

    Ihanaa, jos luet tämän. ♥

    Ja uskon, en minäkään muista kaikkia Shieldsejä. Mitä esimerkiksi Sattumankaupoissa tapahtui? Muistan vain sen tilkkutyöseminaarin ja hotellin, mutta en juuri muuta kuin tunnelman.

    VastaaPoista
  13. Vaikuttaa kyllä hyvältä, täytynee lisätä omallekin lukulistalle!

    Ja tekisi mieli lukea uudelleen monia kirjoja joista olen pitänyt, mutta missähän välissä...? :)

    VastaaPoista
  14. Satu: Totta, milloin ehtisi lukea uudelleen niitä kirjoja, joista on pitänyt? Minä luin tämän nyt nimenomaan sinun haasteesi vuoksi. Mietin ensin Cecilia Samartinin Senor Peregrinon lukemista, mutta luettuani kirjan olevan pettymys monille Noraan & Aliciaan ihastuneille en uskaltanut tarttua siihen. Siksi(kin) tämä. Onneksi. :)

    VastaaPoista
  15. Minäkin luin tämän Satun minihaasteeseen! Sain sen myöhään eilen illalla loppuun, arvio blogissani kunhan ehdin ihan hivenen sulatella elämystä :)

    Tuota viipyilevyyttä en lukiessa tiedostanut, mutta nyt kun sanoit niin olihan siinä aika paljon "löysää". Eniten sitä oli nimenomaan Nievesiin ja myös Adaan liittyen, eli taisi kirjailija tehdä sen vähän tahallaankin.

    Oliko sinulla muuten sellaista kokemusta että toisten serkusten tarinaan pääsi paremmin kuin toisten? Minusta Nieves ei viipyilystä johtuen tai huolimatta oikein auennut, ja Luz jäi vähän ontoksi.

    VastaaPoista