lauantai 5. maaliskuuta 2011

~Kutsuja~


Nyt taitaa alkaa siitä poikkeuksellinen viikonloppu, että minä luen vain bussissa. Tieni käy kutsuilta kutsuille! Tänään suuntaan kuuntelemaan ystäväni väitöstä ja illalla juhlin hänen karonkassaan. Odotan akateemisia ja niitänäitäaiheisia keskusteluja, maukasta ruokaa ja innostunutta tunnelmaa. Huomenna taas suuntaan lastenvaatekutsuille entiseen naapuriin. Odotan hyvää kahvia, heräteostoksia, iloisia kuoseja ja (tälläkin kertaa) innostunutta tunnelmaa.

Lukekaa te muut minunkin edestäni! Ja laskekaa pulkkamäkeä sekä nauttikaa laskiaispullista huomenna. Niin minäkin aion tehdä.

Meillä oli eilen se oikea pullaperjantai. Suloista sotkua syntyi, kun leivoin lasteni kanssa laskiaispullia. Eilen tein melkein aikamatkan kahden vuoden taakse, kun olin jälleen pullantuoksuinen ja askarteleva kotiäiti. Apurahatutkijana saan toki itse päättää työaikani, mutta silti noita arkivapaita kertyy aniharvoin. Voinkin lainata kolmevuotiasta poikaani ja sanoa, että olipa meillä kyllä onnenpäivä!

Kumpaan laskiaispullakoulukuntaan kuulutte: pullat hillon vai mantelimassan kanssa? Minä pidän molemmista, mutta lapsuuden makumuistoja on vaikea ylittää ja siksi suosin hilloa.

26 kommenttia:

  1. Olen ehdottmomasti hillo-koulukuntaa. Vadelmahillo!

    Mukavia kutsuja :)

    VastaaPoista
  2. Hilloa se olla pitää, mansikkaa ja kermavaahdolla.
    Lähdenkin tästä pullataikinaa tekemään.
    Antoisaa tätä päivää ja mukavaa huomista.

    VastaaPoista
  3. Tytti: Minulle kelpaavat sekä vadelma- että mansikkahillo. :) Kiitos, edellisen kerran olen ollut väitöksessä yli vuosi sitten, joten onhan jo aikakin.

    Minttuli: Mistähän se hillokoulukuntaisuus periytyykin. :) Mukavaa leivontapäivää sinne!

    VastaaPoista
  4. ei ole laskiasipullia, jos hilloa... hillopullia.

    VastaaPoista
  5. Minä kuulun vahvasti mantelimassapuolueeseen, mutta kyllä hillokin kelpaa jos niikseen.

    Mukavaa juhlaviikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hilloa ja kermavaahtoa! Taidan itsekin leipaista pienen taikinan huomisaamuna, näyttää niin houkuttelevalta täällä.

    Parhaita juttuja lasten kanssa olivat vapaapäivät, jolloin jo aamulla sängyssä loikoillen suunniteltiin yhdessä, mitä kivaa tehtäisiin. Kaupungille lähteminen ja leipominen olivat poikieni suosikkeja.

    VastaaPoista
  7. Mie tykkään kyllä molemmista versioista, enemmän varmaan kuitenkin silti hillosta. Kotona ei lapsena ollut koskaan mantelimassaa.

    VastaaPoista
  8. Ihana leipomiskuva! Minulle maistuu paremmin marsipaani laskiaispullissa,joka oli lapsenakin se oma valinta.
    Mukavia hetkiä kutsujen parissa!

    VastaaPoista
  9. Onnenpäivä♥

    Hauskoja kutsuja!

    Ja minun näkökulmasta laskiaispulla ei ole laskiaispulla ilman hilloa. Mansikkahilloa ja kermaa sen olla pitää! Söin viime vuonna yhden mantelimassalla ja vaikka olenkin aikamoinen herkkuhiiri, mantelimassan makeus melkein ällötti puolivälin jälkeen.

    VastaaPoista
  10. Ikinä en mielestäni mantelimassan kanssa syönyt, joten kuulun ehdottomasti hillo ihmisiin ja paljon kermavaahtoa.

    VastaaPoista
  11. Työkaverin kanssa juuri eilen mietittiin tuota laskiaispullakysymystä, ja sitä, että vastaus riippuu aika pitkälle (ainakin meillä molemmilla) siitä millaisia pullia on lapsuudessa ollut tarjolla. Hänen suosikkinsa oli manteli, minun hillo.

    Hauskoja kutsuja!

    VastaaPoista
  12. Mieluimmin ottaisin varmaan molemmilla täytteillä, mutta kun yleensä kuitenkin täytyy valita, niin mantelimassa ;)

    VastaaPoista
  13. Minunkaan lapsuuteeni ei mantelimassa kuulu. Tänään leivottiin pullaa ja huomenna niitä täytetään hillolla - ja "lemon curdilla" (mitä lien oikeaoppisesti suomeksi ja vispautuvalla kauravaniljakastikkeella :-)! Jälkimmäinen johtuu siitä, ettei muuta maidotonta vispautuvan kerman korviketta löytynyt lähikaupasta. (Meillä on maitoallergisia.) Lemon curd on kuviossa, koska se vaan on niin hyvää (= heräteostos).
    Tein tänään (ehkä) elämäni ensimmäiset pullapitkot. Ne päätyivät toistaiseksi pakkaseen. Hyvää laskiaista ja makoisia pullia teille!

    VastaaPoista
  14. Mä olen meillä ainut joka tykkää mantelimassasta pullan välissä-eli meillä syödään mansikka hillolla:D
    Hyvää laskiaista sinulle Lumiomena!

    VastaaPoista
  15. Mantelimassa maistuu makoisammalta!Mutta kotioloissa laitan aina tuttua ja turvallista hilloa,maistuu paremmin muillekkin :))

    VastaaPoista
  16. Minä kyllä pidän ehdottomasti marsipaani laskiaispullasta! Meillä ei tänä vuonna laskiaisena lasketa... pojan synttärit pidetään tänään. Tuollaiset täynnä ohjelmaa olevat viikonloput tuntuvat yleensä pidemmiltä.

    VastaaPoista
  17. Lapsuudessani Hämeessä ei tiedettykään mantelimassasta, vasta Helsinki opetti sen minulle. Molemmat täytteet kelpaavat kyllä. Ja kaakaota kyytipojatksi, kiitos :-)

    VastaaPoista
  18. Heipparallaa! Kotiuduimme eilen illalla myöhään Sallasta. Tänään lukiessani viikon postia, iski jostain mainoksesta silmiini laskiaispullat! Mistäs mie nyt pullaksi muutun???!! :) Tosin herkkuja on lomaviikon aikana syöty kiitettävästi muutenkin. Hernekeittoa jo torstaina :).

    Mutta se kysymys; hillolla ja kermavaahdolla, kiitos.

    VastaaPoista
  19. Mantelimassa on MUMS!
    Onpa ihanankuuloinen viikonloppu!

    Minä olen jo lukenut parikin kirjaa loppuun, joten tasapaino pysyy! :)

    VastaaPoista
  20. Ehdottomasti mantelimassalla! Meillä on syöty laskiasipullia jo kuukausi sitten... Tänään saatiin äitini tekemiä, lapset tykkää hilloisista. Minä söin kolme. Nyt täytyy lähteä lenkille... :D Toivottavasti ihanalta kuulostava viikonloppusi on ollut aurinkoisista aurinkoisin!

    VastaaPoista
  21. Hillopuolueeseen kuulun, vaikka olisi paljon jännittävämpää tykätä mantelimassasta. Se tuntuu erikoiselta, eksoottiselta ja jotenkin herraskaiselta. :)

    Minulla on pullanleivonta juuri kesken, mutta taisin taas kerran onnistua pilaamaan leipomukset... Voi hitsi sitä geenin puutetta!

    VastaaPoista
  22. Mukavaa, että olette kertoneet, kumpaa laskiaispullakastia olette. :) En tietenkään tiedä, miltä suunnalta itse kukin olette lähtöisin, mutta veikkaisin varovasti, että itäisen Suomen kasvatit pitävät enemmän hillosta ja läntiset kanssasisarensa mantelimassasta. Mutta se ainakin on varmaa, ettei lapsuuden makuelämyksiä voi kovin helposti ohittaa.

    Palaan yksityiskohtaisemmin kommentein huomenissa. Ja kiitos, viikonloppu kaikkine kutsuineen oli ihana. Ja sain luettuakin, niin hyvää ja vahvaa kirjaa.

    VastaaPoista
  23. Siis olen NIIN myöhässä, mutta onhan huomenna vielä laskiaistiistai! Meillä nämä pullat ovt hillollisia. Kuulemma ruotsinkieliset syövät mantelimassalla, eli siitä se Karoliinan herraskaisuus, ehkä. :)

    Mutta että sinä leivot pullia!!!! Vau! Näin ne geenit muuntuvat. :)

    VastaaPoista
  24. Hannele: Tästä onkin syntynyt pientä keskustelua. :) Nopea nettietnografia osoittaa, että hillo on itäistä ja manteli läntistä/ruotsinkielistä perua.

    Linnea: Minäkin pidän molemmista, mutta hillo on jotenkin se oikeampi (lapsuuden) maku.

    Katriina: Samoilla linjoilla mennään! Vapaapäivät lasten kanssa tosiaan ovat ihania, voi panna elämän sopivasti risaiseksi (esimerkiksi maalata vesiväreillä kylpyhuoneessa, lähteä ulos, rakentaa maja tai suunnata kaupungille).

    Hanna: Meilläkään ei ollut mantelimassaa. En muista, että lapsuudenmaisemissani Savossa kukaan olisi sitä laskiaispulliin laittanut.

    Yaelian: Marsipaani viittaa hyvin siihen, että kasvoit kaupungissa. :) Minä en tainnut lapsena tietää marsipaanista muuta kuin ne ruusut, joita kakkujen päällä joskus aniharvoin oli (meillä ei koskaan ollut). Ja kiitos, kaikki kutsut olivat tosi kivoja!

    Susa: Onnenapäivä ♥ Siitä on hieman muuallakin jotain. Sinä olet siis saman hillopuolueen jäsen kuin minäkin. :)

    Muswein: Ja sinäkin! Mukavaa!

    Katri: Tuota minäkin ajattelin. Lapsuus aika paljon määrittää makukokemuksia, ainakin näitä vuodenkiertoon liittyviä. Vähän samaa on varmaan vappuherkuissakin, minulle tippaleivät ovat aika vieras herkku munkkeihin verrattuna.

    Erja: Miksikäs ei molemmilla?! Yksi ystäväni laittaa laskiaispulliin hieman mantelimassaa ja paljon hilloa, sopivat kuulemma hyvin yhteen. :)

    Marikki: Oi, lemon curdia! Laskiaispullissa se kuulostaa erikoiselta (mutta hyvältä). Eilisillä lastenvaatekutsuilla oli tarjolla muffinseja, joiden täytteenä oli lemon curdia ja ne olivat ihania. Ajatelin itsekin ostaa sitä piakkoin ja kokeilla juuri muffinsien täytteeseen.

    Maria: Jospa joku teillä alkaisi pitää mantelimassasta ja voisit alkaa tehdä kahdenlaisia pullia. :)

    Marika: Niinhän se menee, että kodin enemmistö usein ratkaisee, mitä laittaa. Minä olen meillä ainoa, joka rakastaa sieniä ja siksi en normaaliarjessa juuri koskaan syö niitä.

    Aurinko ja kuu: Sinäkin olet varmaan ollut kaupunkilaislapsi, kun mantelimassa maistuu. Lapsuuteni kotipaikkakunnalla Pohjois-Savossa kaikki taisivat laitaa hilloa. Minä pidän molemmista, mutta hillosta enemmän. Onnea pojallesi!

    Linnea: No niin, missähän menee mantelimassan ja hillon raja? Vähän kuin sushiraja joskus pari vuotta sitten. :) Kaakao on ainoa oikea juoma laskiaispullien kanssa.

    Mie ite: Kiva, että olette taas kotona, vaikka arki onkin tainnut koittaa hiihtoloman loputtua? Onneksi laskiaistiistai on vasta huomenna, joten olet varmaan ehtinyt hankkia pullia perheelle. :)

    Katilein: Länsi-Suomi! :) Viikonloppu oli oikein kiva ja nyt arkikin tuntuu mukavammalta kuin parin edellisen viikon aikana.

    Satu: Pullien ja lenkkeilyn välistä löytyy se tasapainoinen arki ♥ Kolme pullaa on jo aika hyvin, minä söin vain kaksi.

    Karoliina: Hillokoulukunta sinun kohdallasi on selviö, jos ajattelee tätä pikagallupinomaisesti perusteltua itä/länsijakaumaa. :) Ilse tuossa alempana antaakin hyvän selityksen sille, miksi mantelimassa voi tuntua hivenen herraskaiselta. Jostain luin epigeneettisestä tutkimuksesta, jonka mukaan ympäristövaikutukset voivat periytyä. Jos alat liepeillä pullanleipojia, saat ehkä tällaisen "sosiaalisen pullageenin".

    Ilse: Sinä et ole yhtään myöhässä! Nyt on juuri laskiaissunnuntain ja -tiistain puoliväli, oikein passeli ajankohta laskiaispullille.

    Minä leivoin aika usein pullaakin, mutta paremmin teen kaikenlaisia suklaajuttuja ja piirakoita. Pitäisi ehkä alka leipoa suklaapullia. :)

    VastaaPoista
  25. Ehkä se on niistä neljäsosa suomenruotsalaisista juuristani että mantelimassa maistaa paremmalta. :) Meillä kokeiltiin pullien välissä myös lakkahilloa tänä vuonna, oli hyvää! :)

    VastaaPoista
  26. Linnea: Hih, aina täytyy löytää selitys sille, miksi pitää jostain asiasta enemmän kuin toisesta. ;) Lakkahillo kuulostaa mielenkiintoiselta. Yksi ystäväni kertoi, että hänen tuttapiirissään joku laittaa laskiaispulliin suklaakastiketta. Se on jo erikoista, mutta miksikäs ei!

    VastaaPoista