keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

~Kuka? Mitä? Missä? Milloin?~


Sain Silkkiä ja samettia-blogin Petriinalta hauskan haasteen. En aina välitä haasteista, mutta tähän tartuin mielelläni etenkin nyt, kun lukeminen junnaa kolmevuotiasta silmä- ja korvatulehduspotilasta hoivatessa. On siis aika tarkastella taas kerran omaa bloggaajantietäni!

Ennen kuin aloitan, kerron laatineeni listat viime ja tänä vuonna blogaamistani kirjoista. Kirjat löytyvät heti otsikkobannerin alapuolelta omilta sivuiltaan.

Kuka? Kahden lapsen äiti, humanisti, luonnontieteilijän vaimo, haaveilija ja haahuilija, lukija, krooninen matka- ja koirakuumeilija, suklaa-addikti, punaviinin, syksyn ja kirjojen suuri ystävä, pääkaupunkiseudulla asuva savolainen, sisäkukkien tappaja, wanna-be-ulkopuutarhuri, innokas valokuvaaja ja käsityötaidoton aina elämänsä parhaassa iässä oleva nainen.

Mitä? Kirja- ja haaveblogi. Pääasiassa kirjoja kaunokirjallisuuteen painottuen, mutta lasten- ja tietokirjoja unohtamatta. Haaveilulla (pitäen sisällään kaikenlaista puutarhanhoidosta suklaakakun leipomiseen ja matkustamiseen) on blogissani suuri rooli, koska haluan päivittää blogiani usein enkä aina ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin. Ja tässä on painotettava sitä, että käytän kyllä melkein kaiken oman aikani lukemiseen ja bloggaamiseen, en katso telkkaria (paitsi taas ensi viikolla, jolloin Greyn anatomia jatkuu).

Missä? Työhuoneessa tai olohuoneessa.

Millä? Kannettavalla tietokoneella, joskus harvoin iPhonella. Myös kirjoilla ja kameralla, jotka saavat toivottavasti aikaan tämän blogin punaisen langan.

Milloin? Monta kertaa viikossa. Aamupäivin tai iltaisin, ennen tai jälkeen töiden. Tänään iltapäivällä kuopuksen nukkuessa flunssaansa ja esikoisen juostessa pihalla naapurikaverinsa kanssa.

Mitä mielessä nyt? Kuopuksen antibioottikuuri, keskeneräinen tutkimustyö (auts), matkahaaveet, viikonlopun vieraamme ja valkosuklaakoira (tästä kuulette lisää), kattotikkaiden asennus, blogiystävältä tullut Haahtela (kiitos, Outi!), Iida Rauman Katoamisten kirja sekä edelleen Carol Shieldsin Pikkuseikkoja, pizzataikinan pyöräytys, jääpuikot sekä ydinvoima. Kuvakollaasista näkee aika hyvin, mitä elämässäni on tällä viikolla ollut ja mitä blogissanikin usein on. :)

Haastan mukaan Leena Lumen, Anni m:n, Linnean sekä Karoliinan. Osallistukaa muutkin! Tämä oli oikeasti hauskaa. Kiitos, Petriina.

21 kommenttia:

  1. Onpas hauska haaste!

    Minullakin odottaisi kirjapinossa tuo Iida Rauman esikoiskirja!

    Nyt olen uppoutunut aikuisten saduksi tituleerattuun Ali Shawn kirjaan ;)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos haasteesta Katja! Teen tämän heti kun saan tehtyä Hänen varjonsa tarinan arvion valmiiksi (ahmaisinkin sen parissa päivässä vaikka olisi pitänyt lukea kanditekstejä oikeasti. Onneksi on bussimatkat.)

    Ja olipa mukavaa lukea sinun vastauksesi! Ihailen myös kovasti kuviasi. Oma valokuvaharrastukseni uinui pitkään mutta olen yrittänyt taas aktivoida sitä.. Sinun kuvistasi välittyy ihana valo ja ilo. (ja Pariisi!)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, otan haasteen ilolla vastaan! Ja oli kivaa sekä mielenkiintoista lukea sinun vastauksiasi. :)

    Minullakin on Rauma kotona. Vähän sitä aloitinkin, mutten vielä uskalla sanoa, milloin luen loppuun. Ehkä odotan ensin muutamaa luotettavaa blogiarviota. ;)

    VastaaPoista
  4. Hauska oli lukea, vaikka tuntuu, että tutuiksi tässä on tultu jo. Mutta aina oppii uuttakin. Toivottavasti pieni paranee pian (ihme sairastelua ollut meilläkin) ja tikkaat asentuu ja tutkimus valmistuu ja muita pieniä toiveita teidän suuntaan :) kiitos Kivasta haasteesta, otan sen mielelläni vastaan!

    VastaaPoista
  5. Hauska haaste;tällaisissa tulee aina vähän lisää tietoa esille.Valkosuklaakoira sai kyllä kauhean uteliaaksi..Ja kuopukselle paranemisiin..

    VastaaPoista
  6. Tätä oli kiva lukea! Valkosuklaakoira askarruttaa täälläkin...

    VastaaPoista
  7. Näitä on kiva lukea. Aina vaan hahmotan virtuaalituttuni paremmin :)

    Sitä valkosuklaakoiraa odotellessa ;)

    VastaaPoista
  8. Susa: Tämä oli tosiaan hauska. Vastaa sinäkin tähän! Aloittelin jo tuota Iida Rauman kirjaa ja se tempaisi mukaansa. Silti luulen, että luen väliin vähän muuta, koska haluan nyt olla kaukana suomalaisten nuorten aikuisten maailmasta (Punainen mekko oli aika lailla tarpeeksi joksikin aikaa, onneksi Katoamisten kirja on paljon kaunokirjallisempi).

    Odotan arviotasi Ali Shawn kirjasta. En ollut kuullutkaan siitä ennen sinun blogiasi, mutta nyt olen aika varma, että pidän tuosta kirjasta.

    Linnea: Ole hyvä. Hänen varjonsa tarina! Mielenkiintoista. Itse luin kirjan viime keväänä ja kävin Akateemisessa kuuntelemassa Audrey Niffeneggeriä. Hän oli villapaidassaan hyvin sympaattisen oloinen.

    Ja Pariisi! Tosiaan. Olen käynyt kaikissa Ranskan naapurimaissa (ok, en Andorrassa enkä Monacossa ;)), mutta en koskaan Ranskassa. Nyt matkakuumeeni suuntautuu kaikkein voimakkaimmin juuri Pariisiin. Jos kaupunki on sinulle tuttu, otan mieluusti vastaan matkavinkkejä vaikka sähköpostiin.

    Karoliina: Ole hyvä ja kiva, että vastaat tähän. Nämä ovat aina metkoja. :)

    Raumasta varmaan tulee aika paljonkin blogiarvioita, sen verran monella kirja tuntuu olevan lukulistalla. Saa nähdä, kuka ehtii ensin. En varmaan ainakaan minä, koska viikonloppu menee rakkaiden vieraiden parissa.

    Anni.m.: Totta, niin paljon sitä ehtii kirjabloggaillessakin vaihtaa ajatuksia ja oppii tuntemaan blogiystäviensä maailmaa. Ja mehän olemme tavanneetkin! Minua edelleen hymyilyttää, miten hauska sattuma se oli - ja mukava.

    Yaelian: Nämä ovat hauskoja. Olen itse kiinnostunut ihmisistä ja siksi tykkään lukea muiden bloggaajien vastauksia näihin. Kirjoita sinäkin tästä! Valkosuklaakoira on esiintynyt tässä blogissa aikaisemminkin, mutta nimi on uusi. ;)

    Tessa: Kiva, että pidit. Valkosuklaakoirasta lisää lähipäivinä.

    Emilia: Samaa mieltä. Onko tämä tullut vielä sinulle? Jos ei, niin kirjoita tästä! Sopisi sinulle. :) Valkosuklaakoirasta tuli nyt mieleeni teidän ihanuus. Olisipa meilläkin oma koira, mutta ehkä joskus.

    VastaaPoista
  9. :) aika kiva!

    Mutta kerro minulle, miten teet tuommoisen kuvakollaasin täällä Bloggerissa? (vastaa vaikka sähköpostiin, jos et tänne viitsi ohjeita laittaa :))

    Edellisessä postauksessa toivoit; pidän kyllä Kähkösestä, ihania kielikuvia "... nosti kätensä lakanan valkeista kuohuista" (tai jotenkin noin) ja murre valloittaa... oikeastaan siinä Tumman veden päällä-kirjassakin pidin niistä murrerepliikeistä kovasti...

    VastaaPoista
  10. Olipa kiva lukea sinunkin vastauksesi :-) Mielestäni nämä ovat hauskoja tiivistelmiä. Viimeinen kysymys oli itse lisäämäni, se vain sopi jotenkin joukun jatkoksi :-)

    Kutkuttaa ihan mielettömästi mielikuvitusta tuo valkosuklaakoira !

    Ihana uusi bannerikuva <3

    VastaaPoista
  11. Katja: Olen menossa kuukauden päästä kolmatta kertaa rakkaaseen Pariisiini. Teen siitä varmaan valokuvajutun blogiini mutta lähetän sinulle reissun jälkeen mieluusti virkistyneitä vinkkejä. :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Tehty on hurjan pikkulauantain hurjana iltana (lue: kaikki kahdenviikon kirjalliset suunnitelmani ovat kaatuneet;-)

    Antoisaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Ihanasti kirjoitat. Sain saman haasteen Leenalta, vielä pitäisi ehtiä joku päivä ottaa haasteen vastaan:)
    Mukavaa viikonloppua!
    -Hanne-

    VastaaPoista
  14. Olipas hauska haaste! Näitä on kyllä aina mukava lukea.

    Ja aivan todellako? Grayn anatomia jatkuu? Jo olen ollutkin ihan vieroitusoireissa. Jotakin paheita kai sitä ihmisellä... ;)

    VastaaPoista
  15. Ensinnäkin: ihana kollaasi ja tuo uusi upea banneri! Huokailuttaa jo niiden vuoksi. :)

    Sinä olet kyllä ihana. Jotenkin vastauksesi täydentävät niin hyvin sitä kuvaa, joka minulla sinusta on, että luulen tuntevani sinut jo "oikeasti". :)

    VastaaPoista
  16. Täällä toinen krooninen matkakuumeilija hei! Näitä kirjoittaja blogin takaa -juttuja on ihana lueskella. Mullakin on muuten Rauman kirja kesken.

    VastaaPoista
  17. Tekisipä mieleni napata tämä haaste. Minusta näitä on niin hauska lukea.
    Ehkä haaveilija ja haahuilijat viihtyvät keskenään ;)
    Minä täällä luen Anne Svärdin Viimeiseen hengenvetoon ja haluaisin tietää onkohan siitä kukaan tehnyt arviointia. Olisi mielenkiintoista kuulla.

    VastaaPoista
  18. Mie ite: Tätä oli hauska tehdä. :) Olen tehnyt kuvakollaasin kuvankäsittelyohjelmalla (Photoscape, ilmaisohjelma) ja liittänyt Bloggeriin tavallisen valokuvan tapaan. Suosittelen lataamaan Photoscapen, se on hauska.

    Ihanaa, että pidät Kähkösestä ♥

    Petriina: Kiitos sinulle hauskasta haasteesta! Viimeisen kysymyksen lisääminen oli hauska idea. Nyt se tuntuu elävän jo omaa elämäänsä blogimaailmassa.

    Valkosuklaakoira ei loppujen lopuksi ole mikään kovin mielikuvituksellinen juttu, mutta aika hauska kuitenkin. Pian voit siitä lukea!

    Linnea: Oi, kolmas kerta Pariisissa. Kuulostaa ihanalta. Minulle rakkain kaupunki on Lontoo, jonne haluan aina vaan, mutta nyt hingun Pariisiin. Jään odottamaan reissukuviasi ja vinkkejäsi sitten kuukauden kuluttua. :)

    Leena: Ole hyvä. Kävin lukemassa ja kommentoimassa ♥

    Hanne: Kiva, että sait haasteen Leenalta. Tulen lukemaan. Näitä on aina mukava lukea ja tutustua bloggaajiin taas hieman lisää. Ja kiitos samoin, ihanaa viikonloppua sinulle!

    Valkoinen kirahvi: Eikö ollutkin? Ja totta se on, Greyn anatomia jatkuu. Se onkin ainoa sarja, jota telkkarista seuraan.

    Ilse: Voi, kiitos. :) Kyllä sinä minua jo aika paljon tunnetkin. Mutta sitä en ole tainnut blogissani kertoa, että olen joskus varsin kiukkuinen kotioloissa. Ehkei sitä kannatakaan mainostaa, koska blogissa saa olla tällainen harmoninen haaveilija. ;-)

    Susa P.: Hei vaan! Matkakuumeilu on ihanaa ja tuskaisaa. Ihana on ajatella kaikkia matkakohteita ja tuskaisaa on se, ettei mahdollisuutta matkustaa ole kuin joskus. Kiva, että sinäkin luet Raumaa.

    Päivikki: Nappaa ihmeessä! Tätä oli hauska tehdäkin. Mielestäni Anne Svärdin kirjasta on tehty arviot ainakin blogeissa Järjellä ja tunteella, Juuri tällaista sekä Mari A:n kirjablogi. Kurkkaa niihin!

    VastaaPoista
  19. No höh..kommentoin jo äsken, mutta minne lie hävisi. Mutta siis kommentoin juuri Päivikille, että minun, Ilsen ja Mari A:n blogista löytyy Swärdin kirjasta tosiaan arviota ;)

    Ja sinulle piti kommentoida, että kivat uudet välilehtisivut esittelyineen sinullakin ♥

    VastaaPoista
  20. Susa: Kummallista! No, onneksi viestisi pääsi nyt perille. Ja kiitos, oli hauska Karoliinan blogissa käydyn keskustelun jälkeen alkaa lisätä välilehtiä omaankin blogiin. :)

    VastaaPoista
  21. :) mie tutkailin Picasaani, jota yleensä käytän ja sieltäkin löytyi kollaasisysteemit! Eli nyt sitä harjoittelemaan... Lopetin toissa yönä Mustat morsiamet ja nyt hyvällä alulla Rautayöt, en malttaisi tehdä muuta... sain kuitenkin siivottua, joten voin sitten viikonlopulla lukea hyvällä omalla tunnolla ;)!

    VastaaPoista