tiistai 15. maaliskuuta 2011

~Elina Tiilikka: Punainen mekko~

Mutta entä ne, jotka huoraavat omasta tahdostaan ja näyttävät pitkää nenää yleiselle mielipiteelle tai moraalisille kysymyksille? Uskoin, että hommaa pystyi tekemään terve, kokonainen ihminen.
Säikähdin huomatessani, että olin jo salaa mielessäni tehnyt päätöksen. Äidin kanssa käymäni keskustelunpätkä palasi mieleeni ja koin tunnontuskia. Pettäisinkö sukuni, jos lähtisin niin arveluttavalle uralle? En ollut huolissani itsestäni, ainoastaan siitä, että äiti saisi joskus tietää.


Mitähän osaisin tästä kirjasta sanoa? Elina Tiilikan Punainen mekko (Gummerus 2010) on monille kirjabloggaajille tuttu ja monet kirjaa lukemattomatkin muistanevat kirjasta ja Tiilikasta kirjoitetut naisten- ja sanomalehtijutut vuoden takaa. Punainen mekko perustuu ainakin löyhästi Tiilikan omiin kokemuksiin prostituoituna.

Noora on parikymppinen oman elämänsä vetelehtijä. Häntä ei huvita hakeutua töihin, vaan jättää siivojanpestinsä yhden työpäivän jälkeen. Päivät sujuvat nettisurffailun, satunnaisten kaverikeskustelujen ja äidin motkotuksen merkeissä. Vuokra on rästissä ja sähkölasku maksamatta. Noora kokee, että jos jonkun tavaran, kuten kondomit, voi saada helposti varastamisen myötä ilmaiseksi, miksi niistä pitäisi maksaa. Hän vaikuttaa heti kirjan alussa jotenkin selkärangattomalta ja omaa silti huonon itsetunnon. Sattuman oikusta Noora osuu nettisivulle, jolla haetaan stripparia. Hän päätyy esiintymään kauas Huittisiin, muttei koe tanssimista omakseen. Seksi on paljon helpompaa. Noora laittaa kokeeksi ilmoituksen internetisivulle ja alkaa pian saada puhelinsoittoja. Ennen pitkää hänellä on prepaid-liittymällä varustettu bisnespuhelin sekä liuta nuoria ja vanhoja, impotentteja ja taitavia, ujoja, ryhdikkäitä, vammaisia ja kovanaamaisia asiakkaita. Mihinkään erikoisuuksiin Noora ei suostu ja oppii olemaan puhelimessakin tarvittavan tyly.

Raha tuntuu määräävän Nooran elämää. Hän tienaa ilotyttönä olemisella hyvin ja kuluttaa sen mukaisesti. Siksi rahapula on ainainen ja melko häikäilemättä Noora hakee rahaa sossusta. Työkeikoilla tuntuu saavan lisää rahaa, mutta toki myös sukupuolitaudin, itseinhoa sekä yksinäisyyttä, jonka lievittäjänä seksikumppanit tietämättään toimivat. Likaiset astiat ja käytetyt kondomit lojuvat rinnakkain Nooran asunnon pöydällä ja hän syö makaronia suoraan kattilasta kunnes saa taas uutta ponta työskentelyyn. Kaiken keskellä Noora vain on, hän ei juuri näytä tuntevan mitään eikä saa lukijassakaan aikaan juuri muita tunnereaktioita kuin ihmettelyä siitä, onko Noora masentunut.

Mutta joinakin päivinä olin varma, että olisin ikuisesti tässä oravanpyörässä, josta ei yksin ole mahdollista päästä irti. Tunsin häpäiseväni ruumiini ja itseni kokonaan antamalla vieraiden koskea muhun. Yleensä tunne meni ohi seuraavana päivänä, jolloin en ollut muistavinani edellispäivän lupausta lopettaa nämä hommat. Helppo raha oli huumetta. Samoin itsensä satuttaminen.

Helppoa rahaa: Satanen, jopa kaksi puolen tunnin panosta, joka oikeasti saattaa kestää vain viisi minuuttia.  Kirjaa lukiessa minua alkoi ärsyttää Nooran asenne kaikkeen. Mikään työ tai lopulta edes sosiaalituki ei kelpaa. Ymmärrän kyllä, että siivoojana toimiminen on fyysisesti raskasta, mutta Nooralla ei ole lukion jälkeen minkäänlaista koulutusta eikä edes opiskelupaikkaa, jota hän ei yritäkään hakea. Miten joku voi olla niin lahnamainen?

Tiilikka kirjoittaa puhekieltä. En ole suuri puhekielen ystävä kaunokirjallisuuden suhteen, mutta Punaisessa mekossa puhekielisyys toimii tyylikeinona varsin hyvin. Tarina on selvästi vain ja ainoastaan Nooran tarina, muut henkilöt ovat statisteja, vaikka Tiilikka yrittää kuvailla Nooran äitisuhdetta ja antaa äidin motkotuksesta eräänlaisen syyn hankkiutua huoran hommiin. Kun Noora saa rahaa seksistä, ei hänen tarvitse kinuta sitä äidiltään.

Suosittelenko Punaista mekkoa muiden luettavaksi? En osaa sanoa. Jos haluaa tarkastella prostituutiota yhteiskunnallisena ilmiönä ja kuulla yhden naisen tarinan, niin kyllä tämä lukemisen arvoinen on, mutta prostituutiosta on julkaistu hyvää tutkimuskirjallisuuttakin. Jos taas kaiken tuon vereslihalle saakka yltävän jyystämisen ja keltahampaisten asiakkaiden kohtaaminen tuntuu puuduttavalta, tylsältä tai vaikealta, en voi kirjaa suositella. En myöskään voi sanoa pitäneeni kirjasta, vaikka luin sen yhdessä illassa. Kaunokirjana Punainen mekko ei mielestäni ole vahva, mutta paljaana kertomuksena se kyllä kantaa. Eläinten ystävänä järkytyin ja voin kuvainnollisesti pahoin yhdestä kirjan kohtauksesta. Sen sijaan Nooran kohtaamiset asiakkaiden kanssa jättivät minut kylmäksi.

Noora ei lopulta pysty näyttämään pitkää nenää moraalisille kysymyksille. Kuulostakoot kuinka kuluneelta (etenkin tämän kirjan kohdalla) tahansa, niin voin sanoa tuntevani ainoastaan kiitollisuutta siitä, että opiskeluaikoina kituutin opintorahalla ja kesäisin paiskin töitä muun muassa toimiston juoksutyttönä, mansikanpoimijana ja pikaruokaravintolan kassana. Ei sillä, että prostituutio olisi koskaan edes käynyt mielessäni. Ehkä siksi en voi tai halua kirjan Nooraa koskaan ymmärtääkään eikä hän minua henkilöhahmona juuri koskettanut.

**

P.S. Punaisesta mekosta on kirjoittanut ainakin Anni m., Hanna sekä Susa P (vanhassa kirjastossaan).

24 kommenttia:

  1. Hmm, itse katselin tätä viimeksi kirjastossa mutta lainaamatta jäi. Taitaa olla hyvä niin, tosin kiva oli lukea sinun arvostelusi. Noora kuulostaa todellakin varsinaiselta lahnalta. Jos henkilö (Elina) kertoo kirjoittavansa omista kokemuksistaan, niin mahtaakohan hän kirjoittaa Noorassa itsestään?

    VastaaPoista
  2. Juuri viime viikolla tämä tarttui mukaani divarista. Mielenkiinnolla kyllä odotan sopivaa aikaa tarttua tähän!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli hyvin samanlainen lukukokemus. Ostin tämän itselleni, luin ja pistin heti joululahjaksi kiertoon serkulleni (19v.), joka rakastui kirjaan.
    Minulle ei toiminut yhtään, mutta oli helppolukuinen ja poissa lukupinosta nopeasti. :)

    En muistanut kyllä tuohon puhekielisyyteen tarttua ollenkaan, hyvä että otit esille. Varsinkin suomennoksiin kaipaisin välillä puhekielisyyttä, värittämään puhujien dialogeja. Monesti käännetty teksti on yleiskielisempi kuin alkuperäinen ja kaipaan rohkeaa suomennosta. Siksi harmittaa, että tässä puhekielisyys unohtui minulta kokonaan. :D

    (anteeksi mahdoton ja päätön lörpöttely)

    VastaaPoista
  4. Mä en tykännyt Punaisesta mekosta yhtään, se jäi minusta jotenkin latteaksi koko tarina.

    VastaaPoista
  5. Tessa: En usko, että menetät mitään, jos jätät tämän lukematta. Mutta nopeasti tämän luki ja onhan kyse aika paljaasta (!) kirjasta. Sitä, missä määrin Noora muistuttaa Elina Tiilikkaa itseään on vaikea lähteä arvaamaan, mutta ilmeisesti heidän lähtökohtansa ovat aika erilaiset.

    Hanna M.: Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan sinun kommenttejasi tästä. :)

    Hanna: Luin sinun arviosi ennen kuin linkitin sen ja tosiaan olemme ajatelleet täsä aika samalla tavoin. Minä sain kirjan kierrätyskirjana kaveriltani ja taidan jatkaa kierrättämistä jollekin kiinnostuneelle.

    Eikä mitään mahdonta ja päätöntä lörpöttelyä, vaan ihan täyttä asiaa mm. kieltä koskien!

    Outi L.: Samaa mieltä. Mutta koetan aina kirjoittaa kirjan hyvistä ja huonoista puolista. Onhan tämä jotenkin kaunistelematon ainakin.

    VastaaPoista
  6. Tästä kirjasta oli sen ilmestyessään jossain naistenlehdessä juttu ja silloin ajattelin, että tämä täytyy lukea. Sen jälkeen olen lukenut tästä muutamia arvosteluja, eikä kukaan oikein ole ollut vakuuttunut, joten taitaa jäädä lukematta..

    VastaaPoista
  7. Susa: Joo, minä en tämän ilmestyessä edes miettinyt tämän lukemista, mutta kirjasta tuli FB-keskustelua ystäväporukkani kesken ja eräs keskusteluun osallistunut ystäväni lupasi ystävällisesti kierrättää kirjan minulle. Kyllä tämän nopeasti luki. ;)

    VastaaPoista
  8. Minä luin tämän viime kesänä, yhtenä hellepäivistä. Jotenkin oli pakko lukea yhtä kyytiä, varmaan siksi, että halusi saada selville pääseekö se tyttörukka irti tuosta kierteestään... Tai rukka ja rukka... en kyllä sääliä kokenut lukiessani. Oli paikoitellen aika ankea kirja, mutta tosiaan tuo puhekielisyys sopi tunnelmaan. Ja siihen lahnamaisuuteen!

    VastaaPoista
  9. Tämä ei oikein kiinnosta (sinunkin arvioosi tukien), mutta halusin kommentoida puhekielisyyttä kirjoissa: Minäkään en yleensä pidä siitä, tai ainakin se on todellinen taitolaji. Puhekielellä tai murteella kirjoitetusta tulee helposti kömpelöä ja vääränlaistakin, jos tuntee hyvin ihmistyypin tai murrealueen, jota kuvataan.

    Mutta minusta oli hauskaa kuulla, että Hanna nimenomaan kaipaisi lisää puhekielisyyttä suomalaisiin kirjoihin! Oikeasti hyvä tietää, etteivät kaikki ole kaltaisiani puristeja. Varmasti puhekielisyyden "ansoja" on jokaisessa kielessä, mutta niin kuin "Katkeamispisteen" arviossa kirjoitin, etenkin esim. brittiläisissä kirjoissa puhetyylillä voi olla suuri merkitys puhujan yhteiskuntaluokkaa paljastamassa. Suomessa se ei ole niin suoraviivaista, vaikka etenkin kirjallisuudessa (enemmän kuin oikeassa elämässä, mielestäni) koulutustausta ja varallisuus usein näkyy puheessa.

    VastaaPoista
  10. Lahnamainen;-) Alkoi naurattaa - kivasti.

    Arvaatkin etten osaa sanoa tähän mitään järkevää, sillä en ole lukenut tätä, enkä lue.

    Mutta: Minuakin ärsyttää puhekieli ja sitten erittäin usein suomalaisessa kirjallisuudessa kohdalle tullut tönkkö dialogi. Joskus voisin huutaa ääneen tai purra rystyset verille.

    Kuvastasi tuli mieleen minun suuri herkkuni, joka on aina minun iltapalani tai ainakin kun olen yksin kotona murustelemassa sängyssä. Voitelen kaksi hapankorppua, laitan asetille ja sitten kirjan kimppuun. Sattuneesta syystä vaellan puutarhassa Hänen Majesteettinsa kanssa aamulla jo klo 6. Kuvittele, mulla on niin kiire, että en ehtinyt lukea aamulla edes Hesaria. Ehkäpä teen sen nyt.

    Lumiomena, itäsuomalaisena takuulla tiedät hyviä sanoja/sanontoja, joilla voit värittää juttujasi. Muistan tuon lahnamaisen kauan! Se on muuten erittäin kuvaava termi, tiesin heti mikä tyttö on luontojaan.

    VastaaPoista
  11. Samat kokemukset kirjasta, nopeasti lehteilin sen läpi ja olin iloinen kun kuvottava tarina loppui. Kissakohtaus oli tosiaan liikaa :(.

    VastaaPoista
  12. Mie ite: Minäkään en säälinyt Nooraa kirjaa lukiessani eikä hänen syitään ajautua prostituoiduksi analysoitu mielestäni kunnolla. Jotenkin ällöttävä kirja, kaikki se "jyystäminen" (kirjailijan omin sanoin) tuntui ihan samalta kuin ikkunoidenpesu tai pölyjen pyyhkiminen.

    Karoliina: Minua aluksi vaivasi suuresti puhekielisyys ja olin jo lopettaa lukemisen kesken kaiken. Koska tämän kirjan lukeminen oli minulle osa erästä Facebook-keskustelua (kaikkea sitä voi sielläkin syntyä! ja ihan kaunokirjallisuudesta keskusteltiin alkujaankin, ei huoraamisesta ;)), päätin lukea loppuun. Sitten totuin tyyliin ja sen Elina Tiilikka kyllä taisi hyvin.

    Suomessa muuten murresanoja laitetaan usein huonosti koulutettujen suuhun, vaikka esimerkiksi Joensuussa yliopistoväkikin vääntää ihan kunnon leveää murretta. ;)

    Leena: Lahna mikä lahna! En tiedä, mistä tuo sana tarttui mieleeni, mutta päähenkilö on lahnamainen: hän sitä kaikessa. Mitä hänen akteihinsa tulee, olisin voinut kutsua häntä myös härskein kiertoilmaisuin, mutta lahna sopi nyt parhaiten. ;)

    Hapankorput ovat minunkin herkkuani! Ja nimenomaan juuri nuo Oululaisen hapankorput! Meillä koko perhe rakastaa niitä. Ihania ne ovat sellaisenaan voin kanssa, mutta rakastan niitä myös Aura-juuston kumppanina.

    Pienen mökin emäntä: Samat ajatukset, tosiaan. Minuakin hieman harpoin tätä eteenpäin, mutta blogin pitäminen vaikutti lukukokemukseeni siten, että jouduin välillä lukemaan turhankin tarkkaan.

    Seuraavaksi on luettava jotain ihan muuta!

    VastaaPoista
  13. Minulle tuo lahnamainen oli ihan tuttu adjektiivi :D! Ja me itäsuomalaisethan osaamme luoda koko ajan uusia sanoja ;). Näin ainakin hämäläispohjalainen mieheni suhteemme alkuaikoina totesi useamman kerran. Liekö se enemmän savolainen ominaisuus, mutta savokarjalan murrettahan minäkin edustan :D!

    Minulla luvun alla se Kähkösen Mustat morsiamet, itselle helppoa luettavaa ne savolaiset repliikit. Mies luki muutaman sivun ja sanoi, että olipas hidasta lukea, kun ei ymmärtänyt ensilukemalta mitään repliikeistä :D!

    VastaaPoista
  14. Mie ite: 19 vuoden Savossa ja 13 Pohjois-Karjalassa vietetyn vuoden jälkeen voisin sanoa, ettei puhetavassa ole kovinkaan paljon eroja. Savolaiset ehkä vääntelevät enemmän, mutta pohjoiskarjalaisilla on lempeän vinoilun taito. Murrehan on aika samaa, mutta pieniä eroja on (on myös Savon sisällä, Savonlinnan seudulla eteläisessä Itä-Savossa puhutaan jo aika eri lailla kuin Pohjois-Savossa). Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa "miun pittää kyssyy, onko kello varttii vailla" ja Savossa taas "minun pittää kysyvä, onko kello varttija vailla". :)

    Toivottavasti tykkäät Kähkösestä!

    VastaaPoista
  15. Minä luin tämän heti ilmestyttyään ja tykkäsin. Siitä olen samaa mieltä, ettei se kaunokirjallisena teoksena ole kovin ihmeellinen, vaan tärkein osuus on se, että kirjoittajalla on empiiristä kokemusta aiheestaan.

    VastaaPoista
  16. Minusta on kiinnostava taidonnäyte suomentajalta saada puhekielisyys toimimaan dialogeissa ilman että siitä tulee liian osoittelevaa. On jotenkin niin paljon helpompi kirjoittaa yleiskieltä kuin yrittää saada puheeseen jotain vänkää ja mielenkiintoista sekaan. Juuri nuo Karoliinan mainitsemat luokkatasot ovat vaikea toteuttaa suomeksi, mutta on ihana nähdä yritystä värittää kieltä.
    Pohdin näitä varmastikin opiskelujeni kannalta, sillä käyn perjantaisin puhe ja dialogi- luennoilla, jossa pohditaan juuri näitä asioita proosassa tai draamassa. (Siitähän kirjoitinkin blogiini, sillä luennon piti Saisio)

    Käännösasiaa mietin vähän tuossa venäläisen Naisten valheet -kirjan kohdalla blogissani.

    VastaaPoista
  17. Kiitos linkityksestä:)

    Mua tämä kirja ei suuremmin sytyttänyt, ja suurimpana syynä siihen oli Nooran lahnamaisuus (mikä hauska sana:D). Hyvä esimerkki Nooran mitä välii -asenteesta oli se (niin kuin blogissani kirjoitin), ettei hänellä aina ollut edes kondomeja kotonaan.

    VastaaPoista
  18. Mekin muuten Joensuussa puhuttiin "laiskoista lahnoista" yhteydessä ihmisiin. En siis halua viedä Katja sinulta kunniaa kekseliäästä liikanimestä, mutta jäin pohtimaan, onko "lahna" yleisemminkin idässä käytetty termi. :)

    VastaaPoista
  19. Jori: Juuri tuo omakohtaisuus on varmasti syynä kirjan julkaisemiseen ja sen saamaan julkisuuteen. Siinä mielessä kirja on hyvin rehellinen. Tämän luettuaan olisi mielenkiintoista lukea Anna Kontulan väitöskirja, joskin pelkään ettei aihe kiinnosta minua tarpeeksi.

    Hanna: Olet ihan oikeassa! Pitäisikin joskus verrata ja lukea vaikka Toni Morrisonin joku kirja alkukielellä ja suomeksi.

    Susa P.: Samat ajatukset! Minäkin ihmettelin, että jos Noora on kaikesta kovuudestaan huolimatta hieman epävarma ja lopettamista usein pohtiva prostituioitu, niin miksi hän unohtaa kondomit. Sekoamista? Masennusta? Lahnamaisuutta?

    Karoliina: En missään vaiheessa yritänyt ottaa "kunniaa" lahnamaisuus-sanasta. Kirjoitinkin kommentissani Leenalle, että en tiedä, mistä sen nappasin. En kiinnittänyt ollenkaan huomiota koko sanaan, vaan savolais-karjalaisen mieleni mukaan se on "luonnollinen" ilmaisu. Ihan kuin laiska, saamaton, veltto - lahnamainen. :)

    VastaaPoista
  20. No niin, ymmärränkin nyt... kauheaa yrittää lukea jotain Shieldsin jälkeen. Eipähän voi pettyä mihinkään, kun lukee tällaisen, josta jo etukäteen tietää, että...

    En ole lukenut Tiilikkaa enkä lue. Tuntui, että kirjasta (ja henkilöstä) oli joka lehdessä juttuja silloin, ja ajattelin, että ne saavat riittää. Ihan samoin kuin tänä keväänä on ollut siitä vankilassa olevasta huumeidenkäyttäjä-äidistä, joka kirjoitti kirjan. Ihan riittää pelkkä lehtilukeminen.

    VastaaPoista
  21. Ilse: Tiedän, että ymmärrät! Ja tätä kirjaa lukiessani en ajatellut sinua - tai ainakin tiesin, ettei tämä ole sinun kirjasi. :) Arvasit senkin, etten pettynyt tähän. Sellainen ei ollut mahdollista, koska aika hyvin jo tiesin, mitä kirja piti sisällään. Juuri sitä, mistä on paljon kirjoitettu.

    VastaaPoista
  22. Muistan hyvin artikkelit ja kohun tästä kirjasta hyvin, mutta en silti tarttunut siihen enkä ole varma haluanko edes lukea kirjaa. Toki tiedostan että tällaiset kokemukset ja elämäntyyli on joillekin arkipäivää mutta.. Niin. Arvostelusi vahvistaa mielipidettäni ja kuulostaa siltä, että voisin lukea tämän mutta en välttämättä saisi siitä paljonkaan irti.

    Mielestäni hyvä prostituutiota sivuava kirja oli Paolo Coelhon Yksitoista minuuttia, jossa motiiveja ja minuutta käsiteltiin hyvin. Olen myös lukenut yhden ranskalaisen prostituutin tarinan, en nyt muista kirjailijaa kun lukuvihkoni on toisessa kaupunginosassa, mutta nimi taisi olla Minun tarinani. Pidin sitä melko ahdistavana kirjana mutta siinä oli kuitenkin myös ah niin ihanaa Pariisia joten luin kirjan kiinnostuksella loppuun. Niin ja Kamelianainen!

    No höpötihöpöti taas. :) Kiitos arviosta Katja!

    VastaaPoista
  23. Linnea, "Kamelianainen" on ihana! Muita prostituutiokuvauksia tulee mieleen Émile Zolan "Nana" ja sitten kenen-lie "Fanny Hill - ilotytön muistelmat" tms. Kumpaakaan en tosin ole lukenut, mutta ovat aika kuuluisia tässä "genressä".

    VastaaPoista
  24. Linnea: Niin, on tässä kirjassa paljonkin mielenkiintoista. Ja kotimaisena kirjana tämä on aika ainutlaatuinen, että siinä mielessä kirjaa voi jopa suositella. Mutta kaunokirjana ei.

    Yksitoista minuuttia oli ensimmäinen Coelhon kirja, jonka luin ja pidin siitä. Pidin myös Alkemististä, mutta siihen se tykkääminen jääkin. Eikä mitään höpötihöpötiä, vaan hyvä kommentti. Kiitos!

    Karoliina: Sinun ja Linnean mainitsema Kamelianainen on tosiaan hyvä, koskettava kirja. Olen aika vähän lukenut prostituutioon liittyviä kirjoja, koska aihe ei kiinnosta. John Irvingillä on monissa kirjoissaan huoria sivuhenkilöinä, esimerkiksi Kaikki isäni hotelleissa kuvaus on jotenkin sydämellistä (hyvällä tavalla).

    VastaaPoista