tiistai 1. helmikuuta 2011

~Jhumpa Lahiri: Tuore maa~

Sudha oli toivonut siskoa, mutta oli silti iloinen ettei ollut enää ainoa lapsi, että joku auttoi hänet täyttämään tyhjyyden joka häntä vaivasi vanhempiensa kodissa. Ne harvat tavarat, joita he omistivat, olivat aina paikoillaan, Timen kaksi viimeistä numeroa aina samalla paikalla sohvapöydällä. Sudha piti enemmän amerikkalaisten ystävien kodeista, jotka olivat täpötäynnä tavaraa, lavuaarissa kuivunutta hammastahnaa, pehmeät sängyt sijaamatta.

Intialaisjuurisen, mutta Englannissa syntyneen ja Yhdysvalloissa varttuneen Jhumpa Lahirin novellikokoelma Tuore maa (Tammi 2008, engl. Unaccustomed Earth 2008) liikkuu ylemmän keskiluokan intialaissiirtolaisten arjessa Atlantin molemmin puolin. Pääosassa ovat nuoret ja vanhat ihmiset, jotka kaipaavat Intiaan, mutta juurtuvat paremmin elämään muualla. Lahirin henkilöt ovat korkeakoulutettuja ja tottuneita lomailemaan Roomassa tai Lontoossa. He hoitavat puutarhaa ja ajavat Audia, mutta syövät intialaista ruokaa ja pitävät kiinni sukuperinteistä. Vanhemman polven avioliitot ovat järjestettyjä, joskin rakkaudentäyteisiä, nuoremman alkujaankin rakkausliittoja.

Tuore maa jakautuu kahtia. Sen ensimmäisen osan viisi novellia ovat kaikki itsenäisiä, miltei pienoisromaanin tavoin täyteläisiä tarinoita. Toisen osan kolme novellia ovat saaneet yhteisen otsikon Hema ja Kausik. Sen kaikki kolme kertomusta nivoutuvat yhteen kertoen tytön ja pojan, myöhemmin naisen ja miehen, tarinan lapsuuden viattomuudesta kohti aikuisuutta ja kohtalon oikkuja. Tarinoiden kertojanäänet vaihtelevat kaikkitietävästä kertojasta omiin muistoihinsa uppoavaan minä-kertojaan. Kokoelman niminovellissa nuori äiti Ruma ja hänen leskeksi jäänyt isänsä saavat omat äänensä kappalekohtaisesti ja lopun novellitrilogiassa Hema ja Kausik kumpikin toimivat kertojina.

Arki on keskeisellä sijalla hieman samaan tapaan kuin muiden arjen mestarien Carol Shieldsin tai Anne Tylerin tuotannossa. Esimerkiksi novellissa Vaihtoehtoinen majoitus henkisesti erilleen ajatunut lääkäriaviopari Megan ja Amit viettävät hotelliviikonloppua Amitin vanhan ystävän häiden aikaan. Meganin hameessa oleva silitysraudan aikaansaama reikä kuvastaa pariskunnan avioliittoa ja juhlien päätös määrää heidän tulevaisuutensa suunnan. Kaikkea kuitenkin säätelee Lahirin novelleille ominainen kuulumisen ja ulkopuolisuuden jatkuva neuvottelu. Ihminen tarvitsee juuret, vaikka ne pitäisi luoda puoliksi väkisin.

Pienen arkisen ja suuren, miltei yleismaailmallisen vuorottelu tekee Lahirin tekstistä omintakeista, rikasta ja vetovoimaista. Lahirin tekstiin on helppo upota, hänen novellinsa viihdyttävät fiksusti pannen samalla ajattelemaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka expatteina ajelehtivat kahden tai kolmenkin eri kulttuurin välimaastossa. Parhaiten tämä ajelehtiminen, joka ei suinkaan ole päämäärätöntä, näkyy sukupolvien välisessä kuilussa. Intialaisperäisten ihmisten kohdalla kuilusta voi puhua, sillä Intiassa syntyneiden vanhempien odotukset lasten uran ja avioliiton suhteen ovat jotain muuta kuin mitä länsimaiseen kulttuuriin kasvaneet lapset toivovat. Vanhempien toiveet eivät ulotu vain lapsiin, vaan myös lapsenlapsiin. Silti iäkkäimmilläkin polvilla on oma, salattu elämänsä.

Isä näkyi perustaneen Akashille pienen, tuskin levitettyä sanomalehteä isomman palstan, johon oli kaivettu matalia kuoppia tasaisin välimatkoin. Hän katseli miten Akash hautasi esineitä maahan hullaantuneena mullan tuoksusta ihan kuin isä. Poika pani maahan pinkin kumipallon, pari yhdessä olevaa legopalaa ja puupalikan, johon oli kaiverrettu tähti.
"Ei liian syvään", huomautti isä. "Vain sormenmitta. Vieläkö sormi yltää siihen?"
Akash nyökkäsi. Hän otti pienen muovidinosauruksen ja tunki sen maahan.
"Minä värinen se on?" isä kysyi.

"Punainen"
"Ja bengaliksi?"
"Lal."
"Hyvä".


Lahirin novellit ovat sekä kieleltään että rakenteeltaan sujuvia. Hän ei kikkaile kielellä, mutta onnistuu silti tai juuri siksi välittää paljon jo muutamalla lauseella. Rakenteensa puolesta kertomukset noudattavat haukka-novellin periaatetta miltei tunnontarkasti. Jokaisessa novellissa on oma huippukohtansa, yleensä loppupuolella oleva keskeiskäänne, joka saa aikaan ratkaisun joko tekoina tai tunnetasolla. Ihmisten ongelmat ovat hyvin yleismaailmallisia, kuten isovanhempien ja lastenlasten suhteet, alkoholismi, matkustelu, keskiluokan ja ylemmän keskiluokan erot sekä lasten maailmassa vaikkapa oikeanlaiset, tarpeeksi muodikkaat vaatteet. Kaikkia ratkaisuja ja suhtautumista niin vaikeisiin kuin valoisiin hetkiin määrää lopulta oma syntyperä.

Monesti hyvän romaanin luettuani ajattelen, millainen onni on, ettei kyseisessä kirjassa ole mitään liikaa. Novelli puolestaan on genrenä usein niukkuuden juhlaa. Jhumpa Lahirin kohdalla voisin kiteyttää, että hänen hienoissa novelleissaan ei ole mitään liikaa. Mikä parasta, niissä ei myöskään ole mitään liian vähän.

****

P.S. Tuoreella maalla vastaan Satun minihaasteeseen. Kiitos hyvästä ideasta, Satu, tämä oli ilo! Lukekaa myös anni.m:n mainio arvostelu kirjasta.

Olen lukenut eilen päättyneen tammikuun aikana niin hyviä kirjoja, että seuraavaan kirjaan tarttuminen alkaa jo pelottaa. Hyllyssäni on nytkin pino kirjoja, joita kohtaan omaan suuria odotuksia. Vai miltä kuulostavat Atwood, Nemirovsky, Fletcher ja Pulkkinen? Väliin voisin lukea jotain muuta, vaikka hömppääkin. Otan mielelläni vastaan suosituksia. :)

27 kommenttia:

  1. Olen lukenut Lahirilta toistaiseksi vain esikoisnovellikokoelman Tämä siunattu koti, josta kyllä pidin. Myös Tuore maa on hyllyssä ja odottelee siellä oikeaa hetkeä päästäkseen luettavaksi. Bloggaajat tuntuvat tuosta yleisesti ottaen tykänneen, ja uskallan luottaa, että se miellyttää myös minua. Etenkin kun sinäkin pidit siitä. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  2. Joskus sitä on melkein vähän kateellinen kun toinen saa lukea ensimmäistä kertaa jonkun kirjan, josta on itse kovasti tykännyt. En ymmärrä miksei Lahiri ole aivan valtaisan suosittu? Ihan pian tämän kirjan ilmestymisen jälkeen tätä seisoi 4 kappaletta meidän kirjaston hyllyssä - en ollut uskoa silmiäni?!?!? Sanon edelleen, että kannattaa lukea myös Kaima, se oli minusta erinomainen romaani.

    Ja kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Kiitos hienosta kirjoituksesta! Muistiinpanojeni mukaan olen lukenut Tuoreen maa keväällä 2009. Harmillisen vähän olen laittanut mitään kirjasta ylös, mutta voisin allekirjoittaa kaiken, mitä olet kirjoittanut. Lahiri teki minuun vaikutuksen, ja olen anni.m:n kanssa ällistynyt hänen vaisusta suosiostaan. 2009, kun tämä kirja ilmestyi, sitä kehuttiin monissa aikakauslehdissä, joiden innoittamana minäkin siihen tartuin.
    Juurien tarve, kulttuurien ja sukupolvien kuilut viehättivät minua, samoin juuri ilmaisun niukkuus ja täsmällisyys, huumorikin, sillä onhan Lahiri varsin lempeä sekä vanhempaa sukupolvea että nuoria kohtaan. Muut Lahiri-suomennokset odottavat hyllyssä. Vielä on siis paljon hyvää tiedossa!
    Loppupuoliskon kolmesta pitkästä novellista olisi saanut romaaninkin, mutta ehkä näin on parempi kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Olisin kovasti ihmetellyt, jos et olisi tästä pitänyt :-)

    Lahiri on nuorista nykykirjailijoista ehdoton suosikkini. Olen lukenut häneltä kaiken suomennetun ja odotan kiihkeästi seuraavaa teosta. Lahirin novellit ovat kuin timantteja, tiivitä ja eleettömän kauniita.

    Olen novellien ystävä muutenkin,pidän niistä hetkistä, joita lyhyet kertomukset tarjoavat. Kyky luoda muutamalla sivulla se, mihin joku tarvitsee romaanin tai sata sivua, on todellinen taito.

    Odotan kovasti mielipidettäsi Nemirovskysta :-) Omalla yöpöydälläni odottaa Ranskalainen sarja ja ilokseni huomasin, että kirjastossa oli montakin hänen teostaan hyllyssä. Mutta mitäs viihdyttävää sitten keksittäisiin sinulle ? Hmm. Joku dekkari ?

    VastaaPoista
  5. Karoliina: Minä itse asiassa etsin kirjastosta (varaamatta) Tätä siunattua kotia, mutta Tuore maa oli hyllyssä. Joku toinenkin siis lukee Lahiria tällä suunnalla. Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Lahirin kirja, mutta ei takuulla viimeinen. Aion lukea ne kaikki. Ja kiitos. :)

    Anni.m.: Joistakin asioista saa olla kateellinen! Ymmärrän hyvin tuon tunteen, kun lukemistaan aloittava ei voi aavistaakaan, kuinka hienoa tekstiä eteensä saa. Minäkin toivoisin, että Lahirin kirjat keräisivät parempaa suosiota, sillä niissä on kaikki hyvän maailmankirjallisuuden ominaisuudet (ainakin Tuoreen maan perusteella). Aion ehdottomasti lukea Kaimankin.

    Kirsi Hietanen: Kiitos kommenteistasi. Minulta Lahiri jäi puolittain ohi kirjallisen tietoisuuteni 2009, mikä ihmetyttää nyt. Onneksi muutama blogiystäväni on häntä sinnikkäästi suositellut ja nyt Satun minihaasteen myötä viimein sain lainattua Tuoreen maan, mikä oli iso ilo. Onko sinulla kaikki nuo muut suomennokset omassa hyllyssäsi? Hienoa. On hykerryttävää, kun on niin paljon hyvää odotettavanaan.

    Ja totta, Lahirilla on huumori(kin) hallussaan. Hyvä huomio.

    VastaaPoista
  6. Petriina: Samaan aikaan Bloggerissa. :) Sinä olet yksi niistä blogiystävistäni, joiden suosituksesta Lahiriin tartuin. Kiitos. Luulen, että Lahirista voi hyvinkin tulla myös eräs omista suursuosikeistani. Lahirin novellit ovat tyylipuhtaita novelleja, mutta niissä on jotain enemmän. Hän saa pieneen tilaan mahtumaan kokonaisen romaanin ainekset, mutta silti teksti ei ole niukkaa eikä rönsyilevää, vaan jotenkin niin - hmm - miellyttävää.

    Nemirovskya on onneksi omassa hyllyssäni ja luulen, että kevättalvi on hyvää aikaa lukea häntä.

    Mutta että dekkareita... Niin, en juurikaan lue niitä. Joskus aikaisemmin luin paljonkin, mutta nykyisin tuntuu, etten saa niistä itselleni mitään. Aina toki voisi kokeilla. :)

    VastaaPoista
  7. Olen samassa tilanteessa kuin Karoliina, eli olen lukenut Tämä siunattu koti -kokoelman ja Tuore maa odottaa hyllyssä.

    Löysin tuon esikoisen aikoinaan eurolla alekorista ja ostin sen hetken mielijohteesta tuntematta nimeä lainkaan. Ihan hyvä ostos! :)

    VastaaPoista
  8. Etenkin kun sinä pidit tästä, minun pitäisi nyt luvata tämä lukea;-)

    Valittaen täytyy todeta, että en ehdi, vaikka arvoselusi oli innoittava ja kaikki, kaikki lukevat Lahiria. Viime mainittu on minulle yleensä rankka este olla lukematta jotain kirjailijaa. Siinä meinasi mennä Harkukaupungin salakäytävätkin...


    Olen luvannut lukea uutuuskirjojen päälle yhden kirjan ja tänä vuonna se tulee Tuurelta. Viime vuonna sinulta! Kirja on jo tullut, mutta pitkäaikaisessa lainassa.

    Luen nyt jotain, jota en usko monenkaan ottaneen listoilleen ja nautin joka hetkestä. Innostuin jo niin, että kävin kesken kirjan sitä kehumassa kustantajalle;-)

    Sadun minihaaste on ihana ja olisi huikeaa ehtiä siihen mukaan...

    Intiasta tuli heti mieleeni, että kasassa odottaa yli 1000 sivuinen Intiaa käsittelevä kirja, joka tuli minulle pyytämättä.

    Kiitos elämyksestä Lumiomena ja mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Satu: Sinäpä olit tehnyt todella hyvän löydön alekorista! Onko myös Tämä siunattu koti Keltaisen kirjaston (sen voisi toki heti tarkistaakin Tammen sivuilta :))? Tämä Tuore maa on hieno, joten varmasti luet sitten kun sopiva aika on.

    Leena: Niinhän se on, ettei kaikkea ehdi lukea. Eikä tarvitsekaan! Kirjoista voi nauttia myös toisten kirjoittaman arvostelun merkeissä, niin ainakin itse usein teen. Minun mielestäni aika harvassa blogissa on ollut juttua Lahirista, kun kokeilen eilen illalla Google-hakua. Yllättävän vähän, kun ottaa huomioon, miten niin monet blogistit hänestä pitävät.

    Mielenkiintoista saada aikanaan tietää, mitä nyt luet, kun se pitää sinua otteessaan, mutta et usko monenkaan bloggaajan lukevan. Jään odottamaan ;)

    Ehkä muuten sillä Tuuren suosittelemalla kirjalla voit vastata Satun minihaasteeseen?

    VastaaPoista
  10. Kuulin radiosta nautinnollisen lukupiirikeskustelun viime syksynä tästä kirjasta ja kehuivat myös kovasti.
    Novelleista pidän minäkin. Olen juuri lopettelemassa Alice Munron Viha, ystävyys, rakkaus novellikokoelmaa ja tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  11. Sinä jaksat olla aina niin perusteellinen! Hieno ja houkutteleva teksti. Tämä novellien ystävä kiittää muistutuksesta ja katsastaa ensi kerralla kirjaston hyllystä myös kyseistä teosta. En ole Lahiria lukenut, mutta kirjailijasta kertovan artikkelin lukaisin jokin aika sitten ja senkin perustella jäi pieni kipinä.

    VastaaPoista
  12. Lahiri on taituri kuvaamaan maahanmuuttajataustaisen perheen arkea monen sukupolven silmin ja korvin nähtynä. Suosikkini Lahirilta on Tämä siunattu koti, vaikka pidin myös tästä kovasti. Tässä on jälleen yksi sellainen kirjailija, jonka tuotantoa seurailen mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  13. Lahiri on kiinnostanut minua pitkään. Novellikokoelma houkuttaa siksi, että kirjailijan tyyliin pääsee tutustumaan jollakin tapaa kattavammin. Pidän novelleja yllättävän vaativana kirjallisuuden muotona ja jos niissä onnistuu, niin harvoin romaanitkaan ovat pielessä.

    VastaaPoista
  14. Ei ollut vielä Tämä siunattu koti Keltaisessa kirjastossa eikä mielestäni Kaimakaan. Minäkin ostin tuon esikoisen aikoinaan alekorista, mutta en ihan eurolla.

    Lyhyt kommentti vain tällä kertaa,

    Karoliinalta :)

    VastaaPoista
  15. Paitsi että nyt tuli huijattua sen verran, että Kaima on sittenkin KK-kirja, ja Tämä siunattu kotikin pokkaripainoksena.

    K

    VastaaPoista
  16. Ihaillen luen sujuvia tekstejäsi.. Itselläni on koko tammikuun ajan ollut lukemisen suhteen miltei kuiva kausi. Tilanne täytyy ehdottomasti korjata...

    VastaaPoista
  17. Hei. Lahirin ystävä ja kaiken suomennetun lukenut minäkin. Novelleista parhaiten mieleen jäi se, jossa oli se alkoholistiveli, mutta muutkin hyviä. Niissä on juuri tuo mainitsemasi kiinnostavuus, että aiheet ja rakenne ovat eri vuosisadoilta.

    Sitä en tiedä, onko koko tuotanto suomennettu eli onko luvassa lisää ja milloin. Pian, toivon.

    Ja aivan upea arvio! Olet kyllä omaa luokkaasi näissä!

    VastaaPoista
  18. On niin mukavaista lukea näitä arviontejasi, kun on sitten helppo kirjastossa tarttua tutunnäköisiin kirjoihin.
    Lopettelen juuri Irlantilaista tyttöä ja se on ollut niin oma maailmansa, että haikeudella katselen sitä iltaisin; tämän verran sivuja enää...

    VastaaPoista
  19. Omenaminttu: Pitäisi kuunnella enemmän radiota, kun siellä on lukupiirikeskusteluja ym. Alice Munro on kirjailija, johon aion tutustua uudelleen. Luin Bolognan aikoina hänen kirjansa "Open secrets". En jotenkin päässyt siihen sisälle, mutta koska rakastan Carol Shieldsiä ym., uskoisin pitäväni Munrostakin.

    Joana: Voi, kiitos! En jaksa läheskään aina perusteellinen kaikissa asioissa, mutta hyvän kirjan suhteen yritän. Minä olen aika varma, että tykkäisit Lahirista sen perusteella, mitä sinua blogisi kautta tunnen.

    Valkoinen kirahdi: Tämä siunattu koti taitaa olla useille Lahirin keskeisteos? Se onkin lukulistallani. Tuore maa on niin vahva näyttä Lahirin kyvyistä, että tätä hyvää täytyy lukea lisää!

    Morre: Totta, novelli on paljon vaativampi kaunokirjallisuuden muoto kuin romaani (ainakin yleistäen), sillä todellinen taituri osaa myös tiivistää. Ainakin itse huomaan omassa työssäni (jossa kirjoitan muuta kuin kaunokirjallisuutta), että tiivistäminen on vaikeaa. On aika ihmeellistä ja hienoa, kuinka Lahiri voi mahduttaa novelleihinsa kokonaisen maailman.

    Karoliina: Kiitos! Ihana olet, kun selvitit tämän. Muistelen muuten nähneeni Kaiman kannet, joista KK jäi aivan oikein mieleeni kummittelemaan. :)

    Kati: Kiitos. Joskus tulee vähälukuisia aikoja, mutta onneksi tilanne yleensä korjaantuu. Joskus, kun on lukenut oikein hyvän kirjan, on vaikea tarttua uuteen. Silloin voi tehdä jotain muuta ja palata kirjahyllylle sitten aikanaan.

    Hannele: Arjesta voi ammentaa niin moneen!

    Ilse: Arvaa mitä? Minullakin on päällimmäisen mielessä juuri tuo alkoholistiveljestä kertova novelli. Siitä otinkin ensimmäisen lainaukseni. Jotenkin tuo novelli asettui sieluuni ja siinä on kaikki: sisarussuhteet, sukupolvien kuilu, intialaiset, amerikkalaiset ja englantilaiset, syyllisyyden taakka jne. Ja kiitos. Me kaikki olemme omaa luokkaamme, eikös vaan? :)

    Päivikki: Hauska kuulla. Minäkin poimin innoitusta muista blogeista, yhtä lailla lukemiseen kuin vaikkapa lenkkeilyyn tai leipomiseen. Irlantilainen tyttö on kirja, joka tunnelmansa puolesta pitää vahvasti otteessaan.

    VastaaPoista
  20. Sinä luit nyt sitten Lahirin ja pidit :) Oikeastaan arvasin, että niinhän siinä käy. Minä pidin kovasti noista novelleista. Ne olivat myös jotenkin, en osaa muotoilla, vanhalla tavalla hyviä...minusta tulisi muuten maailman huonoin kriitikko.

    VastaaPoista
  21. Kirjailijatar: Vanhalla tavalla hyvä kuvailee mielestäni hienosti Lahirin kirjoista. Luonnehdintasi kertoo siitä, ettei Lahiri kikkaile turhaan eikä esitä mitään. Pidän siitä.

    En minäkään osaisi olla kriitikko, koska tykkään melkein kaikesta lukemastani. ;)

    VastaaPoista
  22. Minä myös niin kuin pari yllä olen lukenut Tämä siunattu koti -novellit ja tämä odottelee kirjahyllyssä.

    Tykkäsin ja pidin niistä, monta suloista tarinaa, osa surullisia kertomuksia siitä, miten voi kaivata omaa maataan liiaksi, eikä koskaan juurru uudelle mantereelle. Osa taas iloisempia ja positiivisempia tarinoita.

    VastaaPoista
  23. Mari A.: Luonnehdit Lahirin tyyliä hienosti. Se on samaan aikaan suloinen ja surullinen. Mielestäni niissä iloisissakin on tiettyä melankoliaa tai kaipuuta johonkin, vaikka juuri nyt olisikin hyvä.

    VastaaPoista
  24. Olen lukemassa Lahirin Tämä siunattu koti -teosta, koska se novellirakenteensa vuoksi sopii katkonaiseen lukemiseen. Rakastan sitä, se on vahvasti nousemassa omaksi viiden tähden kirjaksi ja tämän vuoden parhaaksi lukukokemuksesi. :)
    Seuraavaksi sitten tämä kirja!

    VastaaPoista
  25. Hanna: Minä taas haluasin lukea tuon Tämän siunatun kodin. Tuore maakin on novellikokoelma, joskin sen niminovelli menisi melkein pienoisromaanista. Lahiri on kyllä kirjailija, joka ansaitsisi oikein kunnolla blogisavuja.

    VastaaPoista
  26. Hanna on täällä vuosia sitten kehunut lukevansa tämän Tuoreen maan ja ah, nyt voin sanoa menneisyyden Hannalle, että olen kirjan lukenut (tosin jo viime vuoden puolella). Luin vanhoja juttujasi tänään ja ihastelen nyt vuosien jälkeen, kuinka hienon arvion tästäkin kirjasta teit.

    VastaaPoista