sunnuntai 2. tammikuuta 2011

~Kaksivuotisarvonta~

Lisäys sunnuntaina 16.1.: Arvonta-aika on nyt päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille, teitä on ihanan paljon! Suoritan arvonnan nyt iltapäivän aikana. Onnea matkaan!

Kerrankin informatiivinen otsikko, eikö vain! Kuva sen sijaan kertoo tämän päivän puuhistani, aamuisen lumiulkoilun jälkeen oli ihanaa keittää pannullinen teetä ja kohta yritän jatkaa kirjallisia seikkailuja erään brittiläisen sisarusparven seurassa. Sen pitemmittä puheitta asiaan eli arvontaan:

Vuoden 2010 suosikkikirjojani listatessa mainitsin blogini täyttäneen kaksi vuotta 27.12. Ja totta tosiaan, joulukuun lopussa 2008 aloitin kirjabloggaamisen otsikolla Lumiomenan lukemaa. Joitakin kuukausia vuoden 2009 aikana jaksoin ylläpitää lukupäiväkirjaani, mutta vuorovaikutteisuuden puute sai aikaan väsähtämisen ennen kuin monien mutkien kautta (kiitos erityisesti Leenalle) päätin jatkaa bloggaamista. Edelleen kärsin monille tutusta blogi-identiteettikriisistä sekoittaen kirja- ja niitänäitäaiheita, mutta aion jatkaa samalla linjalla, koska blogin pitäminen antaa enemmän kuin ottaa. Toivon totta kai, että kirjojen ystävät löytävät kirja-arvioni kaikesta muusta sälästä huolimatta. :)

Koska blogini täytti kaksi vuotta, arvon kaksi palkintoa kahdelle eri voittajalle. Kirjablogiluonnetta korostaakseni palkintona on nyt kirjoja. Molemmat voittajat saavat valita itselleen yhden mieluisimman kirjan vuoden 2010 kirjasuosikkieni joukosta ja lisään voittajien paketteihin toisen, voittajan toiveiden mukaan valikoituvan yllätyskirjan.

Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset:
- arvontaan osallistuu jättämällä kommentin tähän tekstiin (kirjasuosikkinsa voi ilmoittaa sitten mahdollisen voiton yhteydessä)
- linkittämällä arvonnan saa kaksi arpaa. Kerrothan linkityksestä kommentissasi.
- Arvonta-aikaa on kaksi viikkoa, arvon voittajan sunnuntaina 16.1.

Onnea matkaan!

126 kommenttia:

  1. Mukana ollaan kahdella arvalla :-)

    Tykkään tästä blogista juuri sellaisena kuin se on. Kiitos <3

    VastaaPoista
  2. Onnea 2-vuotiaalle♥
    Pidän täsätä blogistasi juuri sentakia kun siinä myös sitä sun tätä:D
    Yhden arvan Maria

    VastaaPoista
  3. Mukana yhdella arvalla. Pidan kovasti kuvista blogissasi, seka tietenkin kaikista kirjajutuista.

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä. Jatka vaan samaa linjaa

    VastaaPoista
  5. Onnea 2-vuotiaalle blogille. Sinulla on ihana blogi jota on mukava seurata. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  6. Miten äkkiä aika onkaan mennyt - onnea 2-vuotiaalle ;)

    Mukana kahdella arvalla, linkitän illemmalla samalla kuin anni.m:nkin arvonnan!

    VastaaPoista
  7. Sinulla oli suosikeissa niin kivoja kirjoja, että osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea blogillesi! :)
    Niinkuin tuossa aiemminkin joku sanoi, minustakin blogisi on kiva just kun on myös niitänäitä ja kirjajuttuihin on jotenkin helpompi lähestyä..

    Osallistun arvontaan! :)
    Ja... HYVÂÂ UUTTA VUOTTA! Just sitä lempeyttä ja aitoja iloja, sitä toivoin sinulle!

    VastaaPoista
  9. Onnea♥ Olen mukana kahdella. Hieno idea tuo, että saa itse valita..., minä olen tehnyt tuon vaikeimman kautta eli olen meilissä sitten kysynyt...

    Minusta on kiva, että blogissa on hiukan muutakin kuin kirjaa...Elämää ja kirjoja!

    VastaaPoista
  10. Onnea kaksivuotiaalle ♥
    Ai että arvontakin on täällä, sepäs oli mukavaa.
    Eli osallistun yhdellä, kun en vielä enntätä seijastiinassa päivittelemään ja näin linkittelemään.

    Peter Fransen kirja, tumma veden.päällä kiinnostaa noista suosikeistasi eniten ;D

    Ja hyvää alkanutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  11. Onnittelut! :) Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  12. Mukana olen 2 arvalla! Onnea hienolle blogillesi!

    VastaaPoista
  13. Onnea ihanalle sinulle ja viehättävälle blogillesi! Täyttä elämää jaat täällä lukijoillesi, on iso ilo kulkea matkassasi! Hienoa, että jatkat samaan malliin ja tottahan toki olen innoissani arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  14. Hei!
    Haluaisitko paljastaa miten saat otettua ihanat utuiset valokuvat, millaisia, esim. blogisi bannerissa on? Aika monissa blogeissa näkee näitä kauniita haalean vaaleita, valoisia valokuvia ja olen käyttänyt vaikka kuinka kauan aikaa etsiäkseni netistä jotain ohjelmaa?! tms. millä ne saisi aikaan, koska en enää muuta keksi. Millaisin säädöin otat valokuvasi, millä kameralla ja muokkaatko niitä esim. photoshopissa? Olisin äärimmäisen kiitollinen vastauksesta :-)

    VastaaPoista
  15. Onnea Lumiomena synttäreiden johdosta! Tämä vuodenvaihde tuntuu olevan monen blogin syntyaikaa: johtuneeko vuoden vaihteesta vai joululoman rauhoittumisesta?

    Innolla osallistun arvontaasi (palkinnot ovatkin upeat) kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  16. Onnea! Minä mukana ehdottomasti kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  17. Mukana kahdella arvalla. Hyvää uutta vuotta Lumiomena, tykkään kovasti blogistasi:)

    VastaaPoista
  18. Ihana pannu! Yhdyn edellisiin, niitänäitäsi on myös kiva lukea. Ja kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  19. Onnea 2-v! :)
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  20. Onnea 2-vuotiaalle suloiselle blogillesi.
    Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  21. Mukana kahdella! Linkitän illalla postauksen yhteydessä :)

    VastaaPoista
  22. Hyvää uutta vuotta! Tulen mukaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  23. Olen mukana kahdella arvalla! Onnea 2-vuotiaalle :--)

    VastaaPoista
  24. Hyvää uutta vuotta ja onnea! Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  25. Huh,täällähän on jo paljon osalistujia,mutta vielähän tänne mahtuu mukaan! Kivaa,että palkintona on kirjoja :) Hyvää uutta vuotta ja kiitos kivoista lukukokemuksista :)

    VastaaPoista
  26. Aivan ihana arvonta ja ihania kirjoja palkintoina! Olen mukana kahdella arvalla. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  27. Hienoa! Täällähän on paljon osanottajia, ja mukaan mahtuu, vieläkin kaksi viikkoa aikaa :)

    Anonyymille, joka kyselit kuvankäsittelystä, kamerasta ym.: Olen aika iloisesti ottanut kuvia eri kameroilla. Esimerkiksi bannerikuvan kuvat olet ottanut Canonin G9-mallin Powershotilla sekä 500D-järkkärillä. Kuvia olen käsitellyt mm. Paint Shop Prolla sekä Photoscapella. Jälkimmäinen löytyy ilmaiseksi netistä. Kaikkia ottamiani kuvia en käsittele, joitakin joskus jopa liikaa. :)

    VastaaPoista
  28. Onnea ja mukana ollaan tietenkin!

    VastaaPoista
  29. Pidän blogisi tyylistä nappailla aiheita sieltä täältä, sillä itsekin harrastelen samaa. Lisää vain tällä tyylillä!

    Niin, ja mukana arvonnassa, tietty!

    VastaaPoista
  30. Hei Lumiomena,
    huomasin Leena Lumen laittaman linkkivinkin tänne arvontaasi. Osallistun kahdella arvalla. Onko ok linkittää arvontasi tuosssa postauksessasu olevalla kuvallasi?

    VastaaPoista
  31. Oi, mukaan arvontaan ilman muuta, yhdellä arvalla. Ja onnittelut kaksivuotisesta blogitaipaleesta, kiva, että päätit kuitenkin jatkaa blogin pitämistä!

    VastaaPoista
  32. Arvontaan mukaan, tottakai!
    Onnea blogille ja kiitos kirjoituksista.

    VastaaPoista
  33. Kirja-arvonta, vau!
    Mukana yhdellä arvalla:)

    Ja onnea kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  34. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla! hieno toi kuvassa oleva teepannu, jossa lintu! ihan sikamakee! ^^
    taidan tulla lukijaksi myös!

    VastaaPoista
  35. Onnea kaksivuotiaalle! :)

    Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  36. Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta teidän perheelle-ja ennenkaikkea isot onnittelut blogisi synttäreistä!(ollaan oltu reissussa niin en ole ehtinyt aikaisemmin kommentoimaan postauksiasi, sorry!)


    Ilman muuta tahdon osallistua arvontaan. Mitä kuvaa saa käyttää linkittämiseen, tuota kaunista kollaasia?

    Hyvää sunnuntaita ja iloa tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
  37. Kiitos taas kaikille osallistuneille. Kuvakyselijöille tiedoksi, että käyttää saa vaikkapa juuri tuota kollaasia, mutta toki muitakin kuvia, koska linkitykseenhän se tulee. :)

    Tervetuloa uusille lukijoille!

    Akissfromthepast: Olen ihan samaa mieltä teekannusta ;)

    VastaaPoista
  38. Tämä on niin inspiroiva blogi ja täynnä hyvää mieltä.

    VastaaPoista
  39. Oi kun ihanaa, arvonta=9
    olen mukana yhdellä arvalla.
    Tykkään niin blogistasi!

    VastaaPoista
  40. Hei Lumiomena ja onnittelut 2v-synttäreistä! Olen mukana yhdellä arvalla, kun en tiedä vielä tulevista postauksistani ja en voi blogipohjallani muuta kuin linkittää tekstiini. Ilmoitan kyllä siitä sitten.

    VastaaPoista
  41. Onnea vaan mukavalle 2-vuotiaalle. Mukana yhdellà arvalla. Olisin kahdella, jos osaisin linkityksen.

    VastaaPoista
  42. Hei! olipa hassu sattuma tämä meidän arvonta homma :) Minä linkitän, mutta huomenna vasta, eli kahdella ollaan mukana. Sinun listasti ainoa mitä en ole lukenut taitaa olla Arne Nevanlinnan: Marie ja se kyllä kiinnostaisi kovasti! Ihana arvonta.

    VastaaPoista
  43. No johan, lisää hyviä blogeja! :) Jostain syystä en aiemmin ollut käynyt täällä ja nyt Leena Lumen blogin kautta löysin tieni tänne. Laitan tämän myös blogiini muutenkin linkittäen jotta päädyn toistekin tänne.

    Linkitän arvonnan ja osallistun!

    VastaaPoista
  44. Hei ja melkein hyvää yötä jo! :)

    Mukana kahdella, linkitän huomenna kun en nyt jaksa enää avata läppäriä ja surffaan puhelimella.

    Onnea kaksivuotiaalle! Olen niin iloinen, että löysimme toisemme tätä kautta ja meistä tuli blogiystävykset! Sinun blogisi on suuren ihailuni kohde ja kirjapostauksesi aina niin perusteellisia ja paneutuneita intoa unohtamatta, että voin vain toivoa ja toivottaa yhtä hyvää jatkoa! Kyllä meitä niitänäitä-bloggareitakin tänne mahtuu, eli jatketaan samalla hyväksi havaitulla linjalla.

    Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
  45. Onnea kaksivuotiaalle ja hyvää uutta vuotta! Olen löytänyt monta lukulistalleni päässyttä kirjaa blogistasi, kiitos siitä! Mukana arvonnassa, tietenkin. :)

    VastaaPoista
  46. Klikkasin nyt Sinkkisangon kautta ensimmäistä kertaa ja aivan varmasti piipahdan toistekin.
    Ihanaa,että meitä kirja faneja on enemmänkin!
    Osallistun arvontaan 1 arvalla.
    Terveisin,Anu.
    postia.ruuskanen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Hei Lumiomena, tààllà oltaisiin mukana yhdellà arvalla. Olisin linkittànyt myòs arvontasi ,mutta kun blogini on pienten "mullistusten" alla, niin ensikerralla sitten.

    VastaaPoista
  48. Kiva, että lisää osallistujia on tullut mukaan. :)

    Anni: Marie on ihana!

    Ja Ilse: Samat sanat sinne suuntaan.

    VastaaPoista
  49. En tiedä miten tähän voisi olla osallistumatta jollei ole jo lukenut kaikkia palkintoehdokkaita. Minä en ole, joten mukana ollaan linkityksen kera.

    VastaaPoista
  50. Hei Lumiomena! Mukana ollaan ja kahdella arvalla, jos onnistun linkittämään.

    Tiedätkö, meillä vietettiin blogisi syntymäpäivänä erään prisessan yksivuotispäiviä, joten oma blogini pääsi syntymään vasta päivää myöhemmin.

    Oikein paljon onnea!

    VastaaPoista
  51. Onnea 2-vuotiaalle!!
    Hip hei mukana yhdellä arpasella!

    VastaaPoista
  52. Hyvää uutta vuotta ja onnea kaksivuotiaalle! Jatka vain niitä-näitä-kirjallisuus -linjallasi. Se on ihanan kotoisaa.
    Mukana yhdellä. :-)

    VastaaPoista
  53. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Osallistun tietysti, vaikka mitenkään ei taida olla mahdollista, että taas onni suosisi :)

    Oikein ihanaa uutta vuotta myös!

    VastaaPoista
  54. Kiitos taas kaikille osallistuville. :)

    Teija: Kyllä salama voi iskeä samaan paikkaan kahdesti.

    Joana: Sinullakin siis joulutyttö? :) Omani on tasan kaksi vuotta ja kaksi päivää sinun prinsessaasi vanhempi (jos osasin laskea oikein humanistin matikkapäälläni).

    VastaaPoista
  55. Onnea kaksivuotiallee blogille! Olen mukana yhdellä arvalla. Kaunista talven jatkoa ja lukuiloja!

    VastaaPoista
  56. Tähänhän on ihan pakko osallistua...Olen mukana kahdella arvalla, eli linkki löytyy blogista.

    VastaaPoista
  57. Mukana ollaan. Ja hyvää tätä vuotta, lumiomena♥

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla!Olisipa onni myötä..
    Blogisi seuraaminen on kuin kävisi ystävän luona vierailulla!
    Kaisu

    VastaaPoista
  59. Onnittelut kaksivuotiaalle, monipuoliselle blogille!

    VastaaPoista
  60. Arvonnassa mukana kahdella arvalla, linkki löytyy. Onnittelut kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukana. Googlen kautta kirjablogit-sanalla löytyi erään naisen kirjablogi(nimeä en muista, joku lumi-alkuinen sekin...), hän oli linkittänyt sinut ensimmäisenä ja tulin katsomaan sivustoasi ekaa kertaa. Kirjafani olen itsekin ja minunkin blogini täytti äskettäin kaksi vuotta :) Onnea blogillesi!!!!

    VastaaPoista
  62. Onnea 2-vuotiaalle! Blogiasi on kiva lukea! :)

    Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  63. Mielenkiintoinen arvonta! :)Osallistun yhdellä arvalla. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  64. Osallistun kahdella arvalla. Onnea blogisi ikääntymisestä. :)

    VastaaPoista
  65. Ihana ihana teepannu!
    Mukaan arvontaan ryysään minäkin!

    VastaaPoista
  66. Onnea blogille! :) Mukana ollaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  67. Onnea kovasti ihanalle blogille! Mielestäni parasta tässä blogissa on juurikin kirjallisuus, jatka samaan malliin. Yritän osallistua paremmin keskusteluunkin.

    Osallistun siis arvontaan yhdellä lipareella.

    Tiia

    VastaaPoista
  68. Huh, mikä määrä osallistujia! Ei mikään ihme näin kivan blogin kohdalla. <3

    Osallistun minäkin. Tosin jos voittaisin, olisi kauhean vaikea valita vain yksi kirja suosikkiesi listalta! :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  69. Minä osallistun myös :) Josko vaikka arpaonni suosisi.

    VastaaPoista
  70. Löysin blogisi yhden kommentoijan linkistä joten päätin minäkin osallistua!:)

    VastaaPoista
  71. Kuittaan taas teidät mukaan. Tuleekin ihan kunnon arpajaiset, kun teitä osallistujia on näin runsaasti. :)

    VastaaPoista
  72. Happy birthday.....Lovely blog...
    My treewishesonly blog is year old and have also arvonta..
    Yhdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  73. Onnittelut 2-vuotiaalle! Täällä on niin kiva käydä aina tankkaamassa kirjavinkkejä tai vain upeasti kirjoitettuja esittelyjä. Joskus ne ihan riittävät, kun en ehdi kuitenkaan itse lukea samaa tahtia.

    Ehdottomasti mukana arvonnassa sillä yhdellä arvalla. Kun täältä taas heräilen blogimaailmaan.

    Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  74. Mukava kun löysin sinut! Osallistun arvontaan kahdella arvalla, että linkitetty on!

    VastaaPoista
  75. Hei,
    Tulin ensimmäistä kertaa tänne ja kiinnostuin. Riikka Pulkkisen kirjaa en ole lukenutkaan, mutta voisin kyllä, kuvauksesi perusteella. Peter Franzenin kirjan olen lukenut ja laittaisin omaanikin listaan, jos sellaisen tekisin.
    Arvonnassa mukana, yhdellä arvalla.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  76. Hyvää uutta vuotta! Mukana arvonnassa kahdella arvalla >

    VastaaPoista
  77. Kiitos, mielelläni osallistun arvontaan! Mukana nyt toistaiseksi yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  78. Löysin tänne Virvatulen blogista ja olen mukana kahdella arvalla. Yritän flunssan kourissa jaksaa linkittää tämän blogiini.

    Rakastan lukemista ja täältä saa hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  79. Onnittelut blogillesi ja osallistun yhdellä. Löysin tänne avontaan Leenan ansiosta :)

    VastaaPoista
  80. Onnittelut 2-vuotiaalle!
    Arvontaan yhellä lipulla...

    -arja-

    VastaaPoista
  81. Mukaan arvontaa kiirehdin minäkin :)

    VastaaPoista
  82. Oooi..tää osallistuu kans!

    Yhdellä tällä kertaa.

    VastaaPoista
  83. Mukavaa, että lisää osallistujia - tuttuja ja uusia bloggaajia - tulee mukaan!

    VastaaPoista
  84. Onnea blogillesi. Hauska arvontapalkinto!! Mukaan innolla minäkin:-)

    VastaaPoista
  85. herttainen sikinsokinblogi. ja sitä paitsi suosikkilistalla oli niin herkkuja, että oli osallistuttava - kahdella arvalla :)

    t. retoriikka

    VastaaPoista
  86. Mukana minäkin. Kirjavoitto olisi ihana, koska sitten voisin hyvällä omallatunnolla lukea ja levätä :)

    Onnea 2-vuotiaalle ja pitkää ikää! ♥

    VastaaPoista
  87. Hei! Onnea 2-vuotiaalle kivalle blogille! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  88. Onnea kaksivuotiaalle. Mukana yhdellä arvalla:)

    VastaaPoista
  89. Hei, Lumiomena ja paljon onnea kaksivuotiallee blogillesi!
    Olen mukana kahdella arvalla.


    Lumihiutaleita alkaneeseen vuoteen!

    Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  90. Onnea kaksivuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  91. Kiitos jälleen kaikille osallistujille! Vielä on viikko aikaa arvontaan. :)

    VastaaPoista
  92. Sylintäydeltä ONNEA 2-vuotiaalle!!<3<3
    ...ja monia vuosia lisää toivotan!:)

    Ihanat palkinnot, nyt peukku pystyyn..;)

    VastaaPoista
  93. Ihana palkinto, pakko osallistua! Kirjat on rakkautta ;) <3

    VastaaPoista
  94. Mukana yhdellä arvalla!

    Onnea blogillesi! Pidän erityisen paljon juuri monipuolisista blogeista, joissa on kaikenlaista. Älä siis turhaan kanna huolta siitä, ettei tämä olen pelkkä kirjablogi!!!

    VastaaPoista
  95. Tulin tällä kertaa etsimään ihan asiakseni nimenomaan lukuvinkkejä, kun vihdoinkin pystyn taas lukemaan vähän säännöllisemmin (tytön välillä pitkäksikin venähtävä nukuttaminen tuntuukin aika kivalta, kun voi ottaa hyvän kirjan käteen). Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tykkään blogistasi, jatka vain samaan malliin!

    VastaaPoista
  96. No hyvänen aika, miks en ole tätä arvontaa huomannut...kääks..

    kaksi arpaa kiitos...menen heti linkittämään, jos onnistuu kuvan kanssa...;=)

    VastaaPoista
  97. Osallistun yhdellä.

    VastaaPoista
  98. Minä kanssa mukaan! -Ansku

    VastaaPoista
  99. Onnea oikein paljon!!! Sinulla on todella mukava ja mielenkiintoa täynnä oleva blogi!!!
    Arvonnassa tottakai mukana :)

    VastaaPoista
  100. Täällä taas kiittämässä kaikkia teitä osallistujia. Ihanaa, että olette mukana. Vielä ehtii mukaan. :)

    VastaaPoista
  101. Uusi lukijakin osallistuu arvontaan yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  102. Olenkohan ollut talvihorroksessa, kun en sinun arvontaasi ole huomannut.
    Toivottavasti ehdin vielä mukaan, kun tämä meni näin myöhäseen, olen mukana yhdellä arvalla.
    Mukavaa kun saa itse valita kirjan:)

    VastaaPoista
  103. Sitä sun tätä on just parasta. :)

    Osallistun!

    VastaaPoista
  104. Osallistun yhdellä arvalla. Olispa vaikea valita palkintoa.

    VastaaPoista
  105. Mukana yhdellä arvalla:)Kirjarikasta
    vuotta 2011!

    VastaaPoista
  106. Huiii, takaraja ihan käsillä!! Muttasiisjuu, osallistun ja linkitän :)!!

    Ja onnea kaksiveelle!!!

    VastaaPoista
  107. Mielelläni mukana, en tiedä miten tämä oli jäänyt minulta aikaisemmin huomaamatta, ehkä olin vielä joulu-unessa tai jotain :)
    Onneksi vielä ehtii.

    VastaaPoista
  108. Otanpa minäkin osaa, satunnainen selaaja. Mutta tänne blogiin palaan varmasti! -Saara

    VastaaPoista
  109. Onnittelut 2-vuotiaalle! Ja mukaan arpajaisiin yhdellä kokonaisella arvalla.

    VastaaPoista
  110. Vieläkö ehtii osallistua? Olen mukana yhdellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  111. Mukana yhdellä arvalla myös, ellei ole myöhäistä.

    VastaaPoista
  112. Kiitos kaikille osallistuneille! Arvonta-aika päättyy nyt, joten kaikki ennen tätä kommenttiani osallistuneet ehtivät mukaan. Suoritan arvonnan pikapuoliin: Onnea jokaiselle :)

    VastaaPoista