lauantai 13. marraskuuta 2010

~Isänpäiväenteilyä~

Hyvää isänpäivää kaikille isille, tämän blogin kohdalla etenkin muutamalle lukevalle isälle sekä lukevien ihmisten isille! Ja totta kai kaikille muillekin. Ennen kaikkea onnellista isänpäivää omalle isälleni, joka lukee mieluiten sukututkimus- ja eräkirjoja sekä apelleni, lasteni vaarille, joka iltaisin viihtyy vetävän tarinan äärellä.

Tietenkin isänpäiväonnea myös omalle miehelleni, joka tulee huomenna aamulla saamaan lasten päiväkodissa tekemät lahjat sekä päivänsankarina kaiken muun hyvän ohella myös Vihreitä kuulia, joita hän voisi syödä vaikka puoli kiloa kerrallaan - toisin kuin minä, joka pidän makeisista vain suklaasta (hän on lisäksi salmiakki-ihmisiä, minulta puuttuu salmiakkigeeni). Econ Ruusun nimen ja Tolkienin Tarun Sormusten herrasta lempikirjoikseen mainitsema mieheni saa vielä erikoisonnitteluna erään yhteisen suosikkikappaleemme, maailman vahvimman rakkauslaulun muodossa. Hyvää isänpäivää, J!

Ensi viikolla kaikkien päivitysteni aiheet tulevat kiertymään yhden teeman ympärille. Ehkä.

13 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa isäinpäivän viikonloppua!!

    Ps. Alla mukavia juttuja tuossa haasteessa! ..Ja ihastuttavia vanhoja kuvia :) Nuo kuvakiekot oli tooosi kivoja, sen muistan!! Smurffit olivat suosittuja itsellenikin

    VastaaPoista
  2. Ihanaa isänpäivää teidän perheelle! Vihreät kuulat ovat tosi nättejä mutta onneksi makeanhimo on kaikonnut niin ettei niitä tee mieli:-)

    VastaaPoista
  3. Hienon rakkauslaulun lähetit :) Minullakaan ei ole salmiakkigeenia, ei myöskään marmelaadigeeniä. Minä en malta nyt mennä nukkumaan, vaikka pitäisi, jotta jaksaisi huomenna juhlia miestä. Mutta tuolla sekin vielä valvoo :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää isänpäivää sinnekin jo näin isänpäivänä :). Täältä taas puuttuu vihreät kuulat -geeni :D.

    VastaaPoista
  5. T: Kiitos ja sitä samaa teille. :) Tuota haastetta oli mukava tehdä, sai kurkata omaan lapsuuteensa. Muistan, että yhtenä vuonna sain nimipäivälahjaksi Smurffit-seinäkalenterin, jossa oli pyöreitä tarroja. Se oli siihen aikaan melkein ihme.

    Yaelian: Kiitos. Vihreät kuulat ovat kauniita täydellisessä muodossaan ja värissään, mutta minun makuuni ne ovat hieman liian makeita, kuten marmeladit yleensäkin. Olen suklaaihmisiä :)

    Kirjailijatar: Eikö olekin upea laulu. Olen tykännyt kaikista Ismo Alangon kokoonpanoista. Hyvää isänpäivän aamuna sinne, toivottavasti molemmat miehesi saitte hyvät unet ja ihanan, hitaan aamun.

    Tessa: Kiitos. Se vihreätkuulatgeeni puuttuu minultakin, ainakin osin. Salmiakkigeeni puuttuu kokonaan :)

    VastaaPoista
  6. Tuli mieleen, että onkohan miehillä sitten se vihreätkuulaatgeeni: Lumimieskin syö niitä, minulle ne ovat vain koristeita. Pidän vain suklaasta ja salmiakista.

    Econ Ruusun nimeä en ole lukenut, sillä sain sen lahjaksi itävaltalaisilta ystäviltämme, jotka yliarvioivat saksan taitoni eli kirja on saksaksi.

    Mukavaa Isänpäivää teille kaikille♥

    VastaaPoista
  7. Oikein ihanaa isänpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  8. Mulla on kaikki karkkigeenit:D mutta vihreitä kuulia syö myös mieheni:D
    Ihanaa päivää edelleen sinulle ja perheellesi ja postauksiasi jo odottelen ..
    halein
    Maria

    VastaaPoista
  9. Minä pidän niin suklaasta kuin salmiakista kuin vihreistä kuulista...;D

    Helminauhan isäntä rakastaa jouluna Wiener Nougat suklaata ja sen hän jälleen tulee saamaan ensi jouluna:)
    Kirjan hän sai nytkin lahjaksi, Lee Childin kirjan, jännäriä siis;)Mieheni pitää myös kovasti elämäntarinoista, matkakertomuksista, omakohtaisista suurista kokemuksita kuten vuorikiipeilijän tarina tai purjeveneellä maailman ympäri.

    Hyvää myöhäisillan isänpäivää!:)

    VastaaPoista
  10. Teillä onkin paljon syytä juhlaan kun isovanhemmatkin ovat vielä täällä. Meidän pojilla kun ei ole enää kumpaakaan ukkia elossa..mutta pojat ovat sitten isäänsä "hemmotelleet" senkin edestä. Ukkeja on kyllä ikävä!

    Toivottavasti teillä oli muutenkin mukavan leppoisa viikonloppu. Innolla odotan tulevia postauksiasiasi,niin "koukuttavasti" jätit tuon aiheen auki;-)

    Kaikkea hyvää ja voimia tulevalle viikolle!

    VastaaPoista
  11. Hihiii, meillä mies myöskin marmeladi-ihminen ja Taru sormusten herrasta luettuna hällä lukuisia kertoja :)

    VastaaPoista
  12. Leena: Totta tosiaan, kun oikein ajattelen, huomaan usein juuri miesten pitävän vihreistä kuulista :) Ruusun nimi on kirja, joka on mulla ollut kesken vuodesta 2001. Haluaisin _oikeasti_ pitää siitä.

    Johanna: Kiitos. Toivottavasti siellä oli eilen mukavaa!

    Tuure: Kiitos. Isänpäivää on ilo juhlia.

    Maria: Oi, sitten pääset potemaan karkkeja koskevaa runsaudenpulaa. :) Minulla on vain suklaageeni, joskin syön toisinaan lakristaa. Halit sinne!

    Marge: Tuleehan sitä vihreistä kuulista pitäviä naisiakin. Hienoa! Teillä on ollut ihan kunnon isänpäivälahjat, kuten pitääkin.

    Aamunkukka: Vaikka meillä isovanhemmat asuvat kaukana, olen niin onnellinen siitä, että he ovat elossa ja läsnä lastemme elämässä.
    Teillä isi on pojille varmasti melkoinen sankari? :)

    Mie ite: Taas siis jotain yhteistä. :)

    VastaaPoista