maanantai 16. elokuuta 2010

~Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot~

Barcelonan kohtu oli suuri ja tyhjä ja se aiottiin täyttää muistinpalasilla. Barcelona, historia ja nykypäivä, vanhojen rakennusten tilalle rakennettavat uudet talot, joukko karttoja, vampyyri ja paholaisen poika, inkvisitio ja nykyaika, sirpaleista koottavia muistoja, sukusalaisuuksia, kostoa ja arkeologin koulutuksen saanut nainen. Kuulostaako tutulta?

Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot kantaa mukanaan kaikuja monista viime aikoina suosituiksi tulleista kirjoista, kuten Tuulen varjosta ja Meren katedraalista, joissa historia sekoittuu nykypäivään ja yliluonnollinen faktatietoon. Dekkaria, kauhutarinaa ja historiallista romaania sekoittava tarina alkaa minä-kertojana toimivan varjojen miehen syntymisestä Barcelonan pahamaineisessa bordellissa, jonka prostituoidut ovat orjia. Aikuisen miehen kasvot jo vauvana omaava Ajaton (kutsukaamme häntä siksi) kasvaa, muttei vanhene, vaan elää Barcelonassa ikuisesti.

Hänestä tulee Barcelonan viemäreissa ajelehtiva varjo, samanlainen kuin huorat, parittajat, pyövelit ja kiduttajat. Samaan aikaan hän kuitenkin on niin erilainen, iätön ja kuolematon. Kuolemattomuus on toisaalta kuin kirous; Ajaton joutuu elämään piilotellen ja paossa, henkipattona ja menestyneenäkin valheellisen henkilöllisyyden turvin. Toisaalta se on rikkaus, koska kukaan muu ei voi omata samanlaista vuosisatoja vanhaa sivistystä ja suhteuttaa tietojaan nykyaikaan. Ajattomasta tuleekin ensin hakattu ja inkvisition piinaama kummajainen, menestynyt pappi, lääkäri ja liikemies.

Nykyajan Barcelonassa vauras liikemies löydetään kuolleena. Kuolinsyyksi paljastuu verenhukka, vaikkei missään näy verta, ainoastaan jälki kaulalla. Asianajaja Marcos Solana sekä hänen apulaisensa, historiantutkija ja arkeologi (sekä lakitoimiston sihteeri, hmm!) Marta Vives alkavat tutkia tapausta kohdaten Barcelonan yläluokan ja kurjaliston edustajia. Käy ilmi, että menestys ja köyhyys ovat kulkeneet jatkumona sukupolvesta toiseen liittyen vahvasti kirkon rooliin sekä uskontosuhteeseen. Myös Martan suvun menneisyys alkaa kietoutua yhä syvemmin kaupungin menneisyyteen.

Kirjan päähenkilönä Ajattoman, Marcos Solanan ja Marta Vivesin ohella on Barcelona itse. Kaupunki ennen ja nyt, ajattomana ja varjoisana, eleganttina ja likaisena. Moriel esittää kirjassaan lukuisan määrän karttoja kuin vakuudeksi romaaninsa faktoista. Hän kuljettaa lukijansa maanalaisille kaduille sekä paikkoihin, joita ei enää ole olemassa kuin muistoissa. Toki myös turistien tuntemat La Ramblan alue sekä Santa Maria del Mar ja Sagrada Familian kirkko ovat keskeisellä sijalla romaanin tapahtumapaikoissa.

Morielin kirjan kiinnostavinta antia ovat juuri Barcelonan kuvaukset sekä teologiset keskustelut, joita käydään läpi ennen kaikkea teoksen loppupuolella Marta Vivesin ja Ajattoman kesken. Epäilys ja usko, ikuisuuden merkitys sekä Jumalan hyvyys ja paholaisen olemassaolo tulevat puiduksi sekä Ajattoman kerronnassa että hänen keskusteluissaan Martan kanssa. Lukiessani toivoin, että tuntisin roomalais-katolilaisuuden teologiaa hieman paremmin, koska esimerkiksi manaajan rooli oli riviluterilaiselle lukijalle vieras. Keskeistä Ajattoman pohdinnoissa ovat muun muassa kuuliaisuus Jumalan perustana sekä Lilithin ja Eevan rooli  voittajana ja häviäjänä. Inkvisition ajan kidutusvälineiden käyttöä Moriel kuvaa paikoin turhankin yksityiskohtaisesti.

Vaikka Moriel nostaa Vanhan testamentin ajan ensimmäiset naiset esille, on romaanin naiskuva melko miehinen. Martaa lukuunottamatta nainen tuntuu olevan väline: Huora, vaimo, avuton pikkutyttö, orja, melkein kuin eläin. Nainen voi ajatella, mutta hänen ei anneta sitä tehdä. Miehet toimivat ja ottavat vallan, kiduttavat, käyttävät hyväksi, raiskaavat. Vain Ajaton pysyttelee pääosin ulkopuolella, vaikka joutuukin todistamaan kaikkea.

Juoneltaan Ajattoman kaupungin varjot on jokseenkin epämääräinen, moneen asiaan viitataan, mutta esimerkiksi juuri inkvisition ajan toisinajattelijoista olisi ollut hyvä saada hieman lisätietoa. Moriel rakentelee itselleen selvästi rakkaan Barcelonan historiaa siinä määrin hartaasti, että putoaa kaduille unohtaen tarinankuljetuksen. Myös vampyyriteema jää puolitiehen. Lisäksi turhan monella henkilöllä, jopa Marcos Solanalla, on loppujen lopuksi pelkkä statistin osa.

Juonta paremmin Moriel kuljettaa tunnelmaa. Kurjat loukut, mahtavat katedraalit, kidustuskammiot ja nykyajan toimisto sekä kahvilat tulevat lukijaa liki. Samoin pelko ja inhotus, jopa rakkaus, ovat vahvasti läsnä. Romaanin suomennettu nimeke on hieno. Vaikka en pitänyt kirjasta juuri lainkaan, Barcelonan alamaailma on ja pysyy, vaikka heidän roolinsa muuttuvat. Huorat ja narrit elävät varjoina ajattoman kaupungin kujilla menneestä hamaan tulevaisuuteen.

PS. Enrique Moriel on salanimi barcelonalaiselle Francisco González Ledesmalle. Ledesma on kirjoittanut mm. tietokirjoja, seikkailukirjoja sekä televisiokäsikirjoituksia.

15 kommenttia:

  1. Hieno arvostelu! Kirja vaikuttaa jännältä, synkältä mutta kuitenkin voimakkaalta lukukokemukselta.

    Ehkä kuitenkin sellainen kirja, että vaatii tietyn mielenvireen lukemiseen?

    Barcelona on kiehtonut minua aina, varsinkin se vanha!

    VastaaPoista
  2. Susa: Kirja oli jännittävä ja synkkä, samoin nimenomaan tunnelman tasolla voimakas. Rakenteellisesti kirja ei ollut kovin hyvä, esim. Ruiz Zafonin teokset toimivat paremmin. Jännite ei ihan pitänyt ja naiskuva hieman keljuttikin. Mutta kyllä tämä Barcelona-kuumetta kasvatti :)

    Ja mieliala vaikuttaa aina lukukokemukseen, tämä kyllä sopii näihin pimeneviin iltoihin. Kirja piti kyllä otteessaan, kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Miten kiehtovalta kuulostava kirja,ja miten hyvin sitä kuvaat. Tuo pitää ehdottomasti pistää korvan taakse. Muutenkin,on mukavaa lukea kirjoja,joissa tapahtumat ovat sellaisissa paikoissa missä on itse käynyt.

    VastaaPoista
  4. Tuosta vielä,minulla on juuri kesken Ruiz Zafonin kirja Tuulen varjo,josta pari tuttua eivät ole pitäneet,mutta itse on pidän siitä valtavasti.

    VastaaPoista
  5. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, mutta jotenkin rankalta...ja onko ehkä hieman sekava eli onko taas yksi kirjailija ympännyt yhteen teokseen kaiken mahdollisen, jota virusta on nyt kirjailijoiden keskuudessa liikkeellä. Selkeimmän poikkeuksen yliymppäämiseen on tehnyt Paul Claudel. Hän uskaltaa kirjoittaa 'pientä tarinaa', jolloin siitä tuleekin sitten yllättäen Suuri Tarina.

    Kun luin arvosteluasi ja etenkin kaupunkikuvaustasi, palasin jälleen Kirjan kansan Venetsiaan...likaiseen, haisevaan Venetsiaan. Kaupngin kadut sekä haistoi että tunsi!

    VastaaPoista
  6. Perinpohjainen arvio, kiitos!

    Joskus tuntuu, että jos jokin myy, siis vaikka joku Barcelona ja Tuulen varjo, niin sitten kopioijia alkaa tulla... pikkuisen sellainen fiilis tuli tästä, vaikka enhän tiedä, vaikka tämä esittelemäsi teos olisi vanhempi kuin Tuulen varjo.

    Kiinnostavia teemoja nousee esille useita, eli melkoinen miksaus taisi olla.

    VastaaPoista
  7. Tämä kyllä kiinnostaisi minua, ja olenkin ajatellut sen lukea. Pelkään kuitenkin, että en välttämättä pitäisi kirjasta koska se vaikuttaa jollain tavalla liian moniulotteiselta. Täytyy yrittää saada jossain vaiheessa kirjastosta käsiini tämä, niin pääsen tarkemmin tutustumaan siihen...

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa hyvin hoykuttelevalta. Luin kesällä Meran katedraalin ja tykkäsin. Tekisi mieli Barcelonaan.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen, voisin tykätä :)

    VastaaPoista
  10. paljon mielenkiintoisia ajatuksia sinulla herättänyt tämä, mutta kirja sinälään ei kyllä vaikuta kiinnostavalta - vähän omituinen yhdistelmä. Mihin leenakin viittasi, tuo kaiken ynnääminen yhteen kirjaan käy minunkin hermoilleni. Ja vielä vampyyreita. Mutta tuo teologinen pohdinta, historia ja naiset siellä ovat kiinnostavia teemoja. Hieno arvio joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoista. En vain jaksa oikein tämän tyyppisiä kirjoja lukea, vaikka Tuulen varjon olenkin lukenut. Ja siitä kyllä tykkäsinkin. Ja Barcelonaan sijoittuva kirja olisi kiva lukea ja ruokkai niin matkakuumetta.

    VastaaPoista
  12. Hyvä arvio kirjasta, minäkään en välttämättä heti tarttuisi kirjaan, vaikka Tuulen varjon olenkin lukenut.
    Mistähän johtuu, että joka paikassa esiintyy jälleen vamppyyreita. Muoti-ilmiö, mutta aika outo.
    Mielenkiintoisia kirjoja luet:)

    VastaaPoista
  13. Jael: Tämä oli ihan luettava kirja, mutta Tuulen varjo on paljon parempi! Uskoisin myös Meren katedraalin olevan hienompi kirja. Sitä ovat monet kehuneet. Tässä on hyviä aineksia, mutta kokonaisuus ei toimi. Barcelonaan tekee kyllä mieli!

    Leena: Sekavuuden virus! Sinä sen sanoit. Hyvin ilmaistu. Sitä on liikkeellä ja tässä kirjassa se korostuu. Kiinnostavia aineksia, rankkuuttakin, mutta ei kuitenkaan tunteisiin vetoavalla (eli oikealla) tavalla. Barcelonan kuvaus on kyllä huikeaa, ehkä juuri hieman samaan tapaan kuin Kirjan kansassa Venetsian kuvaus.

    Ilse: Ole hyvä vaan. Mix and shake, tosiaan. Kyllä tämän luki ja vieläpä ihan mielellään, mutta olisi tämä voinut hieman jäntevämpi olla. Kirjailija osaa luoda lauseita, mutta tarinakokonaisuus jäi ontoksi. Tämä on julkaistu Espanjassa kolme vuotta Tuulen varjoa myöhemmin.

    Ahmu: Kannattaa tutustua tähän kirjaan, ei se huono ole, mutta ei erikosen mieleenpainuvakaan. Mielenkiintoisia aineksia pullollaan, hieman jäntevöittämistä ja käsissä olisi loistava lukuromaani.

    Linnea: Meillä on Meren katedraali omassa hyllyssä. Mies sai sen joululahjaksi. Itse en ole sitä vielä lukenut, mutta mieheni piti kovasti. Olen viime aikoina katsellut ystävieni Barcelona-kuvia ja kasvattanut omaa matkakuumettani :)

    Seijastiina: Sitten vain varaamaan tämä vaikka kirjastosta! Tarina on synkkä, muttei toivoton. Ja Ajattoman moraalipohdinnat ovat mielenkiintoisia.

    Anni: Joo oli aika outo kokonaisuus! Lukiessaan ei aina tiennyt, että onko tämä nyt jännäri, vampyyritarina tai historiallinen romaani. Ehkä kaikkea. Tämä kirja sai meillä kotona aikaan keskustelua katolilaisuudesta kirjallisuudessa, joten sikäli se teki ainakin yhden tehtävänsä aika hyvin.

    Kirjailijatar: Ei tämä minunkaan ykkössuosikkigenreäni ole, mutta joskus on hauska viipyä näillä pimeillä kujilla. Oletko nähnyt elokuvan Vicky Christina Barcelona (Woody Allenin ohjaus)? Se on hieno ja kuvailee Barcelonaan niin kauniisti.

    Hanne: Vampyyrit ovat varmaan eräänlainen jatkumo muodikkaaseen fantasiakirjallisuuteen ja paluuta menneeseen. Vampyyreita tuomalla voi realistiseenkin kirjallisuuteen tuoda mukaan aikuisten sadun elementtejä ja tehdä sen helposti. Kaikille tuttua kuvastoa nämä terävähampaiset!

    VastaaPoista
  14. Luin tämän hiihtolomalla matkalukemisena, ja ihan samanlaisia ajatuksia minulla on teoksesta kuin sinullakin. En vain koskaan osaisi pukea niitä noin selkeästi sanoiksi, kuin sinä teet. Barcelonan kuvaus on teoksessa parasta, vampyyriteema on kummallinen mutta sen avulla on helppo kulkea vuosisatojen läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mervi, totta. Tämä on luettava ja Barcelona-kuvaus on onnistunutta, mutta muuten tarina on aika ontto. Ihan ok viihdettä. :)

      Poista