tiistai 10. elokuuta 2010

~Annat ja Emiliat~

Todellisuuspakoa tai ei, mutta tumma päilyilevä aallokko ja Prinssi Edwardin saari herättävät heti kaipuun jonnekin. Jos ei muualle, niin ainakin sohvalle torkkupeiton alle kera muutaman pikkuleivän sekä Annan, Emilian, Dianan, Ilsen, Gilbertin ja Teddyn. Kohti leimahduksia ja keijujen töitä, kohti Vihervaaraa ja Joosefin tuntevia ihmisiä.

Pienenä johdatuksena seuraavaan päivitykseeni: Kumpi sinä olisit Anna vai Emilia? Vaiko kenties Valancy, Marigold tai Pat?

(Linkit vievät Saran, Leena Lumen sekä omaan blogiini)

30 kommenttia:

  1. Pakko tunnustaa, etten lukenut Runotyttöjä lapsena. Siksi minun on sanottava Anna. Vaikka minusta ihan tuntuu, että olisin enemmän Emilia. Tämä on nyt kova paikka :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen Anna.On kuusi lastakin ja seitsemäs jäi kirvelemään sydämeen.En olisi varmaan selvinnyt siitäkään ilman Annaaa.Nykyisin lempikirjani Annoista(ihmettelen itsekin)Annan perhe-ja Sateenkaarinotko.
    Luin muuten kuopukselle ääneen kesällä Ystäväme..ja tykkäsi Lottien rinnalla.
    Voi hyvin Lumiomena!

    VastaaPoista
  3. Anna, ihan ehdottomasti!
    Pakomatkat Vihervaaran maisemiin ovat pelastaneet monet ankeat päivät.

    VastaaPoista
  4. Ihana pino;)

    Minäkään en nuorena lukenut juurikaan runotyttöjä jne. Anna ystäväämme seurasin senkin edestä televisiosta:) Minä seikkailin Neiti Etsivän ja Polvan Tiina-kirjojen maailmoissa;) VAIKKA toisaalta herkkä-runotyttö itse olinkin, hassua siis!

    VastaaPoista
  5. Minäkin missasin runotyttöyteni (enkä ole sitä myöhemminkään löytänyt). Vannoin neiti etsivän, dana-tyttöjen, Tiinan ja Merri Vikin Lotan nimeen. En todellakaan ole ollut mikään herkkis koskaan. Ilmankos.

    VastaaPoista
  6. Varmaan arvaatkin, että Anna. :)

    VastaaPoista
  7. Kirjailijatar: Minäkin löysin Runotytöt myöhemmin kuin Annat. Ja vaikka haluaisin olla synkkä ja kirjallinen Emilia, olen enemmän käytännönläheinen ja (toivottavasti) kirjallinen Anna.

    Maria: Anna on antanut minullekin samaistumis- ja lohtukohteita Emiliaa enemmän, vaikka annoin tyttäreni toiseksi nimeksi Emilian :) Ja odotan niin aikaa, että oma tytär alkaa lukea Annoja. Ei tietenkään ole pakko, mutta toivottavasti niin käy.

    Kultsin kämppä: Vihervaarassa on mukava lepuuttaa sieluaan myös aikuisena - tai ehkä aikuisena vielä enemmän kuin lapsena?

    Susa: Nyt on pinojen aika ;-) Se Anna-sarja olikin todella hyvä, Runotyttö taas ei tv-sarjana oikein onnistunut. Minäkin luin Neiti Etsiviä ja Tiinoja (ja melkein kaikkea...), mutta myös tyttökirjaklassikkoja. Tosin nyt ainakin Tiinat alkavat olla pieniä klassikoita nekin.

    Mari A: Tiedätkö, Annassa ja Emiliassa on paljon särmää ja uhmaa! Runotyttöjen suomennettu otsikko viittaa ehkä sellaiseen ääriherkkään haaveellisuuteen, mutta mielestäni Montgomeryn kirjoissa mielikuvitus, haaveellisuus, uhmakkuus ja toimijuus yhdistyvät hienosti :) Ja Dana-tytöt, niissä oli kunnon jännitystä!

    Ilse: Me too! Anna antoi - antaa - enemmän samaistumiskohteita edelleenkin.

    VastaaPoista
  8. Emilia :) Annat olen lukenut kymmeniä kertoja läpi, nyt luen niitä tytölle. Mutta Sininen Linna on minusta paras Montgomery.

    Onko kukaan lukenut sitä ihan uutta vastalöytynyttä Annaa?

    VastaaPoista
  9. Ehkä haluaisin olla runotyttö.vaikka silloin viisikkoa enemmän luinkin ja hannea, tiinaa..

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen hulluna prinssi edwardin saareen! Annat olen lukenut monituisia kertoja, mummini ne minulle joskus keräsi, ja onneksi keräsi! Vanhan kartanon patin luin nyt heinäkuussa, ja samalla linjalla mennään; tuttua ihanaa tarinaa, johon on ihana uppoutua.. Muihin en ole tutustunut, mutta toivottavasti vielä joskus. Näistä kahdesta vaaka kallistuu nyt Annan puolelle.

    Odotan todella seuraavaa postaustasi!

    VastaaPoista
  11. Miia: Taidatkin olla ensimmäinen Emilia täällä :) Sininen linna on hieno kirja. Käsittääkseni Montgomery tarkoitti sen "aikuisten kirjaksi", onhan päähenkilökin jo vanhaksipiiaksi tituleerattu. Uutta Annaa en itse ole lukenut, mutta aion saada sen käsiini.

    Hanne: Viisikot pitivät otteessaan! Minäkin nautin niistä ja siirryin sitten 12-vuotiaana lukemaan Christien dekkareita. Minä uskon, että sinussa asuu runotyttö, taiteellinen, sopivasti herkkä ja kuitenkin tulisieluinen!

    Teija: Prinssi Edwardin saari on yksi haavematkakohteistani. Tosin en tiedä, veisikö siellä käyminen jotain kauniista illuusiosta. Minä en ole muuten vielä lukenut Vanhan kartanon Patia, uusista suomennoksista vain Marigold on tuttu. Patiin aion tarttua jossain välissä, vaikka syysloman aikaan.

    VastaaPoista
  12. Annat olen lukenut monta kertaa, viimeksi viime kesänä kesälomalla.
    Runotytön lukemisesta on jo aikaa.
    Minäkin olen kyllä lukenut Tiinoja ja Kitty sarjaa, Anni Swanin kirjoja, Välskärin kertomuksia, yms.
    Löysin jokunen vuosi sitten Suvi Aholan ja satu Koskimiehen kirjoittaman kirjan: Runotyttöjen vuosi, joka sopii tyttöjen ja naisten päiväkirjaksi tai ikikalenteriksi:)

    VastaaPoista
  13. Lumiomena: tokihan minä sen nyt ymmärrän, mutta siihen aikaan iski enemmän sellainen suoraviivaisempi tyyli ja ehkä se miljöökin oli enemmän omani jossain Tiina-kirjassa tai Lotassa. Nuoruudessani olin enemmän sellainen sporttityttö, ehkä vähän jopa poikatyttö, kuten nuo edellisetkin. Vai sanoisko että koheltaja, ja se on jotenkin mulle nykyisinkin ominaisempaa...

    VastaaPoista
  14. Anna kai. Mulla on ollut tarkoituksena lukea nuo kirjat uudelleen ja englanniksi, vaan en ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  15. Varmaan aika selvää kehen minä tunnen yhteenkuuluvuutta ja samaistumista :)

    Mulla on melkein kaikki Anna kirjat mummoni vanhoja sodanaikaisia painoksia. Nyt pari puuttuvaa löytyi alelaarista ja kaikki on viimein kasassa!

    VastaaPoista
  16. Nyt tuli kyllä vaikea kysymys! Mari A:n kommentti nosti kyllä hymyn huulille koska itse olin samanlainen "rämäpää". Toisaalta taas haavemaailmassa elämä menisi kuin Annalla;-)

    Seurasitko muuten "Tie Avonleaan" sarjaa? Sehän tuli uusintanakin ihan äskettäin ja itse katsoin aina kun ehdin. Ihana sarja, tykkäsin hurjasti;-).

    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  17. Hanne: Jostain syystä minullakin on pitkä aika Runotyttöjen lukemisesta, vaikka ehdottomasti pidän niistäkin. Tuo Runotyttöjen vuosi on omassa hyllyssänikin. Se on niin kaunis, etten ole voinut tehdä siihen merkintöjä ja haaveilen, että löytäisin jostain samanlaisen, jotta voisin alkaa pitää siihen pientä muistikirjaa :)

    Mari A: Ymmärrän :) Mulle tuli ehkä pieni vastareaktio siitä, että aika usein olen kuullut olleeni koulussa oikea runotytön prototyyppi (=melko hiljainen, hyvä ainekirjoituksessa ja kuviksessa), vaikka oikeasti olin täynnä tulta ja tappuraa (=kotona kiukkuinen). Tiinoja ja Lottia luin itsekin, en kuitenkaan kiintynyt niihin samalla tavalla kuin Annoihin. Miltähän tuntuisi lukea Anni Polvaa nyt? Ehkei kannata kokeilla :D

    Allu: Olisi aika hienoa lukea Montgomeryä alkukielellä!

    Emilia: Kumpikohan se mahtaa ollakaan? ;-) Sinulla on hienoja Anna-kirjojen painoksia. Olen nähnyt noin vanhoista vain kansikuvia, ne ovat oikeita aarteita!

    Aamunkukka: Ehkä sitä voi olla toisina päivinä rämäpää ja toisina haaveilija? :) "Tie Avonleaan"-katsoin sarjan ensimmäisellä lähetyskerralla varmaan jokaisen jakson. Viehättävää, menneen maailman tunnelmaa. Sen yhden nuoren poika/miesnäyttelijän nimi oli Michael Mahonen (Mähönen) ja suomalaisjuurethan hänellä taitavat ollakin :)

    VastaaPoista
  18. Täysin samoilla linjoilla Marian kanssa. Ehdottomasti Anna! Ja olenhan kirja-arvostelussani Sisko Ylimartimon loistavasta tietoteoksesta Anna ja muut ystävämme jo kertonut, miksi olisin ja olin Anna. Toki vähän kaipasin olla runotyttö Emilia, mutta minulla taisi olla siihen liikaa temperamenttia, vaikka runoja olenkin koko ikäni kirjoittanut.

    Ja nyt Achtung!: Lukekaa jokaikinen Ylimartimon yllä mainittu kirja, sillä se aukaisee tajunnan kaikille Montgomeryn teoksille niin ilossa kuin surussa ja herättää kiinnostksen myös Patiin ja ehkä myös Saraan, josta teen kirjan aivan pian...

    Lumiomena, anteeksi, että viivyin, mutta oli muuta eli kaikkea taas liikaa (ei töitä!) ja kiitos linkityksestä♥

    Kyllä minä silti vaellan Kuiskausten kujilla ja kylven Hopeisessa kuunvalossa, vaikka olenkin enempi Anna;-)

    VastaaPoista
  19. Leena: En koskaan unohda sinun kirjoitustasi "Kaikki me oltiin...". Minäkin olen Anna, vaikka olisi aika ihanaa olla Emilia. Ylimartimon kirja on hieno, luin sen maaliskuussa 2009, jolloin sain sen syntymäpäivälahjaksi viisaalta äidiltäni.

    Ja huomenna viimeistään palaan hieman laajemman aiheeseen liittyvän postauksen myötä :)

    VastaaPoista
  20. Iltaista,

    Jätänpä jälkeni tänne minäkin taas vaihteeksi. Olen käynyt täällä usein tunnelmoimassa kirjojen ja kirjoitusten parissa :-) Niin mukava blogi, Lumiomena, kiitokset siitä!

    En ehdi lukea samalla tahdilla kuin sinä ja monet kommentoijat, mutta niin vain en voinut olla varaamatta kirjastosta Rouva Agathen rakkautta, Yöjunaa Lissaboniin ja Kirjallista piiriä perunankuoripaistoksen ystäville - kaikki vinkit täältä poimittuja :-) Tulevat kun tulevat syksyn mittaan.

    Lukupinossa olisi Chimamanda Ngozi Adichen Puolikas keltaista aurinkoa ja Zadie Smithin On Beauty. Ensin mainitulta luin jo Purppuranpunaisen hibiskuksen, josta pidin kovin, vaikka kirjassa käsitellään rankkojakin asioita. Henkilöt olivat jotenkin kouriintuntuvasti kuvatut ja heitä pääsi kovin lähelle.

    Tämän päiväiseen kysymykseen liittyen tunnen Annan läheiseksi, mutta en varsinaisesti samaistu. Noita muita en ole lukenut, vaikka Annasta pidänkin kovasti. Itse asiassa minulla on Annatkin kesken, toiseksi viimeinen jäi aikoinaan puolitiehen ja viimeinen on lukematta! Jotakin mukavaa on siis tiedossa vielä :-) Kesälomareissulla pyörittelin käsissäni Sinistä linnaa, nyt ottaisinkin sen ehdottomasti! Anna tv-sarjasta pidin aikanaan kovasti ja olisi kiva nähdä se uudestaan, sen sijaan Tie Avonleaan -sarjaan en oikein päässyt sisään.

    Tulipa pitkä kommentti...

    Maria (äänikirjojen ystävä, nyt on menossa Sherlock Holmesia :-)

    VastaaPoista
  21. Täytyi tulla uudestaan kommentoimaan. Minulla oli sattumoisin kaksi kappaletta Runotyttöjen vuosikirjaa, mutta tänä kesänä annoin toisen äidilleni 79v. lahjaksi. Siellä käydessäni hän näytti minulle muutamia otteita LLM: n päiväkirjasta 11.7.1931, joka sattumalta on äitini syntymäpäivä.
    Elämässä tapahtuu joskus kivoja yllätyksiä:)
    En myöskään ole malttanut tehdä merkintöjä omaan kappaleeseeni, on niin ihana.

    VastaaPoista
  22. Kiitos Lumiomena linkityksestä! Olen mielenkiinnolla lukenut näitä kommentteja, joita olet saanut vastauksiksi. Odotan huomista postaustasi aiheesta lisää!

    Minulla Montgomery-matkani on vielä kesken, joten en osaa vastata kysymykseesi enkä ole varma olenko samaistunut lapsuudessani Annaan tai Emiliaan. Sinisen linnanhan luin vasta nyt ja Valancy on "aikuissankarini" Se, mikä hämmästytti, että muistin Annan nuoruusvuodet todella hyvin, vaikka luin sen hiljattain toisen kerran ja edellisestä lukemisesta on about 25 vuotta! Annan nuoruusvuodet on muuten suosituin kirja verkkokaupassani.

    Itse asiassa luulen, että lapsuuden sankarini taitaakin tyttökirjoista olla ruotsalainen Gulla, josta olen tehnyt blogijutunkin. Nyt lueskelen ihan vanhoja suomalaisia tyttökirjoja eli siitä mistä suomalainen tyttökirjaperinne alkaa, todella ihania!

    VastaaPoista
  23. Maria: Mukava kuulla, että käyt aina ajoittain täällä :) Kirjablogeista löydän itsekin hyviä vinkkejä ja odottelen samoin tuota Yöjunaa Lissaboniin. Samoin Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus kuuluvat lukulistalleni. Kesällä ehti lukea hyvin, mutta nyt töiden alettua tahti väistämättä hidastuu - minä kun en osaa kuunnella äänikirjojakaan ;)

    Voinkin hyvin kuvitella, että Anna on sinulle Emiliaa läheisempi. Jos et saa Sinista linnaa kirjastosta ja jos haluat lukea sen, saat sen minulta lainaan.

    Ja pitkä kommentti vaan ilahdutti :)


    Hanne: Äidillesi on käynyt hauska sattuma Runotyttöjen vuosikirjan kanssa! Näin joskus kirjan alessa, mutta koska minulla oli jo oma, en "turhaan" viitsinyt ostaa uutta. Nyt hieman harmittelen...

    Sara: Sinut linkitin aivan ehdottomasti, koska paitsi blogisi, myös tyttökirjaklassikkosi ovat lisänneet omaa kipinääni rakkaisiin tyttökirjoihin. Hauska kuulla Annan nuoruusvuosien olleen noin mieleenpainuva! Ja Sininen linna on hieno kirja.

    Gulla-kirjoista pidin itsekin. Luin niitä muutamia. Ja hieman uudemmista pidin tanskalaisista (?) Susy-kirjoista, ehkä niissä oli sitten enemmän sitä omaa maailmaa.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi Maria, minulla on Sininen linna edelleen ostoslistalla. En ole tokeentunut täältä saarelta ollenkaan kaupunkiin...,mutta ehkä kohta.

    VastaaPoista
  25. Kaksi minää: lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa Emilia ja vähän myöhemmin Valancy! Ehkä niissä hahmoissa on jotakin samaa. Sinistä linnaa rakastan yli kaiken; se taitaa olla lempikirjani!

    VastaaPoista
  26. Ahmu: Hyvä huomio! Heissä tosiaan on paljonkin samaa. Minun on kyllä pakko lukea Sininen linna seuraavaksi. Nyt luen yhtä synkeää tarinaa, mutta sen vastapainoksi sitten :)

    VastaaPoista
  27. Anna oli ensimmäinen tuttavuuteni näistä Montgomeryn tytöistä, ja hän on kyllä ilman muuta lähinnä sydäntäni. Annojen pariin palaan vuosi vuoden jälkeen, vaikka osaankin ensimäiset kolme kirjaa lähestulkoon ulkoa (seuraavat osat luin vasta paljon myöhemmin).

    Runotyttöjäkin luen mielelläni, myös uudestaan ja uudestaan mutta Emilia ei ole tullut niin läheiseksi kuin Anna. Suloiseen Marigoldiin tutustuin vasta tänä kesänä, Pat (kirjat odottavat lukemista) ja Valancy (tilauksessa :-) odottavat vielä tutustumista...

    VastaaPoista
  28. Lapsena en lukenut, mutta nyt olen ostanut..

    VastaaPoista
  29. Katri: Sinulla on niin tutun kuuloinen Anna/Emilia-kokemus :) Minun ensimmäinen Anna-kirjani oli hassusti Kotikunnaan Rilla, mutta sen jälkeen aloin lukea kronologisesti. Annat olen lukenut niin usein, etten enää muistakaan, mutta Runotytöt vain kahdesti. Pitäisikin lukea ne uudelleen.

    Hannele: Ehtii sitä myöhemminkin :)

    VastaaPoista
  30. Pakko ottaa osaa tähän vanhaan viestikeskusteluun! Nimeni on oikeasti Anna, mikä on saanut minut uskomaan vanhaa sananlaskua, että nimi on enne (vaikka vanhempieni nimivalinnan taustalla ei tainnut mitenkään olla Vihervaaran Anna.) Mutta minä vain olen niin Anna kun voi Anna olla! Yhtäläisyyteni Vihervaaran Annan kanssa ei pääty nimeen, vaan kattaa luonteenpiirteiden ja kiinnostusten lisäksi myös esim ammatinvalinnan (olen opettajaopiskelija). Lisäksi aika hassua on myös se, että joskus kaikkien teini-iän pahimpien ulkonäkökriisien keskellä olin sitä mieltä, että nenäni on se ainoa hyvinmuodostunut osa naamassani :P Aivan kuten sillä toisellakin Annalla :)

    VastaaPoista