tiistai 18. toukokuuta 2010

~Tulppaaniyllätys ja arvontavoitto *~

Tämä on pikainen päivitys kertoakseni, että olen palannut Amsterdamista ja niin matkakuvia, muutama kirja-arvio kuin pieniä sisustuslehtikuulumisiakin on luvassa. Kesäinen sää täällä kotimaassa yllätti myönteisesti; Amsterdamissa oli todella kylmää ja olin matkan aikana kuumeessa. Muuten reissu sujui hyvin ja ibuprofeiinin voimin jaksoin kierrellä kanavien kaupungissa. Mielelläni lähtisin Amsterdamiin uudestaankin. Otin reissun aikana yli kuusisataa kuvaa, joista eilen siirsin tietokoneen kovalevylle noin neljäsataa. Kuvien valitseminen tänne blogiin on oma urakkansa ja juuri siitä syystä matkaraportti tulee hieman myöhässä ;)
Lämmin sää oli saanut aikaan tulppaaniyllätyksen kotipihallamme. Koska tulppaaniaika oli Hollannissa menossa jo ohi, oli aika metkaa päästä nauttimaan kukkasista omalla pihalla. Myös särkynytsydän on alkanut kukkia, samoin taimimyymälästä ostamani runkoruusu avaa nuppujaan. Flunssa on kaiketi edennyt poskionteloihin, mutta siitä huolimatta nautin niin tästä kesäolosta!
PS. Nyt pihalle on tulossa toivottavasti lisää kukkia; Minulla oli onni voittaa Sarin puutarhat-blogin arvonnassa ja näin ihanan paketin sain eilen postin mukana. Kiitos, Sari! Pioniunikon ja silkkikukan kylvin jo eilen, muut odottavat vielä vuoroaan.

16 kommenttia:

  1. Harmi, ettà et ollut ihan voimissasi Amsterdamin matkalla, sillà se kaupunki/koko maa tarjoaa niin paljon! Mukavaa alkanutta siemenkautta! Minà laitoin muutama pàivà sitten tillinsiemenià kukkapurkkiin. Saas nàhdà, itààkò yksikààn, sillà vettà on tullut ihan liaankin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Jäämme nyt sitten odottelemaan niitä matkakuvia :)

    Onnea arpavoitosta!

    VastaaPoista
  3. Raporttia odotellessa! Kauniita kukkakuvia.

    VastaaPoista
  4. Pioniunikko! Kulostaa lumoavalta...

    Amsterdamia odotellen ja parane pian!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti voit jo paremmin, ikäviä nämä kesäflunssat. Miten upea tuo uusi bannerisi ja aivan mielettömän upeita kukkakuvia!

    Paljon onnea arpajaisvoitosta, tuli ihan oikeaan osoitteeseen;-)
    Hymyjä ja aurinkoista mielt!

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista toivotan täältäkin! Matkojen jälkeen on juuri tuo paljousongelma kuvien suhteen... raporttia odotan minäkin!

    VastaaPoista
  7. Harmi että et ollut parhaimmillasi Amsterdamin matkalla mutta 600 kuvan kuvasato kuulostaa mahtavalta,joten paljon ehdit siellä kuitenkin kierrellä.Ja paljon onnea tuon puutarhapaketti-voiton johdosta!

    VastaaPoista
  8. Nauti nyt kuvistasi ihan rauhassa, niistä on pitkä ilo, vahinko että et voinut oikein hyvin.

    VastaaPoista
  9. Ihana blogi!
    Amsterdam keväällä kuullostaa ihanalle. Harmi, että flunssa iski ja onneksi jaksoit kuitenkin.
    Kiva nähdä kuviasi.

    VastaaPoista
  10. Odotan Amsterdamin kuvia innolla, mieheni kanssa nuorina siellä reilailtiin! Ja oli niin makee kaupunki.

    Tulppaaneilla saa niin helposti kevätiloa pihaan. Kuten kuvistasikin näkyy. Eivät välttämättä kuki montaa vuotta, mutta sitten vain uusia tilalle.

    VastaaPoista
  11. parane pian! odotan amsterdam-kertomustasi. olen ollut kerran alankomaissa, puolitoista viikkoa kiertämässä paikkoja, ja mielenkiintoinenhan paikka se on.

    VastaaPoista
  12. Voi toivottavasti paranet pian.
    Pitääpä muistaa minunkin hankkia noita pioniunikon siemeniä. Parina vuonna olen niitä kylvänyt ja ovat ihan suunnattoman kauniita.

    VastaaPoista
  13. Onnea arvontavoitosta! Harmi, kun kuume yllätti matkan aikana. Mutta oli varmaan muuten ihana reissu! :)

    VastaaPoista
  14. Lissu: Vaikka oli kipeänä, viehätyin silti Amsterdamista ja lähtisin sinne mielelläni toistekin. Siellä teillä kukkii varmaan jo vaikka mikä!

    Johanna: Kiitos. Matkakuvia tulee tänään tai huomenna, vielä on paljon kuvia valittavana muokkaukseen :)

    Kultsin kämppä: Koetan ehtiä raportoida pian :)

    Leena: Pioniunikko näyttää tosi kauniilta, joten toivon kasvatuksen onnistuvan meillä kotonakin.

    Aamunkukka: Kiitos. Ajattelin alkavan kesän kunniaksi uusia bannerin - ja laiskana pitää sitä koko kesän (tulppaanit alkukesään ja auringonkukat loppukesään, hih). Vielä flunssa vaivaa, mutta enää vain poskionteloissa.

    Ilse: Kiitos. On kiva ottaa paljon kuvia, mutta hieman tuskallista perata niitä!

    Yaelian: Kuten hyvin tiedät, on Amsterdam ihanan käveltävä kaupunki, joten ehdimme hyvin kierrellä vaikka kuinka.

    Hannele: Kuviin voi (toivottavasti) tallettaa niin paljon.

    Tuire: Kiva, että tulit vierailemaan blogissani. Tule toistekin!

    Taru: Makee on hyvä sana kuvaamaan Amsterdamia. Samaan aikaan niin rento ja kuitenkin kulturelli, ihana!

    Tuure: Kiitos. Sinä olet ilmeisesti liikkunut Alankomaissa laajemminkin noiden puolentoista viikon aikana? Olisi kiinnostava kuulla lisää - vai onkohan blogissasi jo juttua tästä?

    Omenaminttu: Pioniunikoissa on jotain ihastuttavaa. Ja itse siemenistä kasvattamisessa. Kiitos paranemistoivotuksista :)

    Anastasia: Reissussa oli ihanaa, ja eiköhän se flunssakin tästä seläty!

    VastaaPoista
  15. Onnea vaan arvontavoitostasi. Toivottavasti flunssa on jo pois. Meillä osa lapsista on hirveässä nuhassa, siitepölyallergia vaivaa.

    VastaaPoista
  16. Keijukainen: Kiitos. Luulen, että minullakin on jonkinlaista allergiaa, koska kauhea nuha iskee joka kevät. Toivottavasti pahin siitepölyaika menee nopeasti ohi!

    VastaaPoista