perjantai 26. maaliskuuta 2010

~HAAVEITA PERUSPERJANTAISTA *~


Jos olisin edelleen kotiäiti ja jos esikoiseni ei olisi kuumeinen, olisi minulla nyt ihana tavallinen perusperjantai ulkoilun ja kotoisen puuhailun merkeissä. Koska käyn töissä, kuuluisi nykyisen elämäni perusperjantaihin työpäivä, kotiinpaluu ruuhkabussissa (onneksi voin lukea noin puolet matkan ajasta) sekä illalla leipomista ja leikkimistä. Ja koska esikoiseni on tänään kovassa kuumeessa, ei perjantaini ole ihan kumpaakaan. Ajattelin, että siivouksen ja leivän leipomisen ohella ompelen tänään pieniä lintuja ja kangassydämiä keittiön ikkunaan tulevaan pääsiäis"puuhun" ja luen matkakuumeissani Annie Hawesin Calabriaan sijoittuvaa kirjaa sekä selailen ensimmäistä kertaa ostamaani Jeanne D'Arc Living-lehteä.

Ompeleminen taitaa jäädä odottamaan huomista, kirjaa en ole vielä avannut, lehteä olen sentään selaillut ja kaksi vuokaleipää paistuu juuri uunissa. Pääosin aika on mennyt kuopukseni kanssa puuhailuun, kun esikoinen on nukkunut kuumettaan. Perjantaini on jotain perus- ja lepäilypäivän väliltä. Hyvä näin, vaikka toki toivon nelivuotiaan paranevan pian, jotta pääsemme palmusunnuntaina virpomaan. Toivoa paranemista ainakin on, koska lasten kuume ei yleensä kestä kuin muutaman päivän. Tuon kuvassa olevan korun tilasin Talo Maalla-nettiputiikista, jonne osasin mennä kiitos Mimmulin blogin.

Kotitöiden ja kirjallisen sivistykseni karttumisen sijaan olen leikkinyt kuopukseni kanssa tällä:


Ja esikoisen oloon olemme kuunnelleet YouTubesta tätä Tohtori Orffin ja Herra Dalcrozen kappaletta. Orffi on muuten kerrassan oiva lastenmusiikkia esittävä orkesteri, josta monet aikuisetkin villiintyvät muun muassa festareissa parhaimmassa, Ilosaarirockissa. Kunhan illalla lasten mentyä yöunille kaadan itselleni lasillisen sherryä ja surffailen Facebookissa, taitaa tämä wanna-be-perusperjantai olla pulkassa :)

11 kommenttia:

  1. Elämä tuollaista että kaikkea ei voi suunnitella..

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa kivalle =) Paranemisia sinne pikku kaverille ! Täällä alkaa jo onneksi talonväki paranemaan. Ihana tuo Hope koru! Toivo - Hope on ihana sana!

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista sinne pienelle! Kaunis on tuo koru ja ihania kankaita olet hankkinut! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmia olet kuviisi vanginnut! Voimia potilaalle ja aurinkoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista pienelle! Toivotaan että pääsette sunnuntaina virpomaan!

    Kaunis koru :)

    VastaaPoista
  6. Tuo eka kuvasi on kuin Unelmien Väripaletti...

    Mukavaa viikonloppua, Lumiomena!

    VastaaPoista
  7. Tuli mieleen aika, jolloin tyttäreni olivat pieniä...
    aina silloin tällöin toinen kuumeili, korvat särki...
    Sydän sykkyrällä useasti...
    Nyt on erilaiset sykkyrät...

    Pikkuselle puhallan parantavia tuulia sinne...jotta hän pääsee virpomaan..
    kivaa viikonloppua..

    VastaaPoista
  8. Paranemisia pikkuiselle.Ja ihanat kuvat olet tänne laittanut:-)KIva tuo Hope-koru!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia olet näpsinyt. Junanveturi on ihana!

    Kirja ja ompelukset kyllä odottavat ja toivottavasi pikkuinen parantuu nopeasti. Hän onkin sitten taas piirun verran vastustuskykyisempi maailman pöpöjä vastaan.

    Tohtori Orffia on niiin mukava kuunnella, pidän myös viimevuoden Uimarantojen pojat-kipaleesta tosi paljon! Soittelen sitä usein keittiössä ruokaa laittaessani ja kesää kaivatessani.

    VastaaPoista
  10. Voi, meillä on täällä myös pieni Tuomas fani! Meillä ei vain ole yhtään lelua aiheesta. Saako noita vetureita jostain lelukaupasta suomesta? Olen tosi huono käymään lelukaupoissa. Ahdistun niissä. Mutta tuo olisi ihana!

    VastaaPoista
  11. Hannele: Se, ettei kaikkea voi suunnitella tekee elämästä mielenkiintoista :)

    Mimmuli: Hienoa, että teillä aletaan voida paremmin. Meillä esikoinen, pikkuneiti, oli vielä ainakin koko tämän illan korkeassa kuumeessa. Kiitos vielä Talo Maalla-vinkistä, ihana nettipuoti!

    Anastasia: Kiitos. Ja saa nähdä, mitä noista kankaista saan aikaan (ts. olen edelleen aika lailla ompelutaidoton).

    Hiiriemo: Kiitos. Kun viettää kotipäivää sisällä, haluaakin tunnelmoida. Samoin sinulle mukavaa viikonloppua :)

    Johanna: Jospa tauti helpottaisi vaikka jo yön aikana. Virpomista odotellaan ja huomenna olisi ajatuksena askarrella lisää vitsoja.

    Leena: Unelmia ja haaveita, niitä riittää. Vaikken usko horoskooppeihin, olen tyypillinen kalat ja usein suunnittelu (esim. juuri ompelemisen suhteen) on puolet huvista. Sinulle myös mukavaa viikonloppua!

    Hanne: Kiitos sinulle. Niin se varmaan on, että sydän on aina sykkyrällä syystä tai toisesta. Se voi olla myös vahvuus meissä jokaisessa :)

    Yaelian: Kiva, että tykkäsit kuvista. Ihastuin tuon korun herkkyyteen ja on se kaulassakin aika mukavan näköinen.

    Taru: Orffi on kyllä ihan parhautta <3 Meillä bändistä tykkää koko perhe. Harmi, että YouTubessa yhtyeen musiikkia on vähänlaisesti.

    Emilia: Tuomas on ihana - ja taas niin brittiläinen! Vetureita saa ainakin BR-Leluista ja mikä parasta, ne sopivat yhteen Brion junaradan kanssa. Klassikkoleluja sekä Tuomakset että Briot.

    VastaaPoista