torstai 18. helmikuuta 2010

~ROB JOVANOVIC: KATE BUSH. ELÄMÄKERTA~


Englantilainen Kate Bush on lahjakas laulaja ja tanssija, erakko, brontëlainen hullu nainen ullakolta sekä olemukseltaan keijumainen perheenäiti. Vain harvakseltaan levyjä julkaiseva, yksityisyyttään tiukasti suojeleva Kate Bush on julkiseltaan kuvaltaan arvostettu arvoitus. Olen pitänyt Kate Bushista yli viidentoista vuoden ajan siitä lähtien, kun löysin hänet erääksi Bushin manttelinperijäksikin (osin epäoikeudenmukaisesti) mainitun Tori Amosin kautta. Koska Kate Bush tekee kiinnostavaa musiikkia, olen jo pitkään halunnut saada selkoa hänen julkisuuskuvastaan. Millainen on nainen, joka ei esimerkiksi keikkaile?

Toimittaja Rob Jovanovicin kirja Kate Bush - elämäkerta onnistuu ottamaan selvää Bushin elämänvaiheista, muusikon urasta sekä läheisistä. Hänen kirjansa ansiosta Bushin elämä tuleekin pääpiirteissään lukijalle tutuksi, sen verran monia Bushin kanssa työskennelleitä hän on päässyt haastattelemaan. Tärkein, Kate Bush itse, ei kuitenkaan ole osallistunut kirjan tekoprosessiin. Se näkyy siinä, että Jovanovic ikään kuin toimii nimenomaan elämäkertakirjurina eikä teos mielestäni nouse täyteen lentoonsa missään vaiheessa. Keskeiseksi nousevat levytyssopimuksiin, taustamuusikoihin sekä albumilistoihin liittyvät seikat, jotka eivät jaksa kiinnostaa minua. Ne ovat kuin teknisiä yksityiskohtia sivujen täytteenä.

Kate Bushin musiikista pitävät nauttivat varmasti kirjan lukuisista detaljeista, mutta Bushia tuntemattomille kirja ei anna paljoakaan. Minun mielestäni hyvä elämäkerta on siinä määrin mukaansatempaiseva, että siinä kerrottua tarinaa lukee nauttien, vaikkei kirjan kohde olisi alunperin lainkaan tuttu. Kate Bush-faneille kirja sen sijaan toimii  mainiona tieto- ja hakuteoksena.




Jovanovicin kirjan lukemisen sijaan suosittelenkin mieluummin musiikkimatkaa Kate Bushin maailmaan. Kate Bushin kappaleista suosikkejani ovat tietenkin "perusteos" Wuthering Heights ja Running Up That Hill, mutta rakastan myös The Sensual Worldia   (linkitin sen ja omistan kaikille kirjojen ystäville, todella kirjallinen kappale!) ja Oh, England My Lionheartia, joita kaikkia voi kuunnella YouTubesta. Nyt haluan kuitenkin nostaa esiin klassikkovideon Cloudbustingin, jossa mukana myös Donald Sutherland:

6 kommenttia:

  1. The Sensual of World ei tuoksunut minusta kirjoilta, vaan erotiikalta. Mahtava video, sensuelli ääni, täydellinen kokonaisuus. Tämä on Musiikkia Kahdelle♥

    Lumiomena, kun kuvailit, miten tuo Katen elämänkerta on tehty, tuli mieleeni monta vastaavaa eli ne on tosiaankin niinkuin tarkoitettu jollekin friikille, ei tavalliselle lukijalle, joka haluaa oppia tuntemaan henkilön roolin takaa.

    Aivan erinomainen ja myös järkyttävä elämänkerta on Sarah Churcwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marlyn Monroe). Siinä viedään jo arvostelijaakin!

    Kiitos musiikkivinkistä! Mistä minä nyt saan tietää, miltä levyltä tämä biisi löytyy?

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista tietää ,että Kate Bushista on tehty kirjakin.Bushia kelpaa aina kuunnella...

    VastaaPoista
  3. Leena Lumi: Kappale on oikeastaan hyvin kirjallinen, mutta myös sensuelli tai eroottinen. Laulu kertoo James Joycen Odysseuksen Molly Bloom-hahmon tarinan. Ihana biisi! Se löytyy saman nimiseltä levyltä "The Sensual World", jossa irlantilaiset ja bulgarialaiset (!) vaikutteet yhdistyvät upeasti. Suosikkilevyni <3

    http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Sensual_World

    Cloudbusting taas on levyllä Hounds of love.

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Kate Bush mennee jo klassikosta :)

    VastaaPoista
  5. Niin...ja teit sitten minusta Kate Bush -fanin;) En kuitenkaan ottanut hänen uusinta elämänkertaansa lukuun, vaikka kansi olikin houkuttava. Ei ehkä tarvitse kirjoittaa koko maailmalle ihan kaikesta, mistä pitää...

    VastaaPoista