torstai 14. tammikuuta 2010

~SYLVIA PLATH: LASIKELLON ALLA *~


Koska Enkelipeli on ajanpuutteen vuoksi edelleen hieman kesken, ajattelin Leena Lumen Emily Dickinson-kirjoituksen innoittamana nostaa esille Sylvia Plathin, joka on eräs suosikkirunoilijoistani. En kuitenkaan esittele nyt Plathin runoja siitä syystä, että niiden anyalysoimiseksi minun pitäisi ehtiä kirjastoon. Toiseksi luen runoja pikemminkin mielentilana, en edes osaisi kirjoittaa niistä järkeenkäypää analyysia. Sen sijaan käsittelen nyt Plathin ainokaiseksi jäänyttä romaania Lasikellon alla (The Bell Jar), joka löytyy omasta Lundiastani alkuperäiskielisenä versiona.

Lasikellon alla on jossain määrin omaelämäkerrallinen. Sen keskeisteemana on nuoren, kauniin ja suositun naisen henkinen romahtaminen. Romaanin päähenkilö, Yhdysvaltain itärannikolla asuva Esther Greenwood voittaa kirjoituskilpailun ja saa sen seurauksena harjoittelupaikan newyorkilaisen lehden toimituksesta. Unelmien täyttymys saakin aikaan henkistä epätasapainoa, joka johtaa itsemurhayritykseen ja pitkään hoito- ja toipumisjaksoon.

Vaikka romaanin aihepiiri on raskas, on Plathin kerronta terävää, hauskaa ja suorastaan ironista. Estherin tarinassa kuvastuvat yhteiskunnan nuoreen naiseen kohdistuvat odotukset; Lahjakkuuden osoittaminen ja sen reflektointi niin itselleen kuin muille on vaikeaa, kun koko ajan pitäisi muistaa hyvät käytöstavat ja olla siveänkaunis näyttelyesine. Päähenkilönä Esther ei ole yhtä säkevöivä kuin kirjoittajana, vaan hän on ehkä hivenen naiivi. Toisaalta kirjan kuvaukset Estherin kodista tai hänen treffeistään ovat suorastaan suloisia, kuin erään televisiosuosikkini Gilmoren tyttöjen Rory olisi äkkiseltään romaanihahmo.

Kaikesta huolimatta lukijan on helppoa samaistua Estheriin. Lasikellon alla-kirjan koskettavuutta korostaa se, että Plath teki itsemurhan vain hieman romaaninsa ilmestymisen jälkeen. Pienten lasten äitinä Plathin tapa pelastaan lapsensa ja ruokkia heidät ennen omaa ratkaisuaan tuntuu pakahduttavalta. Lasikellon alla on kuitenkin valoisa lukukokemus, joka pitää otteessaan pitkään ja kestää useamman lukukerran.



Sylvia Plathin elämästä on tehty hieno, koskettava ja - tietenkin - surullinen elokuva Sylvia (2003), jonka pääosissa ovat muun muassa Gwyneth Paltrow, Daniel Craig sekä Michael Gambon. Plathin elämästä kiinnostuneet löytävät varmasti paljon mielenkiintoista myös hänen päiväkirjoistaan, joista on julkaistu eri versioita. Itse omistan vain hänen entisen miehensä, runoilija Ted Hughesin toimittaman version, jota on kaiketi osin sensuroitu.

3 kommenttia:

  1. No, luen tämän Plathin ainoan romaanin, olisin sen tilannut jo tänään ja saanut tänään, jos olisit paljastanut,nyt menee ensi viikkoon...tuntuu muten kiinnostavalta ja olen itsekin voittanut kirjoituskilpailuja sekä ollut toimittajana, mutta en tokikaan ole eds Plathin varjo. Mutta kiitos, että jotenkin tuuppasit mut nyt liikkeelle, että ensimmäiset Plathit saapuivat minulle tänään. Olen ajatellut Plathia paljon. Varmaan se, kun sinä sanoit pitäväsi Emilystä, herätti minussa jonkun valon aivoihin, että 'hei, Lumiomena ymmärtää Emilyä ja lukee Plathia...'

    Nyt on vain semmoinen ongelma, että minun Lundiassani ei ole yhtään omaa Plathia, että antikvariaatit taitavat olla ainoa toivo. Runoja pitää voida lukea aina uudestaan ja mielentilojen mukaan.

    Olisi ihana nähdä tuo filmi! Kerro, jos löydät sen jossain myynnissä, niin ostan heti.

    Voin vasta maanantaina tilata tuon romaanin, mutta onhan mulla kirjoja työn alla ja mikä parasta, myös Sylvian runoja muutaman viikon pöydälläni. Lumiomena, autuaallista, että toit Plathin elämääni: olen tulessa!

    VastaaPoista
  2. Leena Lumi: Upeaa, että innostuit Plathista oikein toden teolla. Hänen elämänsä ja työnsä (joita en osaa oikein erottaa) pitävät otteessaan eikä niitä voi koskaan unohtaa sen jälkeen, kun on Plathiin tutustunut.

    Taru: Suosittelen tutustumaan niin runoihin kuin tuohon ainokaiseen romaaniinkin.

    VastaaPoista