torstai 10. joulukuuta 2009

~LAVASTETTU LUMIOMENA~



Toisessa yhteydessä sain kysymyksen lumiomena-kuvasta ja huomasin, ettei minulla ole vielä sellaista. Koska vietin tänään kotipäivää kuopukseni kurkunpääntulehduksen vuoksi, oli minulla aikaa sekä kaikenlaiseen puuhasteluun että lukemiseen ja musiikinkuunteluun. Joulua rakastavana ihmisenä olen tänä(kin) vuonna sortunut ostamaan useita jouluaiheisia sisustuslehtiä, joista tänä vuonna tunnelmallisimmaksi ylsi Kaikkien aikojen joulu. Lehdessä oli ohjeet huurteisten hedelmien tekoon, ja niin huomasin vatkaavani kananmunan valkuaisia ja pyöritteleväni valkuaisella sivellyt omenat kidesokerissa. Jotta sain mukaan oikeaa lunta, vein omenat kuvausta varten terassillemme, jonne satoi hiljakseen lunta.

Mistä sitten keksin ja miksi käytän nimimerkkiä Lumiomena? Olen jo 14 vuoden ajan pitänyt Tori Amosin musiikista (Amosista tulossa oma kirjoituksensa lähiaikoina) ja kappaleessaan Carbon hän viittaa Neil Gaimanin kertomukseen Snow, glass, apples. Minä päätin aikoinani eräälle raskausaikani keskustelupalstalle kirjoittaessani jättää lasin välistä, lumen ja omenan yhdistelmään oli välittömästi ihastunut. Vauva-aiheet ovat nettikeskusteluistani jääneet taakse jo muutama vuosi sitten, mutta nimimerkki jäi tänne blogimaailmaan. Syksy ja talvi ovat suosikkivuodenaikojani, vaikka pidän myös kesästä (kevään ystävä en erikoisemmin ole). Omenat ja lumi yhdistävät kaksi ihanaa vuodenaikaa, minulle mielesen artistin laulun sekä omien lasteni odotusajan. Siksi olen Lumiomena.

7 kommenttia:

  1. Syksy on maailman paras vuodenaika. Huumaannun jo omenien tuoksusta puutarhassa. Minä järjestin tänään omenat huomista kuvausta varten pihalle oikeaan lumisateeseen, mutta ehkäpä minäkin vatkaan huomenna valkuaisia;-)Lue Katharian Hagenan Omenansiementen maku(Minerva 2009). Pyydä se joululahjaksi! Siinä kaikki, kaikki liittyy omeniin.

    Siis ja pidän myös talvesta. Semmoisesta puuterilumitalvesta.

    En voi edes kuvitella, että ikinä vaihtaisit nimeäsi. Minä saatan vaihtaa koko oiekan sukunimeni pois ja ottaa tilalle Lumi.

    VastaaPoista
  2. Erittäin onnistunut kuva muuten. Minä en ole ehtinyt lukemaan edes joululehtiäni...

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanan näköinen kuva! Ja juu, tuo mainitsemasi lehti on ehdottomasti tämän vuoden parhain joululehti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kuvakommentista. Palaan viikonloppuna talvisiin tunnelmiin yhden kirjan ja yhden levyn myötä.

    Leena Lumi: Laitan tuon Omenansiementen maun korvan taakse. Kiitos taas kerran hyvästä vinkistä :)

    VastaaPoista
  5. Snow, glass, apples on aivan ihana, kieroutunut tarina! <3 Sen jälkeen ei enää voi lukea Lumikkia täysin samalla tavalla :D

    VastaaPoista
  6. Ravenwaves: Neil Gaiman on kieltämättä taitava :)

    VastaaPoista