tiistai 17. marraskuuta 2009

~MUUTTO: KIITOS JA KUMARRUS~

Blogin pitäminen on hauskaa ja palkitsevaa, mutta kahden blogin pitäminen on aika työlästä. Yksityisasioiden, kuten vaikkapa lasten kuvien, julkaiseminen on eri asia kuin asioista yleisellä tasolla kirjoittamisen - ja tällä yleisellä tasolla en oikein osaa esiintuoda henkilökohtaista otetta. Siksi päätin panna suhteellisen kivasti edenneen Lumiomena-blogini tauolle. Kyseltyäni asiaa muutamalta ystävältäni aion nyt yhdistää vanhan hyvän perheblogini sekä kaikenlaiset omat mietteeni aina askartelusta ja kirjoista syvällisempiin pohdintoihin. Jos joku tänne tiensä löytänyt haluaa olla mukana tuolla laajennetussa oikeassa blogissani, niin lähettäkööt sähköpostia osoitteeseen lumiomena at yahoo com (tai huutakoot hep täällä kommenteissa). Mielelläni tapaisin teitä myös siellä toisessa blogissa :)

Ennen kuin jätän Lumiomenan tauolle, voisin suositella yhtä levyä joulutunnelmointiin. Olen ehkä hieman höperö, mutta tänä vuonna aloitin ennätyksekseni kuuntelemaan jouluista musiikkia jo lokakuun lopussa ladattuani iTunesista sen aiemmin mainostamani Stingin If On A Winter's Night-levyn. Nyt marraskuun kääntyessä lopulleen olen päästänyt itseni täysin valloilleni mitä joulumusiikkiin tulee. Tässä vaiheessa tyydyn sentään fiilistelemään ja kuuntelemaan musiikkia lähinnä työmatkojen aikana sekä iltaisin.

Sarah McLachlanin Wintersong levyä voisin suositella kaikille kuulaista talvipäivistä sekä takkatulesta pitäville. Levy kaunis, hauras, voimakas, herkkä, jouluinen ja talvinen kuin vastasatanut lumi.

11 kommenttia:

  1. En ole vielä kirjautunut lukijaksesi,mutta huutaisin silti tässä kohtaa hep!
    Ja kauniin kortin olet tehnyt!
    Nuo 3d kortit on söpöisiä kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Pia: Hep ja mars tuttuun vanhaan osoitteeseen ;)

    Virva: Laitoin sulle s-postia!

    VastaaPoista
  3. Laita sähköpostia minullekin!

    Poikamme on jo viisi vuotias. Hän oppi kirjoittamaan nimensä ja siskonsa nimen jo monta kuukautta ennen nelivuotissynttäreitään. Välillä kirjaimet ovat tämän jälkeen kiinnostaneet, mutta välillä ei. Tyttö kirjoitti nimensä ensi kertaa vähän yli kolmevuotiaana, muttei osaa siis vieläkään sitä ilman neuvoja kirjoittaa (piirrä suora viiva ja niin edelleen).

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, olin aika pettynyt tuohon Stingin ´talvilevyyn. Soitan mielelläni kirjallisessa blogissani myös musiikkia, mutta viime aikoina on vienyt Concha Buika.

    Kokeileppa semmoista JOULUlevyä kuin Johana Rusanen Joulun valoa. Se on sitten sen oikean joulun levy eli aattona sytyttää aion joulutunnelman.

    Näin sinut nyt eka kertaa tai tajusin ja sanoin miehelleni: Onpa kiva bloginimi! Ja nyt sitten lopetat Lumiomenana...

    reipasta jatkoa toivottaa
    Leena Lumi

    VastaaPoista
  5. Leena Lumi: Kiitos vierailustasi. Kentis joskus jatkan täällä "Lumiomenan" puolellakin, mutta toistaiseksi omat ajanhallinnalliset resurssini eivät riittäneet kahden blogin ylläpitämiseen. Itse rakastan Stingin talvilevyä, ja nyt suunnittelen Tori Amosin vastaavan hankkimista. Johanna Rusanen on tuttu ja hänen levyään kuuntelen lähempänä joulua: Jostain syystä nyt kuuntelen mielelläni ulkomaalaisia talvi/joululevyjä ja joulunalusviikosta alkaen kotimaisia.
    Ihanaa jatkoa ja kentis kohdataan, vaikka sinun blogisi puolella!
    T. Lumiomena

    VastaaPoista
  6. Musiikista sen verran, että enimmäkseen vain ulkolaista musiikkia. Tuo Rusasen joululevy kuuluu harvinaisiin poikkeamiin...

    Irving-asiantuntijalle: Mitä sanot väitteeseeni,että 'on elettävä Ruth Colen elämä tullakseen hyväksi kirjailijaksi'?

    VastaaPoista
  7. Siis mun lukijat rakastavat Irvingin kirjaa Leski vuoden verran ( A Widow for One Year) ja siinä kirjassa 'vilkas' (sic!) Ted Cole kasvattaa yksinään ja varsin persoonallsiesti tytärtään Ruth Colea, josta sitten tulee kirjailija ja lopuksi vielä onnellinenkin.

    VastaaPoista
  8. No, nyt oikein kuuntelin sitä Stingin talvilevyä, jossa hieno kansi, eikä se huono ole. Mua taitaa rassata tuo parta,s illä en pidä partatyypeistä;-) Olen pitänyt monesta Stingin levystä ja herrastakin ennen, mutta ei hänellä tuommoista karvanaamaa ennen ollut...

    Linkitän sut, jos jatkat kirjallista blogia! Ilmoita!

    VastaaPoista
  9. Hei,
    Vilkastunutta keskustelua :) Mietin tosiaan, että jatkaisinko sittenkin kirjallisuudesta täällä, koska aihepiiri ei oikein iske toisen ja vanhemman blogini pirtaan johtuen siitä, että sen päähenkilöitä ovat kaksi alle nelivuotiasta pienokaista. Ensi viikolla tämä selviää, minulla olisi nyt kolme kirjaa sekä yksi taidekirja-aihe valmiina (kun vain aikaa löytäisin!).

    Ruth Cole on toki tuttu henkilö ja Leski Vuoden verran on merkityksellinen kirja: Sain romaanin lahjaksi ystäviltäni valmistuttani maisteriksi 1998. Lisäksi se, että Ruth Cole on Irvingin ensimmäinen naispäähenkilö, on myös tärkeää. Mutta mutä osaisin sanoa siitä, että "on elettävä Ruth Colen elämä tullakseen hyväksi kirjailijaksi"... Ruth Colen elämässä oli tietenkin alusta saakka paljon tapahtumia, jotka muokkasivat hänen omakuvaansa sekä kirjallisia kykyjään. Ilman kokemuksia on vaikea kirjoittaa. Tärkeäpänä pitäisin kuitenkin tiettyä sensitiivisyyttä, jolla elämänsä ottaa. Ja sellaista Ruth taisi omatakin.

    Oletko, Leena Lumi, muuten nähnyt koskaan Stingiä livenä? Minä kävin katsomassa häntä Ruisrockissa 1997, mutta muuten en valitettavastu ole ollut hänen konsertissaan. Songs From the Labyrinth on upea levy, luuttumusiikkia vuosisatojen takaa.

    VastaaPoista
  10. Lumiomena, ilmota, kun olet pättänyt. Linkitän kirjallista blogia, jossa joukossa muuta, mutta en ns. lapsiblogia, sillä olemme uusioperhe ja neljän vekaran jälkeen: Kiitos, ei enää! Nyt on aika tehdä mun juttuja ratsastuksesta kirjoihin ja kaikkea siltä väliltä. Ei ole kuin muutama vuosi kun iltatähteme Meri muutti pois kotoa...joten ehkä nyt ansaitsemme ihan omaa aikaa ja myös kahdenkeskistä aikaa. Vanha rakas koiruutemme on vielä luonamme hetken...

    Tarkoitin tuolla 'pitää elää kuin Ruth Cole tullakseen kirjailijaksi', että minusta kesyistä ei tule mitään!

    "Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät."

    Minäkin ollut ruisrockissa, mutta puhtaan rockin takia. Sting ei ole minulle niin suuri idoli, että hirveästi haluaisin menneä hänen live-keikoille. Nyt on vain yksi sellainen ja hän on Concha Buika. Etsi googlen kautta: Concha Buika Miénteme bien ja kuuntele! Miénteme bien on espanjaa ja tarkoittaa Valehtele minulle hyvin. Itse en osaa espanjaa ja ehkä sen takia, Conchan musiikin ja ainutlaatuisen äänen nautinto on vielä suurempi....

    VastaaPoista